sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Oli se sittenkin!

Mahdollista nimittäin! Päivässä oli kyllä jännitystä, vauhtia, epävarmuutta ja ripaus dramatiikkaakin, mutta niin vain pieni Pöljäni meni ja nappasi ensimmäisestä voivotteluluokan kokeestaan ykköstuloksen! Rehellisesti sanoen en ihan jaksanut ykköseen uskoa, vahva kakkostulos ehkä. Ruu sitten kuitenkin työskenteli aivan uskomattoman hienosti ja yllätti kyllä tuloksellaan totaalisesti! Iloitsen eniten Ruun iloisesta tekemisestä, meno tuntui todella hyvälle! En varmaankaan tunne tuota Pikkumustaa vielä tarpeeksi hyvin, jos puhutaan kisakentistä. En luota siihen, sen tekemiseen tai siihen, miten se kokeessa käyttäytyy ja jaksaa tehdä töitä. Mutta niin se Iitunkin kanssa oli, se kypsyi ylempiin luokkiin ja siellä se varmuus hommiin tuli. Hyvällä tiellä me Mustan kanssa ollaan, nyt on saatu treenit kulkemaan tosi hyvin.

Kisasimme siis Jyväskylässä JAT:n järjestämässä toko-kokeessa, joka toimi samalla KV-kokeena. Tuomarina oli Salme Mujunen ja koiria meidän luokassa oli seitsemän. Me starttasimme numerolla kolme. Liikkeet oli jaettu kolmeen eri settiin, vähän evl-luokan maistelua samalla. Koepaikalla oltiin tosi ajoissa, paria tuntia ennen. Ruu tuntui olevan aivan irti. Sillä oli vauhtia ja kaasua ihan hirmuisesti ja ei vaan meinannut millään pystyä lenkilläkään menemään hissuksiin. Hallissa sillä oli tosi kivaa, niin kuin tähänkin asti treeneissä. Pomppi nenille ja kävi aika kierroksilla. Tuntui, ettei koira pysy hanskassa.

Tässä liikkeet se sepostukset. Homma ei valitettavasti tullut videolla, sillä kamera päätti sanoa sopimuksensa irti juuri minuuttia ennen kehään menoa.

1. Paikkamakuu: 8 - Muuten erinomainen, mutta kaksoiskäsky istumiseen. Annoin huonosti ekan käskyn, oma moka.

2. Seuraaminen: 9½ - Ja se oli ehkä parasta Ruuppaa ikinä! Se tuntui niin hyvällä, tuli koko ajan mukana, kontaktissa ja korrektilla paikalla. Pistevähennys juoksuosuuden lopussa irtosi sivusuunnassa. Tuomarikin kehui seuraamista kovasti. Meille tuli kiire kehään, kun säädettiin kameran kanssa, en ehtinyt valmistella koiraa normaalisti. Ruulla kun oli sitä virtaa, ajattelin, että se seuraa vähintään metrin edellä.

3. Liikkeestä istuminen: 9½ - Wuhuu!!!!!!! Se osasi istua!!!! Ehkä tämä tästä. =) Olisi voinut istua vieläkin nopeammin, mutta luulen, että kokeen istuminen oli Ruun nopeimpia mahdollisia. Sehän on "osannut" tämän liikkeen vasta reilun viikon ajan.

4. Luoksetulo: 9½ - Hieno oli! Olin todella tyytyväinen stoppeihin, parhaita stoppeja Ruulle. Tuomari kaipasi seisomiseen napakkuutta enemmän.

5. Ruutu: 10 - Ja se löysi lootaankin! =) Sivulletulo ei ollut ihan kovin kaunis, siitä olisi voinut rokottaa pisteitäkin. Ruu tulee vauhdilla, mutta jää kovin irtonaiseksi sivulle ja poikittaa.

6. Hyppynouto: 0 - Tämä oli se meidän dramaattinen nolla. Joka kummastutti, sillä liike on aika varma. Ruu tuli siis ohi esteestä palauttaessaan kapulaa. Hups. Analysoin asiaa ja luulen, että heitin kapulan liian lähelle estettä. Ruu meni niin vauhdilla ja lähti palauttamaan niin vauhdilla, että kaarsi vain vahingossa esteen sivuun ja ei ehtinyt siihen enää reagoimaan. Jatkossa kapulat heitellään kauemmas! Tässä vaiheessa ajattelin, että siihen se ykkönen viimeistään meni.

7. Metallinouto: 10 - Hieno oli, eikä kalissut yhtään!

8. Tunnari: 9 - Löysi oman, mutta etsiminen ei ollut ihan kaikkein kauneinta mahdollista. Merkkasi heti oman, mutta tarkisteli vielä muita ja siirsi yhtä väärää. Eli selvästi epävarmuutta nyt jostain ihmeen syystä. Tuomari oli mielestäni arvostelussaan kiltti, olisi siitä voinut vielä pisteen ottaa pois.

9. Kaukot: 9 - Ekaan istumiseen kaksoiskäsky!? Annoinko taas huonon käskyn vai oliko Ruulla vain joku unohdus? Seiso-istu vaihdossa liikautti toista takajalkaa, joka ei ilmeisesti häiritse ketään muuta kuin itseäni. Ruu osaa paremminkin. Tuomari kehui kovasti kaukojen tekniikkaa ja onhan se hyvä.

10. Kokonaisvaikutus: 10 - Tuomari kehui tosi paljon Ruuppaa ja piti siitä ja meidän työskentelystä kovasti. Hyvin koulutettu koira kuulemma. =) Jatkoa ajatellen liikkeiden välillä hieman neutraalimpaa palkkausta koiralle.

Yhteensä siis 278,5p, VOI1 ja sij. 2/7. Uskomatonta, mutta totta. =)

Nyt siirrymme varmaankin kohti evl-luokkaa, vaikka alunperin ajattelin hakea koularia voittaja-luokasta. Jos koularia lähdetään hakemaan niin jämähdetään paikoillemme. En osaa treenata luokkia sekaisin keskenään, ei sovi mulle.

Kiitos ihan miljoonasti teille treeniystävät!!! Emme olisi pystyneet tähän ilman teitä!!!

torstai 21. marraskuuta 2013

Ei sittenkään...

Pitikin sanoa se ääneen. Treenit on sujuneet niin hyvin ja Ruulla on ollut NIIN hauskaa ja kivaa treeneissä, se on tehnyt hyviä suorituksia ja vaikeat liikkeet sinänsä virheettömästi, että aloin ajatella, ettei se ykköstulos välttämättä ihan mahdottomuus ole.

Viime viikonloppu huilattiin kokonaan, mutta tällä viikolla on taas treenattu.

Maanantaina tein hiekkakentällä nopeasti ruudun x 1, parit luoksetulon stopit kierron kautta ja liikkeestä istumisen. Ne sujui ihan jees. Huomautetaan nyt, että liikkeestä istuminen on nyt toiminut lyhyen aikaa, vaihdoin siinä palkkaustyyliä ja olen tehnyt pari kertaa sisällä ja Ruu tuntui hoksaavan homman? Ehkä...

Tiistaina Hennan kanssa jattilassa. Tein kaksi liikettä aina yhteen putkeen ilman välipalkkaa. Seuraaminen iloista, mutta toi mukanaan vähän pieniä virheitä. Niistä ei nyt nillitetä. Istuminen, Ruu istui!!!! Wuhuu!!! Siitä palkkaa. Luoksari meni oikein hyvin, paitsi kyynärpäät taisi olla vähän ilmassa, oli niin tuloillaan sieltä. Ruutu onnistui. Jes! Metsku hyvä, kaukot muuten täydellisesti, mutta liikautti hieman toista takajalkaa seiso-istu vaihdossa. Hyppynouto oli älyttömän hieno! Ja tunnari hieno sen perään. Ja tällä rivillä ja tekemisellä se ykkönen olisi tullut. Hyvä fiilis!

Keskiviikkona Liepeella Tiinan ja Birgitan kanssa. Parit luoksarin jätöt, huomio kyynärpäissä. Ekalla Pikkumusta nousi!! Hups, olipa hyvä ottaa tämä erikseen treenin alle. Parit onnistuneet odotukset ja yksi kutsun kanssa ilman stoppeja. Kerran liikkeestä istu, ja me selvittiin Birgitan liikkuroinnista huolimatta! Loppuun pari kaukojen vaihdot. Hyvä fiilis!!!

Tänään piti olla kenraalit jattilassa, Tuijan ja Sadun kanssa. Paikkamakuu 3,5min, tosi hyvä. Sitten parit luoksarin stopit kierron kautta ja perään yksi liikkuroituna niin, että kyynärpäät pysyi ja koira pysyi. Liikkeestä istu x 1 ja se onnistui! Ruutu x 1, vähän meinasi häiriömerkit vetää puoleensa, mutta hyvin löysi ruutuun. Sivulletulo erikseen, se on edelleen väljä ja aukeaa, mutta ei mahda mitään. Sitten tunnari, joka kusi totaalisesti ja miksi, kun tietäisinkin. Ruu meni siis kapuloille hyvin, haisteli vauhdilla ja nappasi väärän! VÄÄRÄN!!!???!!! Menin niin hämilleni, etten osannut tehdä mitään ja paniikki iski samantien. Tämä on ollut 120% varma liike, Ruu ei koko ikänsä aikana ole tuonut mulle väärää kuin ehkä kerran tai kaksi. Uusinnalla näkyi epävarmuus, maistoi omaa, haisteli vielä muita mutta toi sen oman.

Jotta näin. Loppuun vielä parit vaihdot kaukoja ja ne ok. Mutta tuo tunnari jäi mysteeriksi ja v

maanantai 18. marraskuuta 2013

Meillä kasvaa ehta koiravouhaaja =)

Selailin eräänä iltana nettiä ja Pikku Herra Hankala istui sylissä. Lueskelin sitten Riikan ja kelpie-Riehan blogia ja huvikseni kurkkasin sitten Riikan esille laittaman kaukojumppa-videon. Riehan jumppa sitten kovasti huvitti meidän pientä miestä, joten oli ihan pakko ottaa siitäkin pätkä ja se on ihan pakko jakaa nähtäväksi. Toinen on niin suloinen. =) Ehkä Eliaksesta kasvaa koiravouhaaja, nimittäin ei tuo poika kyllä aina nuku treenien aikana, vaan haluaa selkeästi osallistua. Isi tykkää... ;)

Videolla esiintyy siis Rieha-kelpie



Onneksi edes fiilis on toiminut!

Viikko kisoihin ja valmista ei ole sinne päinkään. Mutta se mitä on tavoiteltu on se tekeminen ja fiilis, ja se on onneksi Pikkumustalla ollut kohdillaan. Sillä on ollut treeneissä hauskaa, asennetta ja vauhtia. Siitä tykkään! Ja sehän se meidän päätavoite on ollutkin. Aika vain loppuu kesken, että saisi koko paketin kasaan. Mutta en sorru panikointiin, koska se pilaa sitten sen fiiliksen. Treenattu on edellisen viikon tapaan melko ahkerasti, jattilassakin on käyty useampaan kertaan.

Koostaan treenit liikekohtaisesti.

Paikkamakuu: Ruu on ollut tosi terävänä makuissa, tosi tosi skarppina ja vähän levottomana, joten pientä huolta tämän suhteen ehkä on. Jos joku nousee, voi olla, että Ruu on niin jousilla, että vahingossa nousee mukana.

Seuruu: Yksi koemainen pätkä tehty, siinä asenne ja fiilis oli tosi hyviä. Vinoja perusasentoja ja irtosi juoksussa.

Istuminen: Tämä liike kusee. Liikkuroinnissa lakosi maihin tai jäi seisomaan. Tuskin ehdin sille enää mitään tekemään. Varon ennen kaikkea paineistamasta koiraa, tehdään vain iloisia istumisia ja ei murehdita liikoja. Aika ei muuhun riitä.

Luoksetulo: Koemaista ei ole tehty, olen keskittynyt tekemään kiertojen kautta ja hakenut sieltä stoppeja. Ne on toimineet ihan ok.

Ruutu: Ihme ja kumma, tämä on toiminut! Vaikka joskus tehdessä on ollut isoakin häiriötä, täysin vieraita ruutumerkkejä ja huolien aiheuttajaa läsnä. Yhtään hutia ei ole tullut, mutta ihan satavarmaksi en tähän luota. Se on se pessimistin luonne.

Hyppynouto ja metsku: On tehty ehkä kerran jattilassa, silloin toimi hyvin.

Tunnari: On toiminut.

Kaukot: On toimineet. Liikkuri tuottaa vähän huolta, mutta Ruu on siitä huolimatta tilanteesta selviytynyt.

Nyt muutama treenikerta enää jäljellä. Perjantaina on treenikielto kokonaan. =) Jännittää kyllä, ei siitä mihinkään pääse. Mutta pidetään hauskuus yllä ja yritetään olla murhetimatta! Kiitos edelleen treenikavereille, ilman teitä ei oltaisi menossa kokeeseen.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Ahkera viikko

Nyt meitä ei voi ainakaan syyttää treenaamattomuudesta! Kuluneella viikolla treenattiin kahdesti jattilassa ja kolmesti noin muuten omatoimisesti tai kaverin kanssa. Ja jattilareissuilla on kuitenkin ollut Pikku Herra Hankala matkassa, eikä poika ole vain nukkunut tyytyväinen vaunuissa. Ehei. Siis en voi kuin kiittää miljoonasti treenikareita, jotka jaksaa ja viitsii treenata meidän kanssa! Kiitos ystävät, ilman teitä ei meidän kannattaisi edes yrittää.

Maanantaina jattilassa Hennan kanssa. Liikkurointi kaikessa mukana, jotta tulee siihenkin totuttua. Seuruuta leikkien, lyhyitä pätkiä ja palkkaa kainaloon. Ihan jees menoa. Luoksetuloa, jossa Ruu todellakin jo ennakoi palkkaa liikkurilta, joten nyt täytyy alkaa vaihtelemaan palkkauksen suuntaa. Stopit ei parhaita, mutta ei mahda mitään. Että voinkin inhota kyseistä liikettä! Ruutua lyhyeltä etäisyydeltä, kosketusalusta ja hyvä meno! Tunnari hyvä, meinasi vähän hätäillä kapuloilla. Kaukoja yksi setti ja ne hienot! Paljon leikkiä loppuun. Paikkamakuu, tosi lyhyt sellainen tehtiin jossain välissä. Haistelusta jouduin huomauttamaan.

Keskiviikkona Tiinan kanssa Liepeellä pimeässä. Mutta löydettiin vahingossa hiekkakenttä, jossa edes jonkinlaista valaistusta. Paljon leikkiä alkuun ja loppuun. Yksi liikkeestä istuminen liikkuroituna, pysähdyin itse samalla kun annoin käskyn. Istuminen silti hidas. Että inhoan tätäkin liikettä! Mutta huomatkaa, etten lähtenyt jankkaamaan ja nillittämään! Ruutu x 1 ja se onnistui hyvin. Pimeässä kosketualusta oli vähän hukassa, mutta Ruu juoksu ruutuun ja stoppasi tosi hyvin mun käskyihin. Jes! Tiinan mukaan meininki on ihan erilainen kuin muutama viikko takaperin. Jes jes! Kaukoja yksi setti taas ja siitä isompi palkka. Tekniikka pelittää!

Torstaina taas jattilassa Hennan ja Sadun kanssa. Kaikki liikkeet liikkuroituna. Luokasaria taas ja sama meno. Huoh. Tyhmä, tyhmä liike! Ruutu vähän pidemmältä matkalta, tosi jees! Samoin sivulletulo ihan hyvä. Sitten hyppynouto, metalli ja tunnari putkeen ilman välipalkkaa. Tosi hyvä meno, Ruulla oli vauhtia päällä ja se näkyi sitten aikamoisena nykimisenä ja ennakointina. Metalli meinasi ihan vähän kalista. Muuten hyvät noudot! Jes jes! Lopuksi paikallaolo. Ruu oli todella terävänä ja näytti siltä, että voisi vaikka nousta. Ja nousihan se, kun toinen koira nousi rivistä. Ruu pysähtyi ja istui heti noustuaan, hoksasi heti itsekin, ettei mennyt nyt ihan oikein. Palautin takaisin maahan ja makasi oikein hyvin sen jälkeen. Oli niin terävänä, ettei mallannutkaan haistelua...

Perjantaina käytiin Puttaan kaupan pihalla. Ruulla oli selvästi vähän huolia ihmisistä, otti niistä vähän häiriötä. Samoin kylmä ja märkä asfaltti ei ollut lemppari käydä maahan, mutta näistä selvittiin. Siis pikku seuraamista ja kontaktia. Kaukoja vähäsen ja loppuun paikkamakuu, kun kävin kaupassa. Oli siirrellyt etujalkoja, mutta paikat väsyy kun maha ja rinta on aivan ilmassa.

Tänään sitten Putaan koulun hiekkakentällä. Ansku oli avustamassa ja liikkuroimassa. Alkuun seuruuta, iloista, hauskaa, röyhkeää! Palkkaa kainaloon, välillä lyhyttä ja pitkää pätkää. Ja niin hieno meno! Liikkeestä istumista, istuminen hidas. Kokeilin jatkaa matkaa käskyn jälkeen ja Ruu jäi seisomaan. Eli ennen kokeita on tyydyttävä hitaisiin istumisiin, mutta nyt on treenattava liikkeen kanssa, koska muuten loppuu aika. Tarkkana saan olla myös käskyn kanssa, että se tulisi aina samalla tavalla. Ruutu x 1, kisamatka ja huolien kanssa. Taustalle tuli nainen kahden pienen lapsen kanssa ja Ruun piti lähtöpaikalla sanoa BUH. Niin vain se bongasi ruudun, häiriömerkeistä ja ihmisistä huolimatta! Tein maahanmenon ja siitä palkka. Vau! Yksi sivulletulo erikseen, jees! Lopuksi kierron kautta luoksarinstoppeja. Suht ok meno. Leikkiä loppuun.

Hyvältä näyttää, nyt tarkkana ettei tule huolia! Kiitos vielä treeniystävät, ilman teitä emme tähän pystyisi! Täysin koevalmiiksi en ehdi Ruuppaa saamaan millään, mutta olen asettanut päätavoitteeksi iloisen tekemisen. Se on kriteeri nro yksi. Toinen kriteeri on saada tulos. Ykköseen emme välttämättä yllä, mutta kyllä joku tulos pitäisi saada aikaiseksi!