Hyvää Joulua ja onnellista Uuttavuotta 2015!

Oikein ihanaa ja rauhallista Joulua ja onnellista Uuttavuotta 2015 kaikille! Me aloitamme nyt Joulun vieton ja jatketaan päivityksiä taas ensi vuoden puolella.

Mutta siis, ihanaa Joulua ja iloista Uuttavuotta!

Tavoitteet ja saavutukset, kuulumiset

Vuosi alkaa pikkuhiljaa saapua päätökseen ja kohta hiljennytään Joulun ja Uudenvuoden viettoon. Allekirjoittanut oli edellisen viikon talvilomalla, mutta oli melkeinpä kiireisempää kuin töissä ollessa. En tunnusta hössöttäväni Joulua, mutta on se silti vuoden paras juhlapyhä. Aatto vietetään kotosalla ja Joulupäivänä sitten ajellaan koko sakki Puttaalle, jossa oltiin pojan ja koirien kanssa edellisenä viikonloppuna käymässä. Pitihän meidän saada piparit leivottua, kuinkas muuten.

Nyt on aika kerrata edellisenä vuotena asetetut tavoitteet ja katsotaan saatiinko mitään aikaiseksi.

Piips:

Tavoitteena oli mahdollisimman hyvässä kunnossa ja iloisena pysyminen.

Tavoitteisiin tuli iso särö keväällä, kun Iitulla todettiin spondyloosi. Yllätys se ei sinänsä ollut, mutta vaivan laajuus yllätti ja näkyihän se toki siinä, miten älyttömän kipeä koira hetken aikaa oli. Lumeton talvi oli varmasti pelastus ja me selvittiin kuin ihmeen kaupalla tuosta vaikeasta hetkestä. Sitten tuli kesä ja Iitulla meni taas hyvin. Ja kun tänäkin vuonna lumi on antanut odotuttaa itseään niin tässä sitä vaan ollaan. Vuosi alkaa vaihtua ja iso koira on edelleen jengissä mukana. Hieman haparointia on ilmassa pienen ontuman merkeissä, mutta nyt sekin näyttäisi toistaiseksi asettuneen. Päivä kerrallaan mennään.

Jaksan aina ihmetellä tuon koiran elämäniloa ja asennetta. Kun oli ensin epävarmaa selvitäänkö edes kesään, niin tässä sitä jo availlaan joulupaketteja ja käännetään sivua seuraavalle vuodelle. Viikko sitten käytiin Marikan kanssa kimppalenkillä Viuhtin hoitojakson päätteeksi ja hämmästeltiin siinä yhdessä Iitun liikkumista ja sitä, miten se kaikkine vaivoineen voi ravailla noin ”vaivattomasti” ja helpon näköisesti eteenpäin. Niinpä, tuon koiran korvien väli on kyllä kultaa. Iloisuus ei siis ole kadonnut minnekää. Ensi vuodelle en halua asettaa tavoitteita, eletään Iitun tapaan päivä kerrallaan, nautitaan ja iloitaan niistä jokaisesta! Muistetaan olla iloisia jokaisesta päivästä. Siinä on itseasiassa aika lailla tavoitetta.

Ruu:

Tavoitteena tälle vuodelle oli TK4 ja SM-kokeet, näytelmistä H, kunnon kohotusta ja terveystarkastus.

Noh, TK4 saatiin, helpostikin kai, mutta vähän tingille meni, että saatiin mahtumaan tälle vuodelle. ;) Tokon SM-kokeisiin ei ollut mitään jakoja osallistua, niin kuin jätettiin väliin myös monet muut tavoitteeksi asetetut kisat. Näytelmiin uskaltauduttiin, hyvä me, vaikka tällä kertaa se H jäi kuitenkin saamatta. Kuntoa ei ole saatu kohotettua, mutta ei stressiä siitä. Kyllä me vielä ehditään. Terveystarkastuskin jäi tekemättä, mutta se asia korjataan heti vuoden alussa ja nyt sille on syytäkin. Ruu aristelee vasenta lonkkaa, puoliero on selvä. Ei välttämättä mitään vakavaa, mutta haluan todellakin tietää missä mennään, aktiivinen harrastuskoira kun on.

Alkuperäisistä tavoitteista ei paljoa saavutettu, mutta niiden edestä tuli sitten muita meriittejä. Pikku-Ruu ylsi tokossa Keski-Suomen Piirinmestaruus kultamitalille niin yksilö kuin joukkuekilpailussakin. Ja lisäksi saimme viimeisimmästä toko-kokeestamme yli 300p tuloksen, jota arvostan ainakin itse. Se on ollut eräänlainen tavoite itselläni, vaikken ole sitä montaa kertaa ääneen sanonutkaan.

Kuva on Keuruun piirinmestaruus kokeesta. Kuvan on ottanut Annamari Jetsu.

Ensi vuodelle olisi tavoitteena nyt viimeinkin osallistua niihin tokon SM-kokeisiin ja saada sieltä tulos aikaiseksi, hyvällä fiiliksellä. Käydään terveystarkastuksessa alku vuodesta, se on ehdoton ja aika on itseasiassa jo varattu. Ja se H, se olkoon yhtenä tavoitteena! Muuten jatketaan samalla kaavalla, eletään varmaankin mummo-koiran ehdoilla niin kauan, kuin se meidän kanssa jaksaa jatkaa eteenpäin. Nomen suhteen jos opittaisiin markkeeraamaan vähän paremmin? Edes vähän paremmin. Ja yhdeksi tavoitteeksi laitan kyllä jälki-harrastuksen aloituksen ihan oikeasti ja jopa tavoitteellisesti. Mutta terveys kaiken edellä. Jos siinä tulee sanomista niin pidätän oikeuden muuttaa suunnitelmia ja tavoitteita.

Siitä on tullut muuten vuosi täyteen, kun Paniikki Pulla-Poika lähti kotoa. Joka päivä se on mielessä ja mietin miten sille kävi tai missä se nykyisin on? Ja jotenkin on sellainen odottava olo, että milloin minun aina nälkäinen, maailman kovimpaan ääneen kehräävä kissani tulee takaisin. Lämpimiä ajatuksia lähetän Paniikin matkalle.

Paniikki

Miuku ja Piina ovat tähän vuoden aikaan tyypillisesti aika lailla sisäkissoja. Piina erityisesti. Sitä ei meinaa saada ulos kuin pakottamalla. Miuku sentään yrittää jonkin kierroksen tehdä joka päivä, mutta aika paljon näkee Näpsäkästäkin sisällä makaamassa milloin missäkin. Ja Näpsän pahantuulisuus kertoo kyllä hyvin, että on talvi. Ja sehän ON meidän kaksijalkaisten vika. Miuku muuten on (toistaiseksi) voinut ihan hyvin, kintereisiin on kasvanut karvaa takaisin, joten jatketaan tällä nykyisellä ruokavaliolla. Piinan ensi vuoden tavoitteena on saman linjan jatkaminen kuin kuluneena vuotena. Miukulle totesin joskus kesällä, että koita nyt pysyä kasassa ja sitä toivoisin ensi vuodeltakin. Ei enempää remppaa terveyden kanssa kiitos.

Miuku. Kuvan on ottanut Tiina Karvonen

Piina. Kuvan on ottanut Tiina Karvonen

 

BH TK4 Waterfowler Bliss

Voi Pikku-Ruu minkä teit!!! Voi pientä mustaa noutajaa, joka aina parhaansa yrittää ja tekee asiat niin hyvin kuin osaa ja hyvällä mielellä. Voi Huu Haa, minun taitava noutajani! <3

Eilen kisailtiin siis Pieksämäellä neljänsissä EVL:n kokeissamme, tuomarina Riikka Pullianen. Kokeessa oli 14 koirakkoa, me starttasimme numerolla 8. Hauskaa vaihtelua, kun aika paljon on startattu alkupäässä ryhmää. Ensin siis ryhmäliikkeet:

1. Paikkaistuminen: 10 - Ei yhtään tassun nostelua! Ansaittu!

2. Paikkamakuu: 10 - Hyvä varma makuu, ei yhtään haisteluja!

Mulla oli taas Marika tuomarin apusilminä, paikallaolot meni siis oikeasti tosi hienosti. Tästä tosi hyvä fiilis.

3. Seuraaminen: 9 - Perusasennot olisivat saaneet olla nopeampia. Itsestä seuraaminen ei tuntunut niin hyvälle kuin se parhaimmillaan voisi olla (esim. Keuruun kokeeseen verrattuna), mutta perussiistiä työtä. Jonkin verran irtosi osassa käännöksiä. Hitaassa käynnissä tuli liikkurilta turhaan ylimääräinen käskytys jatkaa hidasta käyntiä stopin jälkeen, en sitä ollut unohtanut.

4. Zeta: 9 - Järjestys oli I - M - S. Istuminen ja makuu olisi saanut olla nopeampia.

5. Luoksetulo: 8,5 - Hurja parannus edelliseen kokeeseen, mutta valuihan ne stopit silti. 

6. Ruutu: 9 - Ruudussa stopit olisi saaneet olla nopeampia. Lisäksi tuli aikasta leveästi seuraamiseen, sitä pitää saada tiiviimmäksi. Mutta se löysi sinne! <3

Tauon jälkeen vika setti:

7. Ohjattu nouto: 10 - Muuten oikein hieno, mutta merkki olisi saanut olla napakampi.

8. Metallinouto: 10 - Hieno oli!

9. Tunnari: 9,5 - Hieman kauan haisteli ja ehdin jo säikähtää, että poimi väärän kyytiin, kun oletin oikean olevan toisessa kohdassa. Hui miten jännittävä hetki!

10. Kaukot: 10 - Nämä me osataan =)

Yhteensä siis EVL1, 302,5p, KP ja luokkavoitto (1/14)! Ja tämä tulos oikeuttaa meidät vielä TK4 koulariin! Mahtavaa! Kiitos treenikaverit, teille kuuluu se suurin kiitos siitä, että me tämän koularin saavutimme! Kiitos sinne Ypäjälle tästä ihanasta, suloisesta ja niin kiltistä Hupakosta! =) Jospa sen H:n vielä saisi joskus, vaikka sen saaminen taitaa olla melko paljon vaikeampaa kuin tämän tuloksen. ;)

Huikeat pisteet yllättivät, itse tiesin kehässä, että varma ykkönen tuli, mutta että yli 300 pistettä, wau! Mutta tärkeintä silti, että kehässä oli sitä fiilistä, erityisesti taas tässä vikassa setissä. Ekassa setissä mentiin Ruun fiiliksen voimalla, se piti homman kasassa. Itse voisin pikkuhiljaa ihan oikeasti alkaa luottamaan, että ehkä me se ruutu-liike jo osataan. 

Kiitos Marika viikonloppuvierailusta ja kisaseurasta! Kiitos myös videoinnista, on tosi ihanaa kun tämä kisa jäi videolle. Anteeksi kuitenkin, etten osannut leikata liikkeiden välejä ja kameran zuumailuja pois. Kun sen sata kertaa yritin ja ei onnistunut, niin olkoot. Ja pahoittelut katsojille, ohjaaja näyttää ihan puliukolta vaatteineen. Älkää katsoko ohjaajaa, katsokaa koiraa.

Elä hetkessä (vanha otsikko: Optimistisuus ei kannata)

Piips ontuu. Se alkoi ontumaan eilen ja ontuikin tosi voimakkaasti, todennäköisesti se huonoin kinttu eli oikea takajalka. Tänään en pimeässä pihassa nähnyt ontumista eli ainakaan se ei ole eilisen mitoissa. Käsittelin Iitun eilen, että olisiko se auttanut jotain? Ainakin helpotettiin jumeja, niitä kun isolla rakkaalla riittää.

Maanantaina Piips kävi metsässä kakkos asioinnilla, mutta takaisin tullessaan vinkaisi voimakkaasti, oli hetken paikallaan ja tuli sitten jalkojen juuren kertomaan, että nyt johonkin sattui. Koira jäi suurimmalta osalta kiven taakse, joten en nähnyt mitä tapahtui. Piips siristeli toista silmäänsä ja ajattelin siihen osuneen jonkun risun. Nyt mietityttää oliko siinä muutakin? Sitten on lähipäivinä käynyt sellainenkin accidentti pihassa, että Piips jäi ns. Ruun alle, kun noutaja syöksyi lelun perään. Ruu törmäsi aika voimakkaasti Iitua kylkeen, mutta siinä hetkessä ei sen ihmeempää käynyt. Piips on vinkaissut myös yksin leikkiessään ihan omia aikojaan muutama päivä takaperin, sitäkään tilannetta en nähnyt eikä sinänsä mitään oireita ollut havaittavissa. Niin ja olihan tässä sitä lunta ja liukkautta ihan hetken aikaa, ainakin meidän pihassa. Meillä on myös Viuhti ollut viikon verran hoidossa ja ollaan leikitty paljon pihassa, jolloin Piips ehkä jonkin verran liikkuu enemmän noutajia vahtiessaan.

Liekö nämä kaikki yhdessä vai vain yksi tekijä, kun ei voi tietää. Tuli vain niin ikävästi taas muistutus siitä, ettei pitäisi miettiä asioita pidemmälle, vaan elää siinä hetkessä. Ironista on, että ehdin muutamien päivien ajan ajatella tosi positiivisesti, että jos lumi antaa odotuttaa taas itseään ja jos talvi ja kevät ovat yhtä "helppoja" kuin viime vuonna, niin kuka tietää josko me vaikka Iitun kanssa porskutettaisiin ensi kesään. Sillä on mennyt niin hyvin, että josko meillä olisi vielä reilummin matkaa jäljellä? Ja sitten käy näin. Tietenkin.

Mieli on aika maassa. Mun piti pohtia tänne Ruun treenejä ja tulevaa koetta, mutta ajatukset lopahti jotenkin niin alamaihin. Eihän me olla edes treenattu, ei vain ole ehtinyt eikä pystynyt, kun ei missään näe yhtään mitään. Viime perjantaina saatiin hyvät treenit kisaryhmän vuorolla, lauantaina käytiin aamupäivästä treenaamassa maneesilla ja sielläkin ihan ok menoa (ruutu ainakin onnistui), mutta sen jälkeen homma on jäänyt aika lailla pimeään kotipihaan, jossa on vaikea tehdä yhtään mitään järkevää. Paitsi käytiinhän me eilen peräti "valosalla" ajalla treenaamassa ja joo, ihan kivaa, mutta ei ollut sellaista fiilistä.

No mutta, perus siistilläkin työllä me saadaan kyllä se ykkönen. Eihän meidän tarvitse huippusuoritukseen yltää. Mutta kun ykköstulosta enemmän arvostan itse sitä fiilistä, että olisi kivaa kehässä. Jos tää on sen vikan ykköstuloksen painetta?

Ehkä nyt vain on vaikeaa löytää sitä positiivisuutta itsestään, kun luonne on perus pessimisti. Ja kun yritin kerrankin tärkeän asian kanssa ajatella positiivisesti, vetäistiin matto samantien jalkojen alta. Ison koiran tilanne on vain niin tärkeä juttu mulle, että pienikin notkahdus siihen väärään suuntaan tekee aika pahaa. Ja ehkä ei muutenkaan ole se parhain viikko takana. Minähän en sairasta esim. flunssaa koskaan, mutta silti aamulla jostain nousee vihreää limaa ja ääni on sellainen, kuin vetäisin enemmänkin väkeviä juomia naamaan. Mahatautikin uhkasi tulla taas vierailulle, mutta onneksi nyt näyttäisi siltä, että se sivuutettiin äärimmäisen lievillä oireilla.

Mutta murehtimallakaan ei asiat parane, tiedetään. Peiliin katsomisen sijaan voisin katsoa koiria silmiin ja ottaa sieltä esimerkkiä ja oppia. "Aina on hyvä päivä! Ei kun menoksi!" sanoo Piips, ja "Mamma mä niin tykkään susta, oot tosi ihana ja on tosi siistiä ja ihanaa, kun saan olla sun vieressä ja ja..." hössöttää Ruu häntä ropellin lailla pyörien ja korvat rusetilla. Niin, jos sitä vain nauttisi hetkestä, ei murehtisi tai suunnittelisi tulevaa, nauttisi vain siitä mitä juuri sillä hetkellä on ja saa tehdä.

Tässä päivityksessä ei ole varmaan mitään järkeä ja en varmaan tajua siitä itsekään jälkikäteen mitään, mutta nyt on vähän parempi mieli.

Treenilöt jatkuu

Voihan pimeys, joka estää harrastamista! Mutta on me yritetty jotain treenata.

Ruutu on pelittänyt tosi hyvin treeneissä kokeen jälkeen, varmat löydöt ja vauhtiakin piisannut. Itselläni on vain hirveän epävarma olo tästä edelleen.

Eilen tein kentälle kaksi ruutua eri päätyihin ja vastakkaisille puolille kenttää, niin ei toinen ruutu (ainakaan periaatteessa) häirinnyt. Keskelle kentää vanhat kunnon oranssit kartiot häiriöksi. Eka tehtiin toiseen ruutuun meno, napakymppi ja hieno. Sitten tehtiin luoksetuloa keskikentän merkeillä ja sen jälkeen sinne toiseen ruutuun. Ja ei niin minkään valtakunnan epävarmuutta ja epäröintiä ollut näkyvillä. Mutta kun en vaan vielä voi luottaa koiraan. Miksen???

Ja jotenkin haluaisin jotain tolkkua koiran merkillä käyttäytymiseen. Tästä ehkä pitää kysyä seuraavassa toko-koulutuksessa vinkkejä, jotta saan itselleni jotkut kriteerit käytäntöön. Nyt se pää meinaa pyöriä aika paljon välillä, välillä ei inahda mihinkään. Eli toisinaan bongaa ruudun, mutta toisinaan ei. Kumpi parempi? Bongailulla niin herkästi bongailee niitä häiriömerkkejä ja jos ei bongaa ruutua niin liike on varma nolla. Mutta bongaillessaan homma näyttää aika levottomalta toisinaan ja sitten tulee se hirveä ennakointi kuvioihin.

Merkillä vaihdoin stoppi-käskyä taas, kun edellinen ei tuntunut pelittävän riittävän hyvin. Toimi heti paremmin. Merkkiä on treenattava erikseen, tahtoo edelleen varsinkin vieraat merkit haistaa nenällä. Siis haistaa ihan kunnolla. Siitä pitäisi päästä eroon. Korkeammat kartiot saattaa kaataa nenällä, niin kuin eilen kävi ja vaikka kuinka kiltisti ja nätisti huomautin niin sitten noutaja oli hetken aikaa sitä mieltä, että siltä kiellettiin kokonaan merkille meno. Vaati muutaman nakin, että lähti toiminaan. On se herkkää.

Luoksetulon stopit toimi yllättävän hyvin. Olen tehnyt niin, että kutsun ja jos stoppi on huono, käyn palauttamassa koiran oletettuun pysähdyspaikkaan. Seuraavalla toistolla on petrannu ihan älyttömästi. Eilen tuntui skarppaavan heti ekalla yrittämällä ja pääsin palkkaamaan. Maahanmenon uusin ja sekin oli toisella kertaa parempi. Maahanmenossa ei muuten ole ollut kokeen jälkeen mitään ongelmia, en tiedä mikä hetkellinen häiriö siinä oli.

Tunnari tehtiin perjantaina kisaryhmän vuorolla. Tehtiin vaikea, aivan maassa makoilevan henkilön viereen ja muutenkin sinne kentän laidalle, missä muut koirat odottelee jne. Ja niin oli paineita matkassa ja palutti hätiköiden väärän. Lähetin uudestaan ja toi oman. Kehut siitä, mutta ei palkkaa. Uusinnalla oli tarkempi ja hienosti löysi oman. Näitä lisää!

Kaukojakin on jumpattu. Ajatelkaa, että tässä vaiheessa voi ongelmaksi muodostua ihan perus m-i vaihto!?! Ruu ajattelee niin vahvasti jostain syystä seisomaan nousua, että tarjoaa sitä herkästi. Ja kun kuuleekin istu-käskyn niin tekee istumisen oudolla tekniikalla ja herkästi liikuttaa jopa takajalkoja. Ei hyvä. Eli yritetään estää, ettei tästä muodostuisi ongelmaa ellei se jo sellainen ole.

Ohjattu on toiminut, enemmän ongelmaa merkille menon kanssa ja siinä yleisilmeessä. Tässä(kin) liikkeessä pitäisi saada se suoritusketju jotenkin opetettua ja tehdä rutiiniksi koiralle alkaen kapuloiden viennin katsomisesta, sen jälkeen kontakti ja lupa lähteä liikkeelle, merkille ja noutoon. Iso työmaa vielä edessä, huh.

Jäävät on olleet vähemmistönä treeneissä, ei saisi niitä unohtaa!

Seuraamistakin olen jopa treenannut, erityinen huomio paikkaan, jonka toivoisin olevan inasen taaempana. Hirveän vaikeaa tuntuu olevan, mutta treenilöt jatkukoot.

Ei kestänyt ohjaajan pää

Ja sen seurauksena Pieksämäen toko-kokeesta tuloksena EVL2 247p, sij. 11/17. Mutta ei harmita, vahva kakkostulos on kaikki seikat huomioiden hieno tulos ja tästä on hyvä jatkaa. Yleisfiilis jäi reippaasti plussan puolelle ja omia virheitä on helpompi työstää kuin koiran tekemiä virheitä. Tuomarina toimi Kaisa Poutanen.

Virhe nro yksi oli varmasti se, että mentiin treenaamaan vielä edellisenä iltana maneesille kisaryhmän vuorolla. Kävi niin, ettei Ruu löytänyt siellä ruutuun vaan teki sen alkuperäisen virheensä ja juoksi kentän poikki luoksetulon lähtömerkille. Edellisen kokeen jälkeenhän ruutu on onnistunut jokaikisessä treenissä, paitsi nyt. Ei ollut todellista ja tästäkös murheet alkoivatkin. Vaikka kuinka yritin nollata tilanteen, soittaa pohdinta puhelun ystävälle ja pitää yllä positiivista mieltä, niin silti harteilla oli synkkä viitta. Eikä sitä auttanut yhtään kun näin Pieksämäen kehäsuunnitelman. Perinteinen liikejärjestys, kirkkaat isot oranssit luoksetulon merkit ja ruudussa tummanpunaiset matalammat merkit. Olimme vielä ensimmäisiä suoritusvuorossa enkä voinut antaa Ruun edes katsella toisten ruutuun juoksemisia. Lisäksi Ruu kehitti paria päivää ennen koetta treenatessa sellaisen, ettei se mene luoksetulossa maahan. Mutta suurin harmitus oli ruutu-liikkeessä enkä päässyt siitä tunteesta eroon. Jos ei oltais treenattu edellisenä iltana ei mulla varmaan olisi ollut yhtä paljon murheita mielessä. Olisin vain ajatellut positiivisesti, että kyllä se sinne löytää, kun on treeneissäkin löytänyt.

Ryhmäliikkeet meni hyvin,

Paikkaistuminen: 10
Paikkamakuu: 8 - Kaksoiskäsky perusasentoon. Mutta sanoin ainakin oikean käskyn tällä kertaa ;)

Sitten eka setti, ohjaajalla siis päälimmäisenä tunteena murhe ruudun epäonnistumisesta. Liikkurina oli Ruulle ekaa kertaa miespuolinen henkilö, tiedä sitten vaikuttiko sekin jotain? Kerran kehän ulkopuolella haukahti liikkuria. Liikkurin tyyli oli myös vauhdikas, mikä oli minulla kyllä tiedossa, mutta ehkä annoin sen lietsoa kiirettä ja hätäilyä. Jotenkin oli niin paineistunut fiilis itsellä ja kyllähän se siirtyi koiraankin.

Seuraaminen: 8 - Joku täyskäännös oli ainakin huono, muuten ihan jees menolta tuntui.
Zeta: 6 - Järjestys oli S - M - I. Istuminen jäi seisomiseksi, niin ne murheet näkyivät jo koirassakin. Kääntyi vielä lisäksi perään. Ei ole treeneissä jäänyt seisomaan niin pitkään aikaan eikä ennen kehään menoakaan ollut mitään ongelmia.
Luoksetulo: 0 - Seisominen tosi huono, mutta pysähtyi. Ei mennyt maahan ja menin typeränä antamaan toisen käskyn, mutta Ruu kakisteli samaan aikaan vanhaa namia kurkusta eikä käsky mennyt läpi. Jäi siis seisomaan. Oltais varmaan saatu se sääli vitonen, jos olisin tajunnut pitää suuni kiinni. Tyhmä minä.
Ruutu: 9 - Ok merkki, bongasi merkiltä ensin luoksarin merkit, mutta kurkkasi onneksi myös ruutuun asti. Ja sinne se meni, hienosti! Niin hyvä mieli ja tähän oli kiva päättää eka setti ja palkita koira.

Tokalle setille meinasin olla vähän apea, mutta Ruu oli tosi hyväntuulinen ja iloinen ja halusi tehdä hommia, joten innostus tarttui sitten ohjaajaankin. Meillä oli kehässä KIVAA ja tehtiin hommat loppuun hienosti.

Ohjattu: 10 - Oikea haettiin ja hienosti meni. Merkki oli minusta vähän hidas.
Metallinouto: 10 - Tämä oli hieno!
Tunnari: 9 - Olisiko pienen hetken haistellut liikaa, perushyvä suoritus.
Kaukot: 9 - Tekniikka ihan kymppi, olisiko piste lähtenyt hitaudesta?

Yhteensä siis 247p ja EVL2 tulos. Jos oltaisiin saatu se säälivitonen luoksarista, olisi pisteet riittäneet kirkkaasti ykköstulokseen. Mutta ei minua harmita. Loppu oli tosi hyvä ja meillä oli se normaali kiva fiilis kehässä. Siihen oli hyvä päättää koe. Virheet johtuivat nyt niin vahvasti ohjaajasta, että ei tulos voi edes harmittaa. Omia virheitä on helpompi työstää jatkoa ajatellen.

Jännä huomio edellisiin kokeisiin verraten on se, etten nyt ehtinyt pohdiskella asioita läpi blogissa. Olen kokenut sen aiemmin hyvänä enkä varmasti kyllä suotta. Nyt piti oikaista ja soittaa ystävälle puhelu treenien jälkeen, mutta en silti aidosti päässyt epäonnistumisen tunteesta eroon. Eli kyllä sillä itsepohdiskelulla on vaikutusta, ainakin minulle.

Ei muuta kuin uutta koetta kohti. Peruspalikat on edelleen kohdillaan, ohjaaja lupaa työstää omaa korvienväliä. =) Harmi kun koe ei tullut videolle, nyt olisi ollut hyvä tuijottaa erityisesti omaa suorittamista.
Onnea vielä tätäkin kautta treenikaveri Riehalle ja Riikalle hienosta ykköstuloksesta ja kelpieiden rotumestaruudesta!

Liikaa epätyyppillisiä piireitä

Ei auennut missinura Pikku-Ruulle ensimmäisellä yrittämällä. Eikä se varmaan aukene toisellakaan tai kolmannellakaan kerralla. Ei puraissut allekirjoittanutta näyttelykärpänen, ei mitään sinne päinkään. Ei ole tuo harrastus kyllä minua varten ja kiitos ihan hirveästi Nooralle, joka viitsit ja jaksat olla aiheesta kiinnostunut ja niin hienosti veit pientä noutajaa kehässä. Kiitos! Ei jäänyt hyväksytty tulos ainakaan esittämisestä kiinni, niin hienosti tällä kaksikolla kehässä meni.

Eli käytiin kokeilemassa onneamme Jyväskylän KV-näyttelyissä eilen Isänpäivän kunniaksi. Onnea kaikille isille! Tuomarina oli brittiläinen herra James Ronald W, jota avusti kaksi tuomariharjoittelijaa. Sekään ei varmaan ollut meille eduksi, kun kerrankin saivat arvosteltavaksi tälläisen hieman omanlaisensa yksilön. Ruu pääsi oikein erikoisen tarkkaan syyniin, sillä ainakin toinen tuomariharjoittelijoista kävi kokeilemassa karvaa ja olematonta rintakehää. En nähnyt heidän kajoavan kenenkään muun koiraan samalla tavalla. Hampaatkin tuomarisetä katsoi ja Ruu ne kiltisti näyttikin. Ruu hoiti Nooran kanssa homman kyllä esiintymisen kannalta ihan nappiin.

Arvosana T ja vihreä nauha. Tässä arvostelu:

"Lacking substance. Too light in bone. Body shape not typical of the breed. Very light in condition. Coat not typical. Head too lean & narrow."

Onhan se ihan Ruun näköinen arvostelu, kaikin puolin. ;) Huvittavaa on vielä se, että Ruu on ollut viimeajat aika hyvällä ruualla ja Marikan ensimmäinen kommentti olikin "hirveä läski". Ei ihan ollut tuomari samaa mieltä. =D Mutta positiivista on se, että Ruu sai kuitenkin arvostelun, sitä ei hylätty eikä se saanut EVA-arvosanaakaan. Eli jäämme toiveikkaana odottamaan, että joku muu tuomari näkisi Ruun sisäisen labradorinnoutajan. =D

Treenaten

Pimeys haittaa treenejä, ei kyllä ehditä valmistautua (taaskaan) niin hyvin kokeeseen kuin olisin toivonut. Mutta on me jotain treenattu.

Ruutua, sitä nyt ainakin. Joka jumalan treeneissä. Sen edellisen kokeen jälkeenhän noutaja on löytänyt tiensä aina sinne ruutuun, sillä ensimmäisellä yrittämällä. Huolimatta häiriömerkeistä tai kapuloista. Koiran koulutus olisi niin paljon helpompaa, kun tietäisi miksei se osaa tai miksi se yhtäkkiä osaakin? Kun ei ole vastausta edes siihen, miksi asia tuntuu edistyneen. Suurempana ongelmana tällä hetkellä on sinne ruutuun karkaaminen ennen käskyä, voitteko kuvitella!? Eli on treenattu malttia merkillä, haksahtaa tosi pieneen pään kääntöön tai käden liikkeeseen.

Viime perjantaina treenattiin ekaa kertaa Taitavien Tassujen hallilla, josta seuramme on hankkinut talviajalle vuoron. Valot ja lämpö, aika luksusta. Mutta yllättävän pieni tila tolppineen, joka lisää isojen liikkeiden vaikeutta. Mutta onpa hyvä päästä sitäkin treenaamaan! Ruutu-liikkeessä näkyi uusi paikka ja ilman pidempää odotusta merkillä, että Ruu ehti kunnolla katsoa ja bongata ruudun, ei se sinne olisi löytänyt. Matkalla meinasi mennä häiriömerkille, mutta korjasikin linjansa viime tipalla. Hieno juttu, mutta nyt näkyy kuitenkin sitä vanhaa ongelmaa, sitä epävarmuutta. Ei se ole siis kokonaan kadonnut sieltä.

Ohjatussa omat nousi hienosti, ekalla meinasi mennä häiriömerkille mutta jotenkin ihmeellisesti pystyi jatkamaan liikkeen loppuun asti. Huvittava kommentti treenikaverilta oli, että Ruu pystyy juoksemaan ja ajattelemaan samaan aikaan! Niin se nyt kyllä itseasiassa tekikin! =D Ohjatussa haluaisin saada koiran paremmin fokusoitumaan tehtäväänsä, vielä on jotenkin nähtävillä sellaista turhaa pään pyöritystä ja arpomista, että mitä sitä ollaankaan tekemässä. Eli treenin alle kapuloiden viennin katsominen ja sen jälkeen katkeamaton luvan kysyminen noutoon minulta.

Luoksetulossa stopit onnistuu välillä ja välillä ei. Olen kokeillut vetoketju-leikkiä paremmalla herkulla ja kyllä se auttoi jonkin verran, mutta parempaa stoppia olen saanut kiertojen kautta kun palkkana on pallo.

Seuraamisessa meinaa edistää varsinkin Z-liikkeessä, jäävät on onneksi osuneet kaikki oikein.

Tunnari on toiminut.

Saas nähdä miten ensi lauantaina käy. Oma fiilis on parempi kuin edellisessä kokeessa, nyt on ilmassa taas sitä oikeaa jännitystä! Johtunee varmasti siitä, että nyt on mahdollisuudet siihen viimeiseen ykköseen, joka tuo oman latauksensa hommaan. Mutta se, että ruutu on myöskin toiminut nyt ihan eri tavalla ja perusluottamus mulla tuohon liikkeeseen alkaa hahmottua. Jännää!

Piips, minun "susikoirani"

Piips saa pitkästä aikaa oman päivityksensä, vaikka suurta muutosta ei olekaan tapahtunut. Ehkä allekirjoittaneella on vain tarve pohdiskella asioita. Kesä on kuitenkin ohi ja syksy on tullut. Talvikin lähestyy vääjäämättä ja tiimalasin hiekka hupenee.

Käytiin muutama viikko sitten Tiinan kanssa lenkillä eräänä aamuna ja Tiina otti upeita kuvia Iitusta. Ihanan kirpakka aamu ja oli itseasiassa tosi mukavaa käydä tuolla kyseisellä lenkillä. Piips pääsi mukaan ainoana koirana ja tuntui nauttivan kyllä tästä etuoikeudesta. Mukana menossa myös pieni mies. Osa kuvista oli niin hienoja ja koskettavia, että kyyneleet silmissä päätin, ettei niiden julkaisuhetki ole vielä. Ne odottavat sitä oikeaa aikaa. Mutta tässä kuitenkin osa. Kiitos Tiina ihan hirveästi!!! Kaikki päivityksen kuvat on ottanut Tiina Karvonen.

Iitun tilanne on kuitenkin nyt ns. stabiili pahimpien ongelmien kohdalla. Meno ja meininki näyttää vieraampien silmään varmasti varsin hyvältä. Ja se joka ei ymmärrä mistään tuon taivaallista sanoisi, että Piips on täysin normaali ja elämänsä kunnossa. Eli sinänsä isolla koiralla menee ihan hyvin. Olen ehkä hieman lyhentänyt Iitun lenkkejä tai ainakin pyrkinyt järjestämään tekemiset ja menemiset Iitun kannalta paremmiksi. Joinain päivinä Piips on jaksanut kyllä hyvin tulla pidemmänkin lenkin, mutta sitä seuraa aina pari huomattavasti helpompaa päivää. Ja edelleen leikki olisi herkässä ja välillä joutuu vähän toppuuttelemaan, ettei meno ylly mahdottomaksi.

Mutta omaa mieltä painaa ja synkistää edelleen se kysymys, että koska on aika? Tai että onko tämä maasto ja lenkki liian rankkaa? Tuleeko tästä seurauksena kova kipukohtaus? Vaikka yritän, en voi olla ajattelematta näitä asioita. Itku on herkässä joka kerta, kun hoidan Iitua, koska niitä kipuja siellä on.

Itku on kyllä herkässä niinä hyvinäkin hetkinä. Silloin mietin, että voi miksi siellä pitää olla niin p*skat lonkat, nivelrikkoinen polvi ja lanneranka täynnä spondyloosia? Miten mahtava koira Piips olisi, jos se olisi terve? Mitä kaikkea vielä tekisimme yhdessä, jos kivut ja vaivat eivät olisi läsnä ja olemassa? Miten upea näky tuo koira olisi juostessaan lujaa? Se olisi kyllä upea, täydellisen upea.

 

Ei pitäisi antaa synkkyydelle ja murheille valtaa. Pitäisi mennä päivä kerrallaan eteenpäin ja nauttia niistä jokaisesta päivästä. Jokainen päivä on kiva päivä, niin Piips sanoisi. Niinpä.

Nyt meitä kiusaa taas allergia tassuissa ja korvissa. Kauluri-kuuri menossa. Piips inhoaa kauluria, mutta joka kerta se kiltisti pujottaa päänsä sen sisään. Koska minä pyydän. Mitähän tuo koira ei tekisi jos pyytäisin? Hieman naurahtaen täytyy tietysti todeta, että toisinaan niitä pyyntöjä joutuu toistamaan valikoivan kuulon omaavalle kovapäiselle otukselle. Joka päivä pitää muistuttaa tietyistä perusasioista, koska Piips on sitä mieltä, että niitä vaan kannattaa kyseenalaistaa. Olemme kai ikuinen taistelupari, niin Aki aina sanoo.

Talven tulo pelottaa. Tai liukkaiden kelien tulo pelottaa. Mutta aika vyöryy eteenpäin halusin sitä tai en. Nyt on kai aika esittää itselle se kysymys, että miten sen jäljellä olevan ajan haluaa käyttää? Hyvä kysymys ja tuntuisi helpolta vastata, että positiivisin mielin hetkessä eläen. Mutta osaanko oikeasti laittaa murheita taka-alalle ja nauttia hetkestä? En tiedä.

Piips on kaikkea sitä mitä haluan koiran olevan. Se on SE koira, niin valtavan tärkeä. En ehkä pääse kaikista murheista irti, mutta tiedän, että haluan ainakin yrittää jatkaa yhteisen aikamme loppuun mahdollisimman hyvällä mielellä. Onhan minulla positiivisuuden ja iloisuuden malliesimerkki nenän edessä. 

Edistyisikö se?

Laiskan puoleisesti on edellisen kokeen jälkeen treenattu. Johtuen kiireestä, mutta ennen kaikkea tästä typerääkin typerämmästä pimeästä vuodenajasta. Ei töiden jälkeen yksinkertaisesti ehdi millekään kentälle ennen kuin on pimeää. Tai ei ainakaan meidän lapsiperheessä onnistu mitenkään. Paitsi niinä päivinä kun voi törkeästi karata töistä tarpeeksi ajoissa. Mutta ei sekään oikein pitkälle kanna, kun se pimeä tulee koko ajan aikaisemmin. Nyt on vain hyväksyttävä vähempi treenimäärä, mutta pohdituttaa tietenkin sitten se, että kykeneekö sitä kokeisiinkaan?

Kokeen jälkeen on ehditty treenikentälle neljä kertaa, jokaisella kerralla olen tehnyt ruutua ja jokaisella kerralla noutaja on sinne tiensä löytänyt. Ja nimenomaan sillä ensimmäisellä yrittämällä. Kentälle olen lisännyt todella paljon häiriömerkkejä ja heitellyt lojumaan vähän kapuloitakin. Tehnyt jollain lailla kuuntelutreeniä, että kierretäänkö sille merkille, mennäänkö ruutuun, noudetaanko kapulaa vai jotain muuta. Ajoittain aikasta tosi vaikeaa Ruulle ja aina vähän epäilyttää, sotkenko vain sen yksinkertaisia ajatuksia tekemällä niistä liian monimutkaisia ja vaikeita?

No mutta se on löytänyt sinne ruutuun. Ja se on onnistunut samalta merkiltä noutamaan ohjatun kapulankin ja juoksemaan sitten taas erikseen ruutuun. Uskaltaisiko ajatella, että se olisi edistynyt? Ei ehkä vielä, ei neljän treenikerran perusteella. Mutta kenties suunta on kuitenkin oikea? Ja jos vihdoin ja viimein opittaisiin ruutu, niin luoksetulon stopit eivät edisty. Niihin ei ole tullut yhtään napakkuutta, vaikka hetken jo luulin niin. Testataan vielä tällä "vetoketju" tekniikalla, mutta vaihdetaan palkka vähän parempaan namiin.

Toinen EVL1 tulos!

Eilen oli siis toinen EVL:n kokeemme ja se pidettiin täällä Jyväskylässä. Koe toimi samalla KV kokeena. Liekö se syynä, mutta osallistuvia koirakoita oli yhteensä 19, eli pitkä koe oli tiedossa. Koe alkoi about klo 13 ja tuomarina toimi Salme Mujunen. Liikkeet oli jaettu peräti viiteen eri settiin mikä sekin teki kokeesta raskaamman. Starttasimme viidensinä.

Ensin paikallaolot.

Istuminen: 10 - Pisteet eivät olleet ansaitut. Oli silminnäkijäni mukaan teputtanut etutassuilla muutamaan otteeseen. Ilmeisesti aina silloin kun tuomari ei nähnyt, sillä muilta kyllä lähti pisteitä teputtamisista. 

Paikkamakuu: 8 - Pistevähennykset ohjaajan aivopierusta. Ruu oli reunimmainen rivissä ja nousi ensimmäisenä perusasentoon. Katsoin makaavaa koiraa ja ajattelin vain istumaannousua, joten jostain oudosta unohduksesta sanoin koiralle "istu". Ruu tapittaa mua sen näköisenä, että enpäs hairahdu väärään käskyyn. Onneksi saan soperrettua perään oikean "sivu" käskyn ja koira nousee hyvin. Makuun aikana oli pienesti liikauttanut takajalkoja ja mahdollisesti myös siirtänyt toista etujalkaa.

Seuraavassa kehässä tehtiin seuraaminen, zeta ja luoksari.

Seuraaminen: 9 - Ei mitään muistikuvaa vähennyksistä, jotain pientä. Ihan kivalta tuntui. Videolta huomasin toisenkin väärän käskyn askelsiirtymissä taakse. Sanon koiralle "sivu", kun oikeasti pitäisi sanoa "taakse". Kylmä ilma veti ilmeisesti ohjaajan aivot jäähän...:)

Zeta: 9 - Järjestys oli M-I-S. Maahanmeno ja istuminen olisivat saaneet olla nopeampia. Istuminen on videolta katsottuna Ruun parhaita suorituksia.

Luoksari: 7 - Erityisesti seisominen venyy, mutta lähti sentään ekalla käskyllä liikkeelle.

Sitten tulikin vähän pidempi odottelu. Seuraavassa kehässä pelkästään ruutu.

Ruutu: 5½ - Nähtiin nyt sekin, että ennakoi ruutuun lähtöä. Ruudussa kaksi käskyä maahanmenoon, ei voi tietää miksi. Mutta hei, se löysi sinne! Ehkä olin viritellyt koiraa liikaa ennen kehään menoa ja Ruu oli vähän turhan lentoon lähdössä.

Taas vähän odottelua...

Ohjattu nouto: 9½ - Hyvä kokonaisuus, pieni sähläys kapulan kanssa.

Viimeisen odottelun jälkeen tehtiin loput liikkeet putkeen, eli metallinouto, tunnari ja kaukot.

Metallinouto: 9½ - Heitto jäi lyhyeksi, tarkoitus oli heittää kapula pidemmälle. Palauttaessaan Ruu katsoi yleisöä ja näytti jo siltä, että tulee ohi esteestä. Käänsi katseensa varmasti viime hetkellä eteenpäin ja ehti korjata linjan hypylle. Meinasin jo antaa apukäskyn paluuhyppyyn. Perusasentoon tulo hidas.

Tunnari: 9 - Haistelussa oli aavistus hätäilyä, ei onneksi alkanut maistelemaan.

Kaukot: 10 - Järjestys oli S-I-M-I-S-M. Tuomari kehui tekniikkaa, tämä me osataan. :)

Tällä kokonaisuudella yhteensä siis 274p ja EVL1 tulos! Loppusijoituksemme oli hienosti 5/19. Ei voi olla kuin tyytyväinen, niin paljon odottamista, kehässä käymistä ja niitä ajatusharhoja. Itsellä oli vähän outo fiilis kisata, ei ollut sellaista normaalia kisafiilistä. Johtuuko se sitten vielä siitä, että kun se ruutu on vielä täydellisen kesken niin tuntuu typerältä ja vähän väärältä onnistua siinä kokeessa? Ja on väärin osallistua kokeeseen, kun me ei sitä osata. En tiedä. Aloin miettiä, että kannattaako lähteä sittenkään Pieksämäen marraskuun kokeeseen, kun siellä todennäköisesti on se vaikein kuvio meille, luoksarin jälkeen ruutu. Ehditäänkö me kuukaudessa saada tuota liikettä yhtään varmemmaksi?

Mutta hyvä ja iloinen koe ja paljon kokemusta tämän sorttisestakin menosta. Koe oli tosi kovatasoinen, siellä tuli huippusuorituksia parhaimmille. Tuttuja oli myös paljon ja onnea kaikille onnistujille ja suorituksiinsa onnellisille! =)

Ruun työskentelyyn olin tosi tyytyväinen, se teki taas hommia iloisesti ja sillä tuntui olevan hauskaa. Minun kiltti ja hassu noutajani! Tuli siinä suorituksen jälkeen kavereiden kanssa puhetta, että onko Ruussa jotain muuta kuin labradorinnoutajaa? Arvasin, ettei olisi pitänyt antaa Marikan tuoda Viuhtia halliin samaan aikaan. =D Mutta Ruu onkin persoona, monella tapaa. <3

Kiitos Marika filmauksesta, seurasta ja turinoista!

Tässä vielä meidän video.