Oikein ihanaa Joulua kaikille ja onnea uudelle vuodelle!

Blogi hiljenee Joulun ja Uudenvuoden viettoon. Kolme päivää olen puunannut taloa ja tänä iltana puoli kymmeneltä tuli valmista. Nyt kuulkaa kiiltää! Mutta vain hetken. Aamulla on varmasti taas tutut karvat vastassa.

Oikein hyvää Joulua kaikille ja onnekasta Uuttavuotta 2016! 

Mitä tuli tehtyä ja mitä tullaan tekemään

Jälleen on aika kerrata menneitä ja katsastaa tulevaan. 

Piips:

Ensi vuodelle en halua asettaa tavoitteita, eletään Iitun tapaan päivä kerrallaan, nautitaan ja iloitaan niistä jokaisesta! Muistetaan olla iloisia jokaisesta päivästä. Siinä on itseasiassa aika lailla tavoitetta.

Vuosi sitten en kyllä olisi ikinä uskonut, että saan vielä kirjoittaa ylös myös Iitun vuoden tapahtumia ja asettaa ensi vuoden tavoitteita. En ikinä. Olin niin varma, että joutuisimme sanomaan isolle koiralle ne viimeiset heipat. Ja tässä sitä taas kerran ollaan. Uskomaton ihmekoira. <3

Piips ja koiran korkuiset lumiukot. Tai se mitä lumimiehistä on enää jäljellä...

Normaalia kotikoiran arkea on Iitun vuosi pitänyt sisällään. Pihaleikkejä ja lenkkeilyjä. Pihaleikit on nykyään niin tavattoman mieluisia, että välillä ei iso koira tahtoisi lähteä lenkille jos vaihtoehtona on pihalla jolkottelu pallo suussa. Niinpä Piips onkin saanut usein jäädä vahtimaan tonttia poikien kanssa, kun ollaan Ruun kanssa käyty jossain lenksalla tai treenaamassa. Iloisuus ja leikkisyys eivät ole hiipuneet vähääkään, aina ollaan valmiita varastamaan jalka- tai sählypallo pihasta, kun me muut haluaisimme niillä pelata. Isommalla porukalla pelatessa on ison koiran oltava sisällä tai ulisemassa käskyn alla, koska sitä ei pallohulluna pitele mikään. 

Terveydenkin kanssa on pärjätty melkeimpä loistavasti. Keväällä oli liukkaiden aikaan vaikea jakso, mutta muuten ei ole allergioita lukuunottamatta ollut mitään isompaa. Nämä lumettomat talvet on kyllä hyviä meille. Pysyisi vaan maa kuivana ja ilmassa pikku pakkanen, rapakeli on kyllä sitä kaikista kurjinta. Lunta on maassa käynyt joitakin kertoja, nyt hiljattain suli pihasta edelliset pois ja siinä vaiheessa oli hiukan liukkaampaa, niin heti huomasi miten paljon se tekee pahaa Iitulle. Yhden illan jutulla kuitenkin selvittiin.

No saavutettiinko me tavoitteet? Niitä ei montaa ollutkaan. Päivä kerrallaan on menty ja eiköhän meillä sama tavoite ole ensi vuodellekin. Nyt muistetaan vaan iloita jokaisesta päivästä vielä vähän enemmän!

Ruu:

Ensi vuodelle olisi tavoitteena nyt viimeinkin osallistua niihin tokon SM-kokeisiin ja saada sieltä tulos aikaiseksi, hyvällä fiiliksellä. Käydään terveystarkastuksessa alku vuodesta, se on ehdoton ja aika on itseasiassa jo varattu. Ja se H, se olkoon yhtenä tavoitteena! Nomen suhteen jos opittaisiin markkeeraamaan vähän paremmin? Edes vähän paremmin. Ja yhdeksi tavoitteeksi laitan kyllä jälki-harrastuksen aloituksen ihan oikeasti ja jopa tavoitteellisesti. Mutta terveys kaiken edellä. Jos siinä tulee sanomista niin pidätän oikeuden muuttaa suunnitelmia ja tavoitteita.

SM-kokeeseen päästiin ja sieltä tuloskin saatiin (EVL3). Ja hyvällä fiiliksellä sinänsä, mutta oli siellä ohjaajalla keskittymisen kanssa vaikeuksia johtuen Vauhtipojan läsnäolosta. Valmistelut jäi puuttumaan ja tämä huomioiden noutaja teki kaiken niin hyvin kuin osasi. Olen kyllä erittäin tyytyväinen ja pidän tavoitetta saavutettuna.

Terveystarkastus käyty, itseasiassa kahdesti. Ensimmäisellä kerralla tuli sanomista vasemman takajalan lonkan ja varpaiden suhteen. Akuutit vaivat hoidettiin pois ja ongelmat on huomioitu arjessa ja harrastuksissa, jonka ansiosta tämä toinen tuore terveystarkki läpäistiin. Eli kyllä kannatti alun perinkin tsekkauksessa käydä ja nyt on treeniluvat alla ja siitä erittäin hyvä fiilis! Lisäksi Ruu on nyt sterkattu, joten juoksut ja ennen kaikkea valeraskaudet eivät ole enää kiusanamme.

Näytelmien H-tulos jäi saamatta, mutta hiukan lähemmäs sitä arvostelussa jo päästiin!

Nomea tehtiin aika vähän kaiken kaikkiaan, mutta jossain vaiheessa oli kyllä semmonen flow päällä, että kaikki tehtävät tuntuivat onnistuvan upeasti. Eli ehkä sitä kehitystä tai osaamista siellä jossain on, täytyisi vaan osata pitää se osaamistaso yllä.

Jälki-harrastus aloitettiin (myöhässä) ja ihan vakavasti ajattelin, että oltaisi voitu ensi kesänä korkata ehkä kisojakin. Mutta sitten puntaroin asioita uudestaan ja tulin lopputulokseen, että pk-uralle meistä ei terveyssyistä ole. Niinpä se treenaaminenkin sitten jäi.

Ehkäpä hiukan paremmin saavutettu tänä vuona tavoitteita edelliseen verrattuna. Ja vaikka tokon SM-koe ja noutajien mestaruustoko menivätkin vähän alakanttiin kaiken osalta, löydettiin näiden jälkeen huikeaa fiilistä tekemiseen. Tällä superfiiliksellä saavutettiin Keski-Suomen piirinmestaruus hopeaa ja joukkuekultaa! Mutta se fiilis! Se oli kultaa!

Mitäs me sit ens vuodelle haluttaisiin asettaa tavoitteeksi? Tokon SM-kisat olisi kotikentällä. Ja olisihan se ihan mielettömän siistiä päästä sinne kisaamaan. Iso mutka matkassa on kuitenkin tokon sääntömuutokset, mutta kyllä me tavoitellaan tosissaan mukaan pääsyä. Ykköstavoite on SE fiilis, sama kuin piirin kokeessa. Heti toisena vähintään kakkostulos, pykälä aiempaa parempi ;). Nomea treenataan vähän enemmän ja osallistutaan ainakin NOME B- kokeisiin. Yritetään saada sieltä tuloksia aikaiseksi. Näytelmiinkin voisi johonkin osallistua ja kyllä se H on se tavoittelun kohde. Terveydestä pidetään huolta ja jos yritettäisiin tavoitella sitä, ettei olisi aihetta terveystarkastukselle loppuvuodesta?

Kissa kolmikkoni on kutistunut niin kovin paljon. Piina Pikku-Rotta on ainokainen jäsen enää tästä sakista. Miuku on ollut nyt poissa reilu 2kk, Paniikki 2v. Ei niitä koskaan unohda. <3

Piinan kanssa sovimme tavoitteeksi, että tämä pysyy ensi vuoden tallessa.

Pikku Piina

Terveystarkastus ja sterkka

Ruu on ollut nyt viikon saikulla sterkkauksen jälkeen ja toipuminen on hyvässä vauhdissa. Ja sitä vauhtia tuntuisi piisaavaan ihan urakalla, kun koko ajan olisi rallit pystyssä pihassa. 

Viikko sitten keskiviikkona ajeltiin pakon sanelemana koko revohka Tampereelle ja tunkeuduttiin Marikan kämppään. Ja hyvin mahduttiin, joskin neliöt olivat tehokkaassa käytössä. ;) Torstaina vähän sukuloitiin poikasten kanssa ja perjantaina oli sitten aika varattu Eläinystäväsi Lääkäri- klinikalle. Samalle kerralle saatiin myös aika Juha-sedän tsekkaukseen nivelistön osalta. Itseäni on pidempään kiusannut Ruun tilanne, kun vasemman takajalan varpaissahan on nivelrikon alku, mutta syy tähän on toistaiseksi selvittämättä. Ja omaan käteen noutaja aristeli paikkoja vähän sieltä sun täältä (tästä kuitenkin aikaa jo kuukausi) ja nuoleskeli itseään eri nivelten kohdista. Nuoleskelu kuitenkin väheni ja viimeksi kun tutkin, ei selkeitä arkuuksia löytynyt muuta kuin vasemmasta lonkasta. Mutta senkin Ruu antoi tutkia, ilmaisi vain, että touhu on epämiellyttävää. Mutta koska oma ajatusmaailmani ei anna meille täyttä treenilupaa ilman varmistuksia, halusin vielä tarkemman tutkimuksen eläinlääkärin toimesta.

Kaksi päivää leikkauksesta. Pikkuhiljaa elämä voittaa.

Ell Kallio tutki Ruun rauhassa läpi ja pieniä lihaskireyksiä kummempaa ei tällä erää löytynyt. Aivan mahtava juttu ja niin hyvä mieli! Toki siellä takajalassa sitä alkavaa ongelmaa on, mutta vielä ei aiheita jatkotutkimuksiin tullut ja treenilupakin tokoon ja nomeen heltisi. Jes! Nyt treenataan ensi kesää ja syksyä varten ja kauden jälkeen mennään uuteen tsekkaukseen. Haluan kuitenkin pitää itseni ajantasalla tilanteesta. 

Tämän jälkeen noutaja valmisteltiin leikkauspöydälle ja iltapäivällä mentiin sitten hakemaan potilas kotimatkalle. Kurjaa tuntui olevan matkalla, mutta perille päästiin ja reissun ehdottomat sankarit on fiksut Poikaset, jotka jaksoivat pitkän päivän ja vielä matkan kotiin.

Parina ensimmäisenä yönä piti potilas käydä yöllä auttamassa takaisin makuulle, kun se ei ison pahan tyhmän kaulurin kanssa yksin onnistunut. Päivisin Ruu on ollut superkiltti ja antaa haavan olla rauhassa. Kaksi päivää oltiin "kipeitä" ja "potilaita", mutta sen jälkeen meno on muuttunut sellaiseksi, että joko juostaan? Leikitään? Rallatellaan? Treenataan? Energiaa tuntuisi riittävän. Mukavaa kun olisi fiilistä tehdä hommia, mutta toivutaan nyt kaikessa rauhassa. Tammikuusta sitten hallikorttia kehiin ja aloitellaan treenit vähän tavoitteellisemmin. Pitäisi varmaan kaivella kisakalenteri esiin.

On kyllä ihan älyttömän hyvä mieli. Ihanaa päästä pian treenaamaan hyvillä mielin ja jospa ne hormonimyrskytkin jäisivät nyt pois sekoittamasta treenejä. Sitä en kyllä tiedä miten pian ja saadaanko ollenkaan uusia sääntöjä kasaan ykköstuloksiin asti, mutta ainakin nyt päästään yrittämään. Olisi se niin hienoa päästä osallistumaan oman kentän SM-kisoihin.

Onneksi kotona riittää hoitajia ja rapsuttajia...

Iitukin oli klinikalla mukana ja kysyihän se Juha-setä, että katsotaanko sitten tuotakin. Totesin, että siitä ei tartte löytyä enää yhtään enempää juttuja, nämä nykyiset riittävät. Mutta ei se lääkärisetä sitten malttanut kokonaan näppejänsä sammuttaa tutkimismoodilta siinä viattoman silittelyn ja rapsuttelun lomassa. Mutta kerrankin löytyi positiivista kommentoitavaa. Oikea polvi (ristiside operoitu ja nivelrikkoinen polvi) on tällä hetkellä tosi hyvässä kunnossa eikä todennäköisesti Iitua vaivaa tällä hetkellä. Ja Iitun yleinen olemus ja viretila tekivät positiivisen vaikutuksen. Eli vaivoista huolimatta koira ei vaikuta kivuliaalta (lääkitys kohdillaan kivut hallinnassa) ja kiitosta tuli hyvästä hoidosta ja oikeanlaisesta liikutuksesta. 

Tästäkin jäi hirmuisen hyvä mieli. Carthrophen-piikit lähti Iitulle matkaan auttamaan talvea varten. Ja tarpeeseen ne tulikin, sillä nyt kun tuli pieni kerros lunta ja reilut plussa asteet niin ilmeisesti sen verran liukkaaksi tekee alustan, että eilen Piips könkkäsi illalla todella huonon näköisesti. Tänään tilanne on jo paljon parempi. Mutta vähän veitsenterällä taiteillen nämä talvet mennään.

Käytiin joku aika sitten tuossa kaverin luona vuohia ihmettelemässä ja eniten ne viihdyttivät isoa koiraa, joka ei olisi halunnut tämän luonto-ohjelman luota lähteä ollenkaan. Piips <3 Onhan se paimenkoira...