keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Spooky 2016 - 17.9.2017

Hiljaiseksi vetää, talo on taas niin kovin tyhjä. 



Vaikka olit outo oman tiesi kulkija, ja vaikka alku ei ihan niin helppo ollut, ehti arkemme vakiintua ja ymmärsimme toisiamme. Sinusta tuli koko ajan enemmän ja enemmän yksi meistä. 




Viimeisenä aamuna olit ensimmäistä kertaa ilman raapaisun raapaisua tai puremista halaillut, kehrännyt ja köllötellyt sängyssämme, ihan vieressä. Niin kovin tyytyväisenä ja onnellisena.

Sitten tapahtui se kohtalokas kohtaaminen auton kanssa.

Niin väärin, niin surullista.
Olisimme kyllä halunneet sinut meidän luona vielä pitää. 

Nyt saat vaeltaa metsissä ja metsästää niin paljon kuin haluat. Villinä ja vapaana synnyit, villinä ja vapaana täältä lähdit. Hyvää matkaa Spooky ja vie terveiset toisille sinne rajan toiselle puolelle.



keskiviikko 30. elokuuta 2017

Tää on ihan ok mesta

"Koht alkaa tulla vuoden päivät täyteen, kun muutin tähän nykyiseen torppaan. Alku oli vähän jännä, mut pikkuhiljaa mä kesytin noi tyypit. Ne alko ymmärtää, et meikä on villi ja vapaa ja et mikään sisäkissa-juttu ei vaan meikäläisen kanssa toimi. Nih. Aika lujana piti olla, ennen kuin ne tajus."



"Metsässä samoilu on mun juttu. Ilman sitä tuun aika äkäiseksi ja pahantuuliseksi. Mutsi kuulemma jo vähän pelkää talvea, et kui kiukkuinen mä sillon oon, kun elämä pyörii enemmän neljän seinän sisällä. Mä en siitä stressaa vielä. Sen näkee sit."



"Ne sanoo et oon vähän outo, ihme kissa. Erilainen. Otan silitykset vastaan silloin kun itse haluan. Annan kynsien puhua tarvittaessa ilman varoitusta. Tulen aina yöksi sisälle lataamaan akkuja. Olen kova, mutta pehmeä. Pyörin jossain pihan lähettyvillä, koska ilmestyn yleensä aina tosi nopeasti, kun muutkin tulee ulos. Ja mielelläni kuulemma hengailen mukana pihassa. No, nää pitää about paikkansa. On tää piha ja lähimetsä kyllä aika jees, mielelläni mä täällä puuhastelen. Faija vaan ei arvosta mun panostusta. Piha näyttää kuulemma enemmän hautausmaalta kuin pihalta." 



"Yks mun kaikkien aikojen lemppari puuhaa on tän perheen koiran kiusaaminen. Se on ihan uskomattoman hauskaa, vielä kun tuo Pöljä on niin nössökin. Buaahhhahah, tuun aina hyvällä tuulelle ja usein kuvittelen ton koiran olevan kameli tai antilooppi. Mäpä näytän teille miten tätä leikitään."

"Ensin, kyttäile sen liikkeitä ja touhuja rauhassa etäältä. Sit kun se tulee tarpeeksi lähelle, iske yllättäen kiinni! Aina, ihan aina se lähtee karkuun."



"Toinen vaihtoehto on varjostaa sitä, jäädä vaanimaan ja BUM, kohdalla hyppäät esiin, käpälöit/isket ja kiepsahdat karkuun! Niin siistii!"


"Muista nauraa katalaa-naurua pinkoessasi karkuun hyökkäyksen jälkeen."





"Sit yks tärkee seikka on hyökkäys-juoksun hallinta. Se alkaa sillai, et valitset kohteen. Ota tiukka, julma ja tappava katse. Pidä katse koko ajan kohteessa. Lähestyessäsi käännä kylkeä kohti, jolloin olet entistä pelottavampi."



"Ja kohteen luona voit hyökkäys-juoksun päätteeksi helposti tehdä erilaisia ison loikan hyökkäyksiä."




 "Täydellinen hyökkäys on silloin, kun onnistut siinä niin, ettei kohde aavista yhtään mitään. Tässä esimerkki siitä. Silloin saat viljeltyä kauhua ja sähköistettyä ilmaa. Buahahahah..."



 "Oikeastaan on vain yksi asia, jota pitää välttää ja joka voi mennä pieleen. Ja se on väärän kohteen valitseminen. Mutsi pistää lopun rallattelulle, kun osuu väärin." 


tiistai 22. elokuuta 2017

Saikkua pukkaa

Loppukesä ja syksy on meidän osaltamme taputeltu. Ei tule raato-kokeita, ei tule toko-kokeita. Hyvin alkanut kunnon kohotus tyssäsi juuri, kun se saatiin hyvälle alulle. Ei tullut kyyhkyjahtia, sorsastusta tai kanalintujen jahtaamista. Ei tullut näyttelyä, johon oltiin ilmoittauduttu. Mitäs noista. Se yksi, mikä vähän kirpaisi, on metsästyskauden väliin jääminen. Se oikeasti vähän harmittaa. Siihen olin varannut jopa lomapäiviä. Huokaus.




Ruu alkoi ontumaan reilu kaksi viikkoa sitten lauantai-iltana oikeaa takajalkaa. Ontumaa edelsi perjantaina kotinurkilla tehty uinti + haku-treenit, lauantaina matkustus Pihtiputaalle ja siellä erittäin pehmeän ranta-alueen tutkiminen ja vielä haku-treeni (josta mainittakoon, että sujui todella nihkeästi...). Ja lauantaina viimeiselle iltapissalle lähdettäessä katsoin, että nyt ei muuten liiku puhtaasti. Missään vaiheessa Ruu ei ole loukannut itseään näkyvästi, joten ontuman alkaminen oli vähän mysteeri. Ainoa mikä on "käynyt", on Jäbä Duudsonin jonkinlainen törmäys pyörällä Ruun oikealle puolelle jotain kolme viikkoa sitten. Mihin törmäys osui ei ole tiedossa. Tämä tapahtui selkäni takana, mutta johonkin osui, koska R huudahti isosti. Tosin tuo huutaa kyllä pienimmistäkin tikkujen raapaisuista. Eikä siitä siis seurannut mitään arkomista tai ontumista.

Koira lepoon. Pari päivää katseltiin ja ihmeteltiin tilannetta. Toivottiin, että se olisi vain ne voimakkaat lihaskireydet, jotka tutkimisessa kävi ilmi. Mutta kun edelleen levon jälkeen seisomaan noustessa keventää eikä laske jalkaa heti kunnolla maahan, niin ei kun nappi huuleen. Se siitä näyttelystä ainakin. Tarkempi tutkiminenkaan ei oikein selvitä mitään, kun ei arista lonkkaa, ei selkää, ei kinnertä, ei varpaita, ei ristisiteitä, ei nuljuluita. Mutta silti polvessa oli jotain, mistä en saanut kiinni kunnolla. Ja reiden ulkosyrjän lihakset todella kipeät ja arat.


Fiilistely kuva jonkun vuoden takaa...

Saatiin onneksi eläinlääkäriin aika viime viikon keskiviikolle. Reissattiin Tampereelle Juha-sedän hyppysiin. Molemmat lonkat ok, kintereet ok, varpaat rauhalliset tällä hetkellä, selkä ok. Vasen kyynärnivel napsui, mutta nivel taipui normaalilla liikeradalla ja kivuttomasti. Vasen polvi ok, mutta oikeassa polvessa jotain. Ei selkeää turvotusta tunnettavissa, mutta nivel aristi hyvin selvästi ja rahisi. Ja samat lihaskireydet kuin mitä oli jo tiedossa.

Piikki kankkuun ja unille. Päätettiin kuvata polvet, kyynärät varalta ja selkä, koska sitä ei ole hetkeen kuvailtu ja vaikka siellä ei tutkimisen perusteella olisi ollut tarvettakaan, niin oli ihan hyvä kurkistaa missä mennään, kun ikää on jo jonkin verran.

Kuvien perusteella lonkat ja selkä priimaa. Kyynärissä ei mitään ja napsuminen hävisi rauhoituksessa, joten kyse oli jänteen liikkumisesta. No sitten, polvet oli pelättyä paljon siistimmät. Mutta, oikeassa polvessa erottui nivelen sisällä turvotusta. Eli joku vamma on mahdollisesti taustalla. Nuljuluut ok, mutta hiukan kulmien terävöitymistä, joka sopii ikään. Ristisiteet tällä hetkellä ok niin tutkittaessa kuin kuvissa eikä kierukka vammastakaan näkynyt toistaiseksi merkkejä. Me on uitu todella paljon (kohotettu sitä kuntoa ja harjoiteltu vesitöitä samalla), joka todennäköisesti on kipeyttänyt reiden ulkosyrjän lihaksiston. Uidessa polvi on epävakaa, joten on mahdollista, että polven turvotuskin on rasitusperäistä. Aika näyttää.


Lisää fiilistelyä. Tämä viime vuodelta.

Nyt hoitona lääke, lepo ja jumppa. Toivomme, että se menee tällä ohitse ja että kyseessä on vain joku pieni vamma/ärsytys. Jos ei mene, siellä voi olla rappeutuva ristiside tai se kierukka vamma. Että jännän äärellä niin sanotusti.

Nyt on levätty, max 30min lenkkejä kävellen ja vähän ravaten. Lähinnä on ehkä vaan hengailtu. Muutama jäljen tynkä kokeiltu, namiruutuja syöty. Lihaksistoa huollettu. Ruu on ollut oma rauhallinen itsensä, tyytyväinen. Ei sen maailmaa tunnu hetkauttavan. Sille riittää, että hengaillaan ja ollaan yhdessä. Asuisi varmasti taskussani, jos sinne mahtuisi. Oma pää sen sijaan on hetkittäin tuntunut hajoilevan, varsinkin, kun some vilisee metsästävien noutajien kuvia. Nyyyyh...

Kaunis kiitos Eläinystäväsi Lääkäri-klinikka ja ell Juha Kallio. Nyt tiedetään, että siellä jotain on ja osataan puuttua siihen heti.


sunnuntai 6. elokuuta 2017

Jälleen B-kokeessa

Viikko sitten sunnuntaina osallistuimme "oman kylän" eli Keski-Suomen Noutajakoirayhdistyksen järjestämään NOME-B kokeeseen, joka pidettiin Hankasalmella. Kerrankin niin täydellisen lyhyt kisamatka! Paikan päällä oltiin siinä hiukkasen ennen aamu kahdeksaa ja meillä oli Ruun kanssa kunnia olla aamupäiväryhmän ensimmäinen koirakko.

Tuomarina toimi Jouni Vimpeli ja koe eteni näin:

Ensin tuli hyvin yksinkertainen kaksoismarkkeeraus veteen. Ensin lensi sorsa, vene siirtyi hyvin lyhyesti oikealle ja toisena lensi lokki. Tuomarin mukaan etäisyydet 45m + 40m. Hyvin simppeli tehtävä. Heitot katseltiin vähän korkeammalta, veteen oli lyhyt ja jyrkähkö laskeutuminen. Ensimmäisen heiton pudotus näkyi vähän heikommin, kun meni hiukan puiden oksien taakse. Toinen heitto tippui suoralle linjalle eteen. Tuomarin luvalla sai lähettää ensimmäiselle noudolle.


Kaksoismarkkeeraus. Nro 1 on sorsa, nro 2 on lokki. Vene näkyy kuvan oikeassa reunassa, jonne se lipui hissuksiin pois tieltä.

Sitä olettaisi, että koira noutaisi ensin sen lokin. Sen heitto näkyi niin selkeästi, vaikka itse lintu ei vedessä "loistanutkaan" valkoisuuttaan. Ruu lähti kuitenkin uimaan näiden kahden heiton väliin ja kyllä sillä taisi olla enemmän ajatus hakea sorsa ensin. Tuuliolosuhteet olivat aika onnettomat, ja se pieni tuulenvire mikä oli, koitui kohtaloksemme. Vähän ennen sorsaa Ruu sai hajun lokista ja nouti sitten sen. Näin ollen kävi se vähän vanhanaikainen ja Ruu meni heitoissa sekaisin. Palautettuaan lokin Ruu oli lähdössä noutamaan sitä uudestaan, koska luuli hakeneensa sorsan. Vaikka lähetin Ruun noutoon vasta kun se katsoi sorsalle päin, ui Ruu tismalleen lokin pudotukselle. Tuomarin luvalla ohjasin Ruun sorsalle. Jouduin muutamaan kertaan ohjaamaan vasemmalle, sillä pieni noutaja ei heti meinannut uskoa, että vieläkö muka vasemmalle...


Seuraavaksi jatkettiin matkaa ja oli ajatus ottaa hakuruudun "kuivan maan puolelta" yksi lintu ylös. Tämä tosin jäi ajatukseksi. Oltiin edelleen tällä korkeammalla törmällä ja koira laskeutui siitä alas märkään ja tiheään heinikkoon. Tätä märkää aluetta oli jotain 10-20m ja siitä piti nousta kuivalle maalle. Ruu pyöri ensin tietenkin siinä heinikossa, mutta eteni kyllä lopulta metsän puolelle ihan reilusti. Mutta ei löytänyt sieltä mitään ja palasi takaisin heinikkoon. En muista, että säädettiinkö tässä jotain koiran ohjaamisen/auttamisen kanssa, että ohjeistiko tuomari ohjaamaan koiraa, mutta joka tapauksessa riista jäi metsään.

Märkä heinikko on tuo selkeä vihreä alue, metsään piti nousta pieni penger ylöspäin.

Sitten katsottiin yksi laukaus törmän päällä sen toiselle puolelle, jonne tuli vesiohjaus. Matkaa oli joko 58m tai 68m, en muista. Koska ykköstulos oli jo menetetty, niin annoin Ruun uida tuon pienen heinikon kohdalta, jotta sain tilaisuuden harjoitella kyseisen esteen ylittämistä ja matkan jatkamista. Olisin varmaan saanut ohjattua siitä ohikin, mutta otettiin kokeesta kaikki mahdollinen irti. Tässä tulikin ohjaukseen pieni kauneusvirhe, mutta sain Ruun jatkamaan matkaa. Se eteni tuonne heinikkoon ja heinikossa sain hienosti ohjattua vasemmalle. Luulin, että meni liikaa vasemmalle ja aloin korjaamaan, mutta samalla Ruu ilmestyikin heinikosta sorsa suussa. Minun käsitys "puskasta vähän oikealle" oli vähän eri kuin mitä todellisuus. Heti puskan oikealla puolella, olisi ollut parempi ohje. Kiva ohjaus tehtävä kuitenkin.

Vesiohjaus. Ruksin edustalla hiukan oikealla oli ohutta heinikkoa, joka ei juuri kuvassa näy. Sen läpi annoin Ruun uida, se eteni lopulta oikealle heinikkoon, josta ohjasin vasemmalle. Ruksin kohdalta jostain löytyi sorsa.

Sitten jatkettiin hakuruudulla, mutta nyt ns vesistön puolella. Eli piti uida pätkä ennen alueen alkamista. Ja alue oli iso. Ja vaikea. Jännitin hirveästi miten Ruu siellä työstää, mutta sehän työsti hyvin. Nopeasti nousi lokki alueen etuosasta keskeltä (nro1). Sitten Ruu eteni pidemmälle ja tiedättekö, se eteni tuohon isoon metsään, joka on aukean oikealla puolella. Tuli esiin lähellä aukean takaosaa ja meni takaisin metsään. Jonkin ajan päästä tupsahti sieltä esiin jokin sorsalintu suussa. Tämä herätti pientä supatusta, oli joko tyyliin kauimmaisin lintu tai jäänyt edellisen päivän voittajaluokan kokeesta. En tiedä, mutta hyväksyttiin mukaan.


Hakualueen "vesiosuus". Alue kulki about punaisten raitojen sisällä, silmän kantamattomiin niinkuin tuomari sanoi. Kun Ruu oli nämä kaksi lintua palauttanut tehtiin toinen "kuivan alueen" haku, jonka jälkeen jatkettiin vielä tässä. Ruu eteni tuon metsikön oikealle puolelle pitkälle, todella pitkälle tuota vastapuolen rantaa, oli pitkään näkymättömissä alueella, joten on todella murhe, ettei se saanut lintua sieltä ylös. Hyvää työtä kuitenkin <3

Tämän jälkeen vaihdettiin taas toiselle puolelle ja piti jälleen ottaa yksi lintu "kuivalta haku-alueelta". Lähetyspaikalta näki selvän "polun", joka oli muodostunut heinikkoon edellisen päivän kokeen seurauksena, ja joka johti suoraan metsään, mutta Ruu päätti silti etsiä heinikosta. Puuh. Ja nyt meni vähän jopa riitelyksi. Tuomarin luvalla ja ohjeistuksella avustin Ruun kuivalle maalle, ja kun se sinne meni, osui samantien linnulle ja fasaani palautui käteen. Tämä oli kyllä enemmän ohjaus kuin haku-tehtävä...

Toinen kuivan maan haku. Ruu lähti tuota "polkua" pitkin, mutta kurvasi sitten heinikkoon etsimään. Pyöri ikuisuuden tuolla vasemmalla nurkassa ja kun ei jaksettu odottaa, kutsuin ja aloin ohjaamaan metsään. 

No mutta jatkettiin vielä hakuruudun märälle puolelle. Ruu eteni sinne hyvin, eteni metsän läpi sen toiselle puolelle pitkälle ja laajalle alueelle. Upeasti minun mielestäni, en olisi arvannut, että se niin pitkälle etenisi. Oli suoranaisesti sääli, ettei Ruu saanut sieltä lintua ylös ja suorituksemme päättyi tähän.

Tuomari kehui Ruun "vesialueen" hakua ja halusi kaikesta huolimatta palkita suorituksemme. Tulosta en tiedä, mutta ei se kolmos-tulosta suurempi voi missään nimessä olla.

Oikein miellyttävä ja opettavainen koe. Oli mukavaa, kun tuomarilta sai ohjeistusta suoritukseen ja ajatukset on koiran kehittymisen/oppimisen tukemisessa. Markkeeraus ja ohjaustehtävät olivat yksinkertaisia ja helpohkoja, kun taas haku toi kokeeseen isosti haastetta. Tämä meidän näkökulmasta katsottuna. En vaan ikinä itse olisi osannut/uskaltanut näin haastavaa hakuruutua rakentaa, mutta jatkossa on uskallettava. Ja niitä alustan vaihdoksia. Niitä on nyt pystyttävä harjoittelemaan jatkoa ajatellen.

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Noviisin noutajaihmisen suuria pohdintoja

Olen ollut noutajan omistaja seitsemän vuotta. Sen myötä minulle on avautunut koiraharrastus kulttuurissa täysin omanlainen maailma. En tiedä, että tiesinkö koskaan mitä tämä laji oikeasti on ja mihin olin ryhtymässä, enkä ole varma tiedänkö vieläkään. Ainakaan se ei ole helppoa, yksinkertaista ja tuosta vain tekemistä. Se on paljon vaikeampi ja monimutkaisempi kokonaisuus, jossa pitää hallita niin montaa eri asiaa. Vaikeaa ja silti niin kiehtovaa.

Joillekin noutajan kouluttaminen voi olla hyvinkin helppoa, mutta ei minulle. Alkuhan vaikutti ihmeellisen helpolta ja sujui jopa hyvin. Muistan ihmetelleeni JA ennen kaikkea ihailleeni sitä, miten niin pieni koiranpentu pystyy osaamaan niin paljon asioita niin pienenä? Ihailtavaa vaistoa, jonka se oli saanut emoltaan "maidon mukana". Nyt tiedän ja ymmärrän, että jalostuksella on iso rooli siellä taustalla, mutta yhtä suuri merkitys on sillä, että se henkilö hihnan toisessa päässä osaa ruokkia ja rohkaista tuota vaistoa oikealla tavalla eteenpäin. Ja yhtä lailla rauhoittaa sitä pursuavaa intoa. Tasapainoilu näiden välillä ei ole helppoa. Ja kun tähän soppaan sotket vielä muita lajeja, niin vaikeaa on.




Nuo koiralla olevat vaistot ovat niin vahvat, että jopa minunkaltainen aloittelija pystyy viemään pentua jollain tavalla eteenpäin. Tai ollaanpas ihan rehellisiä. Ei pystyisi. MUTTA minulla on ollut suuri onni ja etuoikeus saada osallistua uramme alkuvaiheessa hollantilaisen Tineke Antonisse-Zidjan pitämään koulutukseen sekä myöhemmin Tineken sekä Anke Bogaerts (Saksa/Hollannista) yhteiseen koulutukseen. Erityisen lämmöllä muistelen tuota Tineken ensimmäistä koulutusta, jossa olin pelkästään kuunteluoppilaana. Ja silti opin niin paljon. Nyt tuoreeltaan minulla on ollut kunnia olla osallisena englantilaisen Philippa Williamsin koulutuksessa. Kaikkien kouluttajien tyyli on kouluttaa koiraa positiivisin keinoin. Olen nähnyt toisenlaisiakin koulutustapoja ja niistä ei ole jäänyt taskuun oikein mitään eväitä.


Treenikuvia nuoruus ajoilta

Muistakaa nuo nimet! Jos teille tarjoutuu mahdollisuus osallistua, niin osallistukaa! Itse toivon, että meillekin tarjoutuisi mahdollisuus osallistua vielä uudestaan heidän koulutuksiinsa. Heidän taitonsa kouluttaa eivät rajoitu ainoastaan noutajiin. Aikaisemmat koulutukset ovat onneksi kirjoitettu ylös ja löytyvät blogista ja soveltuvat käytettäväksi varmasti myös muille metsästysroduille. 

Hyvä kasvattaja, jalostus, pentu täynnä intoa ja taitoa sekä hyvät koulutusopit. Ihan simppeliä. NOT! Sen sijaan, että veisin koiraa fiksusti eteenpäin, taisin olla enemmän perässä raahattava vankipallo. Hidaste ja este kaikelle. Olen viime aikoina pohtinut paljon omien lajieni kautta sitä, että miten paljon tokon virettä nostattava treenaaminen vaikuttaa nome puolella häiritsevästi? Ja miten paljon taas nomea varten koiran rauhoittaminen, repismisleikkien kieltäminen ym vaikuttavat toko-puolella? Voiko näitä lajeja yhdistää ja menestyä molemmissa? Kaikista tuoreimpien tilastojen mukaan en sellaista labradoria löytänyt...




Kertasin meidän nome-uraa. Alku sujui siis hämmentävän hyvin. Ruu on syntynyt v. 2010, taipparit meni läpi helposti ja pari vuotiaana v. 2012 saatiin ehkä puolivahingossa heti ensimmäisestä nome B-kokeesta ALO1. Toisesta kokeesta tuli ALO2 ja WT-kokeesta myös ALO2. Eli jotain osattiin, mutta joissain asioissa oltiin vielä keskeneräisiä taidoiltamme, mutta tuo vahinko ykkönen pakotti vaihtamaan luokkaa. Avoimen luokan kisat, joita muutaman kävin seuraamassa, vaikuttivat ihan järkyttävän vaikeilta. Meinasin pyörtyä tehtävien vaikeudesta. Ja tässä vaiheessa me jämähdettiin paikoillemme. En saanut Ruuta vietyä eteenpäin. Melkein tuntui, että välillä ainoastaan taaksepäin.



Alokasluokkaa riistakokeessa

Kuluikin sitten pari vuotta ennen seuraavaa koetta, joka oli v.2014 käyty epävirallinen joukkue WT, jossa edustimme avoimen luokan koirakkoa. Tuossa kokeessa saatiin niin kylmää kyytiä, että minä en ole toipunut siitä vieläkään. Kyllä söi naista, ja kyllä se söi koiraakin. Tiedättekö, kun rasti rastin perään et saa damia/riistaa ylös, niin lannistut henkisesti ja lopulta myös fyysisesti. Vettä satoi, oli kylmä ja odottelua riitti. Viimeisellä rastilla tuli onneksi onnistuminen, mutta Ruusta näki, ettei sillä ollut kivaa. Eikä ollut minullakaan.

Vaikka tuo joukkue WT oli meille harjoittelua ja opetusreissu, niin on se silti jäänyt vaivaamaan mieltä. Fiilis on ollut koko ajan sellainen, että ei me osata. Eikä vain fiilis, vaan ihan treeneissäkin sen näki. Ei me osata. Itsetunto on tässä lajissa isossa roolissa, varsinkin koiran, mutta varmasti myös ohjaajan. Ei liian itsevarma, ettei yhteys ohjaajaan katoa. Ei liian varovainen, koska ei selviä mistään ilman ohjaajaa. Tuo noutajapennun innokkuus sisältää valtavan moottorin tekemiseen ja kun osaat tuota moottoria käsitellä, olet pitkällä. Koulutuksella saat puhtaasti sitä mitä haluat ja jos olet epäonnistunut, voit katsoa peiliin. Jos yrität oikaista niin voin kertoa, että oikotie ei ole koskaan lyhyempi reitti tavoitteeseen.


Raato treeneissä viime kesänä

Myös noutajamaailma koki erinäisiä sääntömuutoksia tuossa hiljattain ja sen seurauksena meille tarjoutui mahdollisuus osallistua wt-kokeessa alokasluokkaan. Niinpä kuuden vuoden iästä huolimatta, jolloin kaikkien muiden koirat ovat varmaan valioita jne, me osallistuimme alokasluokkaan, josta tienattiin ykköstulos. Oli ihan järisyttävän hienoa saada paljon onnistumisia, eli paljon dameja talteen. Huomasimme, että taidot ylittävät alokasluokan ja seuraavaksi on pakko vaihtaa luokkaa. Hyvän ystävän tukemana osallistuimme samana vuona avoimeen luokkaan ensin wt-kokeessa, ja vaikka sieltä ei tulosta saatu (kun Ruu oli hyvinhyvinhyvin tuhma ja karkasi paukusta), niin huomattiin, että me osataan! Myöhemmin tienasimme 2 x AVO1 tulokset. Me osattiin avoimen-luokan tehtäviä! Herranen aika! Tämän rohkaisemana käytiin myös nomeB-kokeessa ja sielläkin me osattiin! Osattiin niin paljon, vaikka ykköseen ei ylletty. Ja B-kokeet on saaneet jatkoa tältä vuodelta kahdella onnistuneella kokeella, vaikka kakkostuloksiin on jääty. Mutta mikä fiilis! Paljon, paljon onnistuneita tehtäviä.


Avoimen luokan wt-kokeessa

Neljä vuotta meillä meni jossain alokkaan ja avoimen välimaastossa. Se on aika pitkä aika olla "omissa oloissa" ja harrastella. Nyt ollaan selvästi avoimen tasoisia. Sitä olen kovasti miettinyt, että mitä on tapahtunut? En koe, että treeneissä olisi mitään isoa muutosta ollut. Voisiko olla, että Ruu olisi vain tuossa välissä kasvanut koirana? Myöhään kypsynyt, vai miten sitä sanotaan? Vai onko ohjaaja kypsynyt? En osaa sanoa. Jokin muutos on tapahtunut ja se muutos on positiiviseen suuntaan.

Mitäs tästä eteenpäin nyt sitten? Sivusta on tullut kysymystä, että mikä siellä kokeessa on mennyt pieleen, ettei ykköstulosta B-kokeista ole irronnut. Pienestä se on ollut kiinni, mutta salaa olen ollut myös jotenkin helpottunut. Saamme jatkaa kisaamista, löytää riistoja ja onnistua. Samalla kerrytämme kokemusta ja ennen kaikkea ohjaajan taitoja. Nautimme yhteisestä tekemisestä. Tuon surkuhupaisan joukkue WT:n jälkeen on vain niin siistiä onnistua tehtävissä ja saada "pudotukset" talteen.

Tuo niin kovin himoittu ja tavoiteltu valiotitteli tämän lajin maailmasta on kai jonkinlaisena tähtäimenä/tavoitteena, että tässä harrastuksessa pysyy mielekkyys ja kehittymisen halu yllä. Minä henkilökohtaisesti olen niitä harrastajia, jotka tarvitsevat sen jonkin tavoitteen/kokeen, jotta tulee harrastettua/treenattua. Kokeet otan opiskelureissuina, joissa hyvin näkee sen mitä me osataan ja missä on vielä opittavaa. Pakkomielle se ei ole, mutta tällä hetkellä ainakin on fiilis, että meillä on vielä kehittymisen mahdollisuuksia ja treenaaminen/kisaaminen tuntuu hyvältä. Ikää Ruulla kuitenkin jo on, että koiran ehdoilla mennään.

Paljon olen oppinut, liekö yhtä paljon vielä opittavaa. Ainakin paljon pohdittavaa.



sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

SNJ:n tokomestaruuskoe

Muutama päivä takaperin osallistuimme Suomen Noutajakoirajärjestön tokomestaruuskokeeseen, joka pidettiin Ähtärissä. SM-kisojen jälkeen "huilattiin" tokosta ihan hyvä tovi, mutta se tovi sitten vähän venähti. Aika ennen kesälomaa oli töiden osalta aikasta hirmuisen kiireistä ja ei vaan jaksettu/kyetty/saatu aikaiseksi lähteä treenaamaan. Sitten alkoi se loma ja keli senkuin lämpesi. Ruu vaikutti niin nuutuneelta, uneliaalta ja laiskalta, että se fiilis vähän lässähti. Ei jaksettu treenata ja kun ne pari hassua kertaa treenattiin, niin eihän ne kovin hyvin sujuneet. Ja sitten menin vielä käsittelemään Ruun Puttaan reissulla ja eipä sitten sen takia treenattu sielläkään. Kokonaisvaltainen fiilis oli vähän niin kuin plääh.

Sitten, kuin taivaan lahjana, sää viileni selkeästi koepäiväksi. Kevyitä sadekuuroja tuli pitkin koepäivää. Ihana viileys! Unelias noutajani tuntui heräävän horroksestaan ja oli koepaikalla melkein täydessä iskussa. Arvoitukseksi jäi, miten treenaamattomuus vaikuttaisi kehässä. Ennen suoritusta tein merkinkierron ja eteenmenoa (sen onnettoman mitä pystyi, ei ollut kovin hyvät ympärykset koepaikalla). Herran haltuun loput.

Osallistujia yhteensä kahdeksan koirakkoa, kaikki noutajia! Kaksi labbista, yksi tolleri ja loput kultaisia. Tuomarina Kaarina Pesonen. Kisasimme Labradorikerhon joukkueessa ja suoritusvuoromme oli numero yksi. Koe alkoi vasta joskus kuuden pintaan illalla.

Ensin paikallaolot

Istuminen: 10 - Ansaittu! Wuhuu!!!
Maahan + luokse: 10 - Ruu joutui menemään ensin maahan ja meni SILTI reippaasti, wuhuu! Luokse tuli sitten viimeisenä ja tuli reippaasti. Jes jes!!!

Pikku tauko toisen ryhmän ajan ja sitten melko pian kehään, tehtiin hässäkkä yksittäisenä liikkeenä.

Hässäkkä: 10 - Stoppina istuminen. Reipas ja suora kierto, hyvä istuminen. Hyvä nouto ja avoimen esteen hyppy, luovutus ok. Jes jes!!!

Jonkin aikaa meni seuraavan kehän valmisteluihin aikaa. En ymmärrä, miksi ruudun paikkaa piti siirtää jokaisessa kolmessa luokassa?

Luoksetulo: 8 - Ok vauhti läpi liikkeen , annoin ekan käskyn myöhässä. Molemmat stopit sinänsä ihan ok.

Ruutu: 7½ - Lähti hyvin eteen, mutta pysähtyi ennen ympyrän merkkejä ja ilme oli "Äiti, täällä on jotain outoa täällä maassa." Sain yhdellä korjauksella ympyrään, jossa Ruu oli "Äiti, nyt ne oudot jutut on mun ympärillä...". Ruutuun lähti hyvin, mutta teki taas pikku mutkan, korjasi itse ruutuun ja etureunasta sisään. Stoppi ja maihin hyvät. Vierelle ihan kivasti. Parempaan emme tällä kertaa pystyneet.

Zeta: 9 - Järjestys S - M - I. Kaikki stopit onnistui tosi tosi hyvin! Parhainta mitä kokeessa on esitetty. Istuminen oli kyllä vino, mutta seuraamiset sujui hyvin eikä ennakoinut lähtöihin. Fiilis tästä tosi <3

Tunnari: 10 - Ansaittu! Wau! Reipas kapuloille, kaunis nuuskinta, oma nousi heti ja reipas vauhti takaisin. Wau! <3<3<3

Kaukot: 10 - Järjestys S - I - M - I - S - M. Sekoilin liikkurin näyttöjen kanssa, kun en tajunnut, että hän näytti ensin sen maahan-asennon, josta lähdetään liikkeelle. Hoh hoijaa, pitäisi meikäläisen tietää paremmin. Muistin kuitenkin järjestyksen ja käskytin sen mukaan, vaikka ne eivät nyt natsanneet liikkurin kanssa. Tekniikka oli ihan kymppi.

Sitten odottelua ennen loppuja liikkeitä.

Ohjattu: 9 - Ihan ok merkki. Kapuloille lähti ihmetellen ja sinkosi vauhtiin vasta, kun bongasi kapulan. Reipas poiminta ja luovutus.

Seuraaminen: 9 - Vähän perusasentoja, mutta ne vähätkin eivät olleet sitä mitä on treenattu. Hitaita olivat. Muuten Ruu veti tosi hyvin ja tuntui hyvältä. Peruutus taattua laatua.

Tällä rivillä tienattiin EVL1 293p, KP ja sij. 3/8! Ruu palkittiin myös kokeen parhaana labradorina ja joukkueemme sijoittui joukkuekisassa pronssille.

Kaikkemme annoimme ja yhtään parempaan emme olisi pystyneet. Tiukka oli kisa ja kärkikolmikkona olimme kaikki 290 pisteen lukemilla. Nyt meidän suorituksemme riitti pronssille ja siitäkin täytyy olla oikein tyytyväinen kaikki asiahaarat huomioiden. On meillä (Ruulla) vahva kisarutiini taustalla ja liikkeet hyvin hallinnassa, kun se pystyy tällä treenimäärällä vastaavaan suoritukseen. Noutajan etuja ehkä, kun ei ole säätäjä tyyppiä eikä keksi kehässä omiaan. Tekee niin kuin on opetettu. Sillä pärjää. Treenimäärän pohjanoteeraus tuli nyt kyllä koettua.

Fiiliksen puolesta hävittiin pikkuisen SM-kisojen menoon, mutta tosi ihanasti ja ihanalla vauhdilla Ruu tässäkin kisassa teki hommia. Ihku työmyyrä <3

Seuraava koe korkeintaan syksyllä. Jollei mitään ihmeellistä tule, niin ajatus olisi piirinmestaruuteen ottaa osaa. Sen jälkeen kuviot onkin ihan auki. Ensimmäistä kertaa ikinä koen tokon suhteen vähän "kyllästymisen" merkkejä. Uusi ja outo fiilis.

perjantai 30. kesäkuuta 2017

Synttäreitä

Seitsemän vuotta sitten...



...ja seitsemän vuotta myöhemmin.




Mihin tämä aika on mennyt? 




Paljon paljon onnea Pikku-Ruu ja koko B-pentue!

Synttäreitä vietettiin Puttaalla ja sankari sai oman toiveensa mukaisesti paljon halauksia ja silityksiä. Mummi oli hankkinut uuden lelunkin, lintuaiheisella teemalla tietenkin. Kävimme leikkimässä uimarannalla, jossa sankari nautti äärimmäisen paljon hiekan kaivamisesta, rannassa läträämisestä ja hepuloinneista. Puuhastelujen jälkeen halaukset ja silittelyt yltyivät sitten ihan kunnon hemmotteluhoidoksi ja käytiin paikat läpi hieroen ja hoitaen. Päivä kruunattiin ihanalla herkkuillallisella jälkiruokineen kaikkineen. Kyllä sankari tuntui nauttivan. Ansaitusti <3


Ihan virallisen päivän poseeraus. Taattua kännykkälaatua.


Ruun lisäksi myös Hänen Pöyhkeytensä on tullut merkittävään ikään ja ikä mitataan jatkossa vuosina. Tarkka syntymäpäivä ei ole tiedossa, mutta varmasti ensimmäinen vuosi on pulkassa.
Onnea Spooky 1v!

Ihme Kisusta ei ole tuoretta kuvaa, mutta eipä se ulkonäkö ole tästä muuttunut.