Tavoitteet ja saavutukset, kuulumiset

Vuosi alkaa pikkuhiljaa saapua päätökseen ja kohta hiljennytään Joulun ja Uudenvuoden viettoon. Allekirjoittanut oli edellisen viikon talvilomalla, mutta oli melkeinpä kiireisempää kuin töissä ollessa. En tunnusta hössöttäväni Joulua, mutta on se silti vuoden paras juhlapyhä. Aatto vietetään kotosalla ja Joulupäivänä sitten ajellaan koko sakki Puttaalle, jossa oltiin pojan ja koirien kanssa edellisenä viikonloppuna käymässä. Pitihän meidän saada piparit leivottua, kuinkas muuten.

Nyt on aika kerrata edellisenä vuotena asetetut tavoitteet ja katsotaan saatiinko mitään aikaiseksi.

Piips:

Tavoitteena oli mahdollisimman hyvässä kunnossa ja iloisena pysyminen.

Tavoitteisiin tuli iso särö keväällä, kun Iitulla todettiin spondyloosi. Yllätys se ei sinänsä ollut, mutta vaivan laajuus yllätti ja näkyihän se toki siinä, miten älyttömän kipeä koira hetken aikaa oli. Lumeton talvi oli varmasti pelastus ja me selvittiin kuin ihmeen kaupalla tuosta vaikeasta hetkestä. Sitten tuli kesä ja Iitulla meni taas hyvin. Ja kun tänäkin vuonna lumi on antanut odotuttaa itseään niin tässä sitä vaan ollaan. Vuosi alkaa vaihtua ja iso koira on edelleen jengissä mukana. Hieman haparointia on ilmassa pienen ontuman merkeissä, mutta nyt sekin näyttäisi toistaiseksi asettuneen. Päivä kerrallaan mennään.

Jaksan aina ihmetellä tuon koiran elämäniloa ja asennetta. Kun oli ensin epävarmaa selvitäänkö edes kesään, niin tässä sitä jo availlaan joulupaketteja ja käännetään sivua seuraavalle vuodelle. Viikko sitten käytiin Marikan kanssa kimppalenkillä Viuhtin hoitojakson päätteeksi ja hämmästeltiin siinä yhdessä Iitun liikkumista ja sitä, miten se kaikkine vaivoineen voi ravailla noin ”vaivattomasti” ja helpon näköisesti eteenpäin. Niinpä, tuon koiran korvien väli on kyllä kultaa. Iloisuus ei siis ole kadonnut minnekää. Ensi vuodelle en halua asettaa tavoitteita, eletään Iitun tapaan päivä kerrallaan, nautitaan ja iloitaan niistä jokaisesta! Muistetaan olla iloisia jokaisesta päivästä. Siinä on itseasiassa aika lailla tavoitetta.

Ruu:

Tavoitteena tälle vuodelle oli TK4 ja SM-kokeet, näytelmistä H, kunnon kohotusta ja terveystarkastus.

Noh, TK4 saatiin, helpostikin kai, mutta vähän tingille meni, että saatiin mahtumaan tälle vuodelle. ;) Tokon SM-kokeisiin ei ollut mitään jakoja osallistua, niin kuin jätettiin väliin myös monet muut tavoitteeksi asetetut kisat. Näytelmiin uskaltauduttiin, hyvä me, vaikka tällä kertaa se H jäi kuitenkin saamatta. Kuntoa ei ole saatu kohotettua, mutta ei stressiä siitä. Kyllä me vielä ehditään. Terveystarkastuskin jäi tekemättä, mutta se asia korjataan heti vuoden alussa ja nyt sille on syytäkin. Ruu aristelee vasenta lonkkaa, puoliero on selvä. Ei välttämättä mitään vakavaa, mutta haluan todellakin tietää missä mennään, aktiivinen harrastuskoira kun on.

Alkuperäisistä tavoitteista ei paljoa saavutettu, mutta niiden edestä tuli sitten muita meriittejä. Pikku-Ruu ylsi tokossa Keski-Suomen Piirinmestaruus kultamitalille niin yksilö kuin joukkuekilpailussakin. Ja lisäksi saimme viimeisimmästä toko-kokeestamme yli 300p tuloksen, jota arvostan ainakin itse. Se on ollut eräänlainen tavoite itselläni, vaikken ole sitä montaa kertaa ääneen sanonutkaan.

Kuva on Keuruun piirinmestaruus kokeesta. Kuvan on ottanut Annamari Jetsu.

Ensi vuodelle olisi tavoitteena nyt viimeinkin osallistua niihin tokon SM-kokeisiin ja saada sieltä tulos aikaiseksi, hyvällä fiiliksellä. Käydään terveystarkastuksessa alku vuodesta, se on ehdoton ja aika on itseasiassa jo varattu. Ja se H, se olkoon yhtenä tavoitteena! Muuten jatketaan samalla kaavalla, eletään varmaankin mummo-koiran ehdoilla niin kauan, kuin se meidän kanssa jaksaa jatkaa eteenpäin. Nomen suhteen jos opittaisiin markkeeraamaan vähän paremmin? Edes vähän paremmin. Ja yhdeksi tavoitteeksi laitan kyllä jälki-harrastuksen aloituksen ihan oikeasti ja jopa tavoitteellisesti. Mutta terveys kaiken edellä. Jos siinä tulee sanomista niin pidätän oikeuden muuttaa suunnitelmia ja tavoitteita.

Siitä on tullut muuten vuosi täyteen, kun Paniikki Pulla-Poika lähti kotoa. Joka päivä se on mielessä ja mietin miten sille kävi tai missä se nykyisin on? Ja jotenkin on sellainen odottava olo, että milloin minun aina nälkäinen, maailman kovimpaan ääneen kehräävä kissani tulee takaisin. Lämpimiä ajatuksia lähetän Paniikin matkalle.

Paniikki

Miuku ja Piina ovat tähän vuoden aikaan tyypillisesti aika lailla sisäkissoja. Piina erityisesti. Sitä ei meinaa saada ulos kuin pakottamalla. Miuku sentään yrittää jonkin kierroksen tehdä joka päivä, mutta aika paljon näkee Näpsäkästäkin sisällä makaamassa milloin missäkin. Ja Näpsän pahantuulisuus kertoo kyllä hyvin, että on talvi. Ja sehän ON meidän kaksijalkaisten vika. Miuku muuten on (toistaiseksi) voinut ihan hyvin, kintereisiin on kasvanut karvaa takaisin, joten jatketaan tällä nykyisellä ruokavaliolla. Piinan ensi vuoden tavoitteena on saman linjan jatkaminen kuin kuluneena vuotena. Miukulle totesin joskus kesällä, että koita nyt pysyä kasassa ja sitä toivoisin ensi vuodeltakin. Ei enempää remppaa terveyden kanssa kiitos.

Miuku. Kuvan on ottanut Tiina Karvonen

Piina. Kuvan on ottanut Tiina Karvonen