Ihan hirveästi en ole nome treenejä Easyn kanssa tehnyt, vaan pentu on saanut "kasvaa rauhassa".
Se mitä olen yrittänyt opettaa näistä hommista on, että istu rauhassa paikoillasi ja tarkkaile ympärillesi. Näitä treenejä olisi voinut olla kyllä paljon enemmänkin, myönnetään. Odottamista rauhassa on kuitenkin tullut harjoiteltua lähes päivittäin, sillä Easy on ihan pikkuruisesta pupsista asti joutunut katselemaan sivusta, kun treenaan Ruun kanssa rallia. Ja ihan aikojen alusta asti Easy on malttanut hienosti. Se ei ole ikinä vikissyt, itkenyt tai muutenkaan osoittanut mieltään odottaessaan. Se on vain odottanut. Alkuun tietenkin hyvin lyhyitä pätkiä, mutta nykyisin odottaa sen ajan kuin on tarvis.
Easy 10kk. Helmikuu 2020 |
Jos en ihan väärin muista, niin vasta reilu 8kk iässä Easy on saanut noutaa ensimmäiset "markkeeraukset". Nekin ihan vaan testinä, että miltä ne näyttää ja lähteekö se edes noutamaan heittoja. Testi paljasti, että luontaisen taipumuksen geeni aktivoitui samantien. Easy todella tiesi mitä se oli tekemässä ja todella halusi noutaa. Tämän jälkeen onkin tehty ihan vain lyhyen matkan heittoja, joita katsellaan, mutta eipä oikeastaan noudeta. Pitää istua paikoillaan, katsoa, seurata vierellä ja luopua. Ruu on saanut hakea nämä "mitättömät" heitot tai olen hakenut niitä itse. Easy on saanut hakea ihan vain muutaman kerran. Olen seuruuttanut damien ohi, kävelty niiden päältä, pydähdytty eteen ja jos ei osoita ennakointia vaan malttaa, niin on saanut poimia damin.
Linja treeniä ollaan tehty pari kertaa, mutta tähän tarvitsisin avustajan, joten kovin paljon ei tätäkään olla tehty. Ollaanko kahdesti tai peräti kolmesti? Piha on ollut jäässä, pellot jäässä tai niin liejusta liukkaina, ettei vain ole päästy tekemään. Se vähä mitä on tehty, niin tosi hienosti on sujunut. Olen tehnyt targettien avulla.
Alkeellista hakua ollaan tehty nyt "tuoreeltaan" kahdesti, eli vasta 10kk iässä. Tuohon "omaan" metsään ollaan viety yhdessä dameja pienelle alueelle ja lähettänyt sitten koiran niitä hakemaan. Ruu on näyttänyt aina ekaksi mallia, mutta vähän laiskasti Muori on hommiin lähtenyt. Se on selvästi sitä mieltä, että tuo lähimetsä ei ole oikea treenipaikka. Toisaalta se on hyväkin asia, kun vanhempi koira ei meuhkaa tai hötkyile. Ja toisaalta Ruun työskentely on muutenkin verkkaisempaa näin vanhemmalla iällä. Ehkä kokemus jo kertoo, että ihan oikean oikeat työt tapahtuvat pyssyn kanssa. Motivaatio syksyllä metsällä oli kuitenkin hieman toisenlainen...
Easy juoksi näissä hakutreeneissä lujaa. Oli innokas, mutta tuntui olevan enemmän vauhtia kuin nenän käyttöä. Hienosti lähti tuomaan heti löydettyään. Eiköhän tähän saada kokemusta ja ymmärrystä ajan kanssa lisää. Pääasia, että lähti aina etsimään innokkaasti ja löysi.
Pillityksiä ollaan tehty säännöllisesti tavallisten lenkkien yhteydessä. Luokse, stoppia ja lähietsintää. Tosi hienosti on alkanut mennä jakeluun eri käskyt.
Riistaa ei olla nyt talven aikana nähty tai koettu, eli niitä juttuja pitää tsekkailla, kun saadaan kevät kunnolla vauhtiin.
Jossain vaiheessa tunsin pienoista panikointia siitä, että me ei olla treenattu nome-juttuja riittävästi. Mutta kyllä mulla on käsissäni timanttinen koira näihin(kin) hommiin eikä Easy ole todellakaan mennyt pilalle vähäisistä treeneistä. Ehkä jopa päinvastoin. Easy on todella keskittynyt, rauhallinen, tarkkaavainen. Se malttaa todella upeasti odottaa !irrallaan! omaa vuoroaan jos Ruu käy tekemässä linjan tai hakee hakuruudusta damia. Kertaakaan ei ole yrittänyt karata. Vahinkojen ja sattumusten kautta on ilmennyt, että Easylla vaikuttaisi olevan mielettömän hyvä muisti ja paikallistamikyky. Easy erottelee jo nyt eri tehtäviä ja pystyi tekemään linjan toiseen suuntaan kuin hakuruutu ja luopumaan "häiriömarkkeerauksesta". Tämmöisen "treenin" tein siis kerran ja ihan vaan rentona kokeiluna. Järjellä ajatellen treeni olisi voinut olla liian vaikea, mutta jollain tapaa tiesin, että Easy pystyy siihen. Uskomaton pentu.
Easy juoksee lujaa ja tulevaisuuden haasteet lieneekin pillikuuliaisuudessa. PikkuKoira on minun toinen noutajani ja on ollut mielenkiintoista pohtia näitä asioita, kun itsekin tiedän paljon enemmän nome-maailmasta. Ruun kanssa ihan kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Pystyn luettelemaan monta asiaa, jotka Ruun kanssa olisi pitänyt tehdä toisin.
En malttaisi millään odottaa, että päästään treenaamaan lisää ja lisää! Oon niin fiiliksissä!
Ruu kohta 10v ja Easy 10kk |

Borgata Hotel Casino & Spa - KSNH
VastaaPoistaInformation 의왕 출장안마 and 동두천 출장안마 Reviews about Borgata Hotel Casino & Spa in Atlantic City, including real guest reviews, photos, directions, Atlantic 성남 출장마사지 City Borgata 전라북도 출장마사지 Hotel Casino & Spa. Rating: 8.2/10 · 7 votes 포천 출장마사지