tiistai 11. elokuuta 2015

Fiilis vaan jatkuu ja jatkuu vaan...

Se mitä on ehditty treenata on mennyt mielettömän upeasti! Se fiilis, joka osui piirin kokeeseen ei ole laantunut mihinkään. Tuntuu, että treenattiinpa me mitä tahansa milloin tahansa, niin meillä on super kivaa! Niin parasta!

Mutta vähän ehkä outoakin? Tämmöistä flow tilaa meillä ei aikaisemmin ole ollut. Tai se on ehkä pilkahdellut siellä aina välillä, mutta on pakko tunnustaa, että nyt on ihan eri meininki. En valita, en tietenkään, mutta vähän kuitenkin ihmetyttää. Ollaanko kasvettu henkisesti? Onko Ruun hormonitaso laskenut? Noussut? Niitä juoksuja ei vieläkään näy... Vai treenien vähyys, tai siis tokolta olen ottanut aikaa nyt vähän nomelle ja uudelle harrastuksellemme, jäljelle. Mutta jotenkin koko koira on vähän muuttunut. Ruu on ihan mahdottomasti minun perääni, se vaeltaa kuin varjo perässä ja hakeutuu koko ajan luokse niin sisällä kuin ulkona. Jos ei jalkojen juureen pääse niin heti seuraavaksi lähimpään paikkaan makaamaan. Ja rapsutusten kerjäämisen määrä on loputon.

Olipa syy mikä hyvänsä, nautitaan nyt tästä fiiliksestä. <3

Mitäs treeneihin. Toko on tehty kerran koulun kentällä kera Tuulan ja Kaapon, viime viikolla. Aloitettiin kokeilemaan ruudun näkymättömälle merkille menoa ja siitä ruutuun. Kosketusalustan kanssa, hyvin muisti lätkän idean ja tuntui tykkäävän hommasta. Ruutuun paineli sata lasissa häntä tötteröllä. <3

Ohjatussa vasen, toimi! Merkkikin oli sairaan hieno! <3

Tunnari, enemmän kapuloita T-muodostelmaan. Vauhdilla mutta nätisti kapuloille, haisteli pari ja osui omalle. Poimi sen ns. raivokkaan varmasti mukaan ja täysillä takaisin! <3 <3 <3

Zetaakin vähän tehtiin. Yritettiin videoida jotta näkisin vähän itsekin, mutta ei sitten jäänytkään filmille. Hyvää työstämistä ja Tuulan mukaan istuminen petraantui loppua kohti. Huomiota kiinnitettävä kulmissa käännöksiin, Ruu meinaa nyt vähän tsuumailla törppöjä. Mitä isompi merkki, sen enemmän se jotenkin haluaa niitä väistää. Varsinkin oikealle käännöksessä. Mutta yritys ja fiilis <3

Nomea ollaan nyt vähän muistuteltu mieleen pitkän tauon jälkeen. Oon tehnyt yhden hakuruudun ja vähän linjaa. Ne on sujuneet tosi hienosti. Markkeeraukset heikot, niihin sitä apua tarvittaisiin. Eilen käytiin vesitreenaamassa. Ensin kaksoismarkkeeraus lyhyet matkat, kun ei sitä rannalta jaksa viskata damia kovin kauas... Hyvin sujui. Sitten laitoin linjalle ja matkaa nyt sitten ainakin se 60-70m, viistosti yliuittona, lumpeita matkalla. Ekan taisin ottaa alussa takaisin, kun lähti niin vinoon. Tokalla eteni paljon suorempaan, lopussa ohjasin enemmän oikealle, kun meinasi ajautua rantapaikkaan, jossa laiturin rämä houkuttimena. Kuunteli hienosti ja eka dami siitä vedestä kyytiin. Sitten heitin damin muistiin ja lähetin uudestaan. Otin taas takaisin, kun lähti tällä kertaa liikaa oikealle. Uusinnalla teki saman vähän lievemmin, mutta sitten päätin, että senkus toteat ulpukan keltaisen kukan vääräksi paikaksi, kun se tuntui Pikkumustaa niin houkuttavan. Ruu kuitenkin jo etäältä totesi ettei ainakaan tonne ja jatkoi uimista eteenpäin. Annoin mennä, kun kerran toisella rohkeutta riitti etenemiseen. Sen verran pitkä matka kyseessä meille, joilla pitkä tauko näistä hommista. Eteni hienosti sinne, missä hetki sitten oli käynyt. Toinen dami oli maalla ja ohjauksella nousikin rannalle! Hieno! Lähti hajujen perään vasemmalle, sitä rämää laituria ja rantapaikkaa kohti. Pysäytin ja jossain siellä pitkien heinien keskellä Ruu pysähtyi heti tosi hienosti. Ohjasin oikealle ja muutti heti hienosti suunnan oikein! <3 <3 Dami löytyi aika nopsaan tämän jälkeen. Hieno Pikku-Ruu! <3 Muistissa ollut damikin löytyi pienen uiskentelun jälkeen. Heitin sen tosi lähelle rantaa heinien viereen ja Ruu kävi pienen uintilenkin veden puolelle. Selkeä muistikuva sille oli kuitenkin jäänyt, kun lähti noutoon ihan oikein. Mutta kun tuuli ei ollut suotuisa niin kävi ensin tarkistamassa vedestä ja palasi sitten takaisin rannempaan. Luovutukset kaikki niin priimaa. Voi että miten kivaa! <3 <3

Niin, me on tosiaan tehty vähän jälkeäkin. Viime vuonna se jo ikään kuin aloitettiin, jos loppusyksystä noin kolme jälkeä lasketaan aloitukseksi. :) Nyt olen ehtinyt tallata Ruulle useamman lyhyen jäljen, mutta kun ei itse osaa niin eihän siitä oikein tahtonut mitään tulla. Narun päässä roikkuminen ei tuntunut järkevältä, kun koira kauhoo eteenpäin sellaista nelivetoa, että oli työ ja tuska hillitä sitä vauhtia. Ja kyseessä kuitenkin vain labbis. Sakemannin perässä olisin sitten kai raahautunut mahallaan...

Että niin holtitonta ja päätöntä menoa. Olin siis kerrankin fiksu ja kyselin apua osaavammilta. Monet varmaan Rokkamäen Maaritin tuntevatkin, niin minäkin, joten viesti matkaan. Päästiin muutamien ristiin soittelujen jälkeen puhelin yhteyteen ja määräyksenä tehdä nyt vain nami ruutuja ja hakea siihen se rauha. Rauhassa töihin ja kun työskentely on rauhallista, haetaan koira namilla houkutellen sieltä pois. 20 ruutua nyt alkuun eikä mitään muuta.

Nyt on tehty ehkä 9 ruutua, nurmikolle valtaosa, eilen pellolle. Pellolla ilmeni sitä vouhotusta, kun siellähän ne jäljetkin on tehty, nurtsilla paljon rauhallisempi. Vaikea laji, tuntuu tosi vaikealta, mutta Ruu tykkää. Sehän on nenä koira.

Ajattelin ensin, että jos tänä vuona treenaisi jäljen siihen kuntoon, että ensi vuona pääsisi vaikka kisoihin?! Että aloittaisimme pk-harrastuksen. Mutta nyt jäinkin pohtimaan, että onkohan se kuitenkaan järkevää. Ikää on kuitenkin jo viisi, mutta ennen kaikkea siellähän on ne alkavat tulevaisuuden terveysongelmat tulleet jo ilmi. Ja kun kyse ei ole pelkästä jäljestä, pitäisi opettaa ne pk-esteetkin. Metriseen on pitkä matka. Pitäisi ensin opettaa ihan hyppytekniikkaa. Ja luovutukset edestä ja eteenmenokin. Kannattaisikohan meidän kuitenkin panostaa se vähäinen aika nome puolelle, jos sillä uralla vaikka etenisi johonkin? Kas siinäpä pähkinää pohdittavaksi.