tiistai 27. lokakuuta 2015

Terveys murheita ja laji pohdintaa

Joku aika sitten innostuin jäljestämisestä ja aloitettiin namiruutu-treenit. Sittemmin innostus on vähän laantunut, sillä tulin pohdinnoissani kuitenkin siihen tulokseen, että tässä vaiheessa meidän ei ole järkevää lähteä rakentamaan uraa pk-puolelle. En usko, että se koiran terveyden kannalta on mitenkään järkevää. Pk-tottis ei ole sieltä kevyimmästä päästä ja vaatisi ihan hurjan kovaa treeniä, että saisin sen opetettua kuntoon. Joten tavoitteellinen jäljestäminen on nyt lakaistu maton alle, mutta jatkamme jaksamisen nimissä omaa harjoittelua, sillä kyllähän nenäkoira hommasta tykkää. Tässä vaiheessa en kuitenkaan jaksa vielä innostua tavoittelemaan muita jälki-lajeja.

Ja muutenkin on vähän huolia toko- ja nomeuran jatkon suhteen. Tällä hetkellä treenit takkuaa johtuen todennäköisesti suurilta osin valeraskaudesta, joka lienee voimakkaimmillaan tällä hetkellä. Tajusin sen edellisissä dami-treeneissä viime viikolla, joissa huomasin koiran suoritustavasta, että se ei ole nyt oma itsensä. Tuli vahvasti mieleen muistot edellisten juoksujen jälkeisestä ajasta. Ihan samanlaista. Päätinkin, että nyt huilataan hetki nomesta (ettei tehdä huonoja treenejä) ja tokossa löysäillään myös ja tehdään hyvin pieniä kivoja treenejä.


Mutta varsinaisena murheena on Ruun toistaiseksi selvittämättön diagnoosi takajalan varpaissa olevalle alkavalle nivelrikolle. Kun siellä voi olla kyse moniniveltulehduksesta. Olen seurannut koiraa ja mielestäni se nuolee selvästi enemmän milloin mitäkin paikkaa. Varpaita, ranteita, kintereitä ja jopa kyynärniveliä. Ei systemaattisesti, mutta kuitenkin vähän niin kuin koko ajan. Tukin Ruuta yhtenä iltana ja reagointia tuli varpaista, takajalkojen lisäksi myös edestä, mikä on nostattanut huolen pintaan. Eteneekö sairaus nyt? Hyvin hyvin lievä reagointi vasemmasta lonkasta, olisiko vanha vamma siellä vähän ottanut itseensä rankemmasta treenistä. Joka tapauksessa oma fiilis treenaamiseen on nyt alhaalla, kun mietityttää onko koira treenikunnossa. Tokossa on päästy eteenpäin muutamissa treenin alla olleissa asioissa, joten luulisi, että ei olisi niin kovin kipeä, mutta eihän siihen voi luottaa. Oman mielenrauhani vuoksi lähdemme todennäköisesti käymään Juha-sedän luona. Lisäksi olen varailemassa aikaa sterilointiin, niin jää juoksut ja valeraskaudet pois.

Mutta kyllä ahdistaa. Treenaaminen ja kisaaminen on ollut valtavan hauskaa ja itselleni ehdoton henkireikä arjessa, mutta entä jos se loppuu koiran sairasteluun? Ruu on vasta viisi vuotias. Meillä olisi aktiivista harrastusuraa jäljellä vielä vaikka kuinka paljon.


Ja sitten on iso rakkauteni Piips. Sekin hiipuu päivä päivältä, vaikka vielä se porskuttaa samaan tyyliin kuin aiemmikin. Ne on ne pienet asiat, jäykkyydet, kireydet, ontumiset, lihasheikkoudet jne. Allergiatkin vaivaa säännöllisen tiuhaan. Ja talvikin tulee ja se on niin vaikeaa aikaa. Olen kyllä volissu tätä murhetta ja ollu kuoppaamassa koiraa niin monta kertaa, että kukaan ei varmaan enää usko, että Piips olisi huonossa kunnossa. Kaikki ketä ison koiran näkee eivät usko sen olevan todella kipeä ja sairas koira. Piips onkin ihme-koira <3 Mutta itse tiedän ja tämä murhe se vasta iso onkin kantaa harteilla. Niin monta vuotta se on painanut mieltä, joka päivä.

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Raatotreenit

On aina yhtä ihanaa kaivaa pakastimesta epämääräiset pussukat esiin ja levittää sisältö esille. Niin miellyttävää ja mukavaa ajanvietettä viikonlopulle. Varsinkin isäntä arvostaa. Vaikka muistan kyllä ajan ennen kuin noutaja muutti taloon. Kuuntelin eräässä koulutuksessa, kun tauolla muutamat noutajaihmiset naureskelivat ja vitsailivat jäätelörasioista, joiden sisältä sukulaislapset löytävät vahingossa variksen raadon sen mansikkajäätelön sijaan. Muistan elävästi paheksuneeni mielessäni keskustelua ja kerroin tästä sitten kotona toiselle osapuolelle, joka tietysti paheksui asiaa kanssani. Esittipä samalla toiveen, että kaikkea muuta koiravouhotusta, mutta ei mitään raatoja missään. Ja minä siihen pyhästi vannomaan, että don´t worry about it, mua ei todellakaan kiinnosta nää jutut. Buahhahah!

Saimme siis vieraaksemme viikonlopulle Marikan ja Viuhtin, koska ei yksin viitsi raatojen kanssa leikkiä. Treenattiin ensin perjantaina tuossa lähipelloilla, mutta meille vierailla pelloilla, sillä en ole Ruun kanssa aiemmin tuolla käynyt. Mukaan saatiin vielä Hansu ja Palma.

Ruulle ensin kaksoismarkkeeraus, melko lyhyillä matkoilla. Eka heitto meistä viistosti metsänreunassa, lintuna pulu. Heitto (anteeksi vain Hansu) jäi todella pieneksi ja matalaksi, joten tiesin jo nyt, että Ruu ei sitä saa siististi ylös. Näin jälkiviisaana olisi pitänyt uusia heitto välittömästi. Toinen heitto suoraan edessä, lintuna harakka. Vaikeutena pieni mutta kuitenkin isohko oja täynnä vettä välissä, paljon heinää pientareilla. Ojan toisella puolella pitkää heinää. Ruu paineli ojalle, ylitti kuulemma epäröimättä ja löysi linnun heti toisella puolella. Upea! Toinen heitto meni siis hukkaan, R lähti haistelemaan Hansun aikaisempia jälkiä väärään suuntaan, joten päätin uusia tämän heiton kokonaan. Uusinnalla heittokin pelasi ja koira markkeerasi pulun nätisti.

Sitten tein Ruulle linjan vihreällä ruohopellolla. Matkaa 70-80m ja väliin jäi meidän aikaisemmin kulkemia jälkiä. Lintuna mikälie "pikkutsirppa", jonka nimeä juuri nyt en muista. Harmittaa etten uskaltanut lähettää kauempaa, sillä Ruu paineli niin viivasuoraan harhautumatta mihinkään jälkiin. Linnun piti olla ojassa ja olla vaikea löydettävä, mutta R löysi sen heti.

Tässä kohtaa vähän huilaamassa ja sitten hakuruutuun, työskenneltiin parina Viuhtin kanssa. Hakualue oli tavan metsää ja aukesi oikealle, mutta lyhyen metsäkaistaleen jälkeen olisi pitänyt osata edetä myös pellolle, jonne vietiin kolme pulua ja yksi teeri. Lähetys oli reilusti pellon puolelta. Pulujen ja teeren lisäksi riistana oli kani, varis, isompi sorsalintu (oliko se Marika pilkkasiipi), harakka ja rastas, joka löytyi edellisenä päivänä täysin ehjänä, mutta hengettömänä lenkkipolkumme vierestä. Hakualue tyhjeni metsäosuudelta vauhdilla. Jouduin menemään metsään hyvin lähelle peltoa, että sain Ruun etenemään sinne. Ekalla lähetyksellä se jumittui ojaan ja siitä karkasi oikealle hakuruutuun. Kävi siellä etsimässä jonkun aikaa, palasi takaisin ja kutsuin luokse. Uudella lähetyksellä eteni pellolle epäröimättä. Sieltä nousi kaksi pulua, mutta teeri tuotti hetken päänvaivaa, kun hajut alkoivat iltasella painua jo alas ja tuuli ei käynyt pellon nurkkaukseen kunnolla. Mutta nousi se sieltä sitten viimein. Kiva treeni! Kiitos Hansullekin seurasta ja avusta!

Lauantaina tehtiin sitten vesitöitä. Hrrr...on se aika karua työtä noutajilla tehdä hommia vesillä näin syksyllä. Vaikka mun turkkihirmulla on tuota karvaa, niin Ruuta paleli kyllä aivan älyttömästi.

Näistä on kuviakin. Ensin kaksoismarkkeeraus. Taas jälkiviisaana olisi pitänyt tehdä ykkösinä, koska oli niin kylmää vettä, vasta-aurinko ja ei ihan varmin markkeeraaja.



Ekaheitto (nro 1) tuli pieneen poukamaan, joka ei niin hyvin kuvassa näy. Sinne lensi se sorsalintu. Heittäjä käveli vähän oikealle ja sai toisen heiton (nro 2) rantaheinikkoon, sinne meni se "pikkutsirppa". Ruu ui heitosta 10m oikealle, jossa rantautui. Teki ihan pienen kierroksen metsän puolella, mutta palasi rantaan ja sai siitä linnun ylös. Itsestä näytti siltä, että tsäkällä löysi, mutta Marika väitti, että noutajalla olisi ollut joku ajatus tässä mukana. Toivon sitä. Luovutuksen jälkeen R vapisi kuin haavanlehti ja näin heti, että se on unohtanut ekan heiton. Ehkä joku ajatus oli kuitenkin tallella, sillä lähti se kuitenkin noutamaan jotain. Empi kyllä vähän veteen menoa, mutta meni. Ui lammen puoleen väliin, ehkä vähän reilu ja sitten loppui usko ja kääntyi takaisin. Marika auttoi vähän äänillä perille, jotta saatiin lintu ylös.

Sitten siirryttiin ohjaukseen. Ruksi merkkaa targettia, joka ei näkynyt vasta kuin melkein perillä. Nuoli merkkaa lintua palauttavaa koiraa.



Ruuta paleli todella paljon ja ekalla lähetyksellä ennen kuin ehdin antaa käskyä, kuului vaimea "piiiip". Tästä annoin palautteen ja otettiin uusiksi. Nyt hiljaa ja lähti hyvin. Snadisti epäröi mennä veteen, mutta meni. Urhea pieni. Kääntyi melkein heti takaisin päin ja siitä lähti sitten ohjaus käyntiin. Alkumatka oli tuollainen "ränni", reunat molemmin puolin. Ruu yritti ensin vasemmalle viistoon, sitten oikealle, vasemmalle, oikealle, vasemmalle jne. Tiukin paikka tuli siinä, kun ränni loppui ja olisi pitänyt avoveden puolelle jatkaa. Siinä vähän neuvoteltiin, mutta jälleen sain taas urhoollisen koirani ohjattua targetille, joka oli viitisen metriä rannasta,. Sen Ruu eteni hyvin. Targetilta piti löytää pulun jälki ja löytää lintu lyhyen matkan päästä. Vilkaisikohan koira minua kerran vai kaksi, mutta työsti asian itse ja pulu löytyi! Ennakoin palautusta tuotavaksi rantaa pitkin, joten etenin itse rännin oikeaa sivua ylöspäin ja sieltä olikin hyvä muistuttaa koiralle, että palautuksen voi hoitaa myös veden kautta. Tähän riitti vesityöt, yhtään enempää julma ei pystynyt enää olemaan. Pulu oli aika tiukasti suussa, varmaan kangistui leuatkin kiinni kylmyydestä. Mutta kyllä koira sai kehuja, niin urhea pieni!

Lopuksi meillä oli vielä hakuruutu osittain suomaastossa, takarajalla muuttui metsiköksi ja melko jyrkäksi ylämäkirinteeksi. Parityöskentelynä taas, Viuhtin etsiessä kävelin Ruun kanssa, jotta pysyi liike ja lämpö yllä. Hyvää etsintää ja lopuksi tuli myös takana ollut pupu. Tähän oli hyvä lopettaa.


Pupu on niin parhautta!
Aina yhtä ihanat ja mukavat raatotreenit. Kiitos Marika ja Viuhti vierailusta ja seurasta!



keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Toivoa ja räpellystä

Treenipäivitysten aika. Koska kaiken kiireen keskellä me on onnistuttu kuitenkin tekemään edes jotain. Molemmissa lajeissa.

Ensin toko.

Työn alla on ollu nyt koko ajan merkitön merkki, härpäke-liike, jäävien uudet käskyt joita jalostan osittain myös luoksetuloon. Ylläpidossa on ollu ohjattu, tunnari ja kaukot tietenkin. Niin ja seuraamistakin vähäsen.

Merkittömässä merkissä hehkutin jo, että siitä alkaa olla idea hyvin selvillä. Ei ikinä pitäisi hehkuttaa, kun sitten niissä seuraavissa treeneissä koira on ihan että wtf? Never heard. Kivakivakivakiva....

Härpäke-liikettä ollaan päästy nyt kahdesti tekemään koko rekvisiitalla. Pitihän sitä jo tällä toisella kerralla kokeilla miten homma menisi liikkuroituna kokeenomaisesti. Upeasti merkille ja kierto hyvä. Stoppi huono eikä missään nimessä kelpaa tuollaisena. Kapulan poimintaan se sitten kosahti ohjaajasta johtuen, kun käskytin koiraa noutoon ohjatun kapuloiden käskyllä ja taaksepäinhän tuo sitten lähti. Koira teki oikein, ohjaaja vajosi polvilleen. Tyhmätyhmätyhmä! Uusinnalla nouti ihan kivasti ja avohyppykin näytti sujuvan. Noutoon on tullut kivasti vauhtia eli se pahin epävarmuus toivottavasti alkaa hälvetä. Sitä tosin ei auta ohjaajan sekoilut. 

Tästä päästäänkin siihen, että kun eräässä treenissä tein tätä härpäkettä ensin ja sen jälkeen ohjatun noudon, oli koira kuutamolla. Eli vaatii vielä aikaa ja treeniä, että varmuutta alkaa löytymään siihen, mitä ollaan tekemässä.

Jääviin olen nyt jalostamassa uusia käskyjä istumiseen ja maahanmenoon. Istumista on vaikea treenata yksin ja sitä pitää vähän varoakin, ettei tule palkattua koiraa väärin kriteerein. Maahanmeno sen sijaan alkaa onnistua jo liikkeestäkin, siinä on menty paljon eteenpäin! Wuhuu! Samaa käskyä käytän myös luoksetulon maahanmenoon, jospa sillä saisi siihen kaivattua nopeutta. Hyvällä mallilla tämä. Istumista pitäisi päästä treenaamaan useammin, sillä tämä tahti ei näytä vievät hommaa kovin nopeasti eteenpäin.

Tunnari on sujunut, käytössä on ollut häiriötä ja yleensä ainakin 10 kapulaa eri muodostelmissa. Joskus on sählännyt kapulan kanssa, pudottanut yms, joka on johtunut kiireestä. Kiva että on vauhtia, mutta pitäisi osata sitä kapulaa käsitellä varmemmin...

Mutta ei nyt ihan toivotonta kuitenkaan ajatella pääsevänsä kokeeseen näillä uusilla säännöillä. 

Sitten nomeilut. On ollut hyviä treenejä, on ollut huonoja treenejä.

Huonoin treeni tehtiin jokunen päivä sitten sänkipellolla, Ankku oli meille damin viskojana. Oltiin tehty markkeerauksia isohkon ojan yli ja niissä Ruu suoritti hyvin ja huonosti, enimmäkseen ihan hyvin. Matkaakin kun otin jo rohkeammin. Homma vaikeutui totaalisesti, kun tehtiin heitto niin, että olisi pitänyt ylittää oja kahteen kertaan. Ojan reuna täynnä puskaa ja heinää, joten koira ylitti vain sen ekan ojan. Väännettiin tätä ja kävi se harmillinen ohjaajan pienoinen hermostuminenkin, mutta sitten sain loistavan ajatuksen siirtää heittäjä sinne viimeisen ojan toiselle puolelle. Näin sain myös koirankin sinne, jei! Olisi tähän pitänyt lopettaa, mutta sitten iski ahneus. Ajattelin, että yksi simppeli markkeeraus ojan yli vähän pidemmällä matkalla. Vituiksmeni. Ruu ei nähnyt sitten yhtään mitään, ei edes Ankkua, joka maastoutui taustaan. Ruu haahuili sitten miten sattuu ja tiedän nyt, ettei olisi pitänyt lähettää koko koiraa noutoon, kun näin ettei sillä ollut mitään käryä damista. Harhaili ja veti niin laajalla skaalalla, että kutsuin koiraa pillillä pois. Ja Ruu ei korvaansa lotkauta. Wtf?! Mun tottelevaisin ja kuuliaisin koirani! Karjaisen nimellä kerran, toisen ja kolmannenkin. Ei silmäkään värähdä. Siis WTF!?!!! Näin kyllä niin punaista ja kerroin kyllä aika napakan palautteen. No se siitä. Saatiin se viimeinen dami heitettyä ja noudettua ja päästiin kotiin. 



Yläkuvassa on meidän hakuruudun maisemaa, joka tehtiin viikonloppuna. Hakua ei ollakaan sitten muulloin tehty. Tuuli tuli vasemmalta etuviistosta ja kauimmaiset damit on tuolla taustalla näkyvien korkeiden mäntyjen luona. Sieltä hollilta sain kaksi helpoimmin löytynyttä damia. Lisäksi tein ruutuun pieniä kikkoja. Laitoin dameja muutamiin kuoppiin, pieneen ja isoon (molemmat kuitenkin syviä), risujen alle ja kiven päällekin. Nämä kaikki noutaja palautti. Jeejeejeejee. Yhteensä 13 damia, joista pieniä kaksi, minipieniä kaksi ja yksi pieni kanidami. Ruu palautti mulle 9 damia. Tämä oli kiva treeni. Koira jaksoi hyvin, vaikka käytiin melkein tunnin lenkillä tiellä ja ihan metsässä samoillen ennen ruutuun menoa.


Kanidami oli tämän kuopan pohjalla. Toinen kuoppa olikin paljon laajempi ja syvempi.

Sitten on tehty niitä linjoja. Alakuvassa on muuten se pelto ja oja, josta aiemmin kerroin. Oja ei näytä isolta, mutta on syvä ja tosi heinäinen ja puskainen, koira uppoaa hetkeksi näkyvistä ylittäessään sitä. 

Tein perus linjan ojan yli. Pelto ensin vähän laskee ja sitten nousee ojan jälkeen. Targetti aika hyvin näkyvillä. Olikohan niin, että ekalla ei ylittänyt ojaa. Uusinnalla kyllä.



Alakuva on meidän tuoreimmasta treenistä, markkeerauksia Ankkun kanssa taas. Pelto laskeutuu lähtöpaikalta tosi jyrkästi alas. Tehtiin kaksoismarkkeeraus, ensin lensi vasen ja sitten oikea. Ankku seisoo pienemmällä kummulla ja halusin oikean puoleisen damin osittain sinne kummun taakse. Tuuli tuli vasemmalta takaviistosta. Ekalla kerralla Ruu meni varmaan hiukan damin vasemmalta puolelta ja sitten alkoi taas laajentamaan aluetta. Ankku lopulta auttoi damille. Pyysin ottamaan toisen damin pois, sillä Ruu oli vähän pihalla kun se heitettiin, ja kun toisessa noudossa kesti, niin ei kyllä olisi tiennyt yhtään mihin olisi lähtenyt damia etsimään. Toisella yrittämällä oli paremmin kartalla ja näiden noudot meni kyllä aivan nappiin!

Jatkettiin vielä yksöismarkkeerauksella tuon vasemmalla näkyvän ojan yli. Ankku meni sinne toiselle puolelle, paikka jää kuvan vasempaan reunaan, mutta ei ihan näy itse kuvassa. Tämä ei oikein lähtenyt sujumaan. Seistiin edelleen tämän korkean kummun päällä Ruun kanssa ja se kyllä lähti vauhdilla ja hyvää linjaa kohti markkeerausta, mutta eipä ylittänytkään ojaa. Ei tullut kyllä takaisinkaan, haahuili ojan tällä puolella. Tämäkin oja oli runsaalla kasvustolla, mutta pienempi kuin sen toisen pellon oja. Uusinnalla meni helposti yli, mutta haahuili damille. Ajautui aina Ankkun toiselle puolelle kuin missä dami oli ja sieltä lähti niin kuin tuulen suuntaan etsimään. Hölmönä annoin tämän toistua kahdesti. Sitten ohjeistin, että tällä työskentelyllä ei kyllä anneta löytää damia, sen verran tavaksi näytti tulevan. Taisin kahdesti siis kutsua koiran pois ja niistä toisella totteli todella huonosti pilliä. MuRRRRRRR. Viimeisellä toistolla menin hiukan lähemmäs ja totesin Ruulle, että yritä nyt edes nähdä mihkä se dami lentää. Ja niin se katsoi ja niin se haki sen täsmä iskuna talteen.



Tässä siis muutamia nome treenejä. Kaikista ei jaksa sepostaa, varsinkaan jos en ole älynnyt ottaa kuvaa. Mutta olen pidentänyt aika roimasti nyt markkeerausten matkaa ja haastanut koiraa ihan oikeastikin välillä. Ja musta se on vienyt meitä edes vähän eteenpäin. Mutta jos jollekin viisaammalle tulee heti neuvoja, ohjeita, vinkkejä mieleen mitä olisi pitänyt tehdä toisin niin saa neuvoa. Olen varma, että koiran kehitystä jarruttaa se pilliin puhaltaja.