maanantai 28. lokakuuta 2013

Koepaikka varmistettu, apua!

Olin jo tuudittautunut siihen, ettemme mahdu marraskuun kokeeseen. Ja kun oletat näin, ei tule treenattua ihan niin "tosissaan" ja sitä antaa niiden ongelmakohtien mennä omalla painollaan. Tänään tuli sitten viestiä, että kokeeseen olisi paikka. Ja vaikka hommat on pahasti kesken, päätin tarttua haasteeseen. Eihän tästä muuten tule mitään, jäämme vain tokoilemaan kotipihaamme ilman tavoitteita. Ei sovi mulle. Nyt ohjaaja ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa treenaamaan oikeasti tavoitteellisesti. Piste. Haastavaa se voi olla, sillä tämä laumamme uusin ja nuorin tulokkaamme on osoittanut omaavansa luonnetta ja Pikku Herra Kuhnailija on nykyisin Pikku Herra Hankala. Jotta jää nähtäväksi, kuinka paljon äiskä saa treenata.

Voivoi-luokka on edessä, kerrataanpas nyt tilanne ja treenattavat kohteet.

Paikkamakuu: Treenattava koirahäiriössä ja ihmishäiriössä.

Seuraaminen: Juoksuosuuksia treenattava sillä irtoaa niissä, oikealle käännös myös väljä, samoin askelsiirtymiä (erit. taakse ja vasemmalle).

Liikkeestä istuminen: Keskeneräinen liike, yksi murheistamme. Liikkuritreeniä, paljon iloisia istumisia.

Ruutu: Tällä hetkellä erittäin kesken, heikoin liikkeemme. Varmuutta, varmuutta ja varmuutta, paljon treeniä!

Luoksetulo: Viimeaikaiset stopit on olleet hyviä, pidetään niitä yllä.

Hyppynouto: Aikalailla kunnossa, varmuutta ja muistuttelua.

Metsku: Iloista luovutustreeniä, muuten kunnossa.

Tunnari: Kunnossa, pidetään yllä.

Kaukot: Aikalailla kunnossa, pidetään tekniikka yllä.

Ykköstulos ei ole kaukana, mutta on siihen tehtävä töitä. Haastavinta on päästä treenaamaan muuallekin kuin kotipihaan ja se liikkurointi puuttuu kokonaan. Sitä pitäisi tehdä myös paljon. Seuraavaksi teen paperille aikataulutusta ja päätän treenipäivät/hetket, ei tämä muuten toimi. Treeneissä muutama treenattava asia, iloista mieltä, ei nillitystä eikä missään nimessä huolia Pikkumustalle!

tiistai 22. lokakuuta 2013

Samoilua, noutaja vouhaamista ja pieniä koiravouhaajia

Kävimme eilen vuoden viimeisellä metsästysreissulla Hannun kanssa tässä lähiseudulla. Kanalintuja oli tarkoitus jahdata, mutta saalista ei saatu. Mutta kyllä tuolla metsässä on vain kiva samoilla, siellä mieli lepää. Vaikka varsinainen saalis jäi saamatta, nähtiin monen otuksen jättämiä tuoreita jälkiä. Jäniksen, hirven, teeren, metson ja kenties jopa saukon.

Ruu tykkää jäljestää. Se seurailee jälkiä ja oli hauska huomata, että kanalintujen tuoreisiin jälkiin se reagoi selvästi lisääntyneellä innokkuudella. Olen tehnyt sille vähän ilmaisutreeniä kanalintuihin muutamalla lelulla, jotka olen päällystänyt teeren siivillä. Kyllä tämä riistatouhu on Ruulle sitä ykköspuuhaa.

Mainitaan vielä tähän loppuun, että Iitulla on noussut tämä noutajavouhaaminen kyllä totaalisesti hattuun. Sehän on innolla aina treeneissä mukana ja hakee päheänä targettikepit. No, asia on laajentunut tietenkin dameihin ja niiden etsimiseen. Mutta sitä en arvannut, että Piips yrittää ihan tosissaan näköjään päteä, sillä se osoitti kovaa kiinnostusta näihin teerensiipileluihin. Silloin aikanaan kun Ruu oli pieni ja tuli harjoiteltua näillä, Piips suorastaan yökki kun yritin saada sitä kantamaan moista lelua. Mutta nyt se otti niin hanakasti teeri-lelun suuhunsa ja kantoi sitä NIIN polleana pitkin pihamaata. Voi Piips, ehkä siitä tehdään vielä pesun kestävä noutaja? ;)

Ja kuinka tehdään lapsista koiravouhaajia? Muurasjärven kaksi vanhinta Eemeliä on olleet pari kertaa mukana nomeilemassa, kuten olen kertonutkin. No, siskoni viestitteli tässä yksi päivä, että oli huvittuneena seurannut kahden pojan leikkejä. Vanhempi poika esitti minua ja nuorempi Ruuppaa. Dameina toimi pari pehmolelua ja niitä sitten heittelivät ja asianmukaisella lähetyskäskyllä lähetti sitten tämän "koiran" noutoon. Ja tottakai koira suullansa "damit" kävi noutamassa. Leluja myös piiloteltiin ja tekivät näin ollen hakuruutua. Ai miten suloista! =D

Lamppu on syttynyt!

Kimppatreenit on kyllä niin tärkeitä, yksin nyhräämisellä ei etene mihinkään. Tiinan ja Birgitan kanssa nähtiin Savion koulun kentällä sunnuntaina ja olipas hyvä saada sivusta katsojien mielipiteitä.

Murheenkryynimme ruutu. Vieraat merkit, häiriömerkit jokaisen sivun taustalla. Ja se kosahti sitten heti niihin vieraisiin merkkeihin, mutta kommentteina tuli heti, ettei Pikku-Ruu ole ollenkaan kartalla koko liikkeeseen. Olen juurtunut yksin treenatessani niin samoihin kaavoihin ja muistelen onnettomana Iitun aikaisia treenejä, joita nyt ei oikein kannata soveltaa Ruulle käytettäväksi, koska koirat ovat niin erilaisia. Nyt siis nöyrästi helpotetaan, isompi/selkeämpi kosketusalusta, lähetykset läheltä, kiirehditaan palkkaamaan koira ruutuun ja pidetään siellä hauskaa. Nyt fiilistä ylös tähän liikkeeseen ja ennen kaikkea sitä varmuutta. Tehtiin tänään kotipihassa muutama ruutuun meno. Selkeät merkit, selkeämpi alusta ja meno oli mainiota! Näitä lisää!

Kaukoja ihmishäiriössä, joka on Ruulle vaikeaa. Mokomat epäilyttävät ihmiset vieressä ahdistelemassa. Mutta keskittyi hyvin ja teki varmalla tekniikalla. Seiso-istukin on alkanut sujumaan paremmin, kun kotona on jumppailtu sitä ihan erikseen. Palkkana mulla on nami heitettynä koiran taakse ja vaikka Ruu on sillä ihan hyvin palkkautunutkin tähän asti, tuli huomiona tytöiltä, että palkka voisi olla vieläkin selkeämpi, jos nami olisi selkeällä alustalla. Välillä Ruu jää etsimään namia maasta, jos nenä ei siihen heti osu.

Tunnari liikkuroituna, tosi hieno meno!

Luoksarin seiso-stoppia muutama toisto ja tarkoituksena ajaa sisään sitä avustajan heittämää palkkaa. Koska viimeksi Ruu väisti avustajaa/heittäjää, laitettiin avustajat seisomaan nyt eri puolille ja heidän välistä oli tarkoitus juosta. Eka toisto hyvä, stoppi oli hieno ja palkallekin Ruu reagoi hyvin. Tokalla setillä Ruu jostain syystä aavisti, että nyt heitto tulee toiselta tyypiltä ja lähti lievästi väistäen luokse. Stoppi ja palkkaus hyvät. Kolmannella toistolla oli tarkoitus ottaa koira läpijuoksuna, mutta kävikin ilmeisesti niin, että Ruu hoksasi palkan idean. Se nousi seisomaan ekalla kutsulla, katseli Tiinaa jännittyneenä. Itse repesin tässä vaiheessa ja kutsuin uudelleen ja palkkasin vauhdista. Eli ehkä siellä on se ajatus nyt syttynyt...

Piips oli matkassa ja koska se on toistaiseksi asiahaarat huomioiden voinut hyvin, tehtiin Birgitan opetuksessa vähän rally-tokoa. Piips oli aika innoissaan ja meillä oli tosi kivaa, joten yritetään nyt aloitella uutta lajia voinnin mukaan. Ensi lumi on tullut jo maahan ja liukkautta on vähän joka paikassa, ja liukkaus on yksi pahimmista "vihollisistamme". Joten katsellaan...

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Ei mitään logiikkaa...

En oikein pääse kärryille Ruun korvien välin toiminnasta, en tokon puolella enkä nomen puolella.

Vierailtiin viime viikolla ekstempore Puttaalla ja siellä kertaalleen tehtiin mummolan pellolla markkeerauksia. Kohtalaisen pitkä matka, n. 70m viistosti ison ojan yli, jossa korkeaa heinää esteenä. Dami heitettiin ojasta vielä 10-15 kauemmas metsäpusikon reunaan. Käytin valkoista damia helpottaakseni tehtävää edes jotenkin. Eka markkeeraus meni aivan nappiin. Paineli heinämuurista ja ojasta helposti yli ja haki damin varmasti talteen. Toinen heitto samanlainen, mutta otin ensin toiseen suuntaan viistosti linjan. Uusin lähetyksen kerran, muuten tosi hienosti. Vaan tämän jälkeen ei Ruu enää muistanutkaan markkeerausta ja jäi heinämuurin väärälle puolelle haahuamaan. Uusinnalla meni taas oikein. Kolmannella käännyin vain ympäri hetkeksi ja sen jälkeen lähetin heittoon, se meni hyvin.

Sitten tehtiin perus harjoitus, jossa selkeä sivu tuuli. Vihreitä dameja, jotta eivät heti erottuisi silmillä. Halusin, että Ruu oikeasti katsoo ja markkeeraa. Eli kolme heittoa molempiin suuntiin. Ensin pitkä, sitten lyhyt ja kolmas niiden väliin. Tämä meni tosi hyvin, kunnes pidensin lähtöluvan aikaa. Ei tarvinnut kuin odottaa se 10s ja siitä yli, ei äly enää riittänyt. Ei vaan keskittynyt Pikkumusta hommiin ja hukkasi aika lailla dameja. Eli opetuksena, nyt pitää odotuttaa sitä lupaa, jotta keskittyy silloinkin. Treenaahan odottaminen myös muistia.

Niinpä täällä kotpuolessa, kun Ansku-Bansku meillä yhtenä päivänä vieraili, mentiin lähi pellolle tekemään nopea, lyhyt, simppeli treeni. Ja se oli kaikkea muuta. Tuuli oli olematon, mutta sitä ei saa käyttää tekosyynä. Ekat heitot meni hienosti, mutta sitten kun tehtiin heittoja eri kohtaan, ei homma enää toiminutkaan. Ruu teki hommia miten sun sattui, ei keskittynyt yhtään. Sillä on aiemminkin ollut ongelmana takertua yhteen paikkaan, ja sitä se toisti tänään kerta toisensa jälkeen. Ei keskittynyt yhtään, paineli ihan surutta edelliseen paikkaan, josta oli damin poiminut. Vaikka matkaa oli 10-15m, käytin valkoista damia, ei pentuni keskity. Ja ohjaajan pään päälle ilmestyy iso iso kysymysmerkki. Mitvit???

Miten voi vaikea treeni onnistua ja idiootti helppo pentutreeni ei? Ei käy järkeen, ei sitten mitenkään. Jatkossa siis, odotusaikaa pitää pidentää ja heitot aina eri kohtaan!! Voiko tuo takertua niin siihen yhteen kohtaan? Tehdään myös sekä pitkää heittoa, että lyhyttä!

No, sitten kun pääsen kehumaan kaverille, että onneksi edes toko sujuu. Ei pitäisi ikinä koskaan enää kehua yhtään mitään.

Koska olen toistaiseksi autoton (kiitos terveiset rakkaalle siipalleni...) treenasin kotipihassa. Tein kaksi erillistä ruutua, merkki väliin ja toiseen kosketusalusta. Eka yksittäiset lähetykset. Toiseen Ruu osaa mennä, mutta toiseen ei. Niin siis miksi? Kun tietäisin... Meinasi kiristää hermoja ihan jonkin verran, mutta puhaltelin savuja ulos autotallin takana ja sitten jatkettiin. =D

Kyllä, alan pitää noutajaa ehkä tyhmimpänä rotuna päällä maan. Ei siinä, on se hyvä, että tokossa on haasteita, ei sitä muuten viitsisi edes tehdä. Mutta entäs jos koira on oikeasti vain tyhmä? Olen kutsunut Ruuppaa niin paljon Pöljäksi, että se heiluttaa mulle jo häntää vastauksena siihen... Suloinen, mutta ah niin Pöljä!

maanantai 7. lokakuuta 2013

Onneksi ei käynyt pahasti

Viime perjantaina tokoiltiin aamusta ja iltapäivästä. Aamulla treffattiin Liepeellä pitkästä aikaa Hansu ja hoffi Pirre. Mulla oli molemmat tytöt matkassa ja poika vaunuissa. Hiekkakenttä, täynnä isoja oransseja kartioita, oivallista häiriötä. Tein kaksi erillistä ruutua, toisessa kosketusalusta. Eka menikin upeasti, varmasti eikä oranssit isot törpöt häirinneet yhtään. Muutama toisto näitä kahdesta eri suunnasta. Toinen ruutu oli ns. väljemmillä vesillä, mutta kauempana takana oli yksi pieni kartio, joka jäi näkyviin keskelle ruutua. Se oli oma merkki, jolta oli alunperin tarkoitus koira lähettää matkaan, mutta lähetinkin päinvastaisesta suunnasta. Ja niin pieni nomekoirani sotkee asioita, Ruu oli juoksemassa täysiä sille merkille ja aikoi ohittaa ruudun vasemmalta. Stop sille menolle ja otettiin uusiksi lähempää. Nyt meni ruutuun, mutta mielestäni oli varmaan menossa vielä merkille, stoppasi kuitenkin hienosti kun annoin käskyn. Eli jatkossa täytyy tehdä aina tuollaisella häiriöllä, koska oli selvästi paha ansakuoppa meille.

Hansu avusti ohjatussa noudossa, kolme toistoa molempiin suuntiin, eka toisto merkin kanssa samassa linjassa, tokat 5m päässä ja viimeiset kisamatkassa. Tosi hienosti meni! Merkille meni hienosti käskystä ja siitä sai aina erikseen palkan. Hyvä!

Kaukoja häiriköitynä, tosi hienosti nämäkin!

Sitten päätettiin lopettaa treenit ja lähdettiin hakemaan ruudun merkkejä tyttöjen kanssa. Hansu ja Pirrekin lähtivät autolle, mutta sitten päättikin hoffi neiti ottaa suunnan omien tyttöjen luokse ja tuli vähän uhmakkaasti. Nujakka ei alkanut heti, en tiedä mikä sen laukaisi, mutta nopeasti se alkoi ja sitten olikin Pikkumusta hoffin hampaissa. Kurmuutti niskasta oikein kunnolla. Hansu onneksi ehti pian väliin, itse yritin pitää Iitun pois nujakasta. Ei verta, mutta selvät naarmut niskassa. Tilanteesta selvittiin onneksi ilman ell reissua. Ruu oli kovin tuohtunut, niin kuin sillä on tapana, mutta pystyi hyvin tekemään pientä tokoa hoffin läheisyydessä. En tiedä miksi Pirre kävi Ruun päälle, sillä Ruu ei takuulla provosoinut mitenkään. Mutta jälki olisi varmasti ollut pahempaa, jos tappelussa olisi ollut osallisena Iitu. Ja kahden ison koiran irrottaminen toisistaan ei ole kovinkaan houkutteleva ajatus.

Illalla mentiin vielä tokoryhmän treeneihin Vihtavuoreen. Halusin Ruulle nyt koirakkohäiriötä oikein kunnolla, jotta näkisin jäikö aamusta huolia. Aloitettiin taas ruuduilla. Kaksi erillistä, mutta molemmat vierailla merkeillä. Ruudut samalla linjalla ja merkki niiden keskellä. Eka lähetys oli epävarma, Ruu lähti hyvin, mutta epäröi vähän ennen ruutua, sillä molemmin puolin oli muita koirakoita ja ihmisiä lähellä. Meni itsenäisesti kuitenkin ruutuun saakka. Menot ruutuun parani toistojen myötä, lopulta lähetin keskellä olevalle merkille ja siitä molempiin suuntiin ruutuihin. Jes!

Tunnari kertaalleen liikkuroituna, kymppi!

Kaukoja liikkurihäiriössä ja koirakkohäiriössä. Liikkuri oli selvästi haastavampi minun epäluuloiselle noutajalleni. Suloista, miten se teki puhtaalla tekniikalla ja silti nojasi mahdollisimman kauas Hannasta. =D Tekniikka siis upea läpi toistojen. Näitä tarvitaan paljon lisää!

Luoksarin seiso stoppi kertaalleen niin, että avustaja palkkasi lelulla. Ei olla hetkeen tehty, koitan vielä testailla Katjan ohjeella, mutta niin, että palkka tulee takaviistoon taakse, ei koiran edestä. Voi pieni raukka tämä minun koirani. Se muisti, että tuo liikkuri saattaa yrittää pommittaa sitä vähintäänkin jollain pommilla, joten kutsuttuani se kaarsi luokseni mahdollisimman kaukaa Hannasta. Stoppi oli tosi hyvännäköinen, vaikka palkka lensikin samaan aikaan ja vapautin samantien pallolle.

Paikalla olot viimeisenä. Paikalla oli paljon koirakoita, joten saatiin hyvää seuraa ja häiriötä. Ensin istuminen. Olin näkyvissä, sillä ei olla tehty hetkeen. Ei moitittavaa. Makuu 3min, siinä meinasi haistella naapurin suuntaan, joten koirahäiriötä tarvitaan jatkossakin.

Kivat treenit. Näki, että Ruuppaa vähän huolestutti alkuun, mutta hienosti pystyi tekemään hommia ja rentoutui nopeasti. Oikein hyvä!

torstai 3. lokakuuta 2013

Puttaalla kanalintujahdissa, treeniä ja kuulumisia

Oltiin tyttöjen kanssa vähän pidempään Puttaalla viime viikolla. Ruun kanssa lähdettiin kanalintuja metsästämään serkkupojan kanssa, mutta taaskaan ei saatu pienelle koiralle suoraa tiputusta. Sai se muutaman linnun käydä etsimässä ja hienosti ne kannettiin käteen asti. Toinen näistä oli epäselvästi hengetön, en ole varma oliko elossa vai räpsyttelikö muuten vain siipiään. No olin siinä uskossa, että vielä siinä henki pihisee ja siihen puuttuminen ei ollut ihan helpoin tehtävä näillä imetyshormoneilla, kun olen suru puserossa jo kuolleen kärpäsenkin puolesta. Jatkossa räpiköivät linnut saa Ruu kantaa ampujalle asti.

Ruun kanssa emme päässeet pyssymiehen matkaan kuin yhtenä aamuna lapsenvahdin puuttuessa, mutta käytiin yksiksemme etsimässä yhtä hukattua teertä, jota serkkupoika ei koskaan löytänyt. Ekalla etsintäkerralla emme löytäneet mekään, mutta aikaa etsinnälle ei ollut kauheasti, sillä ilta alkoi pimentyä. Käytiin etsimässä vielä seuraavana päivänä valosalla, tiellä oli hirvimiehet jahdissa , mutta lupa mennä metsään irtosi. Pitäisi näitä kertoja varten hankkia joku kirkas myssy...=) Minä sitten marssin reteästi rehvastellen metsään, niin kuin tuntisin sen jo hyvinkin... Marssin sitten aika pitkälle vinoon ja tulin ojalle. Se ei vain ollut se oja jonka luulin sen olevan ja hetken talsittuani ja pari muutakin ojaa ylitettyäni kävi selväksi, että metsään eksyminen käy yllättävän helposti. Onneksi omaan jonkinlaista suuntavaistoa ja tunnistin metsäreissulta tuttuja korkeita mäntyjä ja tupsahdinkin sitten paikkaan jota etsinkin. Sillä matkalla löydettiin yksi teerikin, mutta sen pudotuspaikka jäi nyt vähän epäselväksi, kun en ehtinyt sitä tarkentamaan. Kaiken lisäksi alkoi kuulua koiran haukkua, hirvikoira hommissa ja kohta laukaus. Naureskelin, että kohta juoksen karkuun Ruun kanssa, hirvi meidän perässä ja hirvikoira hirven perässä. Edelleenkin pitää ottaa punainen myssy seuraavalle kerralle mukaan. =)

Teeri on löytynyt ja sitä oli niin ihana kantaa...


Koska kanalintuja saatiin niin vähän, serkkupoika ampui meille myös muutaman variksen siskon maatilalta ja heitti niitä meille markkeeraustehtäväksi. Ekalla setillä Ruu ei halunnut keskittyä ja haahuili ihan omiaan. Pyöri täsmälleen tiputuskohdalla, mutta ei saanut vaakkua ylös. Epäilin jo ettei ota koko lintua ollenkaan suuhunsa?! Mutta kyse oli vain haahuilusta. Laitoin koiran hetkeksi autoon miettimään tekojaan ja johan alkoi tämän jälkeen linnut löytyä. Reippaina avustajina/häiriötekijöinä toimi siskon pojat 4 + 6 vuotiaat, jotka tulivat kanssani pellolle. Ekoilla heitoilla tuli puhehäirintää ihan muuten vain ja toisella kerralla kun tehtiin kaksoismarkkeeraus, alkoivat pojat käskyttämään koiraa jo ensimmäisen heiton jälkeen. Suloista, kun toinen hokee "Luu Luu Luu Luu" ja toinen "Ruu Ruu Ruu" ja Pikkumusta nykii ja nykii vierelläni, että koska sitä tulee oikea käsky minulta. =D Mutta hienosti Ruu malttoi odottaa ja kun vaakut oli minulla, ilmoitti kummipoikani, että hän voisi heittää seuraavaksi linnut. Lupasin, että seuraavalla kerralla sitten ja kenties damien kanssa. =)

Puttaalla ollessamme tuli kertaalleen tehtyä markkeerauksia aukealla lenkin yhteydessä ja silloin ei Ruu keskittynyt taaskaan yhtään. Voiko heittäjän näkyvyys häiritä sitä nyt oikein urakalla? Edellisissä onnistuneissa treeneissä on heittäjä ollut piilossa. Hmm...

Aiemmin olen tehnyt muutaman hakuruudun, joissa ekassa tosi hieno meno päällä. Väliin muutama linjaharjoitus. Lähipilliä pitää treenata paljon erikseen, ei kesken juoksun reagoi siihen suoraan. Toinen hakuruutu oli muuten jees, mutta vähän meinasi vauhti hyytyä. Epäilen ruokinta-ajankohdan vaikuttaneen tähän, mutta kun etsittiin loppuja dameja yhdessä niin eipä meinannut löytyä. Ei siis ihme, että parin viimeisen damin tuonti otti hieman aikaa. Ja viimeistä damia ei sitten löydetty edes kahden koiran voimin...iso kanidami siis lahjakkaasti hukassa. Eikä itselläni ole mitään käsitystä mihin kohtaan ruudussa olisin sitä heittänyt...? Eikä löydy kotoakaan...

Tokoiltiinkin Puttaalla vähäsen ja tosi hieno meno, vaikka jonkun verran taukoa alla. Ruutuja rakensin kaksi erillistä ja molempiin haki hienosti, tunnari sujui ihan kympillä, samoin metallin haku ja jäävien erottelu. Seuraamisessakin hieno fiilis päällä. Katselin marraskuun loppuun koetta, mutta saas nähdä mahdutaanko mukaan. Pakko ottaa joku tavoite, että tulee treenattua ja edettyä tässäkin asiassa. Muuten jumiudutaan ihan oikeasti vain kotipihatokoihin.

Syksyn säät on olleet oikein suotuisia ja tänään otin kamerankin ulkoilemaan kotipihaan. Kissat ovat näinä syksyn päivinä yleensä kotinurkilla ja leikkivät nekin pihassa.




Paniikki

Piina

Neiti Näpsä...pahat mielessä...


Piina


Piina ottaa yhteyttä ulkoavaruuteen...

Sadepäivinä ollaan sisällä. Paniikki on keksinyt Iitun kaulurille uutta käyttöä...


Iitun kesä on ollut pitkästä aikaa paras ikinä. Se on ollut tosi hyvässä kunnossa kaikki asiahaarat huomioiden ja on pystynyt viettämään oikein reippaan kotikoiran elämää. Piips on jaksanut ja pystynyt olemaan vähän pidemmillä lenkeilläkin mukana. Toivotaan tämän hyvän kauden jatkuvan. Allergiat sen sijaan vaivaavat sitkeästi, ihottuma tassuissa ei meinaa helpottaa ollenkaan.


Loppuun vielä Iitun uusin temppu: nolo. Tassua ei siis ole aseteltu, Piips osaa sen laittaa kuonolle käskystä.