torstai 28. elokuuta 2014

Treeniä raatojen kanssa ja ilman

Yllättävän paljon ollaan itseasiassa treenailtu, suorastaan hämmästyttävää. Tokopulinat pulistaan erikseen, tästäkin näköjään riitti kirjoitettavaa...

Viime viikon loppupuolella tuli inspiraatio ja sulatin pakastimesta raadot, jotta päästiin treenaamaan niillä sunnuntaina. Mentiin pienelle lammelle, tuttu mesta. Mukana uusia treeniystäviä. Mulla oli lisäksi mukana oikein häiriösorsiakin kellumaan rantaan houkuttimeksi, mutta kokemattomuus pääsi yllättämään ja sorsat päätyivät kellumaan holtittomasti veteen ilman valvontaa. Tuuli sitten ehti kuljettaa ne jo lammen toiselle reunalle ennen treenejä, jotta ei niistä niin isoa häiriötä sitten ollutkaan.

Ensin yksinkertainen ja helppo kuivan maan markkeeraus pululla. Ei ongelmia. Sitten vesiohjaus niin, että matkaa oli ehkä jotain 40-50m ja vasemmalle jäi tosi lähelle rantaviiva houkuttimeksi valtaosalle linjan pituutta. Targetti näkyi huonosti, tuuli tuli vasemmalta. Ruu lähti hyvin etenemään, aika pian sitä alkoi ranta vetää puoleensa ja kun näytti siltä, että sinne se menee, puhalsin pilliin ja sain sen huomion, jolloin ohjasin uudestaan eteenpäin. Tämä toistui 3-4 kertaa, mutta joka kerta Ruu jatkoi uintia kohti oikeaa paikkaa. Ja sinne tuo sitten lopulta päätyikin, löysi variksen ja palautti nätisti uiden. Hieno!

Sitten tehtiin kaksoismarkkeeraus perusasetelmalla, jossa eka heitto veteen vasemmalle ja toinen oikealle kuivalle maalle rantaa myöden. Matkaa 50-60m, tämän hetken osaamiseen nähden kipurajalla. Ohjeistin avustajaani huonosti ja veteen tuleva heitto jäi vaikeaksi, musta sorsa lensi tosi lähelle rantaa ja heitto oli tosi pieni, eli näkyi tosi tosi huonosti. Varis lenti paremmin. Tuulikin oli vaikea, takaapäin. Koira matkaan. Variksen Ruu markkeerasi lyhyeksi ja pyöri siinä jonkun aikaa, kunnes tajusi laajentaa sinne eteenpäin. Ei paha. Olin varma, että toinen lintu jää hakematta ja mietin, pitäisikö lähettää ohjauksella. Tyydyin sitten näyttämään pienesti suuntaa ja Ruu vaikutti olevan ihan ulalla. Noh, se juoksi pitkästi rannan suuntaisesti, suuntasi sitten vesirajalle ja siitä heinien läpi varmasti veteen ja lintu talteen! Whaaat? Sillä näytti sittenkin olevan selkeä mielikuva heitosta ja se todellakin tiesi mihin oli menossa. Hemmetin hieno!

Tähän olisi ollyt hyvä lopettaa, mutta päätin sitten ottaa vielä ykkösmarkkeerauksen niin, että katson uskaltaako Ruu uida tarpeeksi. Matkaa otin nyt sen 60-70m. Heittäjä meni linjatehtävän targetille ja heitti siitä oikealle veteen. Heitto taas hieman epäonnistui ja musta sorsa tippui aivan rantaviivalle heinikkoon. Ei molskahdusta. Lähetin koiran. Ruu ui koko ajan varmasti eteenpäin, kaarsi oikean kautta ja hetken mietin, lähteekö se oikealle rantaan "häiriö sorsien" luokse. Ne sieltä jonkin verran loistivat. Mutta Ruu jatkoi koko ajan varmasti matkaa eteenpäin, pääsi tuulen alapuolelle ja rantaan päästyään sai heti hajun linnusta. Poimi sen kyytiin ja lähti heti palautamaan. Sairaan hieno!!!!!!!!

Lopuksi tehtiin enää idioottihelppoa hakua, alue tosi pieni. Hyvin pelitti. Ja ihan viimeiseksi vielä lyhyt kanijälki ja tämä oli kyllä jäljestävän luonnonlahjakkuuteni vahvuus. Ei kauaa nokka tuhissut, kun kanin poikanen kiikutettiin käteen.

Raatojen lisäksi on treenattu dameilla pellolla. Olen todennut, että korkeahko- ja tiheäheinäinen oja on super vaikea. Ja mitä puskaisempi ja isompi, sen vaikeampi. Nyt viimeksi tein linjan niin, että ojan reunat molemmin puolin oli hajustettu damilla. Lisäksi ojan jälkeen vihreä pelto vaihtui beigelle sängelle. Ekalla Ruu jämähti tietenkin etupuolen hajuihin, tokalla ojan toiselle puolelle ja kolmannella se meni varmasti yli ja eteni hienosti helposti näkyvälle targetille. Hajuhäiriöt ovat myös vaikeita. Markkeerauksissa jos otin yhtään matkaa ennen ojaa ja lähetin koiran, ei toivoakaan damin löytymisestä järkevästi. Ruu tuntui etsivän parempaa ylityspaikkaa, jolloin se kulki hetken ojan viertä ennen ylitystä ja silloin hukkui kyllä käsitys damistakin. Tehtiin valkoisilla dameilla, mutta vaikeaa oli silti. Noh, treenillä se tämäkin varmaan alkaa sujua, edes jollain tavalla. Huomaa, että aikaisemmat ojat on olleet täysin mitättömiä.

Mutta ohjaukset, ne on meidän vahvuus. Pitäisi vain saada enemmän hajuhäiriöitä, sillä kun niitä on, tahtoo se nenä välillä lähteä viemään. Silloin häviää pillikuuliaisuus. Mutta tehtiin viime viikolla linjan pituudelle ennätys, oli varmasti 130-140m. Ja alkumatkasta vaihdettiin sängeltä vihreälle pellolle ojan yli. Ekalla toistolla oja hämäsi ja otettiin uusiksi. Sitten sain koiran toiselle puolelle ja kun kannustin sitä uudella käskyllä eteen, kääntyi koira katsomaan minua sen näköisenä, että mitä sanoitkaan? Lähetin lennosta vaan uudestaan matkaan ja hyvin Ruu aina jatkoi matkaa. Eteni tosi kivasti targetille asti. Toisella kerralla ei pysähdellyt lisäkäskyistä huolimatta. Mutta koirasta näki, että sitä selvästi huolestutti edetä minusta niin kauas. Damia palauttaessa ilme oli hieman tuohtunut, selvästi jännittävää käydä yksin niin kaukana. =)

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Vuorenmaan koulutuksen kuvia

Toko-aiheeseen sopivasti liittyen sain aikaiseksi ladata tännekin muutaman kuvan jokunen viikko sitten olleesta Vuorenmaan Markon toko-koulutuksesta. Kaikki kuvat on ottanut Maija Haltsonen, kiitos kuvista!


 Pohdintaa ja suunnittelua

Jäävien erottelua

Viisaita ajatuksia

Pidetään asento- harjoitus, näissä molemmissa taisi Ruu mennä halpaan ennen kuin alkoi tönöttää paikoillaan tiukasti ja varmasti


 

Pohdinnan paikka

Perjantaina treenattiin kokeenomaisesti kisaryhmän vuorolla. Porukkaa oli niin kivasti paikalla, että odotusta kyllä tuli ihan kokeiden tyyliin. Häiriötä ei ehkä niin paljon ympärillä kuin olisin toivonut, kehä tehtiin kaukaloon ja kaukalon laidat suojaa ympäristöltä aika paljon.

Ensin tehtiin paikallaolot kaikista luokista putkeen. Meitä ylemmän luokan koirakoita oli rivissä kolme, Ruu oli numerolla yksi toisessa reunassa riviä. Istuminen oli hieno ja varma, ei teputuksia. Makuu sujui myös oikein hienosti, oli siirtänyt/korjannut etuosan asentoa kerran siirtämällä toista etutassua. Se perinteinen.

Pitkän odottelun jälkeen alkoi sitten meidän vuoro. Järjestys oli perinteinen, ruudusta poikki.

Seuraaminen: Ihan jees ja hyvälle tuntui. Irtosi yhdessä juoksun täyskäännöksessä (olen alkanut tekemään sitä oikean puolen kautta eikä olla ehditty treenata) mutta korjasi heti kun jatkettiin suoraan. Perusasennot hitaita. Mokasin itse yhden pysähdyksen jälkeen, kun oli tarkoitus mennä hidasta käyntiä ja vaihdoin stopin jälkeen normaaliin käyntiin.

Zeta: Järjestys oli maahan - istu - seiso, kaikki vaihdot oikein. Maahanmeno hidas, muihin stoppeihin olin tyytyväinen. Kai oma kävelykin pelitti?

Luoksetulo: Tämän liikkeen treenaaminen on täysin laiminlyöty, ehkä se näkyi. Liikkuri seisoi aika lähellä matkan varrella ja en oikein edes osaa sanoa mitä Ruu mietti matkalla. Odotti varmaan joko palkkaa liikkurilta tai sitten pelkäsi, että se liikkuri heittää pallolla. Ruu nimittäin eteni jotenkin vinosti, seisominen oli kohtuullisen nopea, maahanmenossa niiasi, mutta jäikin sitten seisomaan. Pälyili taakseen liikkuria ja oli vähän ihmeissään. Liikkuritreenin puutetta.

Ruutu: Voihan ruutu, se meidän murheenkryyni. Halusin kaverin tummanpunaiset merkit ja mustan nauhan ja jotenkin ne vain sekoittuivat hiekkataustaan sillä seurauksella, että näkyvyys ei ollut paras mahdollinen. Lisäksi teimme sen verran kehänauhaa näihin treeneihin, että se kiersi ruudun sivusta ja takaa hyvät pätkät. Mutta se loppurulla jäi sitten harhamerkiksi kehän takareunalle ruudun sivuun, ja valkoinen kyllä näkyy ja loistaa. Merkille meno oli hyvä, reipas ja napakka. Intoa oli. Ruutu oli oikealla ja Ruu lähti lujaa ja juoksi suoraan tälle kehänauharullalle. Toisella käskyllä palasi merkille, siitä taas rullalle ja sitä rataa. Oli ihan pihalla. Mutta vilkuili kuitenkin näillä juoksumatkoilla myös ruutuun päin, mutta jostain syystä päätti sitten ignoorata kuitenkin sen oikean paikan. Helpotin sitten tosi paljon ja bongattiin ruutu sitten voittajaluokan tyylisesti. Kun Ruu oli sen bongannut, lähetin kuitenkin merkiltä evl-tyylisesti. Meni vähän epävarmasti, mutta meni! Palkkasin sen ruutuun ja palasin lähtöpaikalla. Käskytin maihin ja tehtiin loppuosa liikkeestä. Sivulle tuli reippaasti, mutta jotenkin epätarkasti. Ei paha kuitenkaan.

Kaikkien suoritusten jälkeen käytiin tekemässä vielä kertaalleen ruutu. Ja nyt sinne osattiin, Wau!

Välipalkkauksen jälkeen uudelleen kehään.

Ohjattu: Alla hävettävän vähän treeniä ja jännitin kyllä, että miten menee. Vasen haettiin ja ruutu jäi sinne taustalle. Yllätyin siitä, että Ruu tuntui joko jääneen kapuloihin kiinni tai sitten se kuvitteli menevänsä ruutuun. Käskyllä oli painelemassa merkistä ohi kohti kapulaa tai ruutua, en ole varma. Stoppasi käskystä ja toisella kehotuksella meni merkille. Siitä pyysin kapulalle, lähti tosi lujaa ja hirmuisella draivilla kapulaan kiinni. Luovutus ok. Ilahduttavaa, että oikea kapula nousi, mutta varma tämä liike ei todellakaan ole. Liikkurointia kaivataan selvästi lisää.

Metallihyppy: Kymppi! Ponnisti esteenyli melkein paikoiltaan, ihan järjetön loikka. Pitäs varmaan tehdä hyppytekniikkaa ihan tokoa varten...

Tunnari: 0, toi väärän! Oho, oliko aivopieru vai jäikö edellisen päivän tunnaritreenistä jotain epävarmuutta? Toivottavasti Pikkumusta ei nyt luule, että pitää aina tuoda yksi väärä ennen sitä oikeaa...

Kaukot: Perusjärjestys, viimeisessä seiso-istu vaihdossa siirsi paikallaan oikeaa takajalkaa ihan inasen, muuten täydellistä.

Piirin kokeisiin on kuukausi aikaa. Riittääkö se? Treenattavaa on aikasta paljon, ehkä liikaa siihen nähden, että treenimahdollisuuksia on rajallisesti aikapulan vuoksi. Nyt on treenattu sekä la että su omassa pihassa aamuruuan voimalla ja hyvällä meiningillä, mutta ei se kotipiha ratkaise ongelmia. Ne pitäs osata missä ja milloin vaan. Ja vaikka treenaisi näitä liikkeitä varmemmiksi, niin silti pitäisi treenata myös liikkurointia ja kokonaisuuksia. Nyt vaikka Ruu pärjäsi ihan hyvin ja teki ihanalla ilmeellä hommia, niin silti aistin siitä sitä tiettyä tunnetta ja epävarmuutta liikkuroinnin kanssa. Se on varmaan se oma epävarmuus. Meininkiin ja työskentelyyn olin tosi tosi tyytyväinen, siitä onkin hurjan hyvä mieli.

Tuleehan niitä kokeita ja kisoja vielä, inhoan hoppuilua ja hätäilyä. Pohdiskellaan ja tuumaillaan.

torstai 14. elokuuta 2014

Ruutua, ohjattua ja tunnari sulkeisia

Tiistaina ja keskiviikkona treenattiin ruutua ja ohjattua, tiistain treenit tein typerästi ilman ajatuksia, ei niistä sen enempää. Keskiviikkona olin miettinyt homman loppuun asti ja tein treenin, jollainen sen olisi pitänyt olla tiistainakin. =)

Eli eli, ruudun merkit ja lähtöpisteet about kisamatkoihin, häiriömerkkejä vasemmalle ja oikealle reunalle. Ensin tehtiin ohjattua, jonka merkkinä toimi ruudun lähetyspaikan merkki. Eli ruutu jäi häiriökse vasemmalle taakse. Ei ihan kapulan vieressä, mutta siellä taustalla. Noutaja pelitti hyvin, merkille menoon ja oloon en ollut tyytyväinen, mutta suunnat se erotteli varmasti ja kapulat löytyivät häiriöjutuista huolimatta hyvin.

Tähän väliin vähän seuraamista, jonka jälkeen tehtiin se ruutu. Ja se löysi sinne! Paikka oli inasen liian takana ja stoppi ruudussa hidas, mutta se meni sinne ja siitä pitää olla tyytyväinen. Muutama toisto ja homma oli koko ajan varmempaa. Merkille menokin parempi, napakampi.

Tänään tein kotipihassa tunnari sulkeisia. Ajattelin, että kun liike on aika varma, muttei tarpeeksi varma, niin halusin noutajalle vähän haasteita hommaan. Ja katsoa, selviääkö se tästä haasteesta. Eli tein tunnarin niin kuin Vuorenmaan koulutuksessa tehtiin yhdelle koirakolle. Runsaasti kapuloita, kapuloiden väleissä matalat "kartiot" 4kpl joissa reiät keskellä ja niiden alla myös aina yksi kapula. Oma oli ensin kahdella toistolla jonkun kartion vieressä ja kolmannella kerralla sitten yhden kartion alla. Maltillisesti Ruu malttoi haistella, mutta oli selvästi hämmentynyt. Laajensi etsintä piiriä hieman ympäristöönkin, kun ei omaa löytynytkään. Pitkän yrittämisen jälkeen päätyi tuomaan kartion viereisen kapulan. Sai siis varmasti hajua kartion alta, mutta epäröi tuoda sitä väärää. Otin sen vastaan ja laitoin etsimään uudestaan. Nyt uskalsi siirtää kartion ja sieltä se oma nousi! Vaihdoin paikkaa ja oma palautui jälleen. Sitten tuli yksi väärä tuonti, mutta korjasi toisella haulla. Viimeiseksi halusin tehdä vielä niin, että oma oli toinen oikealta ja sen vasemmalle puolelle jäi kaksi kapulaa ja sitten yksi kartioista, ja loput pitkänä rivinä siellä vasemmalla. Ruu haisteli tosi pitkään riviä edes takaisin, mutta ei heti osannut hakeutua sen viimeisen kartion oikealle puolelle, jossa se oma siis odotti. Etsi kauan, mutta etsi kauniisti haistellen. Lopulta hoksasi ne reunimmaiset kapulat ja oma nousi sieltä heti. Siitä lähti isot bileet, niin taitavasti etsitty!

Tämä tuntui hauskalta ja kivalta harjoitukselta ja tuo varmasti itseluottamusta sen oman nostamiseen. Ja sen nenän käyttämiseen!

torstai 7. elokuuta 2014

Mitäs treeni-rintamalla?


Katsoin, että treenejä olen päivittänyt edellisen kerran kesäkuun alussa. Sen jälkeen ei olla tehty nome yhtään kahteen kuukauteen, niin jotenkin huono fiilis siitä oli, että ei vaan napannut. Sitten on ollut tosi kuuma keli ja oli ne juoksutkin, joten ollaan otettu ihan löysästi. Ja päätin, etten stressaa asiasta. Oma ajatusmaailma on sellainen, että jos ei tunnu hyvältä niin silloin ei kannata väkisinkään yrittää. Nyt vasta ihan loman lopuksi olen tehnyt kolme treeniä nomea. Kaksi oikein lyhyttä hyvän mielen treeniä ja yksi vähän pidempi, joka ei olisi saanut olla niin pitkä. Kaverin kanssa sitä sortuu tekemään kaikkea mahdollista, se oli virhe, mutta suurin osa treenistä meni super hienosti ja hyvällä mielellä.

Ohjaukset toimii siis pitkästä tauosta huolimatta aika kivasti. Siitä olen tosi tyytyväinen ja niitä onkin Ruun kanssa kiva tehdä. Hakua ei olla tehty, sen tilanteesta ei ole tietoa. Markkeerauksia tein vihreillä dameilla melko lyhyellä matkalla. Pitkän tauon jälkeen oli kiva katsoa Ruussa sellaista kovaa yrittämistä. Sellaista, nyt mun pitää oikein tarkasti tsempata ja etsiä se dami tästä näin...tässä jossain se on varmasti... Tiedättekö, sellaista oikeaa yrittämistä. Ei päätöntä juoksemista. Hyvä fiilis, hyvät löydöt ja työskentely. Kaverin kanssa otin reilusti pidemmän matkan, halusin katsoa mitä Pikkumusta tekee, kun heitetään heti suoraan kakkonen vihreillä dameilla. Ja se markkeerasi tosi hyvin, molemmat heitot! Olisi pitänyt jättää siihen. Treeni saatiin siis kuitenkin onnellisesti päätökseen ja mitään ongelmia ei olisi tullutkaan, jos olisin malttanut jättää hommat lyhyeen. Ehkä tästä taas opin jotain? Fiilis on kuitenkin ihan erilainen kuin kaksi kuukautta sitten. Nyt nome tuntui jopa tosi kivalta.

Tokoa on treenattu ehkä liian vähän, mutta kun on ollut tosi kuuma ja ne juoksut, niin ei ole väkisin viitsitty tätäkään tehdä. Juoksujen jälkeen tuli selkeä tekemisen meininki ja sen jälkeen on oltu treenienkin kanssa aktiivisempia.

Mutta, me painitaan edelleen samojen ongelmien ääressä. Se samperin ruutu-liike. Huoh. Luulin meidän jo edistyneen siinä ja iloitsin siitä ajatuksen siemenestä, jonka luulin saaneeni kylvettyä Pikkumustan korvien väliin. Sitten ostin uudet, vähän pienemmät merkit ja kokeilin niillä ja Ruu oli kuin koko lootaa ei olisi olemassakaan. Sen jälkeen ei hahmottanut kotipihassakaan enää yhtään koko juttua. Noh, hermostumisen sijasta istuttiin alas ja siinä Ruun korvia rapsutellesani kilautin kaverille ja kysyin lähtisikö hän mukaan, jos käytäytiin jossain viisaammalla kysymässä neuvoja. Se asia on vielä työn alla, mutta tuntuu, että tarvitsen tähän nyt apua.

Tosin, edellisissä seuran treeneissä tehtiin liikkuroitu ruutu vierailla merkeillä ja Ruu löysi sinne helposti ja varmasti. Onneksi se ajatuksen siemen ei siis ole kokonaan sieltä kadonnut, mutta en halua, että tämä liike on meille näin epävarma. Tai mulla ainakin on tosi epävarma olo siitä, minne se noutaja juoksee. Varmuutta on saatava, mutta miten?

Muita suuria ongelmia meillä ei kai olekaan, ai niin, paitsi se ohjattu. Tai siinä ei kai ole mitään ongelmaa, paitsi että ei olla tehty sitä. Pelkään jotenkin, että Ruu sotkee noudon ja ruudun. Mutta eihän se treenaamatta voi sitäkään osata.

Muuten on keskitytty takaosan käyttöön, jäävien erotteluun ja varmuuden hakemiseen ja kaukojen tekniikkaan. Pitäisi kyllä jotenkin monipuolistaa treeniä, jauhetaan kyllä liian samalla kaavalla näitä asioita.

Niin käytiinhän me Marko Vuorenmaan koulutuksessa, jonka seura järjesti hiljattain. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi pitänyt katsoa sitä ruutua, mutta siinä vaiheessa luulin vielä tietäväni itse mitä teen sen kanssa. Jälkiviisaus on parasta. Nyt siis katsottiin minun zeta-kävelyä. Tsemppasin ja yritin kävellä reippaasti, mutta snadisti rauhallisemmin ja Markon silmään se näytti ihan hyvältä.

Maahanmenon Ruu teki seisomisena, muuten erotteli hyvin. Maahanmenon en usko olevan ongelma, ennemminkin sen istumisen. Saatiin sitten erotteluun vinkiksi, että heitetään koiralle nami ja kun se namin syötyään tulee kohti sanotaan sille joku jäävien käskyistä. Koiraan ollaan ensin sivuttain ja sitten vaikeutetaan kääntymällä selin. Kaverin olisi hyvä olla naksuttamassa oikeasta asennosta. Alkuun tämä oli Ruulle vaikeaa, mutta petrasi sitten hyvin. Viimeksi treeneissä kokeiltiin tätä ja istuminen on se vaikein. Jännä, mutta sekin onnistui paremmin kun olin koiraan selin? Vähemmän painetta minulta?

Toisella setillä halusin mielipiteen Ruun paikkamakuuseen. Ongelmana on se, että pitkän makuun aikana Ruu väistämättä siirtää toista etujalkaa korjatakseen asentoa niin, että jaksaa olla siinä. Ruun rintakehä on niin olematon, että se ei saa makuuseen siitä tukea yhtään. Niinpä se sitten joko nojaa toiseen etujalkaan ja vaihtelee puolta tai siirtää toista etujalkaa kunnolla toiseen asentoon. Tähän ei saatu oikein mitään ohjetta, muuta kuin kiinnittää huomiota siihen ensimmäiseen asentoon, kun koira käsketään maahan. Minun kannattaa treenata sen tekniikkaa erikseen ja perusasennossa tulla hieman enemmän eteenpäin, jolloin omalla kropalla tai jaloilla ohjaan koiraa suorempaan asentoon alas. Mutta siitä oltiin yhtä mieltä, että tästä on turha lähteä koiraa moittimaan tai rankaisemaan, kun eihän se rakenteelleen voi mitään. Enkä jaksa alkaa opettamaan Ruuta makaamaan pää maassa pelastaakseni sen pisteen tai toisen. Niin kunnianhimoinen en ole.

Reilun kuukauden päästä olisi Keski-Suomen piirinmestaruus kokeet. Kovasti haluaisin kisaamaan, mutta näillä epävarmuustekijöillä en ole ihan varma. Viikon päästä meillä on kokeenomainen treeni ja jos siellä hommat menee sen näköisesti, että meillä on mahdollisuus treenata asioita kuntoon, niin otetaan kisat tavoitteeksi. Jos joku ei toimi ollenkaan, niin sitten jättäydytään kokeista pois ja jatketaan harjoittelua. Tulee niitä kokeita vielä.

Kesäloma oli ja meni

Pitkä päivitysväli on ollut ainakin osittain tietoinen valinta. Jossain vaiheessa kesälomalla totesin, että kerran on ohjelmaa ja kiirettä niin päivitetään kuulumiset sitten kaikki kerralla loman päätteeksi. Siinähän sitä on samalla kiva muistella kesäloman ohjelmaa. Nyt on oltu eka viikko töissä ja pieni poika hoidossa. Ja koska hoitopaikassa on mennyt tosi hienosti niin silloin meillä vanhemmillakin (tai siis allekirjoittaneella) on mennyt töissä hyvin. =)

Kissojen kesälomahan alkoi tietenkin jo keväällä, kun oli niitä ensimmäisiä kunnollisia lämpimiä päiviä. Tuli silloin napsittua villiintyneistä, koko pitkän talven sisällä tylsistyneistä kateista joitakin kuvatuksia, joten laitetaan niitä tähän kärkeen esille.

Kuvapäivityksiähän ei ole ollut pitkään aikaan sen takia, että kotonamme Assistant Accidentti veti ulkoisen kovalevyn lattialle ja sinne hävisi ihan tolkuton määrä kuvia ja videoita. Suru on puserossa asian kanssa, minulle itselleni kuvat on varsinkin tosi tärkeitä, vaikkei ne aina niin laatuotoksia olisikaan. Suurella todennäköisyydellä niitä ei saada koskaan takaisin, laite on käymässä Tampereella ihan ammattilaisilla, mutta hekään eivät ole onnistuneet kuvien palauttamisessa. Nyyh... Mutta nyt viimeinkin on saatu hankittua uusi ulkoinen kovalevy, jonka kautta pystyn näitä kuvia tänne tuomaan. Nyt siis keväisiä kuvatuksia...

 Piinalla oli vauhti päällä


Pomppukuviin oli mahdotonta saada koko kissaa kuviin saatika naamaa kameraan päin




 


 

Neiti Näpsä teeskenteli ottavansa iisimmin ja leluihin se ei sortunut, mutta kähesti Piinan kanssa sitäkin enemmän







 



Ruulla on omintakeinen tyyli leikkiä leluilla...




Lopputulos näyttää tältä. Ja kun koira on varustettu poikkeuksellinen runsaalla, tiheällä ja karhealla karvalla, ei ruohonkorsia meinannut saada siitä irti millään.



Muistatteko sen keväisen päivän kun tuuli tosi tosi paljon? Tuuli sai kissat riehumaan ja leikkimään, mutta sai ne myös ison koiran korvatkin nousemaan. Kyllä näillä korvilla kelpaisi kylillä käydä. Miksihän se kuulo ei ole aina niin tarkka kuin isojen korvien edellyttäisi olevan?


Varsinaisesti ja virallisesti meidän loma alkoi juhannukselta, siis oikein ihanaa myöhäistä juhannusta kaikille. Kylmä ja kolea sää ei houkutellut mökkeilemään, joten vietettiin sitten kaupungissa ja kotona aikaa. Rauhallisella menolla niin kuin ennenkin.

Pikku-Ruu täytti kesäkuun lopussa 30.päivä 4 vuotta!!! Onnea pieni Huu Haa, maailman kiltein koira!






 

Heinäkuun alkuun osui myös Pikkumustan juoksut, jotka ensimmäistä kertaa vaikuttivat ihan selkeästi Ruun olemukseen. Ei paljon treenit ja tekeminen napannut, niin ei sitten väkisinkään yritetty mitään. Kuka nyt helteessä jaksaisi tehdä ylipäätään yhtään mitään?

Miukun kyynpureman ja muiden terveyskysymysten selvittely jatkui myös kesän aikana. Kontrolliverikokeissa kyynpurema ei ollut aiheuttanut mitään harmia eikä muissakaan arvoissa ollut mitään sanomista. Lisäksi Miukulta otettiin (täysin hereillä ja tietoisessa tilassa ollessa) neulalla pissanäyte ja ultrattiin rakko, kaikki kunnossa. Syytä kintereiden kaljuuntumiselle ei siis ole vielä löytynyt. Nappulat olen vaihtanut viimeisen päälle premiun tavaraan ja se tuntui jopa auttavan asiaa, ja tilanne näytti selvästi paremmalta. Mutta nyt en ole kuitenkaan ihan varma, joten seurataan vielä lisää. Mutta että kissa antaa ottaa neulalla pissanäytteen ilman rauhoitusta? Kokeilkaapa... (pitää Miukua taas vähän kehua käytöksestä, hieno katti)


Niin ja lisäksi tuo onnistui repimään takatassun toisen keskimmäisen varpaan kynttä johonkin sillä seurauksella, että sai 10 päivän antibioottikuurin ja kaulurin päähänsä. Viereisessäkin varpaassa oli jonkin sortin vauriota. Vapaana kulkeminen vaihtui hihna liikuntaan ja sekös vasta mielekästä oli. NOT! Onneksi tämä episodi osui muiden tutkimusten kanssa samaan aikaan, joten elukkalääkärissä ei tarvinnut erikseen hönnätä. Ja onneksi tämäkin ongelma selvisi näillä pienillä toimenpiteillä, pahimmat vauriot taisi tulla sinne henkiselle puolelle. ;) Hihnassa hengailu ei ollut sitä mielekkäintä puuhaa, siksi piti mököttää raparperien alla piilossa. Jossain vaiheessa Miuku alkoi olla jo niin äkäinen, että kun käytiin tarpeilla ja vähän lenkillä metsässä ja ohjasin hieman vastahakoista kissaa oikeaan suuntaan jalalla, niin Miuku kävi jalkaan kiinni tappaakseen. Kumikengät on POP!




Mitäs muuta kesälomaan. Perinteistä mattojen pesua, mustikoiden poimimista ja maalauspuuhia. Niitähän se kesäloma oli täynnä. Ja silti vieläkin olisi mattoja pestävänä, ikkunat on pesemättä ja maalattavaakin olisi. Ehkä se tarkoittaa sitä, että lomalla on ehditty myös lomailla, kun kaikkia hommia ei olla saatu valmiiksi. Käytiin toistamiseen Tallinassa (kiitos hirmuisesti eläinten hoitopaikkoihin!!!), on käyty Ähtärissä, IKEA:ssa, on hengailtu, nautittu auringosta ja syöty hyvin. Niin ja juhlittiin Jäbä Duudsonin 1 vuotis synttäreitäkin, joten onhan sitä ohjelmaa ollut.

Iitun mielestä terassin maalaaminen on tosi tylsää puuhaa...

Etsi kuvasta koira. Iitun tyylinäyte mustikan poiminnasta...sielläkin oli Iitun mielestä ajoittain tosi tylsää...

Sellainenkin ihme piti todistaa kuvilla, että minun kuolevien kukkien penkeissä havaittiin elämän merkkejä! Uskokaa tai älkää, kolmen vuoden jälkeen meillä viimeinkin näkyi kukkia!




Ensin piti tietenkin kitkeä hurrrrrjan paljon rikkaruohoja pois ja vieläkin olisi kitkemistä. Piina tarkistaa, saavin sisällön laillisuuden... ps. tuo vati taitaa edelleen olla täsmälleen samassa paikassa ja odottamassa tyhjentämistä...ja niiden loppujen kitkemistä...



Ai niin, Viuhti oli myös loman aikana meillä hetken hoidossa. Oli todella mukavaa, kun Ruulla oli kunnon leikkikaveri käymässä! En viitsi edes nimetä kuviin kumpi on kumpi, näkeehän sen sokeakin. Takkuturkki on siis meidän Huu Haa, siloisempi versio on Viuhti. =) Tytöillä on aina niin kivaa keskenään. Kuuman kelin vuoksi kielsin isommat rallit kokonaan, vaikka Viuhtin mokoma provosoikin koko ajan hippaan. Onneksi lämmin sää oli puolellani ja enimmäkseen mustat painivat ja hammastelivat.






Tämä on hauska hippa-kuva, yhteismatkan jälkeen molemmat sinkosivat erisuuntiin hännät tötteröllä =D

Piips piti nuorisoa aika ajoin kurissa ja nuhteessa, minun pieni apulaispoliisi!




Iitukin vielä porskuttaa eteenpäin. Allergia-kuuri päättyi juuri ja pidetään lääkeaineesta hetken taukoa. Näennäisesti menee hyvin, mutta... Niin, miten sen sanoisi. Ei kuitenkaan hyvin. Yritän pitää Iitua mukana aktiviteeteissa ja tuolla lenkeilläkin, mutta se on alkanut näkymään ontumisena. En ole täysin perillä siitä, ontuuko etujalkaa vai takajalkaa, tekee sitä enimmäkseen levon jälkeen eikä aina. Mutta selvästi silloin, kun liikettä on ollut enemmän. Ja olen antanut sen viettää ehkä enemmän sellaista roisimpaa elämää, kaikkea juoksua en ole kieltänyt. Mutta sydäntä kylmää, jos sekin vähä on liikaa ja jos tämä oikeasti on meidän viimeinen kesä... Voi Piips.





Jäbä Duudsoni on kasvanut vuodessa aika lailla ja on hassua, miten sille alkaa tulla sitä ns. älykkyyttä. Me höpsöt vanhemmat ihailemme päivittäin niitä uusia taitoja ja oivalluksia, jotka ovat ihan naurettavan mitättömiä, mutta pienelle ihmiselle suuria elämyksiä. Onhan siinä kesässä ollut toimintaa, kun tämän vauhdikkaan vaahtosammuttimen perässä on pitänyt pysyä. Toimelias poika auttoi myös kissatalon maalaamisessa niin pätevästi, että tuli sitten yksivuotispäivän kynnyksellä soitettua ensimmäistä kertaa myrkytystietokeskukseen ja varmisteltua sieltä tietoja. Jäbä Duudsonin mielestä maalin sekoitustikku on sitä varten, että sillä maistellaan onko maali riittävän hyvän makuista maalattavaksi. Harmi, että sitä ei siinä tilanteessa mieti kameran hakemista ja kuvan ottamista, kun pienen pojan naama ja suu on ihan sinisenä. Mutta kissatalo sai uuden kuosin ja hienon sellaisen.


Loman loppupuolella havaittiin myös uusien leikkien opettelua koirien kanssa ja se menee jokseenkin näin:


Ensin tavoitellaan tai kaivetaan sitä lelua koiran suusta...


Sitten kun se on saatu, sen kanssa käydään hetken aikaa karkuteillä ja sitten kiikuketaan takaisin koiran otettavaksi...


Parasjuttu on juuri tämä, kun koira ottaa lelun takaisin. Se on niin hauskaa ja jännää! Iitun kanssa tämä on vielä inasen hauskempaa, mutta Piips nyt on E:n suosikki muutenkin.


Sellainen perinteinen kesäloma. Ihan mahtavat kelit ja auringon paiste. Niin kuuma, ettei sitä jaksanut oikein muuta kuin:

Nukkua sisällä, kun ei vaan jaksa...


Etsiytyä varjoon ja laiskotella...


Leikkiä ja läträtä mökkirannassa....


 Tämän loman säät edellyttivät vesiläträyksiä ja se on kyllä koiruuksien mieleen...




Lopuksi vielä kuvasarja Miukusta, joka söpöilee kesän alussa sinivuokkojen kanssa...


Todellisuudessa Miuku mitään söpöile...

Ja jos ihan rehellisiä ollaan niin näin se oikeasti meni...se söpöily kukkien kanssa siis...=D