Mitäs treeni-rintamalla?

Katsoin, että treenejä olen päivittänyt edellisen kerran kesäkuun alussa. Sen jälkeen ei olla tehty nome yhtään kahteen kuukauteen, niin jotenkin huono fiilis siitä oli, että ei vaan napannut. Sitten on ollut tosi kuuma keli ja oli ne juoksutkin, joten ollaan otettu ihan löysästi. Ja päätin, etten stressaa asiasta. Oma ajatusmaailma on sellainen, että jos ei tunnu hyvältä niin silloin ei kannata väkisinkään yrittää. Nyt vasta ihan loman lopuksi olen tehnyt kolme treeniä nomea. Kaksi oikein lyhyttä hyvän mielen treeniä ja yksi vähän pidempi, joka ei olisi saanut olla niin pitkä. Kaverin kanssa sitä sortuu tekemään kaikkea mahdollista, se oli virhe, mutta suurin osa treenistä meni super hienosti ja hyvällä mielellä.

Ohjaukset toimii siis pitkästä tauosta huolimatta aika kivasti. Siitä olen tosi tyytyväinen ja niitä onkin Ruun kanssa kiva tehdä. Hakua ei olla tehty, sen tilanteesta ei ole tietoa. Markkeerauksia tein vihreillä dameilla melko lyhyellä matkalla. Pitkän tauon jälkeen oli kiva katsoa Ruussa sellaista kovaa yrittämistä. Sellaista, nyt mun pitää oikein tarkasti tsempata ja etsiä se dami tästä näin...tässä jossain se on varmasti... Tiedättekö, sellaista oikeaa yrittämistä. Ei päätöntä juoksemista. Hyvä fiilis, hyvät löydöt ja työskentely. Kaverin kanssa otin reilusti pidemmän matkan, halusin katsoa mitä Pikkumusta tekee, kun heitetään heti suoraan kakkonen vihreillä dameilla. Ja se markkeerasi tosi hyvin, molemmat heitot! Olisi pitänyt jättää siihen. Treeni saatiin siis kuitenkin onnellisesti päätökseen ja mitään ongelmia ei olisi tullutkaan, jos olisin malttanut jättää hommat lyhyeen. Ehkä tästä taas opin jotain? Fiilis on kuitenkin ihan erilainen kuin kaksi kuukautta sitten. Nyt nome tuntui jopa tosi kivalta.

Tokoa on treenattu ehkä liian vähän, mutta kun on ollut tosi kuuma ja ne juoksut, niin ei ole väkisin viitsitty tätäkään tehdä. Juoksujen jälkeen tuli selkeä tekemisen meininki ja sen jälkeen on oltu treenienkin kanssa aktiivisempia.

Mutta, me painitaan edelleen samojen ongelmien ääressä. Se samperin ruutu-liike. Huoh. Luulin meidän jo edistyneen siinä ja iloitsin siitä ajatuksen siemenestä, jonka luulin saaneeni kylvettyä Pikkumustan korvien väliin. Sitten ostin uudet, vähän pienemmät merkit ja kokeilin niillä ja Ruu oli kuin koko lootaa ei olisi olemassakaan. Sen jälkeen ei hahmottanut kotipihassakaan enää yhtään koko juttua. Noh, hermostumisen sijasta istuttiin alas ja siinä Ruun korvia rapsutellesani kilautin kaverille ja kysyin lähtisikö hän mukaan, jos käytäytiin jossain viisaammalla kysymässä neuvoja. Se asia on vielä työn alla, mutta tuntuu, että tarvitsen tähän nyt apua.

Tosin, edellisissä seuran treeneissä tehtiin liikkuroitu ruutu vierailla merkeillä ja Ruu löysi sinne helposti ja varmasti. Onneksi se ajatuksen siemen ei siis ole kokonaan sieltä kadonnut, mutta en halua, että tämä liike on meille näin epävarma. Tai mulla ainakin on tosi epävarma olo siitä, minne se noutaja juoksee. Varmuutta on saatava, mutta miten?

Muita suuria ongelmia meillä ei kai olekaan, ai niin, paitsi se ohjattu. Tai siinä ei kai ole mitään ongelmaa, paitsi että ei olla tehty sitä. Pelkään jotenkin, että Ruu sotkee noudon ja ruudun. Mutta eihän se treenaamatta voi sitäkään osata.

Muuten on keskitytty takaosan käyttöön, jäävien erotteluun ja varmuuden hakemiseen ja kaukojen tekniikkaan. Pitäisi kyllä jotenkin monipuolistaa treeniä, jauhetaan kyllä liian samalla kaavalla näitä asioita.

Niin käytiinhän me Marko Vuorenmaan koulutuksessa, jonka seura järjesti hiljattain. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi pitänyt katsoa sitä ruutua, mutta siinä vaiheessa luulin vielä tietäväni itse mitä teen sen kanssa. Jälkiviisaus on parasta. Nyt siis katsottiin minun zeta-kävelyä. Tsemppasin ja yritin kävellä reippaasti, mutta snadisti rauhallisemmin ja Markon silmään se näytti ihan hyvältä.

Maahanmenon Ruu teki seisomisena, muuten erotteli hyvin. Maahanmenon en usko olevan ongelma, ennemminkin sen istumisen. Saatiin sitten erotteluun vinkiksi, että heitetään koiralle nami ja kun se namin syötyään tulee kohti sanotaan sille joku jäävien käskyistä. Koiraan ollaan ensin sivuttain ja sitten vaikeutetaan kääntymällä selin. Kaverin olisi hyvä olla naksuttamassa oikeasta asennosta. Alkuun tämä oli Ruulle vaikeaa, mutta petrasi sitten hyvin. Viimeksi treeneissä kokeiltiin tätä ja istuminen on se vaikein. Jännä, mutta sekin onnistui paremmin kun olin koiraan selin? Vähemmän painetta minulta?

Toisella setillä halusin mielipiteen Ruun paikkamakuuseen. Ongelmana on se, että pitkän makuun aikana Ruu väistämättä siirtää toista etujalkaa korjatakseen asentoa niin, että jaksaa olla siinä. Ruun rintakehä on niin olematon, että se ei saa makuuseen siitä tukea yhtään. Niinpä se sitten joko nojaa toiseen etujalkaan ja vaihtelee puolta tai siirtää toista etujalkaa kunnolla toiseen asentoon. Tähän ei saatu oikein mitään ohjetta, muuta kuin kiinnittää huomiota siihen ensimmäiseen asentoon, kun koira käsketään maahan. Minun kannattaa treenata sen tekniikkaa erikseen ja perusasennossa tulla hieman enemmän eteenpäin, jolloin omalla kropalla tai jaloilla ohjaan koiraa suorempaan asentoon alas. Mutta siitä oltiin yhtä mieltä, että tästä on turha lähteä koiraa moittimaan tai rankaisemaan, kun eihän se rakenteelleen voi mitään. Enkä jaksa alkaa opettamaan Ruuta makaamaan pää maassa pelastaakseni sen pisteen tai toisen. Niin kunnianhimoinen en ole.

Reilun kuukauden päästä olisi Keski-Suomen piirinmestaruus kokeet. Kovasti haluaisin kisaamaan, mutta näillä epävarmuustekijöillä en ole ihan varma. Viikon päästä meillä on kokeenomainen treeni ja jos siellä hommat menee sen näköisesti, että meillä on mahdollisuus treenata asioita kuntoon, niin otetaan kisat tavoitteeksi. Jos joku ei toimi ollenkaan, niin sitten jättäydytään kokeista pois ja jatketaan harjoittelua. Tulee niitä kokeita vielä.