torstai 22. joulukuuta 2011

Potilas Piips ja Ruun terveystuloksia



Iitun tilanteestakaan ei ole ehtinyt kertomaan. Toipuminen on edennyt hyvin, huolta tuottaa nyt enemmänkin lonkat ja allergia, kuin itse polvi. Mutta sitkeästi mennään ja onneksi nyt on kuitenkin enemmän niitä hyviä päiviä kuin huonoja.

Piips on iloinen ja tuntuu voivan omasta mielestään hyvin. Se ei valita, venyttelee omatoimisesti molempia takajalkoja taakse ja tekee kiltisti harjoituksia kanssani. Iitu on vaan mestari fuskaamisessa. Se on varmaan niin pitkään kompensoinut menemisiään pois oikealta takajalalta, että en olisi uskonut millainen akrobaatti voi noinkin iso koira olla. Lenkkejä ollaan pidennetty jo 20min. En tiedä, ollaanko luontoäidin suosiossa, kun lunta ei nyt oikein ole ja päästään kulkemaan metsässä hyvää polkua pitkin. Ei ole liukasta ja kakkapaikatkin löytyy helposti. Leikkauksesta tulee täyteen nyt 5vkoa, kontrolliin pitäisi kohta puoliin mennä, kunhan saadaan sopiva aika varattua. Hyvältä näyttää polven kannalta, jännitän mitä lonkille on tapahtunut.

Ruun terveystuloksetkin saapuivat viimein hieman vajaa kaksi viikkoa sitten. Tervettä lausuntoa tuli, AA/00! Laitoin heti ensimmäiseksi kasvattajalle viestin asiasta ja saan kuulla, että juu, tulokset on olleet netissä näkyvissä jo viikon ajan, sekä koiranetissä että naamakirjassa. Niin...että silleen. Laitan tämänkin kiireiden piikkiin!  Joka tapauksessa, ihania uutisia pitkästä aikaa! Ja Ruun tapauksessa on erityisen ihanaa, ettei siellä ole piilevänäkään mitään! Terve ruoto koko koirassa! Sisaruksistakin on kolmen muun tulokset jo tulleet, A:ta ja nollaa näytti muillakin. Vielä yhden sisaren tulokset puuttuvat.

maanantai 28. marraskuuta 2011

Toipilas Piips ja muita kuulumisia



Piips on toipunut hyvin. Leikkauksesta on nyt hieman reilu 1½ viikkoa. Turvotukset on laskeneet jo kokonaan ja Piips käyttää jalkaa hyvin. Keventää toki reilusti, mutta se on vielä normaalia. Tikit otan pois tässä parin päivän sisällä. Haavan yläpuolella on vähän sen näköistä jälkeä, että Iitu sitä todennäköisesti on jollain tavalla hammastanut. Luulin ensin, että haava erittää vähän kudosnestettä, mutta nyt siihen on ilmestynyt pari punaisempaa kohtaa ja näin tänään Iitun kaulurinsa kanssa sellaisessa asennossa, että hampaiden käyttö on varsin mahdollista.  On tuo aika eteväksi oppinut tötterönsä kanssa...vaikka päässä onkin tuplasti isompi kauluri. Hmm...mitenkähän tuon nyt estäisi niin kauan, että saisi tikit pois ja haavan täysin parannettua?
Vauhtikin meinaa potilaalla kasvaa päivä päivältä, innostuminen on herkässä. Maahan satanut lumikaan ei helpota yhtään tilannetta, sillä Piips rrrakastaa lunta. Lumileikit olisi heti pystyssä, jos se vain sallittaisiin. Lumen tuoma liukkauskin huolettaa, yritetään kulkea rauhallisesti ja varovasti.

Liikkumattomuus ja pienennetty ruokamäärä ovat tehneet sen, että kakkaa pidätetään välillä parin vuorokauden verran. Meillä on vielä sekin ongelma, että Iitu on tottunut pääsemään mahdollisimman pöpelikköön tarpeilleen, jonka vuoksi nyt hihnassa toimiminen on aivan tuskaa. Yritin ensin itsepintaisesti saada toista asioimaan tasaisella nurmikolla, mutta luovutin kahden vuorokauden jälkeen ja etsittiin siedettävän tasainen heinikko tien varresta. Iitu tosin tulee myös puolitiehen vastaan ja suostuu asioimaan hihnassa.  Että sellaisia ongelmia meillä...
Aktiivinen fysioterapia aloitetaan jahka tikit otetaan pois, mutta lihaskireyksiin ollaan puututtu jo tässä vaiheessa ja kyllä meinaakin paikat jumittaa.  Olen myös huomannut, että liikkumattomuus tuntuu jäykistävän oikeaa lonkkaa, joka aiheuttaa Iitulle jonkin verran ongelmia. Yritetään sitäkin helpottaa fysioterapialla. Onneksi tuo koira on kuitenkin aina iloinen. Ei muuten vaikuta kivuliaalta, ennemminkin tylsistyneeltä. Kohta voidaan aloitella namijumpat!

---

Kerrotaampas vähän muitakin kuulumisia. Kissat eivät arvosta talven tuloa ja ovat välillä dramaattisen ”hätää kärsiviä” ulkona. Piina varsinkin on aivan onneton. Se on saanut uuden lempinimen, City-kissa, jonka lempi iltasatu on tarina ihanasta kerrostalo asunnosta, jossa on lasitettu ja lämmitetty parveke, sisävessa, aina hyvää ruokaa tarjolla...pehmeitä tyynyjä...jne. Voi Piinaa...näkisitte sen ilmeen tarinaa kerrottaessa!

Miuku on aloitellut jo pienien tuhmuuksien tekemisen, vaikka odotin niiden alkavan vasta keväämmällä. Ja edelleen nämä toimet kohdistuvat allekirjoittaneen tavaroihin, vaatekaappiin, laatikoihin jne. Mielenkiintoinen talvi tulossa...

Autotalli on melkein valmis, ovet täytyy vielä kunnolla asentaa ja sitten suurimman työt on tehty. Ensi keväälle jäi pihan siistiminen ja sokkelit niin tallista kuin talostakin pitäisi tuunata. Ja sitten olisikin se terassi-projekti...

Ruun kanssa treenaillaan silloin kun ehditään ja muuten lenkkeillään. Tavallista arkea sen kanssa. Helppo otus.

perjantai 18. marraskuuta 2011

Piips polvioperaatiossa



Iitun polvi leikattiin eilen Tampereella Eläinystäväsi Lääkäri-klinikalla ja ell Juha Kallion toimesta. Leikkausmenetelmänä käytettiin TTA-menetelmää. Leikkaus sujui hyvin ja nyt odotellaan toipumisen edistymistä. Eilisestä tuli varsin pitkä päivä, sillä lähdettiin kotoa kuudelta ja tultiin takaisin ilta kahdeksalta. Kiitos klinikalle hyvästä hoidosta!

Leikkauksessa todettiin, että eturistisiteestä oli jäljellä enää vajaa kolmasosa. Herättää suurta ihmetystä, miten vähän Piips on oirehtinut suhteessa tilanteen vakavuuteen! Uskomaton koira. Ongelman on täytynyt kehittyä hyvin pitkältä ajalta, jolloin polven muut ympäröivät kudokset ovat vakauttaneet polvea sitä mukaa, kun eturistiside on rispaantunut. Leikkauspäätös oli oikea ratkaisu, sillä olisi ollut vain ajan kysymys, milloin ristiside olisi katkennut kokonaan. Polvi oli ollut kokonaisuudessaan yllättävän siisti, kierukat ehjät, mutta paksuuntuneet ja kuormittuneet. Nivelrikkoa on hyvin vähän.

Matka kotiin meni hyvin. Piips nosti päätänsä muutamaan otteeseen, mutta asettui onneksi pian takaisin makuulle. Ensimmäisen illan potilas valitti oloaan oudolla valasmaisella urinalla. Yö meni kuitenkin rauhallisesti, joitakin kertoja herättiin Iitun liikehdintään, mutta muita itkuja ei ollut. Ruokakin maistui. Kävely oli hyvin hankalaa kolmella jalalla, sillä leikattua jalkaa Iitu ei maahan laskenut.

Nyt toisena päivänä Piips on jo pirteämpi, ei ole valitellut ääneen enää yhtään. Tänä iltana on alkanut jo ottamaan jalalla askelluksia. Hyvä hyvä! Ulkona on käyty vain tarpeilla, ulkoportaissa on kannettu koira alas ja ylös. Selvin merkki paranemisesta on se, että Piips alkoi illalla hoitamaan taas ruokapoliisin tehtäviään. 

Leikkauspäätös tuntui alkuun niin vaikealta, mutta se oli parhain ratkaisu. Polvi ei olisi kestänyt kyllä enää pitkään. Kiitän Iitun päänuppia siitä, miten hyvin se selvisi leikkauksesta ja vahvoista dropeista heräämisestä. Matkusti hyvin eikä valittanut juuri yhtään. Mutta sellainenhan se on. Hiljainen, reipas ja aina iloinen...tuli mitä tuli!

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Iloa, surua ja huolta



Vaikka ajatuksia on yrittänyt kasata parin päivän ajan, en vieläkään tiedä, miten tätä asiaa käsittelisin tai kertoisin, kun niin vahvasti tekee mieli kieltää koko asian olemassa olo. Matkattiin koirien kanssa perjantaina siis Tampereelle Eläinystäväsi Lääkäri-klinikalle. Ruulla virallinen luuston terveystarkastus ja Piips lähti muuten vain mukaan sopivaksi testikoiraksi koiran tutkimiseen liittyvään koulutukseen, johon osallistuin eläinfysioterapiaa silmällä pitäen.
Ruun luusto on terve. Kuvat näyttivät hyviltä. Todennäköisesti lonkka-arviot tulevat takaisin AA:na, mutta vaikka tulisivatkin B:nä, ei lonkista löytynyt tutkittaessa yhtään kliinistä löysyyttä. Ranka terve, kyynärpäät terveet. En pysty toistaiseksi näistä hyvästä uutisista iloitsemaan, sillä Piips onkin sitten kaikkea muuta kuin  terve ja se vetää mielen surulliseksi ja herkäksi. Tiesin kyllä, että Piips on rikki. Se on tiedetty jo aikaa sitten, mutta toivoin niin paljon, että ongelmat olisivat rajoittuneet lonkkiin.

Iitusta paljastui tutkimisen yhteydessä varmaan se pahin mahdollinen, mitä olen pelännyt ja epäillyt. Oikean polven eturistiside on osittain revennyt. Se toistaiseksi tukee polven ihan hyvin, jonka vuoksi näkyvää ontumista tai muitakaan merkkejä ongelmasta ei ole ollut havaittavissa. Mutta polven sisempi sivuside on paksuuntunut, koska ristiside siirtää tehtäviänsä sille. Polven nivelnesteet on täyttyneet aiheuttaen nivelen sisälle turvotusta ja sen myötä kiristystä patella jänteeseen. Kaikki muutokset aiheuttavat polveen nivelrikkoa, jota toistaiseksi on Iitun polvessa vähän. RTG-kuvissa näkyi vielä jokin irtopala tai kalkkeuma, joka puoltaisi leikkauksen tarvetta. Eläinlääkärin mielestä polvi kannattaisi operoida.

Lisäksi kuvattiin lonkat. Oikean lonkan nivelrikko on radikaalisti pahentunut. Vasemmankin lonkan nivelrikko on lisääntynyt, mutta on vielä ”yllättävän” siisti. Löysyys sieltä näkyy selvästi ja lonkkamalja on madaltunut entisestään.

Mikäli polvi operoidaan se tarkoittaisi sitä, että Piips keventäisi painoa oikealta jalalta entisestään. Nythän se keventää sieltä reilusti painoa lonkan takia, varmaan osittain myös polven vuoksi. Jokatapauksessa vasen lonkka joutuisi vastaanottamaan suuremman kuormituksen vähän yllättäin ja sen tilanne voisi pahentua nopeasti hyvin paljon, jolloin molemmista lonkista tulisi radikaalisti nivelrikkoiset ja Iitun tilanne voisi mennä nopeasti liian huonoksi.

Jos polvea ei operoida nyt, ristiside hyvin todennäköisesti sanoo jossain vaiheessa sopimuksensa irti ja olisi kuitenkin leikattava. Odotus vaan on aiheuttanut sitten sen, että polveen on ehtinyt tulla suuremmat ja selvemmät nivelrikkomuutokset samoin kuin lonkkien tilanne olisi huomattavasti huonompi. Tällöin ei välttämättä enää pystytä tai ei ole kannattavaa operoida polvea, jolloin Piips tulisi tiensä päähän.

Piips liikkuu niin hyvin ja on melko hyvässä kunnossa muutenkin, ettei heti kyllä arvaisi sen RTG-kuvien olevan niin karua katseltavaa. Toisaalta hyvä kunto puoltaisi leikkausta ja toipuminen sujuisi paremmin, mutta kun se tilanne voi muuttua täysin päinvastaiseksi leikkauksen takia. Tai sitten tekee mieli uskotella itselle, että hyvät liikkeet ja hyvä lihaskunto veisivät meidät niin pitkälle kuin lonkkien suhteen on mahdollista ilman, että polvi koskaan sanoisi sopimustaan irti.

Lievästi sanottuna ahdistaa ja surettaa, teit niin tai näin, kolikon molemmat puolet ovat melkein yhtä huonot. Voi Piips...pieni koiralapseni, se ensimmäinen...se rakkain.

tiistai 16. elokuuta 2011

Nome-koulutusta



Koiraihmiset ovat outoa kansaa. Kuka normaali ihminen nyt kotonaan haluaisi aikaansa viettää? Juhlien, reissujen ja ensimmäisen rankan työviikon päätteeksi nousin lauantaina ”reippaasti” aamu viideltä ylös ja lähdin ajelemaan kohti Iittiä. Pääsin osallistumaan hollantilaisen Tineke Antonisse-Zidjan pitämään nome-koulutukseen ja viikonlopun jälkeen täytyy sanoa, että olisi harmittanut todella paljon nukkua peiton alla kotona! Koulutus oli moninkertaisesti kaiken vaivan arvoinen! Tineke on pitkänlinjan koirakouluttaja, nykyisin eläkkeelle jäänyt entinen ammattikouluttaja, jolla on kuitenkin paljon kokemusta eri metsästyskoirien kouluttamisesta. Osallistuin kuunteluoppilaana, joten koirat jäivät tällä kertaa kotiin. Kynä sauhuten tein muistiinpanoja ja laitan asiat ylös tänne blogiinkin, jotta neuvot olisivat edes jossain muistissa. Osa on tosi yksinkertaisia perusasioita, mutta aina ne on kuultava jonkun toisen suusta ennen kuin ne uppoavat ihan oikeasti ajatuksiin. Neuvoja saa hyödyntää!

1.        Noutajan on opittava odottamaan. Odottamaan hiljaa ja rauhassa.
a.   Tähän otettiin muutaman vilkkaan yksilön kanssa harjoitus, jossa omistaja seisoo kädet rintakehää vasten rauhassa paikoillaan puhumatta ja reagoimatta mihinkään, mitä koira mahdollisesti touhuaa. Palkitaan koira istumisesta ja rauhassa olemisesta ja kontaktista ohjaajaan. Pikkuhiljaa vaaditaan pidempää kontaktin ottamista ennen palkkausta.
b.   Namin tultava kädestä, ei taskusta!
c.   Koiraa ei kiskota hihnasta, ei komenneta, ei huomioida mitenkään.
d.   Näin koira oppii, että kun ohjaaja seisoo rauhassa paikoillaan mitään ei tapahdu, jolloin koirakin voi odottaa rauhassa.

2.        Linja- ja ohjausharjoitusta 
a.   Tineke käyttää valkoisia ”huomiokeppejä” linjan opetukseen, joiden tarkoituksena on olla koiralle selvänä ohjeena, mistä dami löytyy. Koira siis ensin opetetaan, että kepin luota löytyy aina dami. Pikkuhiljaa kasvatetaan matkaa, jolloin kohdekeppi näkyy koiralle aina vain huonommin ja huonommin edessä. Keppiä aletaan laittamaan maahan myös hieman vinoon, jolloin se näkyy vielä huonommin koiralle. Lopulta koira joutuu luottamaan ohjaajaansa ja etenemään jonkin matkaa, ennen kuin keppi tulee sille näkyviin. Pikkuhiljaa matkaa ja etäisyyttä pidennetään ja vahvistetaan luottamusta, että sieltä se tulee vastaan kunhan vain juoksee tarpeeksi pitkälle.
b.   Linjalle ei tehdä hajujälkiä! Damit viedään kiertoteitse!
c.   Koiralle opetetaan alusta asti, että kun ohjaaja ottaa tarkasti oman rintamasuunnan linjalle, koira tulee suoraan jalan viereen ja on menossa samaan suuntaan. Koira oppii, että tästä suunnasta löytyy dami, kun sitä etenee tarpeeksi pitkään. Lähetyksessä varottava, ettei peitetä koiran silmiä kädellä.
d.   Huomioidaan aina tuulen suunta harjoituksissa. Alkuvaiheessa kannattaa ottaa takatuuli, jotta koira ei ala metsästämään. Vastatuuleen varsinkin nuoret koirat alkavat pian käyttää nenäänsä ja ryhtyvät etsimään damia. Nuorelle koiralle aina takatuuli linjaan!
e.   Tilanteessa, jossa et ole varma missä dami on, lähetät koiran ensin linjalle sinne minne haluat ja sitten annat koiralle erikseen luvan/käskyn aloittaa metsästys, eli itsenäinen haku ja etsiminen.
f.    Käytä alkuopetuksessa apuna luonnon omia linjoja, esim. pellolla treenatessa tee lähellä metsänreunaa. Vähitellen kasvata etäisyyttä reunaan. Käytä hyödyksi myös pellon ”omia linjoja”.
g.   Koiran tulee oppia etenemään linjaa itsenäisesti ilman omistajan apua. Jos koira epäröi, avustaja auttaa/houkuttelee koiraa määränpäähän. Omistaja ei sano mitään, koska muuten koira saa vahvistusta epäröinnilleen.
h.   Huomioi käsien käyttö ohjauksessa: esim. jos koiralle on viety dami oikealle, mutta sen pitää hakea dami takaansa, niin lähetä koira vasemmalla kädelläsi. Näin kerrot jo etukäteen koiralle, ettei sen ole ainakaan oikealle tarkoitus lähteä.
i.    Samoin kannattaa pohtia, tarvitseeko käyttää kättä pysäytyspillityksessä, koska käsimerkki on sama kuin taakselähetyksessä ja jos haluatkin ohjata koiraa sivulle? Sinulla on siis käsi ylhäällä, koiralla ajatus taakselähtemisestä, mutta haluatkin koiran vasemmalle...?
j.    Kun koira on jo kokeneempi ja kestää häiriöitä linjalla, voidaan tehdä harjoitus niin, että edessä ja oikealla on kohdekepit. Koiraa huijataan niin, että se ei näe edessä olevalle tikulle vietyä damia, mutta sille näytetään, kun oikealle laitetaan dami, joka kuitenkin koiralta salaa otetaan pois. Koira lähetetään eteen ja jos se kaartaa oikealle väärälle kohteelle, ohjaaja EI REAGOI mitenkään. Antaa koiran huomata oma hölmöytensä. Kutsutaan koira pois ja yritetään uudestaan. Jos koira toistamiseen yrittää oikealle niin sitten puututaan ja kutsutaan koira pois ja helpotetaan. Avustaja voi auttaa koiraa seisomalla oikean kohteen luona tai jopa houkuttelemalla koiraa sinne. Pidetään huoli, että koira löytää aina perille sinne, minne sen on tarkoitettu menevän! Siirry tarvittaessa lähemmäs kohdetta ja lähetä sitten uudestaan.
k.   Älä käytä pysähdyspillitystä linjaharjoituksissa koiran pysäyttämiseen jos se menee väärään suuntaan, pysäytä muilla avuin. Pysäytyspillityksen on tarkoitus olla iloinen käsky, jolla koira kääntyy ja ottaa kontaktin ja kysyy minne eikä niin, että koira uskoo tehneensä virheen.
l.    Lähetyksessä koiran pitää istua ja keskittyä siihen minne on menossa. Nuoren koiran annetaan erittäin harkitusti ja varovaisesti katsoa toisten tekemistä, koska se kuumuttaa koiraa ja saa nuoren koiran ääntämään ”itkemään”, kun sekin haluaisi tehdä töitä.
m.  Jos koira varastaa, anna mieluummin käsky jälkikäteen, kuin kutsut koiran pois. Jos varastamista tapahtuu, voidaan käytää hyvin lyhyttä ja pientä nome-kaulainta, josta saa juuri pidettyä kiinni, mutta joka ei haittaa koiran juoksemista. Kaulaimessa ei saa olla käsilenkkiä, joka voisi sotkeutua koiran jalkoihin!
n.   Muista treenata avustajien kanssa, jotta koira tottuu niihin! Kisoissa on aina ampujia ja daminheittäjiä milloin piilossa, milloin lähellä noutopaikkaa.
o.   Jos koira menee epävarmaksi ja alkaa metsästämään linjalla, olet tehnyt liian vaikeita harjoituksia. Koira ei luota siihen, että kun menee tarpeeksi kauan suoraan, tulee sieltä dami vastaan. Helpota harjoituksia!
p.   Alkuvaiheen opetuksissa ei koskaan pysäytetä koiraa linjalla.
q.   Linjaa voi harjoitella muistipaikoilla, mutta on oltava varovainen, ettei koira opi muistamaan tuttuja paikkoja, jolloin ongelmat ilmenevät vieraissa paikoissa. Kohdekeppien kanssa koira luottaa ohjaajaan, että siellä on aina ja varmasti dami vastassa. Muistipaikkojen kanssa koira luottaa vain omaan muistiin.
r.    Sivusuuntien ohjauksessa koira pitäisi osata kääntyä 90 astetta sivulle, eikä valua pientä pätkää eteenpäin kohti ohjaajaa ennen kuin kääntyy sivulle. Tämän vuoksi ohjaaminen aloitetaan ihan koiran edestä.
s.    Linjalle voi tehdä hajuhäiriöitä niin, että vähän ennen varsinaista damia tehdään hajuhäiriö damilla maahan, jolloin koiran on ylitettävä se päästäkseen oikealle damille. Koiran on opittaja erottamaan maassa olleen damin haju ja maassa olevan damin haju. 


3.        Markkeerauksista
a.   Markkeerauksissa pitää huomioida tuulen suunta. Alkuvaiheessa nuorelle koiralle paras on sivutuuli niin, että avustaja heittää damin vastatuuleen. Koira hakeutuu yleensä markkeeraukselle ”avustajan kautta” tuulen alle, saa hajun damista ja löytää sen.
b.   Damia heitetään ensin avustajan kanssa samaan linjaan, sitten etuviistoon ja viimeisenä takaviistoon.
c.   Sitten vaikeutetaan ja avustaja heittää damin myötätuuleen.
d.   Jos koira on huono markkeeraamaan ja alkaa pian ”metsästämään” damia avustajan tulee nopeasti auttaa koiraa, jotta se ei löydä damia metsästämällä.
e.   Ohjaaja ei pillitä ja ohjaa koiraa markkeerauksilla!!!
f.    Ykkösmarkkeerauksista siirrytään suht nopeasti tekemään myös kakkosia, muuten koira ei opi odottamaan kakkosmarkkeerauksia ollenkaan.
g.   Koiran annetaan odottaa hetki ennen lupaa noutaa, jolloin koiralle ehtii muodostua selvempi käsitys tai selvempi kuva siitä, minne dami on tippunut.
h.   Koiran markkeerausmuistia (ykkösmarkkeerausten yhteydessä) voi harjoitella niin, että koiran annetaan pikkuhiljaa aikaa pidentämällä odottaa lupaa noutoon.
i.    Koiran palauttamaa damia ei koskaan laiteta pois maahan! Se kertoo koiralle, ettei dami ollut tärkeä. Ja jos se ei ole tärkeä, niin miksi sellainen pitäisi sitten tuoda kiireesti ohjaajalle? Laittamalla damit aina taskuun tai laukkuun ei koiralle tule myöskään koskaan epäselvyyksiä siitä, ettei se saisi poimia damia ihmisen ”jaloista”.
j.    Kaksoismarkkeeraus samaan linjaan on koirille vaikea, sillä ne hahmottamat ja markkeeraavat usein vain sen yhden damin. Jos koira ei löydä kauimmaiselle damille avustaja auttaa koiraa. Jos tiedät, että koira ei osaa hahmottaa kauimmaista damia, auta sitä kisatilanteessa ohjauksella.
k.   Odota 5-10s ennen kuin lähetät koiran markkeeraukselle, jotta se ehtii muodostaa kuvan heitosta ja keskittyy töihinsä. Markkeerausmuistia voi harjoituttaa pidentämällä pikkuhiljaa lähtöluvan antamista.


4.        Lähihakupillitys
a.   Lähihakupillitystä voi harjoitella esimerkiksi niin, että merkitsee korkeaan heinikkoon neljällä kepillä alueen, joka on dameilla hajustettu ja jonne on ns. piilotettu. Koiralle annetaan lupa mennä ja pillitetään, kun se on ruudussa. Jos koira eksyy neliöstä pois lopetetaan pillitys ja odotetaan hiljaa niin kauan, että koira palaa takaisin oikealle alueelle, jolloin aletaan taas pillittämään. Näin koira oppii kuuntelemaan ja luottamaan lähipillitykseen, kun se heinikosta viimein damin löytää. 


5.        Tuulen huomiointi harjoittelussa
a.   Linjaharjoittelussa takatuuli helpoin. Sitten sivutuuli ja vaikeimpana tuulena vastatuuli.
b.   Markkeerauksissa sivutuuli helpoin, sitten vastatuuli, sitten myötätuuli.
c.   Haussa vastatuuli helpoin, sitten sivutuuli ja vaikeimpana myötätuuli. Haussa vihreät damit ovat hyviä, koira joutuu käyttämään nenäänsä tarkemmin. Älä jätä dameja omille jäljillesi, koska muuten koira oppii jäljestämällä etsimään damit. Heitä damit aina hieman sivuun jäljiltäsi.

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Mitä kuuluu meille kaikille?



Kevät tulee kovaa vauhtia, pihaa (lue mullospeltoa) näkyy koko ajan enemmän ja enemmän. Olisiko vähän ihanaa, jos ensi vuonna alkaisikin paljastua nurmikkoa mullan sijaan? Tassupesut on jo aloitettu, koirat menee hyvin, Miuku menee hyvin, mutta Team Rukkaset…menee vähemmän hyvin. Opetellaan opetellaan...

Miuku voi todella hyvin. Jalka paranee koko ajan samalla kun ontuminen vähenee ja karvat kasvaa. Kipuja ei ole, vauhtia sitten senkin edestä. Tikrut saavat kovaa kyytiä, Miukusta on tullut tiukka painiottelija. Patoutunutta energiaa riittää ja Näpsä yrittääkin joka välissä karata ulos. Olen luvannut, että kun lumet sulaa metsästä vielä vähän enemmän, niin sitten on taas vapaa kulkulupa. Nyt ulkoillaan vielä toistaiseksi valvotusti. Varokaa vaan myyrät ja muut jyrsijät! Ja kun ulos ei pääse, niin puretaan aggressiot sitten sisälle. Vanha kunnon laatikko/kaappi houdini nostaa taas uhkaavasti päätänsä ja kohdistaa tottakai tuhmuudet allekirjoittaneen laatikoihin ja tavaroihin...  

Rukkasetkin viihtyvät ulkona jo pidempiä aikoja ja tutkivat ympäristöä hieman laajemmin. Melko nurkilla nuo siltikin pyörivät, mutta uskoisin ötökkäkesän houkuttelevan nämäkin kissat saalistusretkille. Sitä ollaan pohdittu, että kulkevatko nuo aina yhtä tiiviisti yhdessä, vai eroavatko tiet jossain vaiheessa? Tässä joku aika sitten tuli jonkin sortin riita, kun kuului totista tappeluääntä ja Piina paineli Paniikki perässä korkealle puuhun. Jouduin ajamaan Paniikin tiehensä, sillä se jäi oikein kyttäämään sisartansa punkkariharjalla, kun Piina murisi sille karvat pystyssä puussa. En tiedä mikä riita niillä oli, Piina tuli jonkin ajan päästä kuistille ja oli sen näköinen, ettei halunnut veljeänsä nähdä. Päästin sen sisälle rauhoittumaan ja illalla kaikki olikin jo unohdettu. Toista samanlaista en ole sen jälkeen päässyt todistamaan.

Ruups kasvaa ja vahvistuu. Se on vieläkin todella kiltti penska, vaikka välillä huomaakin, että korvat eivät tahdo kuunnella ihan kaikkia käskyjä tuolla ulkona. Meitä puraisi nome-kärpänen, tai itse asiassa se puraisi vain minua, sillä Ruu on saanut tämän puraisun jo äidin maidosta. En voi kuin hämmästellä, miten syvään koiran geeneihin voidaan nämä taipumukset koodata!? Aivan uskomatonta. Allekirjoittaneella on nyt kova yritys opetella tätä noutajamaailmaa, jotta voisin tarjota Ruulle mahdollisimman hyvät eväät työskentelyyn.  Damejakin on jo kasa hankittu! 

Piips, meidän tokovaliomme, viettää lokoisia eläkepäiviä. Ei vais! Pidetään temput mielessä ja ensi syksynä ja talvena, jos vaan terveyttä riittää, kisaillaan taas ja tavoitellaan uusia ykköstuloksia. Nivelrikko oirehti vähän enemmän, kun lumien sulamisen takia metsässä kulkeminen vaikeutui. Mutta onneksi on jo helpottanut ja lämpimät kelit todellakin tekee hyvää! Iloinen Piips jaksaa kaikesta huolimatta olla, menisi kovempaakin jos annettaisiin. Allergiatkin tahtovat vaivata, tassuissa enimmäkseen. Toivottavasti selvitään keväästä ja kesästä ilman suurempia iho-ongelmia!

Me kaksijalkaiset raahustamme samaan tahtiin kuin ennenkin. Töissä ja kotona. Kesän kohokohtaa järjestellään ja hyvällä mallilla asiat alkaa ollakin.

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Kuulumisia



Aloitetaan Neiti Näpsästä. Pomo-Potilas on viety Akin mummon luokse hoitoon, ns. pakkolepoon. Miuku voi siis hyvin, vähän turhankin hyvin, sillä vauhti meinasi kotona yltyä liian suureksi, joten päätimme viedä potilaan rauhallisempaan ympäristöön. Tässä vaiheessa haluan vielä, että jalka saisi rauhallista menoa, eikä holtitonta rallijuoksua. Neiti Näpsällä meinaa olla vähän patoutunutta energiaa ja potilas hyökkäili ihan sumeilematta Kaksosten niskaan. Ilmeisesti näyttääkseen kaapin paikan. Eli villiä menoa, johon vihellettiin aikalisä.

Muita ihmeitä ei ole tapahtunut. Kevät tulee kovaa vauhtia ja kohta on pihamaa ihanalla mullospellolla, sillä nurmikkoa emme ehtineet viime vuonna vielä istuttaa. Se projekti onkin heti miten edessä, jahka tuo paksu lumivaippa tuosta pihasta lähtee.
Tikrut voivat hyvin, Rotta on entisellään, Pullis paisuu kuin pullataikina.  Kaksoset ovat kuin paita ja peppu, saas nähdä jaksavatko aina liimautua toisiinsa näin tiiviisti vai uskaltavatko lähteä omille reissuilleen.

Ruupsakin vain kasvaa. Kohta tulee 9kk mittariin. Mihin se aika kuluu? Saas nähdä, milloin ensimmäiset juoksut alkavat. Ruu on ollut vähän omituinen, hirmu hellyydenkipeä. Mahakin on ollut tosi löysällä ja nyt on laitettava totaalipaastolle, että saadaan tilanne haltuun. Muuten voidaan hyvin. Treenit ovat taas vähän tauolla, ohjaajan on pakollisista syistä hiljennettävä vähän tahtia. Eipä meillä ole kiirus mihinkään. Perusasiat on jo niin hyvällä mallilla.

Ja Piips. Piipusta leivotiin ns. tottelevaisuusvalio. On se vain hieno koira! Nyt kun kelit ovat lämmenneet ei lonkka ole oireillut läheskään niin paljon. Alkaa olla Iitulle turhan lämpimät kelit tosi treenaamiseen, joten jäädään sopivasti osa-aikaeläkkeelle. Terveyden sallimissa rajoissa jatketaan tokoa ja tavoitellaan vaikka 300 pisteen rajaa. Siinä riittääkin tavoitetta varmaan loppuiäksi.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

"TVA" Piips



Piips teki eilen Pieksämäen toko-kisoissa elämänsä suorituksen, joka palkittiin EVL1 tuloksella, 286,5 pisteellä, kunniapalkinnolla, luokkavoitolla sekä TK4 koulutustunnuksella. Fiilis on vieläkin vähän ihmeellinen. Ollaan saavuttu päämäärään, joka joskus on tuntunut melko kaukaiselta. 
Tuomarina toimi Kaisa Poutanen, joka tuntui tiukalta, mutta reilulta tuomarilta. Pisteet väheni aiheesta, mutta myös ansaittuja kymppejä jaettiin. Kisojen alkuun tuli ylimääräistä jännitystä ja hässäkkää, sillä jostain syystä liikkuri ja tuomari eivät hoksanneet poistaa ylimääräisiä merkkejä liikkeiden tieltä. Tuntui melko kohtuuttomalta, että koiran pitäisi tietää, kummalle merkille sen on mentävä, kun valittavana on kaksi hyvin vierekkäin olevaa merkkiä. Muitakin pahoja ansoja oli ja ensimmäisille koirakoille ehtikin sattua ikäviä virheitä ennen kuin häiriömerkit poistettiin. Me olimme toiseksi viimeisenä suoritusvuorossa. Tässä suoritusrivi ja selitykset: 


1.   Paikkaistuminen: 9 – Oli tepsutellut etutassuilla.
2.   Paikkamakuu: 10 – Röhnötti minusta todella rumasti niin etu- kuin takapäälläkin, ei ollut kuitenkaan touhunnut muuta.
3.   Seuraaminen: 8½ - Paras seuraaminen kisoissa ikinä! Tuntui niin pirun hyvälle, ei puskenut, ei edistänytkään (ainakaan pahasti), oli kontaktissa ja hyvin mukana. Aivan ihana! Oli varmaan joitakin vinoja perusasentoja.
4.   Idari: 6 – Istuminen jäi seisomiseksi. Pistän tämän omaan piikkiin, sillä annoin käskyn huolimattomasti. Piips ei ole tehnyt hutia pitkään pitkään aikaan, ja siksi annoinkin löyhän käskyn, kun oletin sen istuvan ilman muuta. Ei pitäisi olettaa asioita…
5.   Luoksetulo: 8 – Minusta seisominen oli laiska, maihin meni ihan hyvin. Tätä ei ollakaan treenattu, paitsi kerran eilen.
6.   Ruutu: 10 – Muuten todella hieno ja vauhdikas, mutta vähän turhan vauhdikas vierelle tulo.
7.   Ohjattu nouto: 10 – Ansaittu!
8.   Metallinouto: 9 – Mietti pari sekuntia miten ottaisi kapulan suuhun, aivan pieni kalina alussa.
9.   Tunnari: 9 – Haisteli pitkään, näin kyllä, että merkkasi alussa oikean, mutta mietti ja varmisti tarkkaan vielä muut kapulat. Piips piti vähän jännitystä yllä…hitsiläinen.  Tuli se oikea sieltä sitten.
10. Kaukot: 10 – Niin ansaittu!  Tässä on kärsinyt tekniikka toisen lonkan takia ja olen joutunut antamaan siinä treeneissäkin Iitulle anteeksi. En odottanut puhdasta suoritusta, mutta tyttö teki hienosti töitä, kun kuiskaamalla pyysin vielä viimeistä rutistusta.


Yhteensä siis 286,5 pistettä, EVL1- tulos, kunniapalkinto, luokkavoitto ja TK4 koulutustunnus!


En voi kuin hämmästellä ja ihailla Iitua, joka aina vain jaksaa olla iki-iloinen ja onnellinen koira. Piips piti kehässä hauskaa ja teki oikeasti elämänsä suorituksen. Suorituksen arvoa nostaa vielä se, että treenit meillä on oikeasti jääneet hyvin vähälle. En voi kuin ihmetellä, miten Piips pystyy suorittamaan liikkeet noin varmasti ja tarkasti, vaikken treenien perusteella voisi todellakaan tuollaista suorittamista odottaa tai vaatia. Piips olet paras! 

Katsoin kilpailukirjasta, että ensimmäiset toko-kisat olemme käyneet maaliskuussa 2008. Aika tarkalleen kolmessa vuodessa saavuimme päämäärään, josta tuolloin en uskaltanut edes haaveilla. Muistan hyvin, kun aloitimme tokon, jota en rehellisesti sanoen tiennyt olemassa olevankaan. Perustottelevaisuuskurssilla ohjaaja puhui jostain kisoista, että näitä harjoituksia voisi tehdä myös kisamielessä. En ymmärtänyt, mutta päätin sitten kaiken varalta harjoitella liikkeitä kisoja silmällä pitäen. Olemme Iitun kanssa opetelleen yhdessä koko lajin, yhtä matkaa, liike kerrallaan. 

Kiitän koko sydämestäni meitä kouluttaneita ihmisiä, erityisesti Marjoa ihan ensimmäiseltä kurssilta sekä Birgittaa läpi koko meidän ”uran”. Kiitos kaikille treenikavereille, myös teillä on isomerkitys onnistumisellemme. Niin ja kiitos Piips, olet mahtava harrastuskaveri, olet jotain aivan ainutlaatuista.

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Takapakkia



Viime viikko oli suoraan sanottuna sellainen, että olisi voinut olla olematta kokonaan. Meillä mentiin takapakkia monessakin asiassa.

Miukun rautatuki lähti irti tiistai-iltana irti. Ylempi pinna, joka meni siis reisiluuhun kiinni, oli lähtenyt kokonaan irti. Syy tuntematon. Olen melko varma, että pinna on saattanut irrota jo aivan alussa, kun Miuku oli todella hankala potilas. Mietinkin silloin, että kestääkö kehikko moista raivoamista. Hoitotoimenpiteiden aikana olen ollut katsovinani, että pinna olisi tullut ulospäin, mutta ajatellut sitten, että kuvittelen vain. No en kuvitellut.
Miuku oli onneksi rauhallinen, vaikka varoi ja ontui jalkaa enemmän. Tilannetta hankaloitti vielä se, että jouduin itse olemaan paljon poissa kotoa. Alkuun päätimme mennä seuranta linjalla, mutta kun pääsin käymään kotona ja näkemään tilanteen, halusin viedä Miukun kontrolliin. Alempi pinna tuntui vaivaavan yksinään paikoillaan ja Miukun kävely oli paljon huonompaa. Murtumakohta vaikutti ihan hyvälle, mutta polven kohdalla ei kaikki mielestäni ollut hyvin. Soitin eläinlääkärille ja hän sai meille ajan seuraavalle päivälle eli torstaille. Onneksi Aki pääsi käymään Tampereella. Miuku laitettiin Ruun isoon häkkiin, jonka pehmustimme/suojasimme kattoa lukuun ottamatta. Siellä kissa makaili ihan tyytyväisen oloisena. Kunhan muu palvelu pelasi.
Eläinlääkäri totesi Miukun murtuman pysyneen ehjänä ja uudisluutakin oli ehtinyt muodostua hyvin. Tilanne oli jopa niin hyvä, että jalkaan ei asennettu enää minkäänlaisia ylimääräisiä tukia. Kunhan emme päästäisi Miukua ponnistamaan tai hyppäämään, sitä murtuma ei välttämättä vielä kestäisi. Murtumaa huolestuttavampaa on Miukun polvet. Olen tiennyt, että ne ovat hyvin löysät ja se näkyy nyt. Murtuneen jalan lihaksisto on heikentynyt, jonka vuoksi polvi pääsee luksoitumaan pois paikoiltaan hankaloittaen kävelyä. Aika näyttää mitä tälle tilanteelle tapahtuu. Toivotaan, että lihakset vahvistuisivat ja polven käyttö normalisoituisi. Toivotaan todella. Kiitän jälleen tutuksi tullutta Tampereen eläinklinikkaa akuutissa tilanteessa. Kiitos!

Tällä hetkellä tilanne on ihan hyvä. Kävelyssä näkee, ettei polvi ole kunnossa, mutta muuten tilanne on ns. hallinnassa. Tänään tulee kolme viikkoa täyteen leikkauksesta. Murtuma paranee varmasti, polven tilanne on vielä arvoitus. Miuku on oma ihana itsensä, kertoilee mitä kuuluu ja kuka käskee. Pihalle neiti eniten haluaisi.


Tikrut ja koirat voi hyvin. Viime viikko oli tosiaan sen verran raskas, ettei olla treenattu tai tehty mitään. Ei olisi ollut mahdollistakaan. Ruukin täytti jossain kohtaa 8kk, mutta nyt jäi strategiset mitat saamatta. Piips on oireillut lonkkaansa, jonka vuoksi ollaan totaalisesti rauhoitettu ja rajoitettu menoa. Tuntuisi auttaneen. Jospa se elo tästä asettuisi ja asiat järjestyisi. Toivotaan näin!

lauantai 19. helmikuuta 2011

Operaatio ja kiukkuinen potilas



Maanantain ja tiistain välinen yö oli edellistä hiukan parempi. Nukuttiin jokunen tunti putkeenkin aina välillä, ruhtinaallista. Tampereelle lähdettiin kymmeneltä aamulla, Akin äiti lähti seuraksi ja avustajaksi mukaan. Perillä olimme n. puoli yhden aikaan. Matka sujui hyvin, potilas oli rauhallinen. Eläinlääkäri otti heti röntgen kuvat katsottavaksi ja pian Miuku pääsikin jo tutkimuspöydälle. Keuhkojen tilanne oli edelleen hiukan huolestuttava, toinen keuhko oli kasaan painunut ja molemmin puolin keuhkokudosta näkyi tiivistymiä verenvuodosta johtuen. Onneksi tilanne oli sen verran vakaa, että Miuku pääsi leikkauspöydälle.
Ennen leikkausta otettiin jalasta uudet kuvat. Murtuma oli mennyt paljon huonommaksi, virheasentoa oli enemmän ja reisiluun murtuneet päät olivat vaurioittaneet lihaksia. Leikkaus tulisi olemaan hankala ja kestämään useamman tunnin. Operaatio kesti lopulta vielä odotettua kauemmin, sillä murtuma oli ollut niin sirpaleinen, että sen ”putsaamiseen” oli mennyt aikaa. Jalkaan laitettiin ydinnaula ja irti murtuneet sirpaleet kiinnitettiin paikalleen ydinnaulan ympärille teräslangalla. Pienimmät sirpaleet otettiin kokonaan pois. Lopuksi luun ylä- ja alaosaan asennettiin tukipinnat, jotka vastaanottavat painorasitusta ja estävät kiertoliikettä murtumalinjassa. Leikkaus onnistui lopulta hyvin, murtuneet päät saatiin hyvin linjaan ja ennuste jalan toipumiselle on hyvä.
 
Miukua seurattiin heräämössä vielä hyvän aikaa keuhkojen takia. Mitään komplikaatioita ei kuitenkaan onneksi ilmennyt, hengitysäänet kuulostivat ihan hyviltä ja pääsimme viimein puoli kahdeksalta lähtemään kotiin.

Kotimatka sujui rauhallisesti siihen asti, kunnes olimme Miukun kanssa kaksin. Kisu alkoi nostella päätään enemmän ja enemmän ja jouduin pitelemään sitä aloillansa. Kotona olimme varttia vaille kymmenen illalla. Koirat ja Tikrut olivat joutuneet odottamaan koko pitkän päivän sisällä. Onni on omistaa fiksut koirat, jotka hätätapauksessa ja pakkotilanteessa jaksavat odottaa.

Todella rankka reissu, mutta seuraava yö vasta rankka olikin. Miuku oli varmasti leikkauksesta kipeä ja tokkurainen, mutta ennen kaikkea oli aivan raivona kaulurista. Murina ja parkuminen oli hirveää ja kissaa oli pakko pidellä aloillaan. Meistä kumpikaan ei varmasti nukkunut silmäystäkään. Jopa minun on myönnettävä, että kyllä väsytti ja väsyttää. Tänään oli jo pakko mennä töihin, joten vein Miukun päivähoitoon Akin mummon luokse. Potilas oli todella kiukkuinen ja vähän hirvitti, mitä päivästä tulee. Mutta ihme kyllä, Miuku oli hyvin nopeasti rauhoittunut ja on nyt lähinnä makaillut rauhassa. Aika ajoin yrittää kauluria pois ja murisee. Miuku kuitenkin kävelee kaikilla neljällä jalalla, vaikka horjuu aika lailla ja törmäilee seiniin. Hahmottaa selvästi missä on ja pyrkii oville. Kerkesi mokoma sängyllekin jo hypätä.

Eiköhän se toipuminen lähde tästä edistymään. Miuku on syönyt mielellään ja ottaa lääkkeetkin kohtuu suosiolla. Liikkumista rajoitetaan nyt neljäksi viikoksi niin, ettei kisu pääse hyppimään ja ettei ulkoinen tukikehikko pääse takertumaan tai kolhiintumaan mihinkään. Jos kaikki menee hyvin, ulkoiset tuet voidaan poistaa neljän viikon kuluttua, jolloin menemme kontrolliin. Sanomattakin on selvää, että tänä aikana ei uloskaan ole mitään asiaa.


En voi vieläkään uskoa, että pieni kissamme selvisi yhden luun murtumalla autokolarista. En voi uskoa sitäkään, että se on ylipäätään hengissä saatikka sitten, että kävelevä. Lähetän suuret kiitokset ortopedi Juha Kalliolle sekä koko Eläintäväsi lääkäri-aseman henkilökunnalle. Kiitos, että pääsimme pikaisesti hoitoon!

tiistai 15. helmikuuta 2011

Mitä kuuluu potilaalle?



Ensimmäiset päivät olivat suoraan sanottuna h*lv*tin moista tahtojen taistelua. Miuku oli tottakai kipeä, tokkurainen ja niin vihainen kaulurista, että vastusti kaikin keinoin hoitotoimenpiteitä. Itselläni on kädet verinaarmuilla ja ei miesvoimatkaan saaneet pientä kissaa pysymään aloillaan. Epätoivo meinasi jo ottaa ylivallan, sillä pelkäsin, että ulkoinen tuki repeää hoitaessa irti tai vaurioittaa muuten murtunutta jalkaa. Ei Miukua olisi pystynyt jatkuvasti noin hoitamaan. Enemmän siitä olisi ollut haittaa kuin hyötyä, niin kovasti se taisteli vastaan. Mutta, tokkurasta selvittyään Miuku rauhoittui. Se tajusi alkaa vain lepäämään ja parantamaan itseään. Nyt hoitotoimenpiteet onnistuu helposti, Aki silittelee kissaa ja minä räpellän haavojen luona. Ja Miuku kehrää.  Välillä ihan inasen saattaa protestoida,  mutta todella kiltisti antaa hoitaa. Ruoka maistuu enemmän kuin hyvin ja antibiootit uppoaa parempiin suihin. Kipulääke menee ruiskulla yhdessä hujauksessa.

Ollaan tehty Miukulle toipilashuone yläkerran toisesta makkarista. Kaikki ylimääräiset tavarat on viety pois ja lattialle on levitetty peittoa ja pyyhettä. Ainoastaan työpöytä on huoneessa, sitä ei taida saada edes pois kannettua sieltä. Toistaiseksi Miuku ei ole yrittänytkään hypätä pöydälle. Se nukkuu mielellään peittojen päällä lattialla. Viime perjantaina Miuku pääsi ensimmäistä kertaa alakertaan muun lauman sekaan. Neiti meni ensimmäisenä ulko-oven eteen ja ilmoitti lähtevänsä pihalle. Juu ei lähtenyt. Toiset ottivat potilaan uteliaina vastaan, mutta me komennamme urkkijat kauemmas. Ei viitsi kiusata potilasta, kun se selvästi osoittaa, ettei ole kiinnostunut toisten seurasta.

Tänään on viikko leikkauksesta. Enää kolme viikkoa jäljellä ja sitten toivottavasti saamme ulkoisen raudan pois. Kontrolliaika on jo varattu. Toipuminen näyttäisi hyvältä. Itseasiassa ongelmana alkaa olla liian virkeä potilas, sillä se herättelee meitä öisin pyrkimällä huoneestansa pois. Kyllä tämä tästä. 
Tässä vielä pari kuvaa potilaasta ja lähempi kuva kintusta. Tämmöisen raudan kanssa täällä nyt elellään. Neiti Näpsä kiittää kaikkia tukijoita jatsemppareita!