perjantai 18. marraskuuta 2011

Piips polvioperaatiossa



Iitun polvi leikattiin eilen Tampereella Eläinystäväsi Lääkäri-klinikalla ja ell Juha Kallion toimesta. Leikkausmenetelmänä käytettiin TTA-menetelmää. Leikkaus sujui hyvin ja nyt odotellaan toipumisen edistymistä. Eilisestä tuli varsin pitkä päivä, sillä lähdettiin kotoa kuudelta ja tultiin takaisin ilta kahdeksalta. Kiitos klinikalle hyvästä hoidosta!

Leikkauksessa todettiin, että eturistisiteestä oli jäljellä enää vajaa kolmasosa. Herättää suurta ihmetystä, miten vähän Piips on oirehtinut suhteessa tilanteen vakavuuteen! Uskomaton koira. Ongelman on täytynyt kehittyä hyvin pitkältä ajalta, jolloin polven muut ympäröivät kudokset ovat vakauttaneet polvea sitä mukaa, kun eturistiside on rispaantunut. Leikkauspäätös oli oikea ratkaisu, sillä olisi ollut vain ajan kysymys, milloin ristiside olisi katkennut kokonaan. Polvi oli ollut kokonaisuudessaan yllättävän siisti, kierukat ehjät, mutta paksuuntuneet ja kuormittuneet. Nivelrikkoa on hyvin vähän.

Matka kotiin meni hyvin. Piips nosti päätänsä muutamaan otteeseen, mutta asettui onneksi pian takaisin makuulle. Ensimmäisen illan potilas valitti oloaan oudolla valasmaisella urinalla. Yö meni kuitenkin rauhallisesti, joitakin kertoja herättiin Iitun liikehdintään, mutta muita itkuja ei ollut. Ruokakin maistui. Kävely oli hyvin hankalaa kolmella jalalla, sillä leikattua jalkaa Iitu ei maahan laskenut.

Nyt toisena päivänä Piips on jo pirteämpi, ei ole valitellut ääneen enää yhtään. Tänä iltana on alkanut jo ottamaan jalalla askelluksia. Hyvä hyvä! Ulkona on käyty vain tarpeilla, ulkoportaissa on kannettu koira alas ja ylös. Selvin merkki paranemisesta on se, että Piips alkoi illalla hoitamaan taas ruokapoliisin tehtäviään. 

Leikkauspäätös tuntui alkuun niin vaikealta, mutta se oli parhain ratkaisu. Polvi ei olisi kestänyt kyllä enää pitkään. Kiitän Iitun päänuppia siitä, miten hyvin se selvisi leikkauksesta ja vahvoista dropeista heräämisestä. Matkusti hyvin eikä valittanut juuri yhtään. Mutta sellainenhan se on. Hiljainen, reipas ja aina iloinen...tuli mitä tuli!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti