tiistai 12. heinäkuuta 2016

Ei käyty maailmanympärysmatkalla, käytiin Tampereella

Oikeastaan vielä tarkemmin Nokialla, tietenkin Marikan ja koiruuksien luona. Perjantaina mentiin ja sunnuntaina tultiin takaisin. Jätettiin kaikki pojat kotiin viettämään poikain viikonloppua ja lähdettiin Ruun kanssa kaksistaan reissuun. 

Koiravouhottamiseksi tämä reissu sitten meni, ihan niin kuin suunniteltiin, paitsi että ihan kaikki suunnitellut treenit eivät erinäisistä syistä ehtineet toteutua. Mutta paljon hyvää treeniä ja siitä koostetta kera "laadukkaiden" kännykkäkuvien.

Perjantain treeneissä ekana vaikeahko kakkosmarkkeeraus. Tuuli ei ollut järin suuri, mutta joku hönkäys kuitenkin oli olemassa. Kuvassa olen näköjään lahjakkaasti laittanut numerot väärinpäin, eli ensin tuli heitto metsään, sinne lensi fasaani. Tämän jälkeen heittäjä siirtyi hyvin lyhyesti oikealle ja heitti variksen about tuohon ykkösen kohdille. Se haettiin ensin ja sen Ruu löysi aika kivasti. Maasto näyttää helpolta, mutta on todellisuudessa aika korkeaa kasvillisuutta ja louhikkoista, aika vaikeakulkuista. Ruu etenikin hitaan varovaisesti ja vähän mietittiin, että tuntuiko varpaissa ikävältä?


Kuvassa numerot ovat väärinpäin, ensin tuli heitto metsään ja toisena "aukealle".

Tänä aikana ehti kuitenkin unohtaa fasaanin, tai sitten ei alunperinkään nähnyt heittoa hirveän hyvin. Eteni jonnekin heittäjän nurkille pyörimään, mutta itsenäisesti metsään siirtymistä olisi saattanut joutua odottamaan, joten autettiin riistalle ekalla kerralla. Tehtiin sitten niin, että Viuhti kuljetti fasaanin takaisin Marikalle ja uusittiin Ruulle pelkästään markkeeraus metsään. Tuntui näkevän heitonkin paremmin ja lähti hyvin, mutta jäi sitten yllättäen puoleen väliin pyörimään ja nuuskuttelemaan todennäköisesti Viuhtin ja fasaanin jättämiä jälkiä. Höpö höpö tälle ja otin koiran takaisin. Kolmannella yrittämällä onnistui jo edetä hyvin hajuista välittämättä ja raatokin saatiin talteen. Vaikea tehtävä.


Sitten mentiin metsään ja tehtiin aika pitkä ohjaus, jossa maasto laskeutuu ja nousee loivasti. Heti alkumatkassa on vielä kaatunut pieni kuusi, jonka kuivuneet oksat törröttävät esteenä edessä. Ruksi merkkaa linjaa, ruksin alapuolella seisoo Marika ja heti hänen takana pienen kiven toisella puolella oli kani. Motivointi linjalle tehtiin taas ajona (drive) ja Ruu lähti kuin tykin suusta. Hyvin ylitti tuon kaatuneen kuusenkin, vaikka ensin mietin alkaako kiertämään tms. Eteni suoraan liki perille asti, kaarsi maaston muodon houkuttelemana lopussa oikealle, kun suoralle linjalle tuli vastaan se pieni kivi ja enemmän ryteikköä, stop ja vasemmalle ja pian nousi pupu. Oli kyllä hieno linja!


Kuvassa Ruu palauttaa fasaania, sillä tein saman linjan kahdesti, molemmat sujui yhtä hienosti.

Mutta näin komeaa pupuakin sai Pikkumusta noutaa, ja oli kyllä NIIN mieleinen kannettava.




Lauantaina käytiin tekemässä pikkutreeni yhdellä lammella. Ei raaskittu siellä vielä hirveästi metelöidä ja häiritä, kun näytti olevan vesilintujen suosiossa ja ei haluttu häiritä. Joten pikkutehtävät vain.

Alunperin ajateltiin ohjausta keskellä lampea olevien kasvillisuuksien läpi, mutta se jätettiin sitten seuraavaan kertaan. Nyt tyydyttiin pelkästään ohi uittoon. Ensin tuli rannassa metsään ykkösmarkkeeraus, matka 20m, jäi muistiin. Kuvassa ruksin luona varis, lähetyspaikalta veteen n. 10m matka. Pieni motivointi rannassa ennen lähetystä. Matkaa linjalla nyt sitten lähelle se 100m, 90m ainakin. Ei mennyt veteen niin reippaasti kuin olisin halunnut, oli helppo ranta ja olosuhteet siihen, mutta meni sentään. Aika pian lähti vasemmalle kohti kasvillisuutta, siitä sain helposti ohjattu ohi, mutta sitten pyöritteli päätään aika paljon, pari kertaa kääntyi ympärikin. Aina kuitenkin ohjautui, mutta ei ollut kyllä niin hyvin kuulolla kuin olisi voinut olla. Ajautui ruksista n. 15-20m oikealle, tajusin sen liian myöhään ja siellä uinti oli selvästi raskasta vesikasvillisuuden vuoksi, etten alkanut "riitelemään" ja ohjaamaan enää vedessä enemmän vasemmalle. Annoin rantautua ja ohjasin siitä vasemmalle. Nousi se varis näinkin. Vähän laiskanpulskea vesiohjaus. Ehkä johtui vieraasta paikasta ja pitkästä matkasta.

Muistiin jääneen markkeerauksen muisti hyvin, ensin näytti siltä, että veti pitkäksi, mutta kiersikin tuuleen ja paikansi linnun nopeasti. <3




Sunnuntaina käytiin vielä tekemässä viimeiset treenit. Kakkosmarkkeeraus metsäautotieltä. H = heittäjä. Varis lensi ensin vasemmalle, näkyvyys tälle parempi, vaikka tarkkaa pudotuspaikkaa ei pystynytkään näkemään. Toisena lensi fasaani ja se näkyi paljon huonommin. Fasaani haettiin myös ensin ja se löytyi hienosti, super!!! Myöskin varis löytyi ammattinoutajan ottein, tämä sujui todella hienosti! <3



Viimeisenä todella vaikea ohjaus. Matkaa on tosi paljon, kasvillisuutta on tosi paljon ja näkyvyys erittäin huono, eli koiran ohjaaminen erittäin vaikeaa. Kuvassa ei näy, mutta lähetyspaikalta 5m päässä kulkee metsäautotie poikittain, joka piti ylittää. Ruksi merkkaa koivua, jonka juurella takana odotti pupu. Tehtiin taas motivoidusti drivella.

Ja oli muuten vaikea. Kasvillisuutta oli sikin sokin ja Ruu valkkasi parhaansa mukaan helpointa reittiä ja minä yritin epätoivoisesti ohjata sitä suoraan ja eteenpäin. Yhtälö on yhtä kuin mahdoton. Ekalla taidettiin auttaa perille? Miten en muista enää. Uusinta meni päin persettä ja oli niin tottelematon, että hain koiran pois. Tämän jälkeen kuunteli paljon paremmin ja Marikan avustuksella tein "sokko ohjauksen" raadolle (eli Marika näki koiran, minä en, ja käsimerkein viittelöi minulle muutaman kerran mitä pillittää ja ohjata koiralle). Kuunteli ja totteli tosi hyvin nyt ja saatiin raato talteen. Mutta olipahan supervaikea. Jospa me taas opittiin jotain?





Mutta oli niin kiva koiravouhotus viikonloppu ja kivat oli maastot treenata! Ai niin, tehtiinhän me yhdessä välissä pikku tokoilutkin pienellä "puisto" nurtsilla. Eteenmeno onnistui vieraassa paikassa, jee! Mutta jäävät ja seuraamisen perusasennot meni riitelyksi. Plääh. Ei näköjään noutajaa napannut tokoilut, kun oli niin paljon oikeita töitä tarjolla. Ja oli niin kuumakin...seliseli... Mutta kai sitä pitäisi aktivoitua tokoilemaankin, kun puolitoistaviikkoa SM skaboihin. Niin, ja ollaan ehditty saada tunnarikin rikki kotipihassa. Great!

Mutta mitäs pienistä. Kiitos Marika ja koiruudet ihanasta, täydellisen onnistuneesta viikonlopusta! <3

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Maissin maailman valloitus jatkuu; osa 3 - Rankka juhannus


Nyt oli kuulkaapas niin rankka juhannus, että mä en taida jaksaa kertoa siitä mitään. Kolme päivää täyttä pohotusta, huh huh. Ai te haluatte tietää siitä... Noh, kai mun sit täytyy...



No me tultiin ensinnäkin taas tänne "tätilään", missä asuu siis toi Tätsy ja sen ihmismutsi, mun kummitätsy siis. Vietettiin juhannusta porukalla, mun ekaa juhannusta huom huom! Ja oli kyl kiva, että mamma teki siitä niin superhienon ja siistin! Oispa aina juhannus!



Sillo ekana päivänä me ajeltiin jonneki pöpelikköön, Tätsy osallistu johki kokeeseen, niin mä kuulin niiden puhuvan. Siellä oli kuulkaapas tosi paljon meikäläisiä ja musta oli ainakin super siistiä nähä noita ympyröitä. Jouduttiin systerin kans oottaan autossa aina välillä, mut olipa huisin hauskaa päästä välillä rantaan ja uimaan. Oli niin kuumakin! 



Jotain ne puhu, et mä olisin joku vesipeto. Mut mähä oon vaan mä, ja musta tää vesi on aivan mahtava juttu. Uintiki on niin helppoo, kattokaa ny vaikka! Mamma mumisi, että eipähän tarvinnu uimaan opettaa... Ja koko ajan ne huuteli, että ei niin pitkälle sais uida. En kyl vaan tajuu et miksei?



Jännittävintä oli ehkä kuulla ampumista ja niitä pillin ääniä. Tiiättekö, tuli sellanen jänskä fiilis, että kyllä minäkin vielä! Ja sitten jatkoinkin taas heinän syöntiä... Pitkä ja väsyttävä päivä, mut niin kiva!



Seuraava aamuna lenkkeiltiin sitten semmoselle lähikentälle. Me harjoteltiin hihnassa kulkemista ja nyt meille tuli mamman kanssa erimielisyyttä siitä, mitä vauhtia meidän olis pitäny edetä. Musta mamma oli käsittämättömän hidas, se oikein mateli eteenpäin! Ja se taas väitti, että mä mukamas kiirehdin liikaa. No en todellakaan kiirehtiny!



Anyways me leikittiin siellä kentällä ja siitä me molemmat oltiin samaa mieltä, että se oli tosi tosi hauskaa!





Iltapäivällä lähettiin sit niihin oikeisiin töihin! Näillä dameilla me ollaan jo vähän harjoteltu aikasemminkin ja mulla on kuulkaapas tosi tarkka nenä! Ja tää touhu on niin superkivaakin! Mamma opetti mua olemaan tosi tarkkaavainen, kun meidän avustaja pudotti damin maahan. Kattokaa ny, eikös mulla ole ainakin yhtä tarkka katse kuin mammallakin? 




Kiirekiirekiire...missämissämissä...



Täällä se on! Mä löysin, mä löysin!



Nyt kiireesti takasi mamman luokse. Jos ette siis vielä tienny, niinku siis löytää tämmösen damin ni se pitää pikimmiten palauttaa takasi mammalle. Aina.  



Mut sit arvatkaapa mitä! Mä haistoin jo kaukaa semmosen tosi jännän ja mielenkiintoisen hajun, jota mä seurasin ja sit mä löysin tämmösen vaakun!!! Aika tosi tosi tosi jännää. Mua kiinnosti ihan kauheesti, mut kyl mua sit nii jänskätti, etten sitä heti tohtinut suuhun ottaa. 



Sit mamma vähän herätteli, rohkaisi ja kannusti ja sit kuulkaa, sit mun sisällä syttyi semmonen tunne, et tää on SE juttu. Siis NIIN siistii!



 Mä menin näyttää tätä vaakkua mammalle ja kylläpä sainkin paljon kehuja ja olin kuulemma niin tosi taitava.






Hommat tehty ja taisi meille kaikille tulla hiki tässä touhussa.



Eipä se hiki haitannu, sillä päästiin seuraavaksi taas uimaan! Mä kävin Tätsyn kimppuun heti ja eipä se sitten muuta tarvinnukaan, ku sillä lähti taas ralli päälle.

¨


Ja sit me pärskyteltiin oikein urakalla!








Siinä vähän ehkä vauhti kasvoi kaikilla ja me sinkoiltiin innoissamme vähän sinne sun tänne. Meidän joukossahan oli muuten yks semmonen mustavalkoinen koira ja sit tämmönen pieni karvainen, saman värinen ku mäkin! Tää pikkunen oli aika hauska tapaus ja mä ihan huomaamatta painelin sen perässä tolle laiturille, vaikka oli tuulta ja aaltoja ja toi laituri keikkui aika lailla. Mut ei mua kyllä pelottanu yhtään, ku en mä edes oikeestaan huomannu koko asiaa.



Ja sit ku oli vähän sitä vauhtia eikä niin paljon ajatuksia, ni sit mä vaan yks kaks tipuin tolta laiturilta ja menin ihan umpi sukelluksiin! Eikä kukaan yrittänytkään pelastaa, kaikkia vaan nauratti kauheesti. Taas! Mut onneks mä oon hyvä uimaan ja handlasin homman... 



Mietin muuten sitä, että yleensä aina kun vauhti kasvaa liikaa ni me joudutaan kaikki nököttämään paikoillaan. Tää toistuu vähän joka kerta. Mistähän se johtuu?



Mä ja mun sisko <3



Toi pieni karvainenkin kaveri tuntui ihan itsestään tietävän mihi kohtaan asettua. Se ihan yks kaks vaan ilmesty mun viekkuun ja otti osaa tähän arestiin kiven päällä.




Pihaleikkejä me ei ehitty juuri puuhailla, ku oltiin koko ajan johonki sinkoilemassa. Yks kaks huomattiin et on taas ilta. Ja sit se vähä mitä oltiin pihassa ni eipä siinä noista "vanhuksista" ollu leikkikaveriksi, ku eihän ne sit enää päivän töiden jälkeen jaksaneet muuta ku möllöttää paikoillaan. 



Mut ehkä näitten piharallien vähyyteen vaikuttaa seki, et meil on Mamman kans kaksistaan niin sairaan kivaa, et mä tykkäänki hakea sitä enemmän leikkimään. Mun mamma on aika ihku...



Siskon kans muute tykkään huilata vähä silleen ja tälleen ja vinkkinä vaan muillekin, et siskon päällä on erityisen hyvä ja näppärä syödä ja kaluta luita! Pehmeä, lämmin ja hiukan kohotettu alusta sekä samalla saa niinku ruokaseuraa. Älyttömän kätsää!



Mut kyl mä siis edelleen tykkäsin niistä pienistä Poikasista ja erityisesti niitten leluista. Niin makeita autoja, et oli ihan väkisin saatava aina jokun niistä suuhun...koeajolle kattokaas.



Vikana päivänä me sit vielä käytiin niissä oikeissa töissä ennen kotia lähtöä ja mäki sain taas vaakun kans tehä hommia. Ja en tarvinnu enää mamman apuja, nostin vaakun heti kantoon ja vein mammalle tietenkin! Sit me ihasteltiin sitä yhdessä! Vai ihasteltiinko me mun hienoa työskentelyä? No ei sen niin väliä...





Me tehtiin siis niinku markkeerausta, ohjausta ja sit vielä sain ihan itse etsiä ton vaakun metsästä, ku se meidän appari oli sen sinne ensin hukannut. Ajatelkaa! Aika huolimatonta mun mielestä. Onneks mulla on niin hyvä nenä, et löysin sen heti! 



Niin että eikö ollutkin aika rankka kolmen päivän setti? Mut mä tykkäsin ja toivottavasti tulisi pian uusi juhannus taas, kun näin siistiä oli nytkin!

Ai niin, söpöstelykuva meinasi ihan unohtua! Oon ehkä kasvanu taas, mut oon silti yhtä söpö kuin ennenkin. Eiks niin?


maanantai 4. heinäkuuta 2016

Erilainen juhannus

"Lähetäänkö tonne?" kysyi eräs koiravouhottaja ystäväni jakaessaan linkkiä Kannonkosken juhannuksesta, jossa tarjolla oli wt-koetta ja koulutusta. Eihän sitä nyt juhannuksena tämmösiä touhuta, ajattelin minä. Ja yhtäkkiä olinkin jo laittanut ilmon wt-kokeeseen sisään ja avoimeen luokkaan. Just.

Siispä juhannusaattona "rankkuriauto" (niin kuin meidän isäntä autoani nimittää) strattasi kohti Kannonkoskea, kyydissä kaksi koiravouhottajaa ja kolme koiraa, evästä ja hyttysmyrkkyä. Avoimessa luokassa oli 10 koirakkoa, joista yksi oli joutunut jättäytymään pois, eli 9 koirakkoa. Me starttasimme luokassamme toisina ja onnennumerolla 13. Ikinä koskaan missään kisassa tai kokeessa en ole jännittänyt näin vähän kuin nyt. Ihan tosi rento fiilis.

Viisi rastia, joiden selitykset ja pisteet kuvineen laitan siinä järjestyksessä, kuin rastit suoritettiin. 



Ekalla rastilla oli kaksi ohjausta, 1 ja 2. Homma alkoi ajolla ja ampumisilla punaisen viivan mukaisesti. Tämän jälkeen sain tuomarin luvalla lähettää koiran ekalle damille.

Ajo ja ammunnat menossa, dami on ruksin kohdalla. Ruu lähti ja eteni hienosti, mutta pillitin liian aikaisin ja koira valui alaspäin liikaa, joten stoppasin ja ohjasin eteen, jolloin sai damin ylös. Kuva: Marika Ruottinen

Kuva: Marika Ruottinen
Omaan tahtiin sain lähettää toiselle damille. Tämä oli ihan kymppi lähetys ja etenemä, dami nousi heti. Hei! Meillä kaksi damia ylhäällä, wuhuu! Pisteitä tältä rastilta 19/20.


Odotellaan toiselle rastille pääsyä, ensin meidät kutsuttiin ja sitten pitikin yhtäkkiä odottaa. Kuva kertonee fiilikset, meillä on rentoa ja mukavaa. Ehkä vähän liian rentoa ja leppoisaa...

Tokalla rastilla oli paritehtävä alo-koirakon kanssa. Ensin ammuttiin ja tuli ykkösmarkkeeraus meille korkeassa heinässä kanavan reunaan. Seuraavaksi ammuttiin ja heitettiin ykkösmarkkeeraus oikealle heinikkoon alo-koirakolle, joka sai hakea ensin. Jonkin verran alo-koiralla oli säätöä ja käskytystä, kunnes lopulta löysi oman daminsa. Tämän jälkeen sain lähettää Ruun noutoon, joka juoksi suoraan damille ja poimi sen mukaan. Tuomari kehui kovasti Ruun työtä, pisteitä tuli 20/20. Itsestä tuntui vähän hassulta, kun kanavan reunaan meni voi-koirakoiden jättämät selvät polut ja dami sattui tippumaan juuri sen polun päähän. Tehtävä tuntui siksi tosi helpolta, vaikka kuulemma ensimmäinen koira oli painellut suorillaan kanavaan uimaan.

Tässä näkyy rastin kokonaiskuvaa. Ykkönen on meidän dami ja kakkonen on alo-koirakon dami. Kuva: Marika Ruottinen

Ruu palauttaa damia

Seuraavaksi kolmosrastille. Kaksoismarkkeeraus korkeassa heinässä.


Kuva: Marika Ruottinen
Me odotimme näkösuojan takana, kun edellinen koirakko suoritti tehtävää. Ruu näki siis vain ekan ampujan ja toisen koiran ohjausta. Tehtävässä ensin tuli ampuja 1 laukaus, josta heittäjä heitti ekan damin. Heti perään ampuja 2:sen laukaus ja heitto heti perään. 

Ja arvatkaa mitä. Ruu karkasi toisesta paukusta. Oli niin menossa suorittamaan, ettei malttanut ja tuli jonkinlainen aivopieru. Olin ihan hämmentynyt ja tuomarikin oli kovin pahoillaan, kun vasta oli ekalla rastilla nähnyt, miten hyvin Ruu olisi ollut ohjattavissa. Ihan varma en ole lähtikö pelkästä laukauksesta vai osittain myös heilahtavasta heittokädestä, mutta joka tapauksessa hihna kaulaan ja pois. Pisteitä 0/20. Oltiin kuitenkin onnekkaita ja saatiin jatkaa vielä kahdelle viimeiselle rastille.

Siellä lentää eka dami ja hetken päästä Ruu karkasi. Oli muuten vielä niin, että Ruu katsoi tosi tarkkaan ekaa ampujaa ja meinasi jopa missata ekan damin heiton, kun ei älynnyt sinne heti katsoa. Ehkä tämäkin sai sen unohtamaan luvan odottamisen. Sääli, olisin niin mielelläni nähnyt miten se olisi markkeerannut nämä damit. Kuva: Marika Ruottinen
Sitten olikin aika pienen puhuttelun ja palautteen annon. Että miten meni noin niin kuin omasta mielestä hä?



Jonkun aikaa saatiin odottaa nelosrastin alkua. Ensin tuli laukaus ja heitto, periaatteessa siis markkeeraus veteen. Koira näki heittokaaren (jos osasi katsoa), mutta ei nähnyt pudotusta, ainoastaan kuuli molskahduksen (joka oli muuten todella hento). Tämän jälkeen ampuja kävi ampumassa maahan puupinon viereen, jossa oli eka ohjausdami, joka noudettiin siis ensin. Tämän jälkeen piti saada koira vielä veteen.

Sinipaitainen on heittäjä, oikealla näkyy puupino, jonka vieressä oli siis eka ohjausdami. Kun oli saatu eka dami talteen ja olin lähettänyt koiran vesidamille, sain siirtyä n. 5m eteenpäin. Se ei tosin juuri auttanut, kun ei sinne rantaan nähnyt siltikään.
Eka dami saatiin ylös jonkun mutkan kautta, yllättävää, mutta vähän oli liikaa vauhtia. Lähipilliä on treenattava lisää. Tehtävän suurin vaikeus oli se, etten nähnyt koiraa rannassa, vaan sen piti itse edetä veteen. Ja koska Ruu ei ole vesipeto, se mieluummin ensin etsii kuivalta alueelta, kun meillä ei ole näköyhteyttä toisiimme. Olen varma, että olisi ollut helppo keskeyttää sen toiminta ja lähettää veteen, jos olisin sen nähnyt. Nyt jouduin kutsumaan 2-3 kertaa takaisin ja lähettämään uudestaan. Loppu viimein se onneksi eteni veteen ja sai hajun ja saatiin dami talteen. Pisteitä 10/20.


Ollaan juuri pääsemässä viimeiselle rastille. On karmea hiki! Tämä kuva kertoo valmistelut nelos ja vitos rasteille, asenne on huomattavan napakampaa... Karkaaminen oli NIIN tuhmaa...


Vitosrastin arvosteli molemmat tuomarit ja tämä suoritettiin myös paritehtävänä toisen avo-koiran kanssa. Ensin tuli lyhyt walk up ylämäkeen, kunnes tuli laukaus ja markkeeraus (M). Heti tämän jälkeen meidän selän takaa kuului laukaus, ohjaustehtävä (O). Markkeeraus tuli eka meille ja se jäi muistiin, toinen koirakko teki ensin ohjauksen. Kun saatiin viimein taas kääntyä markkeeraukselle, lähetin Ruun markkeerauskäskyllä ja se muisti upeasti tiputuksen. Jonkin verran joutui työstämään olemattomassa tuulessa, mutta pysyi tiukasti alueella. Huippu markkeeraus!

Ruu palauttaa markkeerausta.
Kuva: Marika Ruottinen
Sitten vaihdettiin tehtäviä, kaikki sama toistui, mutta me teimme nyt ensin sen ohjauksen. Se missä markkeeraus ja ohjaus suoritettiin oli sellainen "ura", jossa oli selvästi vähemmän heinää kuin reunoilla. En usko Ruun "tajunneen" selän takaa kuuluvaa laukausta, jonka piti ns vihjata sille, että siellä on tiputus. Ei lähtenyt ihan niin "lujaa" että vauhti olisi riittänyt yhdellä käskyllä damille. Meinasi karata vasemmalle heinikkoon, stop ja ohjasin jatkamaan. Hetken paikansi tätäkin damia, mutta ihan pienen pienen hetken. Mietin myös, että vaikuttiko ampuja alhaalla, väistikö Ruu sitä jarruttamalla ja ajautumalla vasemmalle heinikkoon? Täytyypä jatkossa joka tapauksessa harjoitella ohjauksia lähelle ihmisiä. Pisteitä 17/20.


Yhteensä siis 7/9 damia tallessa, pisteitä 66 ja yhden nollan siivittämänä AVO0 tulos. Ennen kaikkea on fiilis kyllä tosi hyvä, kun saatiin niin paljon onnistumisia kokeesta. Ja avoimesta luokasta! Olen nähnyt vaikeampiakin avo-tehtäviä, mutta nyt oli näin ja saatiin taas tosi hyvää kisakokemusta. Onhan se selvä, että alo-luokka on meille "liian helppo" ja nyt oli aika mennä eteenpäin. Kiitos vouhottaja ystäväni, kun patistit ja rohkaisit meidät tässä eteenpäin.

Kyllä kelpasi hikisen ja hyttysrunsaan päivän jälkeen mennä saunaan ja viettää juhannusilta loppuun leppoisin askarein. Muistankohan oikein, että suunniteltiin tästä tulevan jonkinlainen perinne eli ensi vuona uudestaan?





Mutta ei juhannusviikonlopun vouhotukset tähän loppuneet. Raadot oli sulamassa ja la + su treenattiinkin sitten riistan kanssa.



Heittäjät (H) oli pusikon takana ja about ruksin hollille eri kohtiin lensi linnut (pulut). Vesirämpimistä oli koko matka perille, todella todella vaikea maasto ja hidaskulkuinen. Koiraa ei näkynyt yhtään ennen kuin se oli metrin päässä tulossa takaisin. Tuuli tuli järveltä, eli helpotti tehtävää hurjasti. Tehtiin siis kaksoismarkkeeraus. Ekan Ruu haki aika kivasti. Toista noutaessaan ajautui vasemmalle rantaan heittäjien viereen, mutta sieltä omatoimisesti eteni veteen etsimään. Ei apuja, sillä tuuli oli nyt niin vahva, että halusin Ruun itse ratkaisevan tämän. Ja kyllä se sen sieltä kaivoikin. Hienosti!




Sitten tämän vesikanavan varrella taas kaksoismarkkeeraus. Heittäjä (H), eka heitto raato (1), toka heitto raato (2). Eli kakkosta Ruu haki ensin.



Yläkuvassa sama tehtävä, mutta isommalla zoomilla kuvattuna. Tämäkin vesi oli yllättävän raskas edetä. Heitot tuli enimmäkseen heinikkoon, joskus saattoi hiukan vesi läiskähtää. Kakkosheiton Ruu haki aina varmasti, mutta ekan heiton kanssa oli säätöä. Sitä uusittiin ihan yksittäisenäkin ja silti siinä oli säätöä. Ei ollut ihan nenä mukana, sillä kohdan Ruu tuntui markkeeraavan, mutta kun ei työstänyt hajua saadakseen niin ajautui juoksemaan jonnekin heittäjän taakse. Jonkin verran tässä siis työstettiin, mutta hyvä fiilis jäi, olihan tämä tehtävänä meille taas tosi haasteellinen.

Alakuvassa vielä kuva koiran perspektiivistä, eli paljon huonompi näkyvyys.


Palautus tulossa

Sunnuntaina sitten mahdottoman korkeassa heinikossa/apilassa. Yritettiin kaksoismarkkeerausta. Punainen viiva merkkaa isohkoa ojaa. Tässä tehtävässä lopulta kaikki meni niin persielleen kuin vain oli mahdollista.

Eka yritys oli selvästi paras. Ruu jopa päätyi oikealle alueelle, mutta jostain syystä se karkasi pahasti oikealle, jonnekin. Minä en nähnyt koiraa sinnepäinkään, mutta ei myöskään heittäjät. Ajoittain koiraa ja sen liikkeitä ei edes kuullut. Saatiin jollain konstilla Ruu autettua riistalle, jonka jälkeen se ajautui uskomattoman hienosti ykkösheiton alueelle, mutta karkasi taas ties minne. Hirveä duuni, että jostain "kilometrin" päästä saatiin koira riistalle.  




Ja sitten kun yritettiin uusia, niin lähdettiin siihen vielä jyrkempään alamäkeen. Ruu lähti aina ojan ylitettyään juoksemaan ojan reunaa ja ajautui tuonne oikealle, jonnekin. Kauas. Pari kertaa yritettiin uusia, mutta lopulta hermo kiristyi ja koirakin meinasi kuolla kuumuuteen, joten puhallettiin peli poikki, hain koiran hihnaan, vettä naamaan ja huilaamaan, ohjaaja puhaltamaan. Tauon jälkeen tehtiin parit ykkösmarkkeeraukset, ekalla piti avittaa, mutta toisella eteni sitten hienosti alueelle ja työsti upeasti alueella saaden raadon talteen. Tähän oli niin hyvä lopettaa. 

Mutta on se jännä tuo Ruun kuivan maan työskentely välillä. Edellisen päivän vaikeiden vesimarkkeerausten jälkeen ei voinut kuin ihmetellä, miksei se ajatus pysynyt nyt kasassa? Miksi se välillä työskentelee ei sinnepäinkään? Ei mitään ajatuksia mukana. Höhhöh. Lopputulemana kai taas todettava, että treenit jatkukoot.




Ai niin. Saatettiin tartuttaa nome/noutaja-kärpästä viattomaan sivulliseen. Saas nähdä mitä tulevaisuus sitten joskus tuo tullessaan. ;) Kiitos Tuulis avusta!