Erilainen juhannus

"Lähetäänkö tonne?" kysyi eräs koiravouhottaja ystäväni jakaessaan linkkiä Kannonkosken juhannuksesta, jossa tarjolla oli wt-koetta ja koulutusta. Eihän sitä nyt juhannuksena tämmösiä touhuta, ajattelin minä. Ja yhtäkkiä olinkin jo laittanut ilmon wt-kokeeseen sisään ja avoimeen luokkaan. Just.

Siispä juhannusaattona "rankkuriauto" (niin kuin meidän isäntä autoani nimittää) strattasi kohti Kannonkoskea, kyydissä kaksi koiravouhottajaa ja kolme koiraa, evästä ja hyttysmyrkkyä. Avoimessa luokassa oli 10 koirakkoa, joista yksi oli joutunut jättäytymään pois, eli 9 koirakkoa. Me starttasimme luokassamme toisina ja onnennumerolla 13. Ikinä koskaan missään kisassa tai kokeessa en ole jännittänyt näin vähän kuin nyt. Ihan tosi rento fiilis.

Viisi rastia, joiden selitykset ja pisteet kuvineen laitan siinä järjestyksessä, kuin rastit suoritettiin. 

Ekalla rastilla oli kaksi ohjausta, 1 ja 2. Homma alkoi ajolla ja ampumisilla punaisen viivan mukaisesti. Tämän jälkeen sain tuomarin luvalla lähettää koiran ekalle damille.

Ajo ja ammunnat menossa, dami on ruksin kohdalla. Ruu lähti ja eteni hienosti, mutta pillitin liian aikaisin ja koira valui alaspäin liikaa, joten stoppasin ja ohjasin eteen, jolloin sai damin ylös. Kuva: Marika Ruottinen

Kuva: Marika Ruottinen

Omaan tahtiin sain lähettää toiselle damille. Tämä oli ihan kymppi lähetys ja etenemä, dami nousi heti. Hei! Meillä kaksi damia ylhäällä, wuhuu! Pisteitä tältä rastilta 19/20.

Odotellaan toiselle rastille pääsyä, ensin meidät kutsuttiin ja sitten pitikin yhtäkkiä odottaa. Kuva kertonee fiilikset, meillä on rentoa ja mukavaa. Ehkä vähän liian rentoa ja leppoisaa...

Tokalla rastilla oli paritehtävä alo-koirakon kanssa. Ensin ammuttiin ja tuli ykkösmarkkeeraus meille korkeassa heinässä kanavan reunaan. Seuraavaksi ammuttiin ja heitettiin ykkösmarkkeeraus oikealle heinikkoon alo-koirakolle, joka sai hakea ensin. Jonkin verran alo-koiralla oli säätöä ja käskytystä, kunnes lopulta löysi oman daminsa. Tämän jälkeen sain lähettää Ruun noutoon, joka juoksi suoraan damille ja poimi sen mukaan. Tuomari kehui kovasti Ruun työtä, pisteitä tuli 20/20. Itsestä tuntui vähän hassulta, kun kanavan reunaan meni voi-koirakoiden jättämät selvät polut ja dami sattui tippumaan juuri sen polun päähän. Tehtävä tuntui siksi tosi helpolta, vaikka kuulemma ensimmäinen koira oli painellut suorillaan kanavaan uimaan.

Tässä näkyy rastin kokonaiskuvaa. Ykkönen on meidän dami ja kakkonen on alo-koirakon dami. Kuva: Marika Ruottinen

Ruu palauttaa damia

Seuraavaksi kolmosrastille. Kaksoismarkkeeraus korkeassa heinässä.

Kuva: Marika Ruottinen

Me odotimme näkösuojan takana, kun edellinen koirakko suoritti tehtävää. Ruu näki siis vain ekan ampujan ja toisen koiran ohjausta. Tehtävässä ensin tuli ampuja 1 laukaus, josta heittäjä heitti ekan damin. Heti perään ampuja 2:sen laukaus ja heitto heti perään. 

Ja arvatkaa mitä. Ruu karkasi toisesta paukusta. Oli niin menossa suorittamaan, ettei malttanut ja tuli jonkinlainen aivopieru. Olin ihan hämmentynyt ja tuomarikin oli kovin pahoillaan, kun vasta oli ekalla rastilla nähnyt, miten hyvin Ruu olisi ollut ohjattavissa. Ihan varma en ole lähtikö pelkästä laukauksesta vai osittain myös heilahtavasta heittokädestä, mutta joka tapauksessa hihna kaulaan ja pois. Pisteitä 0/20. Oltiin kuitenkin onnekkaita ja saatiin jatkaa vielä kahdelle viimeiselle rastille.

Siellä lentää eka dami ja hetken päästä Ruu karkasi. Oli muuten vielä niin, että Ruu katsoi tosi tarkkaan ekaa ampujaa ja meinasi jopa missata ekan damin heiton, kun ei älynnyt sinne heti katsoa. Ehkä tämäkin sai sen unohtamaan luvan odottamisen. Sääli, olisin niin mielelläni nähnyt miten se olisi markkeerannut nämä damit. Kuva: Marika Ruottinen

Sitten olikin aika pienen puhuttelun ja palautteen annon. Että miten meni noin niin kuin omasta mielestä hä?

Jonkun aikaa saatiin odottaa nelosrastin alkua. Ensin tuli laukaus ja heitto, periaatteessa siis markkeeraus veteen. Koira näki heittokaaren (jos osasi katsoa), mutta ei nähnyt pudotusta, ainoastaan kuuli molskahduksen (joka oli muuten todella hento). Tämän jälkeen ampuja kävi ampumassa maahan puupinon viereen, jossa oli eka ohjausdami, joka noudettiin siis ensin. Tämän jälkeen piti saada koira vielä veteen.

Sinipaitainen on heittäjä, oikealla näkyy puupino, jonka vieressä oli siis eka ohjausdami. Kun oli saatu eka dami talteen ja olin lähettänyt koiran vesidamille, sain siirtyä n. 5m eteenpäin. Se ei tosin juuri auttanut, kun ei sinne rantaan nähnyt siltikään.

Eka dami saatiin ylös jonkun mutkan kautta, yllättävää, mutta vähän oli liikaa vauhtia. Lähipilliä on treenattava lisää. Tehtävän suurin vaikeus oli se, etten nähnyt koiraa rannassa, vaan sen piti itse edetä veteen. Ja koska Ruu ei ole vesipeto, se mieluummin ensin etsii kuivalta alueelta, kun meillä ei ole näköyhteyttä toisiimme. Olen varma, että olisi ollut helppo keskeyttää sen toiminta ja lähettää veteen, jos olisin sen nähnyt. Nyt jouduin kutsumaan 2-3 kertaa takaisin ja lähettämään uudestaan. Loppu viimein se onneksi eteni veteen ja sai hajun ja saatiin dami talteen. Pisteitä 10/20.

Ollaan juuri pääsemässä viimeiselle rastille. On karmea hiki! Tämä kuva kertoo valmistelut nelos ja vitos rasteille, asenne on huomattavan napakampaa... Karkaaminen oli NIIN tuhmaa...

Vitosrastin arvosteli molemmat tuomarit ja tämä suoritettiin myös paritehtävänä toisen avo-koiran kanssa. Ensin tuli lyhyt walk up ylämäkeen, kunnes tuli laukaus ja markkeeraus (M). Heti tämän jälkeen meidän selän takaa kuului laukaus, ohjaustehtävä (O). Markkeeraus tuli eka meille ja se jäi muistiin, toinen koirakko teki ensin ohjauksen. Kun saatiin viimein taas kääntyä markkeeraukselle, lähetin Ruun markkeerauskäskyllä ja se muisti upeasti tiputuksen. Jonkin verran joutui työstämään olemattomassa tuulessa, mutta pysyi tiukasti alueella. Huippu markkeeraus!

Ruu palauttaa markkeerausta.

Kuva: Marika Ruottinen

Sitten vaihdettiin tehtäviä, kaikki sama toistui, mutta me teimme nyt ensin sen ohjauksen. Se missä markkeeraus ja ohjaus suoritettiin oli sellainen "ura", jossa oli selvästi vähemmän heinää kuin reunoilla. En usko Ruun "tajunneen" selän takaa kuuluvaa laukausta, jonka piti ns vihjata sille, että siellä on tiputus. Ei lähtenyt ihan niin "lujaa" että vauhti olisi riittänyt yhdellä käskyllä damille. Meinasi karata vasemmalle heinikkoon, stop ja ohjasin jatkamaan. Hetken paikansi tätäkin damia, mutta ihan pienen pienen hetken. Mietin myös, että vaikuttiko ampuja alhaalla, väistikö Ruu sitä jarruttamalla ja ajautumalla vasemmalle heinikkoon? Täytyypä jatkossa joka tapauksessa harjoitella ohjauksia lähelle ihmisiä. Pisteitä 17/20.

Yhteensä siis 7/9 damia tallessa, pisteitä 66 ja yhden nollan siivittämänä AVO0 tulos. Ennen kaikkea on fiilis kyllä tosi hyvä, kun saatiin niin paljon onnistumisia kokeesta. Ja avoimesta luokasta! Olen nähnyt vaikeampiakin avo-tehtäviä, mutta nyt oli näin ja saatiin taas tosi hyvää kisakokemusta. Onhan se selvä, että alo-luokka on meille "liian helppo" ja nyt oli aika mennä eteenpäin. Kiitos vouhottaja ystäväni, kun patistit ja rohkaisit meidät tässä eteenpäin.

Kyllä kelpasi hikisen ja hyttysrunsaan päivän jälkeen mennä saunaan ja viettää juhannusilta loppuun leppoisin askarein. Muistankohan oikein, että suunniteltiin tästä tulevan jonkinlainen perinne eli ensi vuona uudestaan?

Mutta ei juhannusviikonlopun vouhotukset tähän loppuneet. Raadot oli sulamassa ja la + su treenattiinkin sitten riistan kanssa.

Heittäjät (H) oli pusikon takana ja about ruksin hollille eri kohtiin lensi linnut (pulut). Vesirämpimistä oli koko matka perille, todella todella vaikea maasto ja hidaskulkuinen. Koiraa ei näkynyt yhtään ennen kuin se oli metrin päässä tulossa takaisin. Tuuli tuli järveltä, eli helpotti tehtävää hurjasti. Tehtiin siis kaksoismarkkeeraus. Ekan Ruu haki aika kivasti. Toista noutaessaan ajautui vasemmalle rantaan heittäjien viereen, mutta sieltä omatoimisesti eteni veteen etsimään. Ei apuja, sillä tuuli oli nyt niin vahva, että halusin Ruun itse ratkaisevan tämän. Ja kyllä se sen sieltä kaivoikin. Hienosti!

Sitten tämän vesikanavan varrella taas kaksoismarkkeeraus. Heittäjä (H), eka heitto raato (1), toka heitto raato (2). Eli kakkosta Ruu haki ensin.

Yläkuvassa sama tehtävä, mutta isommalla zoomilla kuvattuna. Tämäkin vesi oli yllättävän raskas edetä. Heitot tuli enimmäkseen heinikkoon, joskus saattoi hiukan vesi läiskähtää. Kakkosheiton Ruu haki aina varmasti, mutta ekan heiton kanssa oli säätöä. Sitä uusittiin ihan yksittäisenäkin ja silti siinä oli säätöä. Ei ollut ihan nenä mukana, sillä kohdan Ruu tuntui markkeeraavan, mutta kun ei työstänyt hajua saadakseen niin ajautui juoksemaan jonnekin heittäjän taakse. Jonkin verran tässä siis työstettiin, mutta hyvä fiilis jäi, olihan tämä tehtävänä meille taas tosi haasteellinen.

Alakuvassa vielä kuva koiran perspektiivistä, eli paljon huonompi näkyvyys.

Palautus tulossa

Sunnuntaina sitten mahdottoman korkeassa heinikossa/apilassa. Yritettiin kaksoismarkkeerausta. Punainen viiva merkkaa isohkoa ojaa. Tässä tehtävässä lopulta kaikki meni niin persielleen kuin vain oli mahdollista.

Eka yritys oli selvästi paras. Ruu jopa päätyi oikealle alueelle, mutta jostain syystä se karkasi pahasti oikealle, jonnekin. Minä en nähnyt koiraa sinnepäinkään, mutta ei myöskään heittäjät. Ajoittain koiraa ja sen liikkeitä ei edes kuullut. Saatiin jollain konstilla Ruu autettua riistalle, jonka jälkeen se ajautui uskomattoman hienosti ykkösheiton alueelle, mutta karkasi taas ties minne. Hirveä duuni, että jostain "kilometrin" päästä saatiin koira riistalle.  

Ja sitten kun yritettiin uusia, niin lähdettiin siihen vielä jyrkempään alamäkeen. Ruu lähti aina ojan ylitettyään juoksemaan ojan reunaa ja ajautui tuonne oikealle, jonnekin. Kauas. Pari kertaa yritettiin uusia, mutta lopulta hermo kiristyi ja koirakin meinasi kuolla kuumuuteen, joten puhallettiin peli poikki, hain koiran hihnaan, vettä naamaan ja huilaamaan, ohjaaja puhaltamaan. Tauon jälkeen tehtiin parit ykkösmarkkeeraukset, ekalla piti avittaa, mutta toisella eteni sitten hienosti alueelle ja työsti upeasti alueella saaden raadon talteen. Tähän oli niin hyvä lopettaa. 

Mutta on se jännä tuo Ruun kuivan maan työskentely välillä. Edellisen päivän vaikeiden vesimarkkeerausten jälkeen ei voinut kuin ihmetellä, miksei se ajatus pysynyt nyt kasassa? Miksi se välillä työskentelee ei sinnepäinkään? Ei mitään ajatuksia mukana. Höhhöh. Lopputulemana kai taas todettava, että treenit jatkukoot.

Ai niin. Saatettiin tartuttaa nome/noutaja-kärpästä viattomaan sivulliseen. Saas nähdä mitä tulevaisuus sitten joskus tuo tullessaan. ;) Kiitos Tuulis avusta!