keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Jäi jälkeen 2017 ja alkaa seuraavaksi 2018

Niin se vuosi taas vaihtui ja käännettiin uusi sivu kirjassa. Mustalla sarkasmilla voisi kai todeta, että kukahan jengistämme poistuu tänä vuona? Kun tuntuu, ettei vuosi voi mennä ilman menetyksiä. 

30.joulukuuta (edellistä vuotta) sytytimme kynttilät Iitun ja kissojen muistolle. Iitunkin poismenosta on vasta kaksi vuotta aikaa. Vasta! Se tuntuu kahdeltakymmeneltä vuodelta. Ja se edelleen niin karvaasti muistuttaa siitä, miten taputtelin vuoden päätökseen ennen aikojaan.
Se vetäisi pohjan kaikelta. Niin iso ikävä jäi.




Näen Iitusta unia säännöllisesti. Niissä ei tapahdu mitään erikoista, Piips vain on mukana ja tuntuu, että eletään tavallista arkea. Herätessä tajuaa heti nähneensä unta. On etäisesti surullinen, mutta ennen kaikkea haikea olo. Jossain vaiheessa unet varmaan loppuvat. Olenko sitten unohtanut Iitun? Saako niin käydä? Pitäisikö niin käydä? Ehkä pelkään, että niin käy?




Vuosi 2017 ei sekään mennyt ja sujunut niin kuin oli toivonut tai suunnitellut.

Ensimmäiseksi menetimme Spookyn. Toiseksi saimme Ruun kanssa harrastaa hyvillä mielin, kunnes syksyn kynnyksellä rysähti. Vasemman takajalan polven rusto- ja kierukkavamma. Saikku vähän niin kuin jatkuu edelleen. Ruu lenkkeilee normisti, on saanut juostakin, mutta olen myös pahimmat "typeryys kohtaukset" katkaissut. Mutta tokoilua/harrastelua ei käytännössä olla tehty yhtään. Alkuun se oli selvä kriisi. Ihan mieletön stressi, äkkäily, kiukkuilu ja ahdistus. Nyt se on muuttunut lähinnä tylsistyneeksi hengailuksi. Ei kiinnosta tehdä mitään. Ja se taas on pelottavaa. Aktiivisena harrastajana tokoilu ja muut lajit on ollut se ehdoton juttu, jonka avulla on saanut arkeen voimaa. Ja nyt ei kiinnosta lähteä edes tavalliselle lenkille. Tyydymme hiljaisina tilanteeseen ja se itseasiassa alkaa olla ihan fine. Aika vakava tilanne, eikö? 




Toivottavasti tämä tylsistyminen on vain tämän talven murhe ja keväällä/kesällä päästäisiin taas harrastamisen rutiiniin kiinni. Kun tällä arjen pyörittämisellä se harrastusaika kyllä valuu kaikkeen muuhun käytettäväksi kuin siihen itse harrastamiseen. Suunnitelmissa on harrastusrintamalla todennäköisesti toko-kenttien hyvästelyt. En usko, että jaksan/haluan alkaa vaatimaan vauhtia, kun tiedän mitä siitä seuraa polvelle. Mieluummin "ehjänä" pysyvä koira, jonka kanssa toivoisin vielä näkeväni metsästysmaastot ja linnunraadot. NOME- ja metsästysuramme on siis kysymysmerkin alla. Niitä jatkaisimme mielellämme, mutta se on vielä epävarmaa. Jälkeä pyritään ainakin jatkamaan, sainhan tuoreeltaan oikean jälkiliinankin hankittua. Nyt ei tarvitse enää fleksillä mennä, wuhuu!

Tylsyyttä ja harrastusajan kadottamista ehkäisemään olen ottanut ajoittain lainaksi naapurin koiran. Eräänlainen projekti kokeilu, jonka tarkoitus on kai pitää ennen kaikkea minut kiinni koiraharrastuksissa. Ja tuomaan Ruulle aina silloin tällöin seuraa. On nimittäin välillä vaikuttanut siltä, että Ruu on oikeasti yksinäinen ja olenkin miettinyt, että olisiko se sittenkin ansainnut jo aikaisemmin pysyvän ystävän saman katon alle?
Tämä vuosi tulee muuten ratkaisemaan suunnitelmia "oman pennun" suhteen. Vielä on onneksi aikaa antaa ajatusten asettua tämän asian kanssa. 


Voi hyvänen aika miten tästäkin kuvasta on aikaa...

Joukkomme tuoreimmat vahvistukset jaksavat edelleen omituisesti. Tutustuminen on jatkunut puolin ja toisin. Varsinaista pahuutta ei ole nähty edelleenkään, joulukuusikin sai olla rauhassa.
Ja pikkuhiljaa alkaa lempinimetkin vahvistua.

Tässä Musta Möykky jolla on Silmät



Minni on sellainen hellyttävän yksinkertainen kissa. Ei pahantahtoinen ollenkaan eikä koskaan. Kunhan mennä porskuttaa menemään. Sillä on uskomaton kyky piiloutua silmiltä. Muutamia kertoja se on jäänyt komeroon, kun on tullut sinne perässä eikä sitä olla huomattu. Tulee aina tervehtimään, kun herätään aamuisin. Joskus Minni luulee, että aamu koittaa jo viideltä...




"No! I don´t want to get up! I hide here. No one will ever find me here." 




Ja tässä Mökö Mökö kissa



Iines on kyllä hyvin omalaatuinen kissa. Se väistää silitykset ja kosketukset jos ei niitä halua. Tulee syliin vain kun haluaa, useimmin kävelee vain päältä. Ei ole nyt pitkään aikaan oikein halunnut tulla syliin. Silti hengailee hirveän lähellä. Yleensä selin meihin päin. Jokin mielenilmaus selvästi. On kaksikon pomo. Vieraileville koirille annetaan käpälästä. Tämä naapurin koira on vihollinen, jota ajaa pois. Ruu on samaa porukkaa tietenkin, mutta Ruu ei tungekaan iholle. Jotain jännää edistymistä kotiutumiseen on tapahtunut, kuten yllä oleva kuva osoittaa. Iines on alkanut nukkua makuuhuoneessa, minun aamutakin päällä. Aiemmin ovat nukkunet AINA yläkerran aulassa rahin päällä kaksistaan.

Meillä on Mökö Mökön kanssa pieni "pulleus" ongelma. Tämä kissa ihan oikeasti pullistuu pelkästään katselemalla ruokaa. 



Kunhan kevät ja kesä tulee, niin tarjotaan kissoille mahdollisuus tutustua ulkoilmaan valvotusti. Jos tykästyvät, pääsevät valjaissa ulkoilemaan ja kyhätään tarhakin, jossa viettää aikaa. Jospa saataisiin tuota pulleuttakin ajettua vähän alas liikettä lisäämällä...





Jännä nähdä mitä vuosi 2018 tuo tullessaan. Aika näyttää.