Ruu


Waterfowler Bliss - Pikku-Ruu



Pikku-Ruu on metsästyslinjainen labradorineiti, joka liittyi joukkoomme elokuussa 2010, heti pian Tikrujen kotiutumisen jälkeen. Pitkään olimme (lue minä) jo pohtineet toisen koiran ottamista, sillä ajankohta alkoi olla pennulle sopiva. Eniten pohdintaa aiheutti rodun valinta, joka seilasi monenlaisissa vaihtoehdoissa. Sitten kun pääsin läheltä tutustumaan työlinjaiseen labukkaan, oli päätöksen teko lopulta yllättävän helppo. Eniten meitä onnisti ystävän kautta löytää hyvä kasvattaja, jolla oli pentuja sopivasti suunnitteilla ja yhdistelmä vaikutti hyvältä. Sitten enää jännitettiin tuleeko pentuja, kuinka monta ja saammeko me yhtä tyttöä kotiin. Muistan vieläkin sen päivän, kun sain viestin kasvattajalta, että ”pieni musta tyttö täältä lähettää meille Keski-Suomeen terveisiä”. =)

 
Ruu on yhdellä sanalla kuvailtuna kiltti. Se on ollut niin kiltti ja helppo pentu, etten olisi voinut uskoa sellaisia pentuja olevankaan. Olin varautunut listojen syöntiin, kalusteiden maisteluun ja siihen muuhun normaaliin, mitä pennut nyt keksivät. Meidän Pikku-Ruu ei ole tehnyt mitään! Ainoastaan vähän maton reunaa on mennyt parempiin suihin samoin kuin oman pedin kulmaa ja parit koiran lelut. Nämä kaikki niin mitättömiä, ettei niitä edes lasketa tuhoiksi. =) Kodinhoitohuoneen ovenkarmeissa on pikkuruisia raapimisjälkiä sen takia, että omistajansa eivät uskoneet, että koirahäkki ei yksin riittä oviaukon peitteeksi, vaan tarvittaisiin ihan kunnollista koiraporttia. Niinpä Pikkumusta yritti sitten yhden päivän ajan siirtää paikalleen asennettua porttia, josta nämä pienet jäljet karmeihin sitten tulivat. Ruu uskoi siis päivässä sen, ettei se siitä liikahda. Liekö tämän jälkeen siirtynyt askartelemaan sen matonreunan kimppuun...? =)

 
 Muut eläinlauman jäsenet ottivat Ruun vastaan yllättävän hyvin. Miuku nyt ei yleensäkään noteeraa ”alempaa rotua” olevia mitenkään, Tikruilla kesti hetken sulattaa molemmat koirat niiden uudessa kodissa ja Piips alkuinnostuksen jälkeen lakkasi pian vöyhöttämästä. Nopeasti koirista tuli kavereita ja leikitkin alkoivat sujumaan. Iitu on ollut kyllä erinomainen vanhempi koira, joka ”johtaa” fiksusti. Leluista ja tylsistä luista ei riidellä, mutta herkuista riitti yksi komennus, jonka jälkeen Ruu oppi mitä se ”saa varastaa” ja mitä ei. Kertaakaan ei koirat ole tapelleet, ei edes pienintäkään riitaa ole ollut. Vaikka Piips ei arvosta asiaa, taisi Ruu ottaa sen jonkinlaiseksi idolikseen, sillä sen verran paljon pieni koiranpentu kulki isomman perässä menemään...aika suloista...=)

Tutustumista...

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä...
Mökillä
 
Tikrutkin tottuivat koiriin nopeasti ja kohta koko poppoo pystyi jo hengailemaan samassa jengissä, samalla lattialla ja samojen lelujen äärellä. Tikrut ja Pikku-Ruu ovat suloisia, kun ne tykkäävät kovasti kiehnätä lähekkäin. Tämä on oikein hellyttävää katseltavaa. Iitu ja Miukuhan ovat aina olleet coolisti oman tilansa herroja, hajuraon kanssa on toki voinut vierekkäinkin olla. =) Yleensä molemmat ”vanhukset” väistävät toisten läheisyysyrityksiä, mutta nuoriso tykkää niiiiiin kovasti olla lähekkäin...

Ensimmäisiä yhteisiä hetkiä samalla lattialla...

Hellyyttä <3




Pikku-Ruu on siis kiltti, suloinen, herttainen, sosiaalinen sekä silti hyvin vauhdikas, iloinen ja aktiivinen. Se on huomattavasti pehmeämpi koira kouluttaa kuin Iitu, ja on sen vuoksi opettanut ja kehittänyt minua jo nyt todella paljon koiran ohjaajana. 


 Alunperin olin ajatellut Ruun harrastuslajeiksi tokoa ja pk-hakua sekä kenties agilitya. Nome-jutut eivät minua kiinnostaneet ja niitä ei todellakaan ollut tarkoitus lähteä harrastamaan. Akille pyhästi vannoin, että yhtään linnunraatoa ei meille tule! Taipparit kasvattajan mieliksi ja that´s it! Vaan annas kun kävin katsomassa labradorien nome-kokeita ja siellä kisaavia koiria. Miten koirat pystyivät olemaan niin innoissaan, niin sydämellään ja joka solullaan mukana jossain asiassa? Niinhän siinä sitten kävi, kuten varmasti monelle muullekin. Innostuin lajista ja sen haasteista ja päätin, että varmasti ainakin tarjoan Ruulle mahdollisuuden toteuttaa itseään lajissa, johon se on saanut tiedot ja taidot jo äidinmaidossa. Jos sitten olisi käynyt niin, että Ruu ei olisi raatoja halunnut hakea, ei sekään olisi haitannut...=)

   


 Tällä hetkellä treenaamme siis aktiivisesti nomea sekä tokoa. Ruu on yllättävän innokas tokoilija ja sen kanssa on oikein hauskaa treenata. Palkaksi kelpaavat namit ja lelut. Pikku-Ruu tarjoaa kuitenkin omat haasteensa koulutukseen niin rodun kuin luonteenkin puolesta ja olen joutunut kyllä opettamaan aika lailla itseänikin, jotta yhteistyö on lähtenyt sujumaan. Ensimmäiset toko-kokeetkin on jo korkattu, ei yhtään pienemmissä kisoissa kuin tokon SM-kisoissa Kuopiossa 2012. Sieltä upeasti kunniapalkinnolla ALO1 197p ja SM hopeaa!!! Osallistujia alokasluokassa oli kuitenkin 101. Ei hassumpaa pieneltä noutajalta! =) Tavoitteenahan meillä on tietysti EVL ja sinne on vielä pitkä matka.

 
Mutta pakko myöntää, että vauhtia ja todellista ruutia tulee esiin niissä ”oikeissa töissä” eli nome-hommissa. Saan edelleen hämmästellä koiran luonnollisia taipumuksia ja vaistoja lajiin. Varsinkin alussa tuntui uskomattomalta, miten pieni koiranpentu osaa asioita, joita sille ei käytännössä ole vielä edes opetettu? Kaikki tässä lajissa on minulle itselleni niin uutta ja hankalaa, että minusta nome on ylivoimaisesti vaikein koiraharrastuslaji mitä on olemassa. Opetettavia asioita on niin paljon! Ruussa olisi valtavasti potentiaalia...on harmi, että ohjaaja hidastaa toisen urakehitystä. =) Jotain olemme onneksi tehneet oikein, sillä NOME-B kokeista on kasassa jo hienosti ALO1 ja ALO2 tulokset!

Ruu "oikeissa" töissä. Kuvat on ottanut Marika Ruottinen.

Aika näyttää, mihin meidän rahkeet riittää. Pikku-Ruu on todella ihana nuori ja terve koiran alku, ihan täydellinen paketti tähän mennessä. Ruu on oma persoonansa monessakin mielessä, se on meidän oma saparohiipijä. <3 




- Maarit