Taipuu taipuu, hyvin taipui

Yksi tärkeimmistä on nyt ns hoidettu alta pois, eli noutajien taipumuskoe = taipparit. Kovin vähän meillä loppujen lopuksi ehti riistajuttuja olla, kun ei niitä raatoja pysty ja kykene joka välissä sulattamaan ja treenaamaan. Ja kaikista suurin "murhe" oli se, että Easylle ei ole ammuttu vielä kertaakaan. Puttaalla käydessämme (vajaa kk ennen koetta) saatiin onneksi yksi avulias metsästäjä meille ampumaan. Alkuun kuunneltiin kaukaa ja hiljalleen tultiin lähemmäs ja lopulta ihan viereen. Kaikki meni hyvin ennen viimeistä paukkua, jossa Easy sitten jostain syystä nousi seisomaan ja käänsi pepun selkäni taakse. Vähän jäi tyhmä fiilis tämän takia, vaikka Easy ei mitenkään pelokas ollutkaan.

Onneksi päästiin ystävän luokse viikko ennen koetta treenaamaan taippareiden merkeissä ja saatiin ammuttua Easylle kertaalleen. Tehtiin hakuruutu ja ampuminen tuli siihen alkuun, kun ruutuun heitetään yksi varis. Easy ei tuumannut ampumisesta mitään, mutta kun ampuja ja heittäjä tulivat pois ruudusta, niin siinä kohti piti heille puhkua. Muu työskentely sujui ihan hyvin ja ampujakin tervehdittiin hommien jälkeen ongelmitta. 

Koska itselläni ei ole kania ja metsäjänön kanssa oli viimeksi vähän huomautettavaa, niin onneksi saatiin kokeilla kanijälki hakutreenin jälkeen. Easy jäljesti ekat 10m, vaihtoi vielä isomman vaihteen silmään ja kaahasi metsään. Oli kuulemma juossut kanista ensin ohi. Miten tämä ei yllättänyt yhtään?

Kani tuli siis kauniisti käteen vauhdikkaan juoksemisen päätteeksi. 

Muuta treeniä ei sitten ehditty enää tehdä. Paitsi kahdesti käytiin noutamassa pientä lokkia vedestä, koska vedestä noutaminen on vielä jännää ja otteet saattaa osua huonosti. Ja ei näistä treeneistä varmasti mitään hyötyä ollut. Varmaan enemmän kuumensi koiraa kuin korjasi otetta. Onneksi tajusin tehdä vain ihan parit noudot per kerta. Miten muistelin, että viimeksi kielsin paniikkitreenien tekemisen? Hyvin menny oppi perille...

Koepäivänä tuuli ja ukkoskuuroja liikkui runsaasti taivaalla. Me starttasimme numerolla yksi ja paikka oli sama, jossa aikanaan Ruun kanssa suoritimme taipparit. Melkein tuli tippa linssiin sitä miettiessä. Ilmottautuessa jännitti ihan hirveästi ja mietin, huomaako muut kun tärisen. Sitten omaa vuoroa odotellessa ei oikeastaan enää jännittänyt, vaan hyvillä mielin mentiin hommiin. Olihan tätä odotettu koko pitkän pentuajan!

Ensin siis rantavedestä lokin noutaminen. Sujui moitteettomasti. Sitten tuli laukaus ja veneestä lokin heitto. Easy tuijotti taas epäilevästi ampujaa ja ampumisessa nousi ja peruutti. Aurinko paistoi silmiin ja ranta oli kaislikkoinen, joten kyllä mietin, että mahtoiko koira nähdä koko heittoa. Yllättävän kaukana se vene rannasta kuitenkin oli. Lähetin Easyn ja se eteni muutaman metrin ja jäi sitten tuijottamaan ampujaa ja välillä minua ja selvästi vähän mietti, että mitähän tässä nyt tapahtuu. Annoin uuden luvan lähteä noutoon ja Easy kävi hakemassa lokin talteen. Se oli kaikesta huolimatta selvästi nähnyt hyvin lyhyen ja matalan heiton, josta olin kovin ilahtunut. Molemmat linnut tulivat kauniisti käteen asti.

Sitten hakuun. Nyt Easy ei tuumannut ampumisesta mitään eikä puhissut ampujan ja heittäjän poistumista hakuruudusta. Heitetyn variksen lisäksi tuomari haetutti vain kolme varista ruudusta.

Sitten odoteltiin muiden suoritukset ja lopulta 6/8 koiraa pääsi kanijäljelle. Juuri kun lähdettiin tekemään jälkiä tuli päällemme iso ukkoskuuro. Vettä satoi kaatamalla ja ukkonen jyrisi. Onneksi pahin sade ja jyrinä ehti helpottaa juuri ennen meidän aloitusta. Taippareissa meille näytetään selkeä kohta, josta jälki alkaa. Easy tasan tiesi, että pupu on metsässä ja se mitään nenää maahan suostunut laittamaan. Viritti itsensä äärimmäisen latautuneeksi (kun yritin saada sen nenän maahan) ja lopulta luvan saatuaan juoksi h**vetin lujaa eteenpäin. Tuomari sanoi alkuun, että hän kävelee lähemmäs kania ja nostaa käden ylös, kun koiralla on riista suussa. Kun Easy lähti, toinen toimitsija totesi tuomarille "jos kerkeät nostamaan kättä ylös...". Onneksi tyyliä ei arvostella ja pupu palautui sieltä tuota pikaa käteen asti.

Näin ollen Easy läpäisi taipparit ja ansaitsi tuloksen NOU1!
Melkein ei malteta odottaa, että päästään jatkamaan koeuraa!
Arvostelulomakkeesta lainattuna; "Nuori innokas koira, joka suoriutuu erinomaisen helpolla tavalla kokeen kaikista tehtävistä. Osoittaa erittäin hyviä noutajan taipumuksia. Erittäin hyvässä yhteistyössä ohjaajan kanssa."

Easy on juuri läpäissyt taipparit. Sateen jälkeen aurinko alkoi paistaa aivan ihanasti.

Riista treeniä

Ilmoittautuminen taippareihin on laitettu menemään ja nyt toivotaan, että mahdutaan mukaan. Kokeet on olleet aika ylibuukattuja ja aina ei edes oman seuran jäsenet ole mahtuneet mukaan. Koe olisi heinäkuussa eli nyt on vähän reilu kuukausi aikaa treenailla.

Kuviakin tuli räpellettyä muutama

Niinpä tyhjensin pakastimen, jotta pääsi samalla myös kärryille sen sisällöstä. Paremmat linnut (tavit, fasaani ja teeri) jäivät vielä pakasteeseen ja nyt treenattiin variksilla, harakoilla, lokeilla ja yhdellä naakalla. Kanin virkaa toimitti metsäjänis.

Tehtiin pieni hakuruutu, vedestä noutoja sekä vähän jotain "treeniä". Haku sujui vauhdikkaasti, täytyy treenata vähän isompaa aluetta vielä ennen koetta. Markkeeraus hakuruudun alueelle sujui myös hyvin eikä Easy jäänyt heittopaikkaan kiinni lähtiessään etsimään muita riistoja.





Vedestä ei ole tähän mennessä noutanut vielä mitään, mutta uimista on harjoitellut omaehtoisesti. Viime kesänä olin vähän huolissani, kun Easy istui mieluummin rannalla kuin tuli veteen. Onneksi en hoputtanut ja painostanut ja nyt Easy tykkää vedestä ja on ensimmäinen koiristani, joka rymyää lenkeillä ojia pitkin. Rannalta heitettiin lokki veteen ja sinne kauhottiin hirveällä raivolla. Otteet osuivat alkuun vähän huonosti ja rannalla Easy laski riistan alas korjatakseen otetta ennen luovutusta. Tämän sallin kerran, mutta kun toistamiseen tätä yritti, niin päätin kertoa, että sillä otteella tuodaan perille asti minkä on vedessä valinnut. Tämän jälkeen ei tarvinnut tästä huomauttaa näiden treenien yhteydessä, saa nähdä miten seuraavissa.

 

 Riista on vähän kuumentava tekijä ja toi lisävauhtia jo ennestään nopeaan koiraan. Silti Easy oli koko ajan hyvin hallinnassa, kuulolla ja kertaakaan se ei karannut mihinkään ilman lupaa. Easyn otteet riistoista oli pääsääntöisesti syvät ja rauhalliset. Luovutuksia hiottiin rauhallisemmiksi, sillä Easy helposti juoksi minusta ohi, tuuppasi linnut syliin tai piti lintua levottomasti lähelläni.

Tuula otti meistä muutaman luovutuskuvan. Easy piteli lokkia tosi rauhallisesti ja sain ihan rauhassa ottaa linnusta kiinni. Irroitti otteen vasta kun pyysin.

Kaikki riistat nousivat nopeasti ja Ruuhun verrattuna ehkä turhankin hanakasti kantoon...? Jokunen aika sitten kävi niin, että Easy äkkäsi fasaanin pesän melkein meidän takapihalta ja oli poimimassa emoa kyytiin, kun se otti siivet ja jalat alleen ja pakeni. Easylle jäi höyhenet suuhun ja minä ehdin keskeyttää jahdin tässä vaiheessa. Mutta tuli mieleen, että onko Easylle tullut ajatus, että lintu karkaa juuri kun on sitä poimimassa ja käy siksi hanakasti kiinni saaliiseen? En tiedä. Otteet oli kuitenkin rauhalliset, joten en tästä huolissani ole. 

Tätä lokkia palauttaa vedestä ja muutama kymmenen metriä on palautusmatkaa vielä rannalla. Ote on parempi kuin alussa (toki on pienempi lokki) ja ravisteli vasta luovutuksen jälkeen.

Tehtiin lisäksi vähän markkeerauksia ja linjaa. Lopputulemana on se, että täytyy näissä palata perusopintojen äärelle. Linjaa Easy ei todellakaan vielä osaa ja kaksoismarkkeeraus tuntuisi olevan heittäjän kanssa vaikeampia, kuin itse tehdyt muistimarkkeeraukset.

Videolla muistimarkkeeraus. Tehtiin suoraan kaksi heittoa, jotka Easy katsoi eri kohdasta kuin lähetyspaikka. Hyvin sillä oli ajatus mukana, vaikka jalat meinasi viedä kamalan lujaa. Variksen sijainti oli selvästi hankalampi hahmottaa metsämaastosta. Palautuksiin saatiin tämän jälkeen sitä rauhallisuutta, sillä nyt ne olivat vähän turhan voimakkaasti syliin tuupattuja.

Lopuksi tehtiin ns kanijälki. Easy on aiemmin kantanut samaa pupua ja silloin kantoi hienosti. Nyt lähti kuin ohjus luvan saatuaan, ei jäljestänyt metriäkään, vaan törmäsi ihan vahingossa jänöön. Haisteli sitä jonkun tovin, annoin miettiä. Sitten otti pupun kantoon ja kehuin sitä siitä. Kesken palautuksen pudotti, oli huono ote, joten annoin taas miettiä. Sitten näin, että meinasi lähteä leikkimään ja tähän annoin aika napakan palautteen, jonka jälkeen kantoi jänön käteen. Seuraavaksi pitää tehdä oikeasti kanilla ja katsoa, lähteekö leikkimään, vai muistaako tuoda minulle.

Kyllä nämä oikeat työt on ihanan vaikeita ja samalla kuitenkin kiehtovia. On niin mahtava nähdä ja aistia koirasta sen luontainen rakkaus tähän hommaan.

Ne oikeat työt

Ihan hirveästi en ole nome treenejä Easyn kanssa tehnyt, vaan pentu on saanut "kasvaa rauhassa".

Se mitä olen yrittänyt opettaa näistä hommista on, että istu rauhassa paikoillasi ja tarkkaile ympärillesi. Näitä treenejä olisi voinut olla kyllä paljon enemmänkin, myönnetään. Odottamista rauhassa on kuitenkin tullut harjoiteltua lähes päivittäin, sillä Easy on ihan pikkuruisesta pupsista asti joutunut katselemaan sivusta, kun treenaan Ruun kanssa rallia. Ja ihan aikojen alusta asti Easy on malttanut hienosti. Se ei ole ikinä vikissyt, itkenyt tai muutenkaan osoittanut mieltään odottaessaan. Se on vain odottanut. Alkuun tietenkin hyvin lyhyitä pätkiä, mutta nykyisin odottaa sen ajan kuin on tarvis.

Easy 10kk. Helmikuu 2020

Jos en ihan väärin muista, niin vasta reilu 8kk iässä Easy on saanut noutaa ensimmäiset "markkeeraukset". Nekin ihan vaan testinä, että miltä ne näyttää ja lähteekö se edes noutamaan heittoja. Testi paljasti, että luontaisen taipumuksen geeni aktivoitui samantien. Easy todella tiesi mitä se oli tekemässä ja todella halusi noutaa. Tämän jälkeen onkin tehty ihan vain lyhyen matkan heittoja, joita katsellaan, mutta eipä oikeastaan noudeta. Pitää istua paikoillaan, katsoa, seurata vierellä ja luopua. Ruu on saanut hakea nämä "mitättömät" heitot tai olen hakenut niitä itse. Easy on saanut hakea ihan vain muutaman kerran. Olen seuruuttanut damien ohi, kävelty niiden päältä, pydähdytty eteen ja jos ei osoita ennakointia vaan malttaa, niin on saanut poimia damin.

Ruu kohta 10v ja Easy 10kk

Linja treeniä ollaan tehty pari kertaa, mutta tähän tarvitsisin avustajan, joten kovin paljon ei tätäkään olla tehty. Ollaanko kahdesti tai peräti kolmesti? Piha on ollut jäässä, pellot jäässä tai niin liejusta liukkaina, ettei vain ole päästy tekemään. Se vähä mitä on tehty, niin tosi hienosti on sujunut. Olen tehnyt targettien avulla.

Alkeellista hakua ollaan tehty nyt "tuoreeltaan" kahdesti, eli vasta 10kk iässä. Tuohon "omaan" metsään ollaan viety yhdessä dameja pienelle alueelle ja lähettänyt sitten koiran niitä hakemaan. Ruu on näyttänyt aina ekaksi mallia, mutta vähän laiskasti Muori on hommiin lähtenyt. Se on selvästi sitä mieltä, että tuo lähimetsä ei ole oikea treenipaikka. Toisaalta se on hyväkin asia, kun vanhempi koira ei meuhkaa tai hötkyile. Ja toisaalta Ruun työskentely on muutenkin verkkaisempaa näin vanhemmalla iällä. Ehkä kokemus jo kertoo, että ihan oikean oikeat työt tapahtuvat pyssyn kanssa. Motivaatio syksyllä metsällä oli kuitenkin hieman toisenlainen...
Easy juoksi näissä hakutreeneissä lujaa. Oli innokas, mutta tuntui olevan enemmän vauhtia kuin nenän käyttöä. Hienosti lähti tuomaan heti löydettyään. Eiköhän tähän saada kokemusta ja ymmärrystä ajan kanssa lisää. Pääasia, että lähti aina etsimään innokkaasti ja löysi.





Pillityksiä ollaan tehty säännöllisesti tavallisten lenkkien yhteydessä. Luokse, stoppia ja lähietsintää. Tosi hienosti on alkanut mennä jakeluun eri käskyt.

Riistaa ei olla nyt talven aikana nähty tai koettu, eli niitä juttuja pitää tsekkailla, kun saadaan kevät kunnolla vauhtiin.

Jossain vaiheessa tunsin pienoista panikointia siitä, että me ei olla treenattu nome-juttuja riittävästi. Mutta kyllä mulla on käsissäni timanttinen koira näihin(kin) hommiin eikä Easy ole todellakaan mennyt pilalle vähäisistä treeneistä. Ehkä jopa päinvastoin. Easy on todella keskittynyt, rauhallinen, tarkkaavainen. Se malttaa todella upeasti odottaa !irrallaan! omaa vuoroaan jos Ruu käy tekemässä linjan tai hakee hakuruudusta damia. Kertaakaan ei ole yrittänyt karata. Vahinkojen ja sattumusten kautta on ilmennyt, että Easylla vaikuttaisi olevan mielettömän hyvä muisti ja paikallistamikyky. Easy erottelee jo nyt eri tehtäviä ja pystyi tekemään linjan toiseen suuntaan kuin hakuruutu ja luopumaan "häiriömarkkeerauksesta". Tämmöisen "treenin" tein siis kerran ja ihan vaan rentona kokeiluna. Järjellä ajatellen treeni olisi voinut olla liian vaikea, mutta jollain tapaa tiesin, että Easy pystyy siihen. Uskomaton pentu.





Easy juoksee lujaa ja tulevaisuuden haasteet lieneekin pillikuuliaisuudessa. PikkuKoira on minun toinen noutajani ja on ollut mielenkiintoista pohtia näitä asioita, kun itsekin tiedän paljon enemmän nome-maailmasta. Ruun kanssa ihan kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Pystyn luettelemaan monta asiaa, jotka Ruun kanssa olisi pitänyt tehdä toisin.

En malttaisi millään odottaa, että päästään treenaamaan lisää ja lisää! Oon niin fiiliksissä!

Easy 10kk

Easy 9kk

Taas laskin Easyn ikää persiilleen ja olin jo juhlimassa ensimmäisiä pyöreitä 10kk merkeissä, mutta vietetään nyt kuitenkin ensin 9kk etappi! Painoa oli 21,9kg ja korkeudessa on varmasti Ruun mitoissa ellei jopa yli. Ruu on mitattu rallikisoihin muistaakseni 49cm korkuiseksi, mikä oli aika yllättävää. Onkohan Muori seisonut laiskasti, koska en jaksa uskoa sen pitävän paikkaansa. Tai sitten vanhuus on tehnyt tehtävänsä. Mutta kyllä Easy ainakin 50cm on, ehkä sentin pari enemmänkin.

KUVA: RIIKKA NÄRÄ

Kuvassa Easy on hieman reilu 8kk. Takakorkeus on tasoittunut ja ihan kivalta se näyttää. 

Eletään pikkuhiljaa tammikuun loppua ja lunta ei ole käytännössä yhtään. Tamppautuneet kohdat ovat olleet jäässä, mutta kovaa vauhtia alkaa pihakin olemaan sula. Taivaalta on satanut vettä! Uskomatonta tähän aikaan vuodesta. Metsä on ollut onneksi pitkään sula ja tämä inspiroi tekemään Easylle ensimmäiset markkeeraukset dameilla, kypsässä 8,5kk iässä. Isäntä heitti ykkösmarkit, matka oli naurettavan lyhyt (jotain 20-30m), mutta kumpaakaan pudotuspaikkaa Easy ei pystynyt tarkasti näkemään. Se istui sivulla erittäin rauhassa, mutta myös erittäin valppaana. Markkeerasi hyvin ja löysi nopeasti. Juoksi perkeleen lujaa. Itse sähläsin toiselle noudolle lähetyksessä ja siinä tuli vähän säätöä, mutta Easy muisti silti hyvin pudotusalueen eikä epäröinyt lähdössä yhtään.

Lopputuloksena tälle on se, että Easy tykkää, osaa ja haluaa noutaa ja tuntuu, että vain taivas on rajana sille, mihin se voisi pystyä. Ohjaajasta on sitten loput kiinni. Seuraavat noudot pentu saa tehdä sitten joskus. Nyt jatketaan nometokolla ja harjoittelemme istumista rauhassa ja dameista luopumista. Opetellaan pillikäskyjä ja ehkä eteenmenon alkeita.

Easy 7kk

Tokossa taas olen huomannut monen monta asiaa, jotka olisi pitänyt tehdä toisin ja alkanut opettaa niitä uudestaan. Hohhoijaa. Esimerkiksi seuraamisen paikkaa aloin opettamaan uudestaan, perusasentoa samalla hieman taaksepäin ja perusasentoon tulemisen tekniikan haluan paremmaksi. Liikkeestä seisomiseen onnistuin opettamaan tuplapomput, joten siinäkin on kriteerit menneet uusiksi. Ruutuun menee niin lujaa etten saa sitä pysähtymään kuin ruudusta ulkona. Kerran tuli ekstempore kokeiltua voi-luokan kävelyt ja luoksetulo, kun olin ensin lähettänyt ruutuun. Sujui ihan hyvin.


KUVA: RIIKKA NÄRÄ



 Mutta yksi asia on PALJON parempi kuin jokin aika sitten ja se on tunnari! Minun nouto- ja namihullu pentuni on toden totta saanut juonesta kiinni. Saimme ystävältä lainaan purkkitelineen ja opetin ilmaisemaan oman kapulan ilman noutoa. Aluksi hyväksyin ilmaisuksi maahanmenon, koska se oli jäljeltä tuttu. Päädyin kuitenkin vaihtamaan sen pian kuonokosketukseen, koska se on tarkempi ja luultavasti myöhemmin liitettävä kapulan poiminta tulee luontaisemmin mukaan. Käsittämättömän helposti Easy tämän tajusi ja hyvin nopeasti pystyin jättämään purkit pois. Olen hämmentynyt, koska liike vaikutti melkein mahdottomuudelta saada ikinä opetettua.

Videolle otin mukaan ihka ensimmäisen tunnariyrityksen (vaikka ajattelin, etten ikinä kehtaa sitä julkisesti näyttää), koska suoritusten välillä on aika hurja ero. Ajattelin, että super pentuni osaisi tämän tuosta vain, mutta ei se sitten ihan niin mennytkään. Välissä tuli kokeiltua jos vaikka mitä, mutta aika epätoivoista oli noutohullun kanssa. Eli jos joku tuskailee toivottoman tunnarin kanssa, niin siitä on mahdollista päästä eteenpäin. Videoiden välillä on 6 viikkoa, ja jos olisin heti opettanut hajuerottelun, väli voisi hyvin olla vaikka 3 viikkoa.

Tokokoekin heitettiin ajatuksena tapetille helmikuun loppu puolelta. Easy olisi juuri ehtinyt sen 10kk täyttää. Periaatteessa sieltä kyllä varmasti tuloksen saisi, mutta hieman kauhistuttaa näin nuorella ja raakileella lähteä kokeeseen. Mutta sitten taas SM-kisoja varten pitäisi olla tulos alokkaasta ja nyt olisi koe lähellä, niin miksi ei? Mutta voihan olla, että juoksut tulee ja laittaa suunnitelmat uusiksi. Tai jos en nyt mene kokeeseen niin juoksut sotkevat sitten myöhemmin kuviot.
Mietitään mietitään...

 KUVA: RIIKKA NÄRÄ

Bc Koska ja Easy. Kaverukset ovat lähes samanikäisiä tulevaisuuden lupauksia.

Mörköjä Easy ei ole ihan hirveästi nyt nähnyt enää, mutta äänille puhisee kotona. Jonkun auton äänen kuulen minäkin joskus, mutta aina ei voi tietää, mikä on puhinan syynä. Useimmiten ei mikään. Hallillakaan ei puhku ja hauku enää niin paljon jos joku tulee ja menee ovesta.

Toisinaan ei sano enää mitään.

Muuten kotielämä on leppoisaa Pikku Koiran kanssa. Vielä se pentumaisesti jaksaa ja haluaa osallistua kaikkiin mahdollisiin leikkeihin mukaan ja tunkee väkisin niin lähelle kuin pystyy. Vähän pitää varoa, ettei rötkähdä vauvan päälle, koska todella tulee ihan niin kiinni ja lähelle kuin pystyy. Edelleen saan käteen kaikki mahdolliset tavarat lattialta ja joskus niitä mennään poikien leikkihuoneeseen ihan varastamalla varastamaan tuotavaksi. Onneksi Easy tuo ne kaikki minulle, koska esim. lego-osat ovat toisinaan hyvin hyvin pieniä ja helposti nieltävissä tai pureskeltavissa. Täytyisi varmaan käydä kylillä sen kanssa pitkästä aikaa ja näyttää elämää metsän ulkopuoleltakin...

Ihanaa, kun kotona on nuori harrastuskoiran alku ja pikku pikku koiranpentuvaihe on ohi!

Ihanaa ihanaa!

Easy on kyllä aivan sairaan mahtava otus! 

Easyläinen 7-8vkoa

Kohti peltoa ja metsää

Kevät alkoi rytinällä. Yksi päivä ja kaikkialla märkää, loskaa, sohjoa, kuraa, liukasta ja märkää, märkää, märkää, märkää.... Ynh! Ihana kamala kevät. Inhoan tätä vaihetta, kunnes alkaa olla suunnilleen kuivaa. Tai edes kunnolla sulaa. Tällä lumimäärällä sitä saa ehkä hetken odottaa.

Meidän kuntoilut katkesi kennelyskään, joka tosin jäi onneksi naurettavan lieväksi. Sitä pientä röhkimistä muutamina päivinä ja kahtena päivänä räkää nenässä. Oireita keski alle viikon ja nyt on reippaat kaksi viikkoa menty hissuksiin ja pysytty oireettomina. Tämän hiippailun jälkeen piti aloittaa taas potkurilenkit ja kuntoilu, mutta kevät päätti vihdoinkin saapua, joten potkurikelit ovat taakse jäänyttä elämää. Pyörällä käytiin kattomassa miltä tuo tie näyttää ja lopputuloksena se, että potkurilla ei ole enää mitään mahdollisuuksia päästä tänä talvena lenkille. Kurapuku voisi olla kova sana...





Tämä treenaamattomuus on lähes kokonaan tappanut oman koiraharrastamisen, kun sen ajan on antanut pois kaikkeen muuhun. Historiallinen tilanne kaikin puolin. Kymmenen vuotta on saanut harrastaa melkein miten paljon vain ja milloin vain. Tietenkin perhe-elämä on tuonut omat rajoituksensa, mutta totaali tekemättömyys on ollut ihan uusi juttu. Tilalle on tullut laiskuus ja mukavuudenhalu. Niin helppoa, kun ei "tarvitse" lähteä minnekään. Siis onko muutakin elämää kuin treenikentillä pyöriminen? On ilmeisesti ja alun kriisin jälkeen olen oppinut jopa tykkäämään siitä. OMG! Olen selvästi unohtanut, miten paljon "koiravouhottaminen" on antanut voimia, energiaa ja puhtia kaikkeen muuhun. Yritys treenailla naapurin koiralla oli hyvä ajatus, mutta toteuttaminen ei kuitenkaan ihan niin yksinkertaista. Arjessa on omat kiireensä, hiihtolomat ja sun muut menot mitä tässä nyt on ollut. Sitten piti ottaa tämä lainakoira taloon reiluksi aikaa, kunnes Ruu saikin kennelyskän. Meni heittämällä hukkaan taas seuraava kuukausi. Ja kohta talon täyttää muut pakon edessä hoitopaikkaa tarvitsevat nelijalkaiset. Luovutan toistaiseksi, ettei tarvitse potea huonoa mieltä siitä ettei ehdi, pysty, jaksa. Tekosyitä vai vanhuutta?

Ja onhan tuo koko toko ollut muutenkin tällä hetkellä hyllyllä/tauolla ja jatkuu määrittelemättömän ajan. Ruun polven parantaminen vei oman aikansa ja maajoukkueen karsinnat jäi tältä vuodelta väliin. Viimeisiin Tampereen karsintoihin oltaisiin periaatteessa päästy, joten käytiin vetäisemässä kokeenomaisesti liikkeet yli puolen vuoden tauon jälkeen. Ja Ruuhan pisteli menemään siitä mihin oltiin jääty, ellei jopa inasen paremmin. Kuitenkin siellä ne samat iänikuiset ongelmat näkyi, joten päädyin siihen, että ei maksa niin paljoa vaivaa ostaa lisenssejä ja maksaa koemaksuja. Ja hyvä niin, sillä olisihan tuo kennelyskä tartunta estänyt meitä joka tapauksessa. Välillä on kyllä tullut vahvoina välähdyksinä se fiilis, että haluaa päästä kokeeseen, mutta sitten taas ajattelee treenaamista ja polvea ja siihen se innostus sitten laantuu. Joten onko riittävästi motivaatiota? Entäs jos käväisisi siellä ulkomailla kokeessa? Se tuntuu jännittävältä, haastavalta, motivoivalta ja kiinnostavalta. Hmm...

Jos jotain hyvää tässä kevään ja kuran tulemisessa on, niin motivaatio ja innostus kohti peltoa ja metsää on alkanut todenteolla kasvaa. Mieli halajaa hirveästi raato-kokeisiin. Ja siihen tänä kesänä pyritään jos vain mahdutaan kokeisiin. Sitä varten sitä kuntoakin alettiin kohottaa, kun polvi todettiin hyväksi. Ehdittiin kuukauden verran tehdä potkurilenkkejä ennen kennelyskä-taukoa. Ei kyllä ihan parhaimpaan tikkiin ehditä, mutta tehdään mitä pystytään. Ja pellolla on tarkoitus jatkaa sitä jäljestämistä, mutta siihen tarvitaan kyllä apuja, jotta edistytään yhtään mihinkään.

Herttinen, ihanko tässä nyt intoillaan treenaamisesta? Ehkä vähän. Treenaamattomuuden talviuni alkaa rakoilla ja kohta kömmitään ylös peiton alta. Pikkuhiljaa.

Noviisin noutajaihmisen suuria pohdintoja

Olen ollut noutajan omistaja seitsemän vuotta. Sen myötä minulle on avautunut koiraharrastus kulttuurissa täysin omanlainen maailma. En tiedä, että tiesinkö koskaan mitä tämä laji oikeasti on ja mihin olin ryhtymässä, enkä ole varma tiedänkö vieläkään. Ainakaan se ei ole helppoa, yksinkertaista ja tuosta vain tekemistä. Se on paljon vaikeampi ja monimutkaisempi kokonaisuus, jossa pitää hallita niin montaa eri asiaa. Vaikeaa ja silti niin kiehtovaa.

Joillekin noutajan kouluttaminen voi olla hyvinkin helppoa, mutta ei minulle. Alkuhan vaikutti ihmeellisen helpolta ja sujui jopa hyvin. Muistan ihmetelleeni JA ennen kaikkea ihailleeni sitä, miten niin pieni koiranpentu pystyy osaamaan niin paljon asioita niin pienenä? Ihailtavaa vaistoa, jonka se oli saanut emoltaan "maidon mukana". Nyt tiedän ja ymmärrän, että jalostuksella on iso rooli siellä taustalla, mutta yhtä suuri merkitys on sillä, että se henkilö hihnan toisessa päässä osaa ruokkia ja rohkaista tuota vaistoa oikealla tavalla eteenpäin. Ja yhtä lailla rauhoittaa sitä pursuavaa intoa. Tasapainoilu näiden välillä ei ole helppoa. Ja kun tähän soppaan sotket vielä muita lajeja, niin vaikeaa on.

Nuo koiralla olevat vaistot ovat niin vahvat, että jopa minunkaltainen aloittelija pystyy viemään pentua jollain tavalla eteenpäin. Tai ollaanpas ihan rehellisiä. Ei pystyisi. MUTTA minulla on ollut suuri onni ja etuoikeus saada osallistua uramme alkuvaiheessa hollantilaisen Tineke Antonisse-Zidjan pitämään koulutukseen sekä myöhemmin Tineken sekä Anke Bogaerts (Saksa/Hollannista) yhteiseen koulutukseen. Erityisen lämmöllä muistelen tuota Tineken ensimmäistä koulutusta, jossa olin pelkästään kuunteluoppilaana. Ja silti opin niin paljon. Nyt tuoreeltaan minulla on ollut kunnia olla osallisena englantilaisen Philippa Williamsin koulutuksessa. Kaikkien kouluttajien tyyli on kouluttaa koiraa positiivisin keinoin. Olen nähnyt toisenlaisiakin koulutustapoja ja niistä ei ole jäänyt taskuun oikein mitään eväitä.

Treenikuvia nuoruus ajoilta

Muistakaa nuo nimet! Jos teille tarjoutuu mahdollisuus osallistua, niin osallistukaa! Itse toivon, että meillekin tarjoutuisi mahdollisuus osallistua vielä uudestaan heidän koulutuksiinsa. Heidän taitonsa kouluttaa eivät rajoitu ainoastaan noutajiin. Aikaisemmat koulutukset ovat onneksi kirjoitettu ylös ja löytyvät blogista ja soveltuvat käytettäväksi varmasti myös muille metsästysroduille. 

Hyvä kasvattaja, jalostus, pentu täynnä intoa ja taitoa sekä hyvät koulutusopit. Ihan simppeliä. NOT! Sen sijaan, että veisin koiraa fiksusti eteenpäin, taisin olla enemmän perässä raahattava vankipallo. Hidaste ja este kaikelle. Olen viime aikoina pohtinut paljon omien lajieni kautta sitä, että miten paljon tokon virettä nostattava treenaaminen vaikuttaa nome puolella häiritsevästi? Ja miten paljon taas nomea varten koiran rauhoittaminen, repismisleikkien kieltäminen ym vaikuttavat toko-puolella? Voiko näitä lajeja yhdistää ja menestyä molemmissa? Kaikista tuoreimpien tilastojen mukaan en sellaista labradoria löytänyt...

Kertasin meidän nome-uraa. Alku sujui siis hämmentävän hyvin. Ruu on syntynyt v. 2010, taipparit meni läpi helposti ja pari vuotiaana v. 2012 saatiin ehkä puolivahingossa heti ensimmäisestä nome B-kokeesta ALO1. Toisesta kokeesta tuli ALO2 ja WT-kokeesta myös ALO2. Eli jotain osattiin, mutta joissain asioissa oltiin vielä keskeneräisiä taidoiltamme, mutta tuo vahinko ykkönen pakotti vaihtamaan luokkaa. Avoimen luokan kisat, joita muutaman kävin seuraamassa, vaikuttivat ihan järkyttävän vaikeilta. Meinasin pyörtyä tehtävien vaikeudesta. Ja tässä vaiheessa me jämähdettiin paikoillemme. En saanut Ruuta vietyä eteenpäin. Melkein tuntui, että välillä ainoastaan taaksepäin.

Alokasluokkaa riistakokeessa

Kuluikin sitten pari vuotta ennen seuraavaa koetta, joka oli v.2014 käyty epävirallinen joukkue WT, jossa edustimme avoimen luokan koirakkoa. Tuossa kokeessa saatiin niin kylmää kyytiä, että minä en ole toipunut siitä vieläkään. Kyllä söi naista, ja kyllä se söi koiraakin. Tiedättekö, kun rasti rastin perään et saa damia/riistaa ylös, niin lannistut henkisesti ja lopulta myös fyysisesti. Vettä satoi, oli kylmä ja odottelua riitti. Viimeisellä rastilla tuli onneksi onnistuminen, mutta Ruusta näki, ettei sillä ollut kivaa. Eikä ollut minullakaan.

Vaikka tuo joukkue WT oli meille harjoittelua ja opetusreissu, niin on se silti jäänyt vaivaamaan mieltä. Fiilis on ollut koko ajan sellainen, että ei me osata. Eikä vain fiilis, vaan ihan treeneissäkin sen näki. Ei me osata. Itsetunto on tässä lajissa isossa roolissa, varsinkin koiran, mutta varmasti myös ohjaajan. Ei liian itsevarma, ettei yhteys ohjaajaan katoa. Ei liian varovainen, koska ei selviä mistään ilman ohjaajaa. Tuo noutajapennun innokkuus sisältää valtavan moottorin tekemiseen ja kun osaat tuota moottoria käsitellä, olet pitkällä. Koulutuksella saat puhtaasti sitä mitä haluat ja jos olet epäonnistunut, voit katsoa peiliin. Jos yrität oikaista niin voin kertoa, että oikotie ei ole koskaan lyhyempi reitti tavoitteeseen.

Raato treeneissä viime kesänä

Myös noutajamaailma koki erinäisiä sääntömuutoksia tuossa hiljattain ja sen seurauksena meille tarjoutui mahdollisuus osallistua wt-kokeessa alokasluokkaan. Niinpä kuuden vuoden iästä huolimatta, jolloin kaikkien muiden koirat ovat varmaan valioita jne, me osallistuimme alokasluokkaan, josta tienattiin ykköstulos. Oli ihan järisyttävän hienoa saada paljon onnistumisia, eli paljon dameja talteen. Huomasimme, että taidot ylittävät alokasluokan ja seuraavaksi on pakko vaihtaa luokkaa. Hyvän ystävän tukemana osallistuimme samana vuona avoimeen luokkaan ensin wt-kokeessa, ja vaikka sieltä ei tulosta saatu (kun Ruu oli hyvinhyvinhyvin tuhma ja karkasi paukusta), niin huomattiin, että me osataan! Myöhemmin tienasimme 2 x AVO1 tulokset. Me osattiin avoimen-luokan tehtäviä! Herranen aika! Tämän rohkaisemana käytiin myös nomeB-kokeessa ja sielläkin me osattiin! Osattiin niin paljon, vaikka ykköseen ei ylletty. Ja B-kokeet on saaneet jatkoa tältä vuodelta kahdella onnistuneella kokeella, vaikka kakkostuloksiin on jääty. Mutta mikä fiilis! Paljon, paljon onnistuneita tehtäviä.

Avoimen luokan wt-kokeessa

Neljä vuotta meillä meni jossain alokkaan ja avoimen välimaastossa. Se on aika pitkä aika olla "omissa oloissa" ja harrastella. Nyt ollaan selvästi avoimen tasoisia. Sitä olen kovasti miettinyt, että mitä on tapahtunut? En koe, että treeneissä olisi mitään isoa muutosta ollut. Voisiko olla, että Ruu olisi vain tuossa välissä kasvanut koirana? Myöhään kypsynyt, vai miten sitä sanotaan? Vai onko ohjaaja kypsynyt? En osaa sanoa. Jokin muutos on tapahtunut ja se muutos on positiiviseen suuntaan.

Mitäs tästä eteenpäin nyt sitten? Sivusta on tullut kysymystä, että mikä siellä kokeessa on mennyt pieleen, ettei ykköstulosta B-kokeista ole irronnut. Pienestä se on ollut kiinni, mutta salaa olen ollut myös jotenkin helpottunut. Saamme jatkaa kisaamista, löytää riistoja ja onnistua. Samalla kerrytämme kokemusta ja ennen kaikkea ohjaajan taitoja. Nautimme yhteisestä tekemisestä. Tuon surkuhupaisan joukkue WT:n jälkeen on vain niin siistiä onnistua tehtävissä ja saada "pudotukset" talteen.

Tuo niin kovin himoittu ja tavoiteltu valiotitteli tämän lajin maailmasta on kai jonkinlaisena tähtäimenä/tavoitteena, että tässä harrastuksessa pysyy mielekkyys ja kehittymisen halu yllä. Minä henkilökohtaisesti olen niitä harrastajia, jotka tarvitsevat sen jonkin tavoitteen/kokeen, jotta tulee harrastettua/treenattua. Kokeet otan opiskelureissuina, joissa hyvin näkee sen mitä me osataan ja missä on vielä opittavaa. Pakkomielle se ei ole, mutta tällä hetkellä ainakin on fiilis, että meillä on vielä kehittymisen mahdollisuuksia ja treenaaminen/kisaaminen tuntuu hyvältä. Ikää Ruulla kuitenkin jo on, että koiran ehdoilla mennään.

Paljon olen oppinut, liekö yhtä paljon vielä opittavaa. Ainakin paljon pohdittavaa.

Ei käyty maailmanympärysmatkalla, käytiin Tampereella

Oikeastaan vielä tarkemmin Nokialla, tietenkin Marikan ja koiruuksien luona. Perjantaina mentiin ja sunnuntaina tultiin takaisin. Jätettiin kaikki pojat kotiin viettämään poikain viikonloppua ja lähdettiin Ruun kanssa kaksistaan reissuun. 

Koiravouhottamiseksi tämä reissu sitten meni, ihan niin kuin suunniteltiin, paitsi että ihan kaikki suunnitellut treenit eivät erinäisistä syistä ehtineet toteutua. Mutta paljon hyvää treeniä ja siitä koostetta kera "laadukkaiden" kännykkäkuvien.

Perjantain treeneissä ekana vaikeahko kakkosmarkkeeraus. Tuuli ei ollut järin suuri, mutta joku hönkäys kuitenkin oli olemassa. Kuvassa olen näköjään lahjakkaasti laittanut numerot väärinpäin, eli ensin tuli heitto metsään, sinne lensi fasaani. Tämän jälkeen heittäjä siirtyi hyvin lyhyesti oikealle ja heitti variksen about tuohon ykkösen kohdille. Se haettiin ensin ja sen Ruu löysi aika kivasti. Maasto näyttää helpolta, mutta on todellisuudessa aika korkeaa kasvillisuutta ja louhikkoista, aika vaikeakulkuista. Ruu etenikin hitaan varovaisesti ja vähän mietittiin, että tuntuiko varpaissa ikävältä?

Kuvassa numerot ovat väärinpäin, ensin tuli heitto metsään ja toisena "aukealle".

Tänä aikana ehti kuitenkin unohtaa fasaanin, tai sitten ei alunperinkään nähnyt heittoa hirveän hyvin. Eteni jonnekin heittäjän nurkille pyörimään, mutta itsenäisesti metsään siirtymistä olisi saattanut joutua odottamaan, joten autettiin riistalle ekalla kerralla. Tehtiin sitten niin, että Viuhti kuljetti fasaanin takaisin Marikalle ja uusittiin Ruulle pelkästään markkeeraus metsään. Tuntui näkevän heitonkin paremmin ja lähti hyvin, mutta jäi sitten yllättäen puoleen väliin pyörimään ja nuuskuttelemaan todennäköisesti Viuhtin ja fasaanin jättämiä jälkiä. Höpö höpö tälle ja otin koiran takaisin. Kolmannella yrittämällä onnistui jo edetä hyvin hajuista välittämättä ja raatokin saatiin talteen. Vaikea tehtävä.

Sitten mentiin metsään ja tehtiin aika pitkä ohjaus, jossa maasto laskeutuu ja nousee loivasti. Heti alkumatkassa on vielä kaatunut pieni kuusi, jonka kuivuneet oksat törröttävät esteenä edessä. Ruksi merkkaa linjaa, ruksin alapuolella seisoo Marika ja heti hänen takana pienen kiven toisella puolella oli kani. Motivointi linjalle tehtiin taas ajona (drive) ja Ruu lähti kuin tykin suusta. Hyvin ylitti tuon kaatuneen kuusenkin, vaikka ensin mietin alkaako kiertämään tms. Eteni suoraan liki perille asti, kaarsi maaston muodon houkuttelemana lopussa oikealle, kun suoralle linjalle tuli vastaan se pieni kivi ja enemmän ryteikköä, stop ja vasemmalle ja pian nousi pupu. Oli kyllä hieno linja!

Kuvassa Ruu palauttaa fasaania, sillä tein saman linjan kahdesti, molemmat sujui yhtä hienosti.

Mutta näin komeaa pupuakin sai Pikkumusta noutaa, ja oli kyllä NIIN mieleinen kannettava.

Lauantaina käytiin tekemässä pikkutreeni yhdellä lammella. Ei raaskittu siellä vielä hirveästi metelöidä ja häiritä, kun näytti olevan vesilintujen suosiossa ja ei haluttu häiritä. Joten pikkutehtävät vain.

Alunperin ajateltiin ohjausta keskellä lampea olevien kasvillisuuksien läpi, mutta se jätettiin sitten seuraavaan kertaan. Nyt tyydyttiin pelkästään ohi uittoon. Ensin tuli rannassa metsään ykkösmarkkeeraus, matka 20m, jäi muistiin. Kuvassa ruksin luona varis, lähetyspaikalta veteen n. 10m matka. Pieni motivointi rannassa ennen lähetystä. Matkaa linjalla nyt sitten lähelle se 100m, 90m ainakin. Ei mennyt veteen niin reippaasti kuin olisin halunnut, oli helppo ranta ja olosuhteet siihen, mutta meni sentään. Aika pian lähti vasemmalle kohti kasvillisuutta, siitä sain helposti ohjattu ohi, mutta sitten pyöritteli päätään aika paljon, pari kertaa kääntyi ympärikin. Aina kuitenkin ohjautui, mutta ei ollut kyllä niin hyvin kuulolla kuin olisi voinut olla. Ajautui ruksista n. 15-20m oikealle, tajusin sen liian myöhään ja siellä uinti oli selvästi raskasta vesikasvillisuuden vuoksi, etten alkanut "riitelemään" ja ohjaamaan enää vedessä enemmän vasemmalle. Annoin rantautua ja ohjasin siitä vasemmalle. Nousi se varis näinkin. Vähän laiskanpulskea vesiohjaus. Ehkä johtui vieraasta paikasta ja pitkästä matkasta.

Muistiin jääneen markkeerauksen muisti hyvin, ensin näytti siltä, että veti pitkäksi, mutta kiersikin tuuleen ja paikansi linnun nopeasti. <3

Sunnuntaina käytiin vielä tekemässä viimeiset treenit. Kakkosmarkkeeraus metsäautotieltä. H = heittäjä. Varis lensi ensin vasemmalle, näkyvyys tälle parempi, vaikka tarkkaa pudotuspaikkaa ei pystynytkään näkemään. Toisena lensi fasaani ja se näkyi paljon huonommin. Fasaani haettiin myös ensin ja se löytyi hienosti, super!!! Myöskin varis löytyi ammattinoutajan ottein, tämä sujui todella hienosti! <3

Viimeisenä todella vaikea ohjaus. Matkaa on tosi paljon, kasvillisuutta on tosi paljon ja näkyvyys erittäin huono, eli koiran ohjaaminen erittäin vaikeaa. Kuvassa ei näy, mutta lähetyspaikalta 5m päässä kulkee metsäautotie poikittain, joka piti ylittää. Ruksi merkkaa koivua, jonka juurella takana odotti pupu. Tehtiin taas motivoidusti drivella.

Ja oli muuten vaikea. Kasvillisuutta oli sikin sokin ja Ruu valkkasi parhaansa mukaan helpointa reittiä ja minä yritin epätoivoisesti ohjata sitä suoraan ja eteenpäin. Yhtälö on yhtä kuin mahdoton. Ekalla taidettiin auttaa perille? Miten en muista enää. Uusinta meni päin persettä ja oli niin tottelematon, että hain koiran pois. Tämän jälkeen kuunteli paljon paremmin ja Marikan avustuksella tein "sokko ohjauksen" raadolle (eli Marika näki koiran, minä en, ja käsimerkein viittelöi minulle muutaman kerran mitä pillittää ja ohjata koiralle). Kuunteli ja totteli tosi hyvin nyt ja saatiin raato talteen. Mutta olipahan supervaikea. Jospa me taas opittiin jotain?

Mutta oli niin kiva koiravouhotus viikonloppu ja kivat oli maastot treenata! Ai niin, tehtiinhän me yhdessä välissä pikku tokoilutkin pienellä "puisto" nurtsilla. Eteenmeno onnistui vieraassa paikassa, jee! Mutta jäävät ja seuraamisen perusasennot meni riitelyksi. Plääh. Ei näköjään noutajaa napannut tokoilut, kun oli niin paljon oikeita töitä tarjolla. Ja oli niin kuumakin...seliseli... Mutta kai sitä pitäisi aktivoitua tokoilemaankin, kun puolitoistaviikkoa SM skaboihin. Niin, ja ollaan ehditty saada tunnarikin rikki kotipihassa. Great!

Mutta mitäs pienistä. Kiitos Marika ja koiruudet ihanasta, täydellisen onnistuneesta viikonlopusta! <3

Erilainen juhannus

"Lähetäänkö tonne?" kysyi eräs koiravouhottaja ystäväni jakaessaan linkkiä Kannonkosken juhannuksesta, jossa tarjolla oli wt-koetta ja koulutusta. Eihän sitä nyt juhannuksena tämmösiä touhuta, ajattelin minä. Ja yhtäkkiä olinkin jo laittanut ilmon wt-kokeeseen sisään ja avoimeen luokkaan. Just.

Siispä juhannusaattona "rankkuriauto" (niin kuin meidän isäntä autoani nimittää) strattasi kohti Kannonkoskea, kyydissä kaksi koiravouhottajaa ja kolme koiraa, evästä ja hyttysmyrkkyä. Avoimessa luokassa oli 10 koirakkoa, joista yksi oli joutunut jättäytymään pois, eli 9 koirakkoa. Me starttasimme luokassamme toisina ja onnennumerolla 13. Ikinä koskaan missään kisassa tai kokeessa en ole jännittänyt näin vähän kuin nyt. Ihan tosi rento fiilis.

Viisi rastia, joiden selitykset ja pisteet kuvineen laitan siinä järjestyksessä, kuin rastit suoritettiin. 

Ekalla rastilla oli kaksi ohjausta, 1 ja 2. Homma alkoi ajolla ja ampumisilla punaisen viivan mukaisesti. Tämän jälkeen sain tuomarin luvalla lähettää koiran ekalle damille.

Ajo ja ammunnat menossa, dami on ruksin kohdalla. Ruu lähti ja eteni hienosti, mutta pillitin liian aikaisin ja koira valui alaspäin liikaa, joten stoppasin ja ohjasin eteen, jolloin sai damin ylös. Kuva: Marika Ruottinen

Kuva: Marika Ruottinen

Omaan tahtiin sain lähettää toiselle damille. Tämä oli ihan kymppi lähetys ja etenemä, dami nousi heti. Hei! Meillä kaksi damia ylhäällä, wuhuu! Pisteitä tältä rastilta 19/20.

Odotellaan toiselle rastille pääsyä, ensin meidät kutsuttiin ja sitten pitikin yhtäkkiä odottaa. Kuva kertonee fiilikset, meillä on rentoa ja mukavaa. Ehkä vähän liian rentoa ja leppoisaa...

Tokalla rastilla oli paritehtävä alo-koirakon kanssa. Ensin ammuttiin ja tuli ykkösmarkkeeraus meille korkeassa heinässä kanavan reunaan. Seuraavaksi ammuttiin ja heitettiin ykkösmarkkeeraus oikealle heinikkoon alo-koirakolle, joka sai hakea ensin. Jonkin verran alo-koiralla oli säätöä ja käskytystä, kunnes lopulta löysi oman daminsa. Tämän jälkeen sain lähettää Ruun noutoon, joka juoksi suoraan damille ja poimi sen mukaan. Tuomari kehui kovasti Ruun työtä, pisteitä tuli 20/20. Itsestä tuntui vähän hassulta, kun kanavan reunaan meni voi-koirakoiden jättämät selvät polut ja dami sattui tippumaan juuri sen polun päähän. Tehtävä tuntui siksi tosi helpolta, vaikka kuulemma ensimmäinen koira oli painellut suorillaan kanavaan uimaan.

Tässä näkyy rastin kokonaiskuvaa. Ykkönen on meidän dami ja kakkonen on alo-koirakon dami. Kuva: Marika Ruottinen

Ruu palauttaa damia

Seuraavaksi kolmosrastille. Kaksoismarkkeeraus korkeassa heinässä.

Kuva: Marika Ruottinen

Me odotimme näkösuojan takana, kun edellinen koirakko suoritti tehtävää. Ruu näki siis vain ekan ampujan ja toisen koiran ohjausta. Tehtävässä ensin tuli ampuja 1 laukaus, josta heittäjä heitti ekan damin. Heti perään ampuja 2:sen laukaus ja heitto heti perään. 

Ja arvatkaa mitä. Ruu karkasi toisesta paukusta. Oli niin menossa suorittamaan, ettei malttanut ja tuli jonkinlainen aivopieru. Olin ihan hämmentynyt ja tuomarikin oli kovin pahoillaan, kun vasta oli ekalla rastilla nähnyt, miten hyvin Ruu olisi ollut ohjattavissa. Ihan varma en ole lähtikö pelkästä laukauksesta vai osittain myös heilahtavasta heittokädestä, mutta joka tapauksessa hihna kaulaan ja pois. Pisteitä 0/20. Oltiin kuitenkin onnekkaita ja saatiin jatkaa vielä kahdelle viimeiselle rastille.

Siellä lentää eka dami ja hetken päästä Ruu karkasi. Oli muuten vielä niin, että Ruu katsoi tosi tarkkaan ekaa ampujaa ja meinasi jopa missata ekan damin heiton, kun ei älynnyt sinne heti katsoa. Ehkä tämäkin sai sen unohtamaan luvan odottamisen. Sääli, olisin niin mielelläni nähnyt miten se olisi markkeerannut nämä damit. Kuva: Marika Ruottinen

Sitten olikin aika pienen puhuttelun ja palautteen annon. Että miten meni noin niin kuin omasta mielestä hä?

Jonkun aikaa saatiin odottaa nelosrastin alkua. Ensin tuli laukaus ja heitto, periaatteessa siis markkeeraus veteen. Koira näki heittokaaren (jos osasi katsoa), mutta ei nähnyt pudotusta, ainoastaan kuuli molskahduksen (joka oli muuten todella hento). Tämän jälkeen ampuja kävi ampumassa maahan puupinon viereen, jossa oli eka ohjausdami, joka noudettiin siis ensin. Tämän jälkeen piti saada koira vielä veteen.

Sinipaitainen on heittäjä, oikealla näkyy puupino, jonka vieressä oli siis eka ohjausdami. Kun oli saatu eka dami talteen ja olin lähettänyt koiran vesidamille, sain siirtyä n. 5m eteenpäin. Se ei tosin juuri auttanut, kun ei sinne rantaan nähnyt siltikään.

Eka dami saatiin ylös jonkun mutkan kautta, yllättävää, mutta vähän oli liikaa vauhtia. Lähipilliä on treenattava lisää. Tehtävän suurin vaikeus oli se, etten nähnyt koiraa rannassa, vaan sen piti itse edetä veteen. Ja koska Ruu ei ole vesipeto, se mieluummin ensin etsii kuivalta alueelta, kun meillä ei ole näköyhteyttä toisiimme. Olen varma, että olisi ollut helppo keskeyttää sen toiminta ja lähettää veteen, jos olisin sen nähnyt. Nyt jouduin kutsumaan 2-3 kertaa takaisin ja lähettämään uudestaan. Loppu viimein se onneksi eteni veteen ja sai hajun ja saatiin dami talteen. Pisteitä 10/20.

Ollaan juuri pääsemässä viimeiselle rastille. On karmea hiki! Tämä kuva kertoo valmistelut nelos ja vitos rasteille, asenne on huomattavan napakampaa... Karkaaminen oli NIIN tuhmaa...

Vitosrastin arvosteli molemmat tuomarit ja tämä suoritettiin myös paritehtävänä toisen avo-koiran kanssa. Ensin tuli lyhyt walk up ylämäkeen, kunnes tuli laukaus ja markkeeraus (M). Heti tämän jälkeen meidän selän takaa kuului laukaus, ohjaustehtävä (O). Markkeeraus tuli eka meille ja se jäi muistiin, toinen koirakko teki ensin ohjauksen. Kun saatiin viimein taas kääntyä markkeeraukselle, lähetin Ruun markkeerauskäskyllä ja se muisti upeasti tiputuksen. Jonkin verran joutui työstämään olemattomassa tuulessa, mutta pysyi tiukasti alueella. Huippu markkeeraus!

Ruu palauttaa markkeerausta.

Kuva: Marika Ruottinen

Sitten vaihdettiin tehtäviä, kaikki sama toistui, mutta me teimme nyt ensin sen ohjauksen. Se missä markkeeraus ja ohjaus suoritettiin oli sellainen "ura", jossa oli selvästi vähemmän heinää kuin reunoilla. En usko Ruun "tajunneen" selän takaa kuuluvaa laukausta, jonka piti ns vihjata sille, että siellä on tiputus. Ei lähtenyt ihan niin "lujaa" että vauhti olisi riittänyt yhdellä käskyllä damille. Meinasi karata vasemmalle heinikkoon, stop ja ohjasin jatkamaan. Hetken paikansi tätäkin damia, mutta ihan pienen pienen hetken. Mietin myös, että vaikuttiko ampuja alhaalla, väistikö Ruu sitä jarruttamalla ja ajautumalla vasemmalle heinikkoon? Täytyypä jatkossa joka tapauksessa harjoitella ohjauksia lähelle ihmisiä. Pisteitä 17/20.

Yhteensä siis 7/9 damia tallessa, pisteitä 66 ja yhden nollan siivittämänä AVO0 tulos. Ennen kaikkea on fiilis kyllä tosi hyvä, kun saatiin niin paljon onnistumisia kokeesta. Ja avoimesta luokasta! Olen nähnyt vaikeampiakin avo-tehtäviä, mutta nyt oli näin ja saatiin taas tosi hyvää kisakokemusta. Onhan se selvä, että alo-luokka on meille "liian helppo" ja nyt oli aika mennä eteenpäin. Kiitos vouhottaja ystäväni, kun patistit ja rohkaisit meidät tässä eteenpäin.

Kyllä kelpasi hikisen ja hyttysrunsaan päivän jälkeen mennä saunaan ja viettää juhannusilta loppuun leppoisin askarein. Muistankohan oikein, että suunniteltiin tästä tulevan jonkinlainen perinne eli ensi vuona uudestaan?

Mutta ei juhannusviikonlopun vouhotukset tähän loppuneet. Raadot oli sulamassa ja la + su treenattiinkin sitten riistan kanssa.

Heittäjät (H) oli pusikon takana ja about ruksin hollille eri kohtiin lensi linnut (pulut). Vesirämpimistä oli koko matka perille, todella todella vaikea maasto ja hidaskulkuinen. Koiraa ei näkynyt yhtään ennen kuin se oli metrin päässä tulossa takaisin. Tuuli tuli järveltä, eli helpotti tehtävää hurjasti. Tehtiin siis kaksoismarkkeeraus. Ekan Ruu haki aika kivasti. Toista noutaessaan ajautui vasemmalle rantaan heittäjien viereen, mutta sieltä omatoimisesti eteni veteen etsimään. Ei apuja, sillä tuuli oli nyt niin vahva, että halusin Ruun itse ratkaisevan tämän. Ja kyllä se sen sieltä kaivoikin. Hienosti!

Sitten tämän vesikanavan varrella taas kaksoismarkkeeraus. Heittäjä (H), eka heitto raato (1), toka heitto raato (2). Eli kakkosta Ruu haki ensin.

Yläkuvassa sama tehtävä, mutta isommalla zoomilla kuvattuna. Tämäkin vesi oli yllättävän raskas edetä. Heitot tuli enimmäkseen heinikkoon, joskus saattoi hiukan vesi läiskähtää. Kakkosheiton Ruu haki aina varmasti, mutta ekan heiton kanssa oli säätöä. Sitä uusittiin ihan yksittäisenäkin ja silti siinä oli säätöä. Ei ollut ihan nenä mukana, sillä kohdan Ruu tuntui markkeeraavan, mutta kun ei työstänyt hajua saadakseen niin ajautui juoksemaan jonnekin heittäjän taakse. Jonkin verran tässä siis työstettiin, mutta hyvä fiilis jäi, olihan tämä tehtävänä meille taas tosi haasteellinen.

Alakuvassa vielä kuva koiran perspektiivistä, eli paljon huonompi näkyvyys.

Palautus tulossa

Sunnuntaina sitten mahdottoman korkeassa heinikossa/apilassa. Yritettiin kaksoismarkkeerausta. Punainen viiva merkkaa isohkoa ojaa. Tässä tehtävässä lopulta kaikki meni niin persielleen kuin vain oli mahdollista.

Eka yritys oli selvästi paras. Ruu jopa päätyi oikealle alueelle, mutta jostain syystä se karkasi pahasti oikealle, jonnekin. Minä en nähnyt koiraa sinnepäinkään, mutta ei myöskään heittäjät. Ajoittain koiraa ja sen liikkeitä ei edes kuullut. Saatiin jollain konstilla Ruu autettua riistalle, jonka jälkeen se ajautui uskomattoman hienosti ykkösheiton alueelle, mutta karkasi taas ties minne. Hirveä duuni, että jostain "kilometrin" päästä saatiin koira riistalle.  

Ja sitten kun yritettiin uusia, niin lähdettiin siihen vielä jyrkempään alamäkeen. Ruu lähti aina ojan ylitettyään juoksemaan ojan reunaa ja ajautui tuonne oikealle, jonnekin. Kauas. Pari kertaa yritettiin uusia, mutta lopulta hermo kiristyi ja koirakin meinasi kuolla kuumuuteen, joten puhallettiin peli poikki, hain koiran hihnaan, vettä naamaan ja huilaamaan, ohjaaja puhaltamaan. Tauon jälkeen tehtiin parit ykkösmarkkeeraukset, ekalla piti avittaa, mutta toisella eteni sitten hienosti alueelle ja työsti upeasti alueella saaden raadon talteen. Tähän oli niin hyvä lopettaa. 

Mutta on se jännä tuo Ruun kuivan maan työskentely välillä. Edellisen päivän vaikeiden vesimarkkeerausten jälkeen ei voinut kuin ihmetellä, miksei se ajatus pysynyt nyt kasassa? Miksi se välillä työskentelee ei sinnepäinkään? Ei mitään ajatuksia mukana. Höhhöh. Lopputulemana kai taas todettava, että treenit jatkukoot.

Ai niin. Saatettiin tartuttaa nome/noutaja-kärpästä viattomaan sivulliseen. Saas nähdä mitä tulevaisuus sitten joskus tuo tullessaan. ;) Kiitos Tuulis avusta!