perjantai 30. joulukuuta 2016

Siitä on nyt tasan vuosi



Siitä on jo yksi vuosi, en voi uskoa sitä todeksi.
Aika tuntuu paljon pidemmältä, jonka kuulin johtuvan siitä,
että sydämellä on liian ikävä,
jolloin se aikaa muuttaa ja saa sen tuplaantumaan.




Kyllä kai tässä pärjätään, päivä kerrallaan eteenpäin mennään.
Vastaan tulee välillä vaikeita hetkiä, jolloin ikävä meinaa riistäytyä käsistä.
Silloin on hetki hiljaa oltava, sua ja sun luonnetta muisteltava.
"Ei saa luovuttaa, on vain jatkettava matkaa."

<3 Piips <3

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

272 + 282 = 2 x EVL1

Toko-kokeiden haasteet saivat jatkoa, kun buukkasin meidät kahteen kokeeseen neljän päivän sisälle. Tapaus oli suurimmaksi osaksi epäonninen, sillä alunperin halusin meille paikan vain Tampereen kokeeseen, jonne saimme varasijapaikan. Masentavaa, sillä treenikaverimme ei edelliseen Tampereen kokeeseen päässyt ensimmäiseltä varasijalta. No sitten oli katsottava jokin varasuunnitelma ja sain meille Varkauteen koepaikan. Odotin ihan viimeiseen ilmopäivään asti, mutta koska Tampereelta ei kuulunut mitään, niin olihan se pakko lunastaa paikka edes Varkauteen. Ja kas miten hupaisaa, kun heti seuraavana päivänä tulee viestiä, että saisimme paikan Tampereen kokeeseen. Ei ollut todellista ja kyllä harmitti. Mutta sitten ajattelin, että ehkä tästä saisi toko-kokeisiin haastetta ja ilmoitin meidät myös Tampereelle kokeeseen.

Tampereelle ajeltiin jo edellisenä päivänä, kun yhdistettiin kyläilyreissu samaan. Olikin niin mukava kyläillä, että koeaamuna ei meinattu päästä liikkeelle millään. Ja kun huolimattomasti katsotaan kisapaikka, niin mikäs sen hauskempaa kuin ajella pitkästi harhaan, kun ollaan jo valmiiksi myöhässä. No päästiin viimein sitten perille ja vielä ennen kokeen alkua ehdittiin melkein unohtua metsäpoluille ja kisanumeronkin kertaalleen kadotin. Miten loistavaa touhua. Kokeen tuomarina toimi Ralf Björklund ja koirakoita luokassamme oli 7. Me olimme tuo nro 7.

Paikalla istuminen: 9 - Oli teputellut kerran. Ei paha, mutta voihan rähmä!
Makuu + luoke: 9 - Alas meni ihan hyvin, mutta luokse tuli raville. Tajusin, että ei olla harjoiteltu tarpeeksi rivistä ekana lähtemistä, vaan keskitytty enemmän siihen, ettei karkaa toisten käskyillä.

Seuraavassa setissä hässäkkä, tunnari ja kaukot.

Hässäkkä: 7 - Kiersi hyvin, mutta kierron jälkeen pysähtyi omilla luvilla seisomaan liian pian. OHO. Siis ylimääräinen käsky kutsumiseen ja sen jälkeen istumis-stoppi oli hidas.

Tunnari: 8 - Upea, upea tunnari. Hyvä vauhti, tarkka etsintä, oma nousi heti, reipas palautus ja luovutus. Luulen, että tuomari luuli Ruun ylittäneen omansa ihan siinä alussa, mutta näin ei käynyt. Aloitti haistelut siitä vierestä. Sääli, oli pisteistä parempi suoritus ehdottomasti.

Kaukot: 9 - Järjestys S-I-M-I-S-M. Kympin kaukot, vähennyksen syytä en tiedä.




Seuraavassa setissä sitten loput

Ruutu: 9 - Eteenmeno riitti ympyrään asti, vähän oikeaan reunaan. Ihan ok loppuliike.

Seuraaminen: 9½ - Tuntui kyllä aika kamalalta, tuntui väljältä ja laiskalta. Mutta sujui paremmin kuin miltä tuntui.

Ohjattu: 8 - Lähti merkille laiskasti ja pysähtyi sitten yllättäen ympyrän etureunan jälkeen ihmettelemään, että mikäs teipin pala se tässä on. OHO. No seis siihen (onneksi edes älysin, että koira saa olla vaikka merkin edessä, kunhan on ympyrässä). Osasi lähteä siitä noutamaan ja loppuliike olikin ihan jees. Outo virhe, hyvin outo.

Zeta: 8½ - Järjestys I - S - M. Ihan ok liike, osataan nopeamminkin.

Luoksetulo: 8½ - Tämäkin ihan ok, mutta pystyisimme parempaan.


Yhteensä 272p, EVL1 ja sij. 2/7. Kokonaisuudessa laiskan pulsekaa työskentelyä, olisiko Ruu ollut väsynyt? Mukana muutamat kummalliset virheet, joita ei ole treeneissä tai kokeissa ole näkynyt. Tasaista työtä ja on kiva huomata, että väsyneenäkin Ruu jaksaa puurtaa kehässä. Suorituksemme jälkeen kätellessäni tuomaria hän kehui työskentelyämme ja erityisesti seuraamista. Tästä tuli kyllä hyvä mieli ja ehkä emme tee seuraamisesta ongelmaa. Treeneissä kun on ollut ilmassa jotain murhetta tämän liikkeen osalta.


No sitten ajeltiin kotiin ja koska perheemme pienimmäinen ilmoittautui kipeäksi, jäi koira oloneuvokseksi eikä puhettakaan, että pääsisimme mitään korjaustreeniä tekemään ennen toista koetta. Itsenäisyyspäivän kunniaksi lähdettiin kohti Varkauden koetta, matkaseurana Henna ja Hupi. Tällä kertaa oltiin äärimmäisen ajoissa paikalla. Koomista. =D

Varkautelaisilla on uusi halli ja kyllä sitä vaan kateelliseksi tuli. Kelpaisi todella meillekin vastaava. Koirakoita luokassa 8 ja tällä kertaa meidän numero oli 4. Tuomarina Marjo Halmiala.

Paikkaistuminen: 9½ - Ihan pienet teputukset kuulemma. Voi huokaus.
Makuu + luokse: 9½ - Maahanmeno ihan inasen kaksiosainen, josta vähennys. Harmittelin, että saimme olla taas rivissä se koirakko, joka kutsutaan ensin luokse. Tällä erää Ruu tuli kuitenkin laukalla, jee! Mutta hiukan varovaisesti, sillä viereinen koira karkasi myös meidän käskyllä.

Ekassa setissä oli ruutu. seuraaminen, ohjattu ja kaukot.

Ruutu: 8½ - Ihana vauhti, hyvä meininki. Kaarsi inasen oikealle ja kun annoin käskyn liian myöhään, oli ympyrän ulkona. Yksi korjaus siihen siis. Sivulletulo oli tosi väljän tuntuinen. Mutta ihana energia <3

Seuraaminen: 9 - Kehuja saimme jälleen. Ja nyt tämä tuntui pisteiden arvoiselta. Tuntui hyvältä, tehokkaalta ja meillä oli kivaa. Juoksuosuudessa tein vasemmalle käännöksen huonosti ja törmäsimme vähän toisiimme.

Ohjattu: 9 - Paljon parempi vauhti merkille, hyvä nouto ja luovutus. Ihana. Ruutu jäi ihan ohjatun viereen vasemmalle, aika kurja juttu olikin monelle koiralle, ketä arpoi vasemman kapulan noudettavaksi. Juoksivat ruutuun, kun juuri olivat siellä käyneet. Onneksi Ruu pieni selvitti vasemman kapulan noudon tyylipuhtaasti. <3

Kaukot: 9 - Järjestys S-I-M-I-S-M. Kympin tekniikka. Vähennys ilmeisesti vaihtojen epätasaisesta vauhdista, kun viimeinen perusasento on "ylireipas" verrattuna vaihtojen välissä olevaan istumiseen. On tämäkin ongelma.




Tokan setin järjestys: hässäkkä, luokse, zeta, tunnari

Hässäkkä: 9½ - Nyt onnistui kierrot normaalisti. Maahan-stoppi oli hidas. Loppu sujui hyvin.

Luokse: 8½ - Jälleen ihan ok, ei parasta meitä.

Zeta: 6½ - Järjestys S-I-M. Ruun istuminen oli hidas ja tosi vino. Maahanmeno jäi istumiseksi, kun annoin käskyn väärän jalan aikana. Näköjään sillä on merkitystä, vaikka kehässä ehdin ajatella, ettei olisi. No oli sillä.

Tunnari: 9½ - Aina kylmää sydändä, kun koira poimii rivin reunimmaisen kapulan. Ei meinaa muistaa uusia sääntöjä. Loppukin sujui hyvin, tuomari taisi toivoa nopeampaa luovutusta.


Yhteensä 282p EVL1 ja sij. 2/8. Tokassa setissä Ruu oli vähän varovaisemman oloinen, ei niin rennon oloinen kuin ekassa setissä. Kokonaisuutena parempi energia kuin Tampereella. Jatkossa siis kolme päivää ennen koetta ei tehdä yhtään mitään, paitsi möllötetään sisällä.

Treenattiin ennen kokeita n. 3 x vkossa Laukan hallissa. Harmittaa, että oma halli on niin pieni, kun se rajoittaa isosti isojen liikkeiden tekemistä. Paikallaolot tarttee vielä ekstra treeniä, muuten on kai vaan yksityiskohtien hiomista. Ennen kaikkea ohjaajalle asenteen ja korvien välin hallitsemista. Me osataan ja me ollaan hyviä, itseluottamusta hop!

Nyt jäädäänkin loppuvuodeksi tauolle ja katsotaan mitä ensi vuosi tuo tullessaan. Tämän vuoden kokeet oli tässä. Pari videota on kokeista mukana, ihan kaikkia en jaksanut latailla ja osa niin huonolaatuista ettei niistä näkisikään juuri mitään.

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Maissin matka maailmalla osa 4: Kasvua ja sapelihammastiikeri


Heippa kaikki mun fanit! Tai emmä tiedä ootteko ihan faneja, mutta kuitenki musta niinku kiinnostuneita. Tai niinku mun vauhdikkaasta elämästä. Mä niin tykkään olla vauhdissa ja liikeessä koko ajan!



Kuiteski ni viime kerran tarinasta onki jo hurahtanu aikaa, kun mamma ja kaikki kaksijalkaiset noin yleensäki on ollu niin kiireisiä. Ja ku mammalla on kiireitä ni on sitä meillä koiruuksillakin kiirettä riittäny, mulla varsinki. On kuulkaa pitäny kasvaa ja opiskella monia juttuja, kulkea mamman matkassa töissä ja huolehtia monista tärkeistä asioista. Siinä on kuulkaa ollu hommaa aika lailla.




Mut ensiksikin musta on tullu kuulkaa jo iiiiso tyttö! Oon saanu mun Siskon ja Tätsyn lähes kokonaan kiinni ja ainakin varmasti juoksen kovempaa ku ne! Hahaa! Mamma on vähä nyyhkyttäny jotain, et mä en oo enää sen suloinen pikku pentu. Mä en välillä meinaa kestää kuunnella sitä vollotusta ni yritän sit parhaani mukaan lohduttaa, et tää kuuluu asiaan. Ei me koiranpennut vaan voida olla aina koiranpentuja. Nih.




Oon huomannu, et mamman mielen saa aina paremmaksi, ku sitä pussailee paljon. Mä yritänki tehä sitä aina kun vaan on mahdollista. Ja se on aika usein se. Ja aika näppärää ku koko ajan yltää paremmin ja paremmin pussaamaan.




Nii ja tähän kasvamis systeemiin kuuluu se, että alottaa juoksut. Seki on iha normaalia. Jotenki sopii hyvin tähän "juoksu teemaan", ku juokseminen noin yleensäkin on melkein ihan parasta. Mamma se kuulkaa nyyhki ihan urakalla, ku mä alotin nää ekat juoksut. Arvatkaa saiko kuulla koko ajan sitä, että en oo enää pentu. Siis iha koko ajan. Oli kuulkaa melkonen homma lohdutella sitä, että kyllä sitä kiirettä on riittäny vielä kaiken muun lisäks.




Oli tosi kiva ku kaikelta kiireeltämme kerettiin taas kyläilemään tänne parhaaseen "tätilään". Ja arvatkaapa mitä! Tänne oli ilmestyny semmonen ku kissa! 

Jotenki mä en luottanut siihe yhtään, mokomakin Ihme Kisu. Niin mun mamma ja kummitäti sitä kutsui. Ja semmonen se kyllä olikin! Jotenki ihmeellisesti se on saanu uskoteltua, että on "vain kissa", mut mä näin heti et se on oikeesti sapelihammastiikeri! Siis tosi vaarallinen! Tai vähintääkin epäilyttävä.




Mä sit yritin vähä ottaa siitä selvää, tutustua ja niinku ymmärtää. Mut se vaan tuijotteli, huito tassua ja tiiättekö, siis sylki mun päälle! Vähänkö törkeetä!

Sit mamma tuli mun kaveriksi sitä ihmettelemään ja kaikki menikin ensi ihan hyvin. Mut sit! Sit mä näin ku se muuttu hirveän isoksi sapelihammastiikeriksi ja yritti kuulkaa mamman päälle hyökätä, ni mä kyllä päätin sanoo sille tosi tiukasti, et jätä mun mamma rauhaan!


Kattokaa mun ilmettä! Mä niin aavistan sen hyökkäyksen. Hetken päästä tän kuvan ottamisen jälkeen se yritti hyökätä tuolta mamman päälle. Luojan kiitos mä ehdin siihen väliin.


No sithän siinä kävi niin, et mamma moittikin mua mun käytöksestä ja jouduin miettimään asioita.
No mä sit mietin, ja ehkä mun mielikuvitus otti hetkellisesti vallan ja kävi semmonen "pikku moka" niinku et yritin ehkä vahingossa niinku siis syödä ton kissan...hupsista...heh...

Tän epistolan jälkeen mamma selvitti mulle, et toi "kisu" haluis vaa leikkii mun kanssa ja et mun pitäis leikkii myös. Mä en oo kyl ihan vakuuttunut et toi "kisu" (mun mielestä se on sapelihammastiikeri) olis täysin vaaraton, mut mä päätin sit yrittää tehdä sen kanssa tuttavuutta sopuisasti. Ei ihan helppoo ku toinen vaa huitoo tassulla (jossa muuten on pirun teräviä kynsiä!), vaatii kuulkaa aika paljon kärsivällisyyttä. Kattokaa vaikka ite!






Seuraavaks mamma ja mun kummitätsy päätti, et lähetään pihalle. No sehä sopi ainaki meikäläiselle! Eipähän tarttenu enää vahtia sitä terävä kyntistä otusta. 


¨


Mä meinasin et olis vouhattu pihassa, mut me lähettiinki sitte metsään!
Ehkä kuiteski vielä kivempaa!




Pääsi taas juoksemaan! Mä juoksin niin kovaa, et korvat vaan lörpötti ilmavirran mukana! 




Mun Tätsy ja Sisko on toisinaan sitä mieltä, että mä tungeksin ärsyttävän paljon häntäkarvoissa kiinni ja törkeesti kuulemma ohittelen ja jyrään päälle. Mä taas oon sitä mieltä, et jos edessä madellaan niin ohi saa painella. Nih.




Vaik kyl mä myönnän, et joskus juoksen ihan tahallaan toisen perään vähän tuupaten, koska niin saa tietenkin parhaiten kaveria juoksemaan hippaa!




Tällä erää mun Tätsy vaan tais säikähtää ja se juoksi oman mammansa luokse turvaan. Joskus se on vähä semmonen tosikko mun mielestä.




Ja eiköhän sieltä lenkiltä löytyny joku patsasteluun sopiva paikka taas, jossa pysähdyttiin hetkeksi. Se tais olla itseasiassa mun vika, ku vahingossa kiipesin siihe penkalle tähyilemään.
Mun kummitäti tuntui valittavan pilvistä keliä ja pimeyttä, mut otti se sen kameransa kuitenki mukaan ja sithä me tosiaan jouduttiin kuvamalleina olemaan. Se pyysi muute kertoo, et kuvaotokset on mitä on, ku on nii hämärää.




Mun turkin väriä täti kiitteli kovasti ja puheli, et musta saa edes jonkinlaista räpsyä, vaikka vähän hämärää oliskin. 




No sai noi "vanhuksetkin" tulla muutamaan kuvaan mukaan.




Mä ja Sisko.




Seuraavaks meille koittikin reissun ehkä koho kohta, ku päästiin tekee niitä "oikeita töitä" hakuruudun merkeissä. Mamma ja täti teki siitä semmosen, et mulle laitettiin lähemmäksi dameja ja "vanhuksille" vähän kauemmaksi. Minä sanoin että pah! Ja painelin sinne perälle ettimään. Ja löysinkin. Hahaa!




Mamma lähettää mua, tarkkana nyt!




No kyllä mä sit suostuin siitä lähempääkin ettimään, mut ku juokseminen on niin kivaa ja jalat vaan ittestään juoksi heti niin kauas. Lumi ei haitannu yhtään ja mä osaan luovuttaakin ihan priimasti nää damit. Tää on ihan parasta hommaa!




Heti toiseksi parasta on sit tokoilla mamman kanssa. Siitäkin tykkään paljon ja alan olla kuulkaa jo aika taitava siinäkin. Paljon on opeteltu juttuja, mut kuulemma enemmän on vielä opittavaa. Mamma kuvitteli tekevänsä mulle häiriöseuraamista, mut ei se musta niin kauhean vaikeaa kyllä ollu.




Mamma tykkää tehä mun kanssa yhtä paljon hommia ku mä sen kanssa. Se jaksaa aina kehua mua nii paljon ja sanoo, et tykkää ihan hirveästi musta ja erityisesti siitä, et mä on kuulemma aina valmis tekee hommia. Ihan aina. No miks en olis?




Se sapelihammastiikerikin oli siellä ulkona meidän kanssa. Mä en siellä jaksanu siitä niin kiinnostua, ku oli nii paljo kivempi touhuta mamman kanssa tai juosta tätsyn ja siskon kanssa.




Ja tätsyn kaa juokseminen oli taas tosi hauskaa...




...mutku mä juoksen jo niin kovaa ja ehkä vähän ronskisti tosiaan välillä yritän niinku kampata...ni sit tätsyllä meni hermo ja se näytti mulle sen pahan silmän katseen. Aika pelottava kuulkaa...




Välillä se meidän pihaleikkiminen oli aika sekasortoista menoa. Ei oikein tiedetty kuka juoksee kenenkin kanssa ja mihin suuntaan.





Sit ku tuli semmonen "hiljanen hetki" ni mä päätin käydä sitä kissaa kattomassa...





Mä lähestyin sitä tosi tosi varovaisesti. Niin ja kiltisti huom huom, muistin mamman neuvot.




Hivuttauduin toooosi varovaisesti lähemmäs...




...ja lähemmäs...





...ja sit yhtäkkiä se alko tehä jotain ihan ihme woodoo karate judoa! Emmä tiedä mitä se silläki meinas niinku tarkottaa, mä vaan jäin ihmettelemään sitä. Ja olin iha nätisti, huom huom!




Ja kaikesta mun kiltteydestä huolimatta se sit teki jonku taekwondo potkun...




Ja kehtas vielä sylkeä TAAS mun päälle. Kyllä mä sanoin sille tän jälkeen, et se on moro!
Ja heippa! 




Tätsy ja Sisko meni sitä sit ihmettelemään ja se jatko sitä sen woodoo systeemiä niilleki. Jos multa kysytään, ni kyllä se jotenki sekos. Ihan kaheli katti. 




Viimesenä päivänä me mentiin porukalla pellolle lenkille ja taas löyty poseeraus paikka. Ei se mua oikeestaan haittaa ku eihän se mitenkää vaikeeta ole ja herkku on taattua. Mut voi apua noita "vanhuksia", ne meinas heti laittaa iha läskiksi koko homman. Kattokaa ny vaikka! Ensin ne alko kauheesti haukotella, huokailla ja pyöritellä silmiä. Ja eivät edes yrittäneet peittää tylsistyneisyyttään! Huonoa käytöstä sanon minä.




Ja ei siinä mitää et pääsee pari haukotusta, mut sit Tätsy meinas nukahtaa! OMG!




Mun mamma sai aika paljon rapistella karkkipussia, et saatiin nuo mustatkin pitämään silmänsä auki ja suunsa kiinni.




Mä sain hirveesti kehuja taas ku oon kuulemma luonnonlahjakkuus tässä(kin) hommassa. Aina hyvä ilme kuvissa. Jos olis oikee mallikilpailu ni kuulemma mun jokainen kuva olis ollu onnistunut. Vaikka tähän kuvaan taisi lipsahtaa pieni kuolakupla. Heh...mutku ne karkit on niiiiiin hyviä...




Kuulemma kasvan ja kaunistun koko ajan.




No sit ku viralliset pönötykset saatiin päätökseen ni sit lähti, niinku keekki sanois; sokka irti!




Tätsyn kanssa otettiin kilpajuoksu. Paikoilla valmiit hep!




Hahaha haa! Pois alta Sisko, mä voitan mä voitan!




Ei ne pysyny yhtään perässä. Mä oikeesti juoksen tosi tosi lujaa! Mitä kovempaa sen kivempaa!




Mamma mua välillä yritti toppuutella. Tai toppuuttelikin. Kyllä mä mammaa tottelen, koska no mun mamma vaan on niin <3




Siinäpä ne tärkeimmät kuulumiset tuli kerrottua. Kasvan ja vahvistun kovaa vauhtia.
Mut jotain mä kuulin, et äly ei kasvais aina ihan täysin samaa tahtia. Mitähän ne sillä tarkoittivat?

Me lähettiin sit omaa kotia kohti ajeleen ja mä olin ihan naatti ku päästiin kotiin. Niin kivaa siellä kummitätsyn luona aina on. Niin ja ei mun tavaroiden varastelu ollu loppunut, oon edelleen sitä mieltä, että niiden pienten kaksijalkaisten lelut on ihan parhaita. Mä toivon ainaski joululahjaksi oman pikkuauton! Eiku lasten paistinlastan. Eiku leikki vispilän! Eiku...


Ja kuulemma oli väsynyttä porukkaa jääny omaan kotiinsakin. Ku me oltiin lähdetty ni oli kuulunu iso helpotuksen huokaisu. Tai haikeuden huokaisu? Jompi kumpi.



tiistai 8. marraskuuta 2016

Reissu Vantaalle

Halusin meille jotain erilaista toko-koe ohjelmaa, joten päätin ilmoittaa meidät Ruun kanssa vähän pidemmälle matkalle kokeeseen. Niimpä huristeltiin jo perjantaina heti töiden jälkeen Vantaalle ja harjoiteltiin olemaan yökylässä koiralle vieraassa paikassa. Ruu olikin sitten sitä mieltä, että mikäs tässä on kyläillessä. Ei siis tuumannut oikein mitään. Sujuvasti käytiin lenkillä vieraissa nurkissa ja juuri ja juuri huomattiin ohi kiitävät paikallisjunat. 

Itse koe pidettiin lauantaina Ojangon Racinel Areenalla ja se oli HSKH:n järjestämä. Tuomarina toimi Anne Nokelainen, luokassamme koirakoita oli seitsemän ja me startattiin numerolla viisi. Liikkeet oli jaettu kolmeen eri settiin ja olipas mukavaa vaihtelua liikejärjestyksiin. Ruu oli hyvällä mielellä ja ei tuumannut hallistakaan sen kummempia.

Ekassa setissä ruutu, tunnari, zeta, kaukot.

Ruutu: 10 - Eteenmeno olisi voinut olla suorempi ja jatkua pidemmälle, nyt Ruun vauhti riitti juuri ja juuri ympyrän sisälle aivan oikeaan reunaan. Ruutuun löysi hyvin, ihan kiva stoppi ja maahan. Vierelle tuli reippaasti, mutta väljästi. 

Tunnari: 10 - Oli kaikin puolin tosi kiva. Luulin tosin, että nappasi väärän. En vieläkään muista/tajua, että oikea voi olla myös jonon/rivin viimeinen.

Zeta: 9½ - Järjestys S - I - M. Tuomari rokotti ilmeisesti istumisen vinoudesta. Stopit toimi tosi tosi hyvin kokeessa, jee! Mutta seisomisessa oli itsellä tunne, että ennakoiko se stoppia? Ja kun oikein tarkkaan seuraa videolta, niin kyllä se näyttäisi pysähtyvän hitusen ennen käskyä. Huomion alla jatkoon myös se, että ei ennakoi seuraamiseen lähtöjä.

Kaukot: 10 - Perus-pertti järjestys I-S-M-S-I-M. Toimi taas niin kuin pitääkin ja kuten osataan, näissä on ollu treeneissä vähän jotain ongelmaa ja mukava, kun onnistui nyt. Ei saa unohtaa treenata sitä mitä osataan hyvin.




Tokassa setissä sitten luoksetulo, hässäkkä, seuraaminen ja ohjattu.

Luoksetulo: 8 - Ihan ok stopit, seisominen ehkä parempi kuin maahanmeno. Vauhti oli aika kova, joten siihenkin nähden ihan jees.

Hässäkkä: 10 - Sujui oikein kivasti, stoppina maahanmeno joka olisi voinut olla hiukan napakampi.

Seuraaminen: 8½ - Perus jees, mutta ehkä huonointa meiltä pitkästä aikaa kokeessa. Peruuttaminen onnistui hyvin ja nyt oli myös käännöskin peruuttaen. Vähäisellä treenillä on seuraaminen ollut... Irtosi siis käännöksissä ja kontakti oli epätarkkaa erityisesti juoksuosuudessa.

Ohjattu: 10 - Arvoimme vasemman, vaikka olisin toivonut oikean. Oikea oli vaikeampi, kun se sijoittui lähelle yleisöreunaa ja olisin halunnut nähdä väistääkö Ruu yleisöä vai uskaltaako kapulalle. Vasemmallekin Ruu teki turhan korostuneen kaaren ja ajautui siis vähän ohi jo kapulasta. Työsti koko ajan onneksi ja sai kapulan ylös. Merkin teki kivasti laukalla, mutta saisikohan sitä silti vähän reippaammaksi?




Pienen odottelun jälkeen sitten paikalla olot.

Istuminen: 9 - Piilo jäi jyrkästi vasemmalle ja se on vaikea. Ruu oli heti kun menin piiloon ottanut pienet teputukset kohti piiloa, muuten istui kuin tatti.

Maahanmeno+luokse: 8 - Joku ihme aivopieru ja kaksoiskäsky maahan. Tähän turhaan virheeseen meni kenties kisan voitto. 

Yhteensä siis tasan 300p EVL1 ja KP ja sij. 2/7. Kovemman tason koirakolle hävittiin vaivaiset puoli pistettä. Mutta olipahan mukavat kisat ja se, että siellä kehässä oli kivaa, on tärkeintä. Pidempi matka ja yökyläily ei painanut meistä kumpaakaan ja fiilis oli hyvä läpi koko kokeen. 

Parannettavaa jäi eniten itselleni siihen, että saisin pidettyä keskittymisen yllä tarkasti läpi koko kokeen. Ihan koko ajan olisi hyvä olla kartalla ja ennakoida, reagoida. Hallita se oma kroppa ja ajatukset. Toiseksi tuo paikallaolo härdelli on treenattava kuntoon. Ei ole mitään järkeä ottaa noin simppelistä liikkeestä vähennyksiä. Ei käy, niitä pisteitä hävitään ihan tarpeeksi muissa liikkeissä. 

Kiitos kaunis Korsoon hyvästä majoituksesta <3! Ja kiitos rakkaat serkku-pojat seurasta kokeessa, kuvaamisesta ja ennen kaikkea "erittäin asiantuntevasta ja asiallisesta kokeen juontamisesta" läpi kokeen. :D

maanantai 31. lokakuuta 2016

Spooky Ihme Kisu

Meillä on nyt kuukauden verran asustanut kissa neiti, jonka adoptoimme itärajan suunnalta löytöeläinkodista. Kisu on arviolta 5-6kk ikäinen, eli kenties nyt viimeistään sen 6kk. Kasvanut on ainakin.

Tiedettiin, että Kisu on hyvin arka, sillä se saatiin pyydystettyä parempaan turvaan yhden sisaruksen kanssa metsästä, jossa ne todennäköisesti ovat eläneet koko pienen ikänsä. Emoa ei saatu kiinni ainakaan vielä. Oli kuulemma kiltti, mutta hyvin hyvin arka. Kyllä vähän mietitytti ja jännitti, miten se meille sopeutuisi, kun talossa temmeltää kaksi pientä lasta ja rauhallisuudesta saa vain haaveilla.

Alkuhan ei ollut kovin lupaava...

Tästä piilosta en meinannut millään sitä löytää, kun en muistanut, että tuon lipaston alle jää kolo.

Kissa lymyili koko ajan niin syvissä piiloissa kuin vain löysi. Ei todellakaan halunnut olla kanssamme tekemisissä. Pari kertaa sen kadotinkin ja ihmettelin, mihin ihmeeseen voi kissa hävitä? Ellei se olisi yön aikana selvästi tyhjentänyt ruokakippoa tai käynyt vessassa, niin olisin jo epäillyt, että oliko meillä kissaa tullut ollenkaan. Siis Ihme Kisu.

Aina se piti kaivaa esiin piilopaikastansa, mutta kun sen sai esille, niin pikkuhiljaa alkoi Kisu osoittamaan merkkejä, että ei ne silittelyt pahalta tunnu. Koskaan se ei raapinut, sähissyt tai murissut, kun sen otti piilosta esiin. Kolmantena päivänä kuultiin ensimmäisen vaimea kehräys ja samalla uskallusta alkoi olla alueen laajentamiseen.

Ensimmäisiä tutkimusmatkoja...

No mitäs se koira sanoi, kun kissa tuli taloon? Ei sitten yhtään mitään. Kahtena ensimmäisenä päivänä Ruu ei varmaan edes tajunnut, että meille oli tullut uusi asukas. Ja kun se kissan sitten näki, niin eipä tuo vaivautunut oikein edes haistamaan. Ruu sanoi, että onhan noita nähty. Lähinnä Ruu tuntui paheksuvan, että kaikki huomio meni nyt jollekin ihme otukselle.

Mitä tässä nyt oikein vouhotetaan? Ettekö muka ole kissaa ennen nähny? Miksei kukaan silitä minua? 

Kisun oli siis hirmuisen helppo tutustua koiraan, kun koira ei tyrkyttänyt päästä iholle. Kävi sitten vähän niin kuin päinvastoin. Kerran koira ei tutustu, niin Kisu päätti tutustua koiraan. Ja jos Ruulta kysytään, niin välttämättä ei olisi ihan niin lähelle tarttenu tulla...




Siitä se sitten lähti etenemään. Poikasethan oli ihan valtavan innoissaan alusta alkaen ja jotenkin uutuuden hienoudessa malttoivat jopa käyttäytyä nätisti ja varovaisesti. Suurimmaksi osaksi.
Kaapin alta Kisu muutti meidän portaille.



Kaapin alla lymyilijästä kehkeytyi tosi nopeaan tahtiin hirmuisen utelias kissa. Kaikkea on pitänyt ihmetellä, joskus jopa vaarallisen läheltä. 




Ja kun paikat tuntuivat tulleen tutuiksi, niin sitten alkoi rallin juokseminen. Varsinkin aamut ovat ihan mahdottomia. Lupaan ottaa siitä näytettäväksi video koostetta joskus. Juoksu spurttien lomassa voi kohdistaa parit karate iskut "suureen mustaan ja hyvin vaaralliseen viholliseen", joka makoilee milloin missäkin sopivasti uhrina.

Niin ja kiltistä pikku raukasta on kasvanut myös melkoisen tuhma, itsepäinen ja oudon rohkea tapaus. Kieltoja ei usko yhtään ja suurin piirtein hyökkää päälle, kun yrittää opastaa soveliaasta käyttäytymisestä.

Ihme Kisulla on tapana liikkua talossa niin aavemaisen hiljaa, että aina kun yritän sitä jäljestää ja etsiä, niin se jo vaanii perässäni ja ihmettelee, mitä tässä oikein hiippaillaan. Pitäisi aina ensimmäiseksi katsoa selän taakse, vaikka olisikin hetki sitten näyttänyt siltä, että Kisu meni juuri päinvastaiseen suuntaan. Välillä on tuntunut aika spookylta...




Nyt ollaan parin viikon aikana alettu harjoittelemaan myös ulkoilua. Alkuun Kisu pelkäsi meidän pihaa ihan mahdottomasti, mutta kun kannoin sen nurmikko alueelta metsään, ei pelottanut enää yhtään niin paljon. Paitsi meidän pihassa olevat pahat viholliset, kaksi pientä ja yksi iso, jotka touhusivat milloin mitäkin. Kisu oli sitä mieltä, että tuonne en palaa ja pyrki syvemmälle metsään. Sitten kun vain odotin, niin kyllä tuo rohkaistui lähestymään pihaakin. On siis opeteltu miltä meidän piha näyttää ja mistä pääsee sisälle. Ja että pihassa puuhastelevat "viholliset" on niitä samoja tyyppejä sisätiloista. 


Pelottaa, kuljen matalana seinän viertä.

Minä haluan sisälle takaisin, nyt heti kiitos!

Rohkaisevaa apujoukkoa paikalla.

Nyt ollaan useamman kerran ulkoiltu ja olisikohan neljännellä tai viidennellä kerralla alkanut näyttämään siltä, että pihassa ei tartte enää pelätä. Mutta kyllä se metsä vetää puoleensa.





Lisää rohkaisevaa apujoukkoa.

¨


Sisällä Kisu ottaa meihin jo kontaktia, mutta pihalla se tuntuu olevan täysin omissa maailmoissaan. Ei reagoi kutsuääniin eikä muutenkaan tunnu olevan meistä kiinnostunut. Vaikutelma on sellainen, että jos se nyt pääsisi irti, niin olisi iso riski joutua hukkaan. Valvotut ulkoilut siis jatkukoot.

Jännää on sekin, että tätä ei tunnu haittaavan märkyys, kylmyys tai edes lumi. Ne eivät saa Kisua pyrkimään sisälle. En sitten tiedä jos sataisi vettä tai lunta? Maan märkyys ei haittaa. Itseasiassa Kisu kyttää saunan oven takana suihkun ääniä ja olisi kovin mielellään tulossa sinne mukaan. Ja tottakai vesikuppia roiskutellaan yli reunojen säännöllisesti.








Vielä tässä on opettelemista, että arki saadaan sujumaan. Nykyisellään riidellään eniten siitä, onko soveliasta alkaa pelleilemään aamuyöllä sängyssä. Alun orvosta rassukasta on muodostunut tämmöinen rallin juoksija, joka uskaltaa vähän uhmata sääntöjä ja kokeilee rajoja. 

Aavemainen, hiukan jännä ja ihmeellinen, on tämä yksilö.
Spooky Ihme Kisu.