Heippa kaikki mun fanit! Tai emmä tiedä ootteko ihan faneja, mutta kuitenki musta niinku kiinnostuneita. Tai niinku mun vauhdikkaasta elämästä. Mä niin tykkään olla vauhdissa ja liikeessä koko ajan!
Kuiteski ni viime kerran tarinasta onki jo hurahtanu aikaa, kun mamma ja kaikki kaksijalkaiset noin yleensäki on ollu niin kiireisiä. Ja ku mammalla on kiireitä ni on sitä meillä koiruuksillakin kiirettä riittäny, mulla varsinki. On kuulkaa pitäny kasvaa ja opiskella monia juttuja, kulkea mamman matkassa töissä ja huolehtia monista tärkeistä asioista. Siinä on kuulkaa ollu hommaa aika lailla.
Mut ensiksikin musta on tullu kuulkaa jo iiiiso tyttö! Oon saanu mun Siskon ja Tätsyn lähes kokonaan kiinni ja ainakin varmasti juoksen kovempaa ku ne! Hahaa! Mamma on vähä nyyhkyttäny jotain, et mä en oo enää sen suloinen pikku pentu. Mä en välillä meinaa kestää kuunnella sitä vollotusta ni yritän sit parhaani mukaan lohduttaa, et tää kuuluu asiaan. Ei me koiranpennut vaan voida olla aina koiranpentuja. Nih.
Oon huomannu, et mamman mielen saa aina paremmaksi, ku sitä pussailee paljon. Mä yritänki tehä sitä aina kun vaan on mahdollista. Ja se on aika usein se. Ja aika näppärää ku koko ajan yltää paremmin ja paremmin pussaamaan.
Nii ja tähän kasvamis systeemiin kuuluu se, että alottaa juoksut. Seki on iha normaalia. Jotenki sopii hyvin tähän "juoksu teemaan", ku juokseminen noin yleensäkin on melkein ihan parasta. Mamma se kuulkaa nyyhki ihan urakalla, ku mä alotin nää ekat juoksut. Arvatkaa saiko kuulla koko ajan sitä, että en oo enää pentu. Siis iha koko ajan. Oli kuulkaa melkonen homma lohdutella sitä, että kyllä sitä kiirettä on riittäny vielä kaiken muun lisäks.
Oli tosi kiva ku kaikelta kiireeltämme kerettiin taas kyläilemään tänne parhaaseen "tätilään". Ja arvatkaapa mitä! Tänne oli ilmestyny semmonen ku kissa!
Jotenki mä en luottanut siihe yhtään, mokomakin Ihme Kisu. Niin mun mamma ja kummitäti sitä kutsui. Ja semmonen se kyllä olikin! Jotenki ihmeellisesti se on saanu uskoteltua, että on "vain kissa", mut mä näin heti et se on oikeesti sapelihammastiikeri! Siis tosi vaarallinen! Tai vähintääkin epäilyttävä.
Mä sit yritin vähä ottaa siitä selvää, tutustua ja niinku ymmärtää. Mut se vaan tuijotteli, huito tassua ja tiiättekö, siis sylki mun päälle! Vähänkö törkeetä!
Sit mamma tuli mun kaveriksi sitä ihmettelemään ja kaikki menikin ensi ihan hyvin. Mut sit! Sit mä näin ku se muuttu hirveän isoksi sapelihammastiikeriksi ja yritti kuulkaa mamman päälle hyökätä, ni mä kyllä päätin sanoo sille tosi tiukasti, et jätä mun mamma rauhaan!
 |
| Kattokaa mun ilmettä! Mä niin aavistan sen hyökkäyksen. Hetken päästä tän kuvan ottamisen jälkeen se yritti hyökätä tuolta mamman päälle. Luojan kiitos mä ehdin siihen väliin. |
No sithän siinä kävi niin, et mamma moittikin mua mun käytöksestä ja jouduin miettimään asioita.
No mä sit mietin, ja ehkä mun mielikuvitus otti hetkellisesti vallan ja kävi semmonen "pikku moka" niinku et yritin ehkä vahingossa niinku siis syödä ton kissan...hupsista...heh...
Tän epistolan jälkeen mamma selvitti mulle, et toi "kisu" haluis vaa leikkii mun kanssa ja et mun pitäis leikkii myös. Mä en oo kyl ihan vakuuttunut et toi "kisu" (mun mielestä se on sapelihammastiikeri) olis täysin vaaraton, mut mä päätin sit yrittää tehdä sen kanssa tuttavuutta sopuisasti. Ei ihan helppoo ku toinen vaa huitoo tassulla (jossa muuten on pirun teräviä kynsiä!), vaatii kuulkaa aika paljon kärsivällisyyttä. Kattokaa vaikka ite!
Seuraavaks mamma ja mun kummitätsy päätti, et lähetään pihalle. No sehä sopi ainaki meikäläiselle! Eipähän tarttenu enää vahtia sitä terävä kyntistä otusta.
¨
Mä meinasin et olis vouhattu pihassa, mut me lähettiinki sitte metsään!
Ehkä kuiteski vielä kivempaa!
Pääsi taas juoksemaan! Mä juoksin niin kovaa, et korvat vaan lörpötti ilmavirran mukana!
Mun Tätsy ja Sisko on toisinaan sitä mieltä, että mä tungeksin ärsyttävän paljon häntäkarvoissa kiinni ja törkeesti kuulemma ohittelen ja jyrään päälle. Mä taas oon sitä mieltä, et jos edessä madellaan niin ohi saa painella. Nih.
Vaik kyl mä myönnän, et joskus juoksen ihan tahallaan toisen perään vähän tuupaten, koska niin saa tietenkin parhaiten kaveria juoksemaan hippaa!
Tällä erää mun Tätsy vaan tais säikähtää ja se juoksi oman mammansa luokse turvaan. Joskus se on vähä semmonen tosikko mun mielestä.
Ja eiköhän sieltä lenkiltä löytyny joku patsasteluun sopiva paikka taas, jossa pysähdyttiin hetkeksi. Se tais olla itseasiassa mun vika, ku vahingossa kiipesin siihe penkalle tähyilemään.
Mun kummitäti tuntui valittavan pilvistä keliä ja pimeyttä, mut otti se sen kameransa kuitenki mukaan ja sithä me tosiaan jouduttiin kuvamalleina olemaan. Se pyysi muute kertoo, et kuvaotokset on mitä on, ku on nii hämärää.
Mun turkin väriä täti kiitteli kovasti ja puheli, et musta saa edes jonkinlaista räpsyä, vaikka vähän hämärää oliskin.
No sai noi "vanhuksetkin" tulla muutamaan kuvaan mukaan.
Mä ja Sisko.
Seuraavaks meille koittikin reissun ehkä koho kohta, ku päästiin tekee niitä "oikeita töitä" hakuruudun merkeissä. Mamma ja täti teki siitä semmosen, et mulle laitettiin lähemmäksi dameja ja "vanhuksille" vähän kauemmaksi. Minä sanoin että pah! Ja painelin sinne perälle ettimään. Ja löysinkin. Hahaa!
Mamma lähettää mua, tarkkana nyt!
No kyllä mä sit suostuin siitä lähempääkin ettimään, mut ku juokseminen on niin kivaa ja jalat vaan ittestään juoksi heti niin kauas. Lumi ei haitannu yhtään ja mä osaan luovuttaakin ihan priimasti nää damit. Tää on ihan parasta hommaa!
Heti toiseksi parasta on sit tokoilla mamman kanssa. Siitäkin tykkään paljon ja alan olla kuulkaa jo aika taitava siinäkin. Paljon on opeteltu juttuja, mut kuulemma enemmän on vielä opittavaa. Mamma kuvitteli tekevänsä mulle häiriöseuraamista, mut ei se musta niin kauhean vaikeaa kyllä ollu.
Mamma tykkää tehä mun kanssa yhtä paljon hommia ku mä sen kanssa. Se jaksaa aina kehua mua nii paljon ja sanoo, et tykkää ihan hirveästi musta ja erityisesti siitä, et mä on kuulemma aina valmis tekee hommia. Ihan aina. No miks en olis?
Se sapelihammastiikerikin oli siellä ulkona meidän kanssa. Mä en siellä jaksanu siitä niin kiinnostua, ku oli nii paljo kivempi touhuta mamman kanssa tai juosta tätsyn ja siskon kanssa.
Ja tätsyn kaa juokseminen oli taas tosi hauskaa...
...mutku mä juoksen jo niin kovaa ja ehkä vähän ronskisti tosiaan välillä yritän niinku kampata...ni sit tätsyllä meni hermo ja se näytti mulle sen pahan silmän katseen. Aika pelottava kuulkaa...
Välillä se meidän pihaleikkiminen oli aika sekasortoista menoa. Ei oikein tiedetty kuka juoksee kenenkin kanssa ja mihin suuntaan.
Sit ku tuli semmonen "hiljanen hetki" ni mä päätin käydä sitä kissaa kattomassa...
Mä lähestyin sitä tosi tosi varovaisesti. Niin ja kiltisti huom huom, muistin mamman neuvot.
Hivuttauduin toooosi varovaisesti lähemmäs...
...ja lähemmäs...
...ja sit yhtäkkiä se alko tehä jotain ihan ihme woodoo karate judoa! Emmä tiedä mitä se silläki meinas niinku tarkottaa, mä vaan jäin ihmettelemään sitä. Ja olin iha nätisti, huom huom!
Ja kaikesta mun kiltteydestä huolimatta se sit teki jonku taekwondo potkun...
Ja kehtas vielä sylkeä TAAS mun päälle. Kyllä mä sanoin sille tän jälkeen, et se on moro!
Ja heippa!
Tätsy ja Sisko meni sitä sit ihmettelemään ja se jatko sitä sen woodoo systeemiä niilleki. Jos multa kysytään, ni kyllä se jotenki sekos. Ihan kaheli katti.
Viimesenä päivänä me mentiin porukalla pellolle lenkille ja taas löyty poseeraus paikka. Ei se mua oikeestaan haittaa ku eihän se mitenkää vaikeeta ole ja herkku on taattua. Mut voi apua noita "vanhuksia", ne meinas heti laittaa iha läskiksi koko homman. Kattokaa ny vaikka! Ensin ne alko kauheesti haukotella, huokailla ja pyöritellä silmiä. Ja eivät edes yrittäneet peittää tylsistyneisyyttään! Huonoa käytöstä sanon minä.
Ja ei siinä mitää et pääsee pari haukotusta, mut sit Tätsy meinas nukahtaa! OMG!
Mun mamma sai aika paljon rapistella karkkipussia, et saatiin nuo mustatkin pitämään silmänsä auki ja suunsa kiinni.
Mä sain hirveesti kehuja taas ku oon kuulemma luonnonlahjakkuus tässä(kin) hommassa. Aina hyvä ilme kuvissa. Jos olis oikee mallikilpailu ni kuulemma mun jokainen kuva olis ollu onnistunut. Vaikka tähän kuvaan taisi lipsahtaa pieni kuolakupla. Heh...mutku ne karkit on niiiiiin hyviä...
Kuulemma kasvan ja kaunistun koko ajan.
No sit ku viralliset pönötykset saatiin päätökseen ni sit lähti, niinku keekki sanois; sokka irti!
Tätsyn kanssa otettiin kilpajuoksu. Paikoilla valmiit hep!
Hahaha haa! Pois alta Sisko, mä voitan mä voitan!
Ei ne pysyny yhtään perässä. Mä oikeesti juoksen tosi tosi lujaa! Mitä kovempaa sen kivempaa!
Mamma mua välillä yritti toppuutella. Tai toppuuttelikin. Kyllä mä mammaa tottelen, koska no mun mamma vaan on niin <3
Siinäpä ne tärkeimmät kuulumiset tuli kerrottua. Kasvan ja vahvistun kovaa vauhtia.
Mut jotain mä kuulin, et äly ei kasvais aina ihan täysin samaa tahtia. Mitähän ne sillä tarkoittivat?
Me lähettiin sit omaa kotia kohti ajeleen ja mä olin ihan naatti ku päästiin kotiin. Niin kivaa siellä kummitätsyn luona aina on. Niin ja ei mun tavaroiden varastelu ollu loppunut, oon edelleen sitä mieltä, että niiden pienten kaksijalkaisten lelut on ihan parhaita. Mä toivon ainaski joululahjaksi oman pikkuauton! Eiku lasten paistinlastan. Eiku leikki vispilän! Eiku...
Ja kuulemma oli väsynyttä porukkaa jääny omaan kotiinsakin. Ku me oltiin lähdetty ni oli kuulunu iso helpotuksen huokaisu. Tai haikeuden huokaisu? Jompi kumpi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti