tiistai 27. syyskuuta 2016

Treenilistan päivitys

Viikko sitten jatkettiin toko-koe uralla oman seuran iltakokeessa. Ei kyetty treenaamaan ihan niin paljon kuin oltaisi haluttu ja raato-koekin varasti sitä vähäistä treeniaikaa, joten mentiin katsastus mielessä kokeeseen. Saataisi treenilistaan päivitykset. Oman seuran kokeeseen näin on hyvä mennäkin. Talkoiltiin paikalla koko ilta eli mukavasti oli hetki odottelua ennen kuin oma luokka alkoi. EVL:ssä meitä oli viisi, kaikki omaa treeniporukkaa. :)

Me olimme kolmas koirakko luokassamme, tuomarina toimi Marjo Halmiala ja liikkeet tehtiin kolmessa setissä. 

Paikalla istuminen: 10 - Oli kuulemma istunut kuin tatti.
Makuu + luoksetulo: 9 - Maahanmeno oli hidas, mutta kohtuullinen. Luoksetulossa kävi hassusti, kun viereinenkin koira lähti samalla käskyllä ja Ruu hämmentyi tästä. Lähti reippaasti, mutta sitten korvat meni luimuun ja ilmeestä näki, että joko luuli tekevänsä väärin tai sitten luuli, että viereinen koira tulee syömään sen iltapalaksi. Eli tuli hiukan varovaisemmin vierelle, vaikka tulikin laukalla. Koskaan ei ole vielä näin käynyt, tätäkin olisi kai harjoiteltava?

Tauon jälkeen toinen setti

Seuraaminen: 8½ - Hyvä perussetti. Olisiko hitaat perusasennot vähennyksen syinä?
Luoksetulo: 8 - Molemmat stopit oli vähän hitaammat kuin viimeisimmissä kokeissa. Seisomiskäskyn annoin lisäksi myöhässä.
Zeta: 7 - Ruu mokasi tämän, järjestys M - I - S ja Ruu seisoi istumisen. Ei ole ikinä mokannut asentoja kokeessa, joten outo virhe.
Ohjattu: 9 - Merkki saisi olla nopeampi.
Ruutu: 9½ - Älyttömän hyvä eteenmeno! Vauhdikas ruutu ja hyvä stoppi, maahankin meni hyvin, mutta liekö puolikkaan verran liian hitaasti? Tuomari kommentoi, että jos olisi käynyt maahan niille jalansijoille, niin olisi ollut ulkona ruudusta. Vähensikö sitten pienestä etenemisestä? Itse olin sitä mieltä, että seisoi ruudun sisäpuolella ja tätä kysyin vielä sivusta katsoneilta kavereilta, jotka olivat samaa mieltä.

Ja pieni tauko ennen vikaa settiä...

Tunnari: 10 - No oli kyllä hieno! Reipas vauhti molempiin suuntiin, varma oman poiminta heti.
Kaukot: 9½ - Järjestys S - I - M - I - S - M. Kympin tekniikka, vähennys siitä, että perusasentoon istuminen oli "poikkeavan" nopea verrattuna kaukojen vaihtoihin.
Hässäkkä: 10 - Stoppina seisominen, joka oli minusta tosi hyvä. Nyt onnistui kapulan poiminta ja luovutus hyvä. Hienosti! Tuomari toivoi vielä napakampaa seisomista jatkoon. Yritetään yritetään...

Yhteensä siis EVL1 289,5p, KP, ja luokkavoitto.

Kiva peruskoe, hyvä treeni. Mietin, että oliko liiankin "treeni moodi" päällä, kun oli niin tuttu porukka ja paikka. Ainakin kokeen alku tuntui vähän sinnepäin tekemiseltä. Mutta loppua kohti parani koko ajan ja fiilis läpi kokeen pysyi ylhäällä. Oli kivaa!

Tänään käytiin treenaamassa ekaa kertaa kokeen jälkeen ja tein korjaus setin: seuruu - luokse - zeta jäljitellen koetta. Liikkuri mahdollisimman lähellä ahdistamassa ja lisäksi kentällä pyöri useampi poika pyöriensä kanssa ja melusivat siinä mennessään. Tosi hyvä setti! Luoksetulo oli niin priima! Wau! Ja zetassa sama järjestys kuin kokeessa ja istuminen ihan älyttömän hyvä! Tähän palkkasin. 

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

NOME-B AVO2

Koska on otettu osaa WT-kokeissa avo-luokkaan, niin samalla rohkeudella päätin, että käydään kattomassa miltä avoinluokka näyttäisi raato-kokeissa. Ilmojen jälkeen hirvitti, että miten paljon risuja saataisiin, sillä olettamus oli, että raato-kokeet on paljon vaikeampia. Harmittavasti toiseen kokeeseen emme mahtuneet mukaan, mutta sentään tässä yhdessä päästiin starttaamaan.

Siis eilen aamulla klo 05.10 startattiin pihasta ehkä juuri ja juuri kahden tunnin unien jälkeen. Olipa jännä, että koko matkalla ei ollut ruuhkia missään. Ei edes kyläkaupalla Tuurissa, kun kello näytti ohi ajaessamme seitsemää. Me jatkettiin naapuriin Alavudelle, kokeen tuomarina toimi Tuija Hukkanen. Kokeen piti alkaa klo 8.30, mutta oikeasti se alkoi klo 10. Kaikkea säätöä siis ilmassa.

Koe suoritettiin "parikokeena", me oltiin kolmannessa parissa ensimmäisenä koirakkona.

Aloitettiin heti kakkosmarkkeerauksella veteen, jossa raadot heitettiin linjaan. Heitot tuli veneestä, ampuja oli rannalla. OMG, että mulla tärisi jalat ja sydän läpätti paukkujen ja heittojen aikana! Suuri työvoitto oli, että Ruu pysyi paikoillaan ja odotti luvan saantia ennen kuin syöksyi veteen. Pieni epäluottamus mulla siihen on, kun ampumisia ei olla treenattu ja kun ne nostattaa koiran virettä ihan omiin sfääreihinsä. Ja kun se siellä ekassa avoimen wt:ssäkin karkasi... Sitä en tiedä, istuiko vierellä vai nousiko takapuoli, en uskaltanut katsoa, en uskaltanut edes hengittää, ettei se singahtaisi siitä mihinkään. Tuomarin luvalla sai ekaan noutoon lähettää ja tuomari odotutti luvan antamista tuskallisen kauan.

Ensimmäinen heitto (nro 1) tuli taaemmas heinikon reunaan ja toinen heitto (nro 2) vastaavasti lähemmäs tuon toisen heinikon kärkeen. Heinikkojen välillä oli muutaman metrin selkeä väli, vaikkei kuvasta juuri erotu. Ruu haki lähemmän linnun suoraviivaisesti ja helposti. Sitten minä hätäilin toisessa lähetyksessä. Otin koiran huolimattomasti vierelle, Ruu katsoi selvästi oikealle liikkunutta venettä juuri sillä hetkellä, kun lähetin sen. Ja Ruu lähti uimaan kohti venettä (joka siis oli sillä hetkellä lipunut kuvassa ihan oikeaan reunaan/ulos kuvasta), mutta korjasi onneksi suunnan pudotuksille, ui sitten pienen heinikko reissun pudotusten välistä ja sieltä sitten toiselle linnulle. Huh huh, mutta mikä fiilis! Se pysyi paikoillaan laukaukset ja selvitti kakkosmarkkeerauksen! Wuhuu! 




Tämän jälkeen me mentiin odottamaan näköesteen taakse, kun parimme suoritti saman tehtävän. Sitten kuljettiin hiukan oikealle, rannassa vasemmalla tuli laukaus ja jatkettiin matkaa. Me jäätiin näköesteen taakse odottamaan, että parimme haki ohjaus riistan talten. Kun lintu oli saatu suuhun, sain luvan lähettää Ruun hakuruutuun.

Ohjaus jää siis hakuruudusta vasemmalle, on ihan vieressä. Hakuruutu käsitti suurimmaksi osaksi tuota rantahötteikköä ja vettä, sekä pienen alueen viereistä metsää. Ajattelin, että mun on vaikeampi saada Ruu tuonne veden ja heinän sekamelskaan etsimään, mutta olin väärässä. Ekalla lähetyksellä lähetin aika lailla tuonne keskelle, näin selvästi koirasta, kun varpaat alkoivat kastua ja se mietti, mihin suuntaan jatkaisi. Tuuli oli todella todella olematon meidän(kin) suoritusvuorolla ja se vähäinen mitä oli, tuli järveltä. Ruu rohkeni edetä höteikköön ja varmaan jonkun käryn voimin liikkui vasemmalle syvempään veteen ja onki sieltä lokin (nro 1) ylös. Sitten lähetin oikealle viistoon ja Ruu eteni helposti tuonne takarajalle asti. Jonkun aikaa etsi ja jostain takarajan tuntumasta toi krepatun lokin (nro 2). Seuraavaksi yritin lähettää selvästi metsään, siis ihan suora suunta metsään. Mutta hitsi kun rannassa ollut "polku" imaisi sen juoksemaan taas rannan ja metsän rajaa. Etsiskeli taas kohtuu pitkän ajan, nousi sitten takarajalta metsän puolelle ja toi kauimmaisen variksen (nro 3). Vielä yritin lähettää suoraan metsään, mutta ei. Ranta veti puoleensa ja nyt R etsi tosi pitkään. Etsi myös vedestä ja lokkien välissä olisi ollut heinäsorsa. Voi itku kun ei ollut sitä tuulta, hetken jo näytti, että sai sieltä hajun jota seurasi, mutta päätyi ekan lokin tietämille. Palasi rantaan ja vähän jo vilkaisi minua, mutta jatkoi etsintää. Meni ihan takarajalle ja ulos ruudusta, joten tuomarin kehoituksesta kutsuin koiraa jo takaisinpäin.




Kun Ruu oli tulossa, tuomari sanoi, että saisin pysäyttää tai ottaa vierelle vielä yhteen lähetykseen. Pysäytin ja ohjasin metsään. Nyt JOS olisin ollut viisas, olisin ottanut Ruuta lähemmäs itseäni ja ohjannut sitten metsään. Lähin riista olisi ollut minusta n. 15m päässä (ja minä kyllä tiesin sen) ja siitä 20m päässä olisi ollut toinen riista. Nyt kävi taas niin, että Ruu lähti etsimään tuolta kaukaa takarajalta. Kävi kahlaamassa kauimmaisten löytöjen paikat (epävarmuutta?) ja sitten eteni vielä kauemmas. Oli aika viheltää tämä peli poikki ja kutsuin koiran takaisin. Voi rähmän rähmä.

Seuraavaksi mentiin sitten tekemään ykkösmarkkeeraus, jotta talkoilijat ehtivät täyttää hakuruudun uudestaan toista koirakkoa varten. Me huilattiin se pieni hetki, kun parimme suoritti tämän ensin. Lähetyspaikka oli korkeahkolla kumpareella, josta katseltiin, kun lokki heitettiin lähinnä mahdollisimman korkeana heittona suopursujen keskelle. Hetki piti odottaa lähetystä, jotta tuomari näki, että koira oli hallinnassa, mutta ei siis tullut erillistä lupaa lähettää koiraa. Yllättävän pieni oli se lokin lento ja se tippui hyvin lähelle heittäjää. Matka oli aika lyhyt, Ruu eteni hyvin ja paikansi ihan pienen hetken lintua. Ehkä vaikutti se, että se oli niin lähellä heittäjää? Näitäkin pitäisi muistaa harjoitella.


Heittäjä jää juuri puiden taakse ruksin oikealle puolelle. Heitto tippui suunnilleen ruksin alapuolelle.

Sitten palattiin taas hakuruudun suuntaan, tuli jälleen laukaus vasemmalla rannassa ja jatkettiin eteenpäin. Oli meidän vuoro suorittaa vesiohjaus ennen kuin parimme sai luvan lähteä suorittamaan hakuruutua.

Muutama metri rantaa ja siitä veteen. Pieneen oksan risuun oli merkattu punaisella krepeillä paikka, jossa raato sijaitsi. Matkaa jotain 50m? Vähän lumpeikkoa matkalla. Ruu eteni ihan hyvin, parit lumpeet tarkisti matkalta, mutta eteni koko ajan. Sitten 5-10m ennen kohdetta näytti, että otti liikaa suuntaa vasemmalle, joten pillitin ja ohjasin oikealle eteen. Ruu kuunteli tosi hyvin, mutta kääntyi sitten vielä ilmeisesti kysymään että ihanko varmasti vielä eteenpäin? Voi Pöljä <3 Siihen siis vielä vain uusi eteen-käsky ja R ui perille. Riista tallessa!


Ruu on löytänyt riistan ja kääntynyt palauttamaan sitä. Näkyy juuri ja juuri nuolen alapuolella. Minusta matka näyttää kuvassa pidemmältä kuin on.

Sitten odoteltiin "passissa" sen aikaa, että parimme suoritti hakuruudun, jonka jälkeen sai kytkeä koiran. Oli loppupalautteen aika.

Tuomaria harmitti ihan kamalasti se, että Ruulta jäi yksi riista puuttumaan hakuruudusta. Olimme siis selvästi ykköstuloksessa kiinni ja saimme ruhtinaallisesti aikaa ja mahdollisuuksia löytää se puuttuva lintu. Minä sanoin ettei saa harmitella, se vähä mitä on harjoiteltu, niin on keskittynyt siihen, että Ruu osaisi etsiä myös kauempaakin. Ja sitähän se nyt teki. Lisäksi meille on vaikeita isot maastonvaihdokset, eli ne jatkossa vielä paremmin työnalle. Muuten tuomari piti meistä kovasti, kaunista ja vaivatonta ohjaamista ja yhteistyötä.

Virallisessa arvostelulomakkeessa lukee näin:

Haku: Aloittaa hakutehtävän hyvällä asenteella. Liikkuu varsin laajalla alueella. Ajan ja liikkeen määrään nähden olisi voinut toivoa hieman tehoja lisää riistan löytämiseen. On itsenäinen koira. Lähialue jää koiralla tarkastamatta.

Ohjattavuus: Vesiohjauksessa ohjautuu ohjaajan merkkien mukaisesti. Suorittaa mallikkaan ohjaustehtävän.

Paikallistamiskyky: Kakkosmarkkeerauksessa seuraa molemmat tiputukset tarkkaavaisena. Noutaa ensin viimeisenä heitetyn riistan. Lähtee noutamaan ensimmäisenä heitettyä riistaa, harhautuu hieman suunnasta, korjaa noutosuunnan ja saa linnun talteen. Ykkösmarkkeerauksessa havaitsee heiton ja noutaa linnun itsenäisesti.

Riistan käsittely: Moitteetonta koko kokeen ajan.

Passityöskentely: Seuraamistilanteessa hyvin ohjaajansa hallinnassa oleva koira.

Muut: Hyvä laukauksensietokyky.

Yleisvaikutelma: Hyvässä yhteistyössä ohjaajansa kanssa toimiva koira, joka suorittaa mallikkaan ohjaus- ja paikallistamistehtävän. Valitettavasti palkintosijaan vaikuttaa hakuruudun hiukan puutteellinen työskentely.


Eli siis meidät palkittiin AVO2 tuloksella! Olen ihan huisin tyytyväinen koiraan! Minä olisin voinut hoitaa oman osuuteni hiukan paremmin, mutta jo se, että ollaan kehitytty ihan valtavan paljon tässä lajissa on ihan huikeaa! Ei kaiherra 15m päähän jäänyt pulu, kaihertaa se, että näitä kokeita on odotettava ensi vuoteen, ennen kuin päästään uudestaan! En osaa sanoa tehtävien vaikeudesta mitään, tämä oli ehkä helpoimmasta päästä mikä taas sopi meille hyvin ja saatiin taas paljon onnistumisia! 7/8 raatoa tallessa, wau!

torstai 1. syyskuuta 2016

Ikävä

Tokon sm-kokeen jälkeen tokon treenaaminen jäi vähemmälle ja keskityttiin pieni hetki nome maailmaan. Käytiin heinäkuun lopun wt-kokeessa, jossa koettiin paljon onnistumisia, mutta iso murhepilvi jäi pyörimään pään päälle ja vatsaan. Kaikki treenaaminen romahti. 

Aiemmin olen postannut Ruun oudosta "kohtauksesta", jossa takaosan toiminta on hetkellisesti epämääräistä. Tämä tapahtui ihan alku kesästä, oli ensimmäinen laatuaan, ja joka on näistä tilanteista kaikista selkein. Toinen tuli juuri ennen tokon sm-koetta pienen treenin yhteydessä, mutta tämä vaikuttaisi näistä kaikista pienimmältä ja Ruu näytti ontuvan enemmän vain toista takajalkaa. Vaiva loppui tosi nopeasti ja jäi kysymysmerkille, oliko sittenkin vain tikku varpaassa? Mutta sitten, viimeisimmässä wt-kokeessa, 3-4 rastin välillä odotellessa tapahtui taas jotain.

Oltiin jo jonkin aikaa huilattu varjossa, kaikessa rauhassa, leppoisaa odottelua ennen rastin alkamista. Havahduin kanssa kilpailijan kommenttiin, että onko Ruun takajaloissa muurahaisia vai miksi se nykii niitä jalkoja koko ajan. Muurahaisia ei näkynyt missään, pyysin koiraa jaloilleen, että tarkistan vielä onko ötököitä takaosassa/hännässä. Laitoin merkille, että kulkeminen ei suju normaalisti ja pyysin Ruun takaisin makuulle. En ilennyt alkaa kävelyttämään sitä muiden kilpailijoiden edessä. Silittelin ja rauhoittelin tilannetta hetken, kunnes takajalat "rentoutuivat". Ruu vaikutti muuten ihan normaalilta koko ajan. Tähän kaikkeen meni pari minuuttia, jonka jälkeen kaikki normaalia.

Läpi kokeen huolehdin jokaisella rastilla lämmittelyt ja jäähdyttelyt. Ja läpi kokeen huolehdittiin myös nesteytyksestä ja energiasta. Jotain on, mutta mitä?

Labbiksilla on kahta geenisairautta; Centronuclear Myopathy eli CNM ja Exercice Induced Collapse eli EIC. CNM on lihassurkastumasairaus, joka ilmenee yleensä hyvin varhaisessa vaiheessa jo ihan pennuilla. EIC taas on sairaus, jossa koiran rasituksen sieto on heikentynyt aiheuttaen koiran lyyhistymisen kesken suorituksen. Heikkous alkaa usein takajaloista, mutta voi edetä myös etujalkoihin asti. Kohtauksen aikana ruumiinlämpö nousee ja koira läähättää voimakkaasti.  Kohtauksista voi toipua lyhyessäkin ajassa, jonka jälkeen koira on täysin normaali. Molempiin sairauksiin on olemassa geenitesti, joiden osalta Ruu on testattu terveeksi. Eli sen ei ole mahdollista sairastua näihin tauteihin.

No mikäs meitä sitten vaivaa? Toivottavasti ei mikään. Muista mahdollisista syistä en ole selvitellyt tai googletellut enempää tietoa. Näitä on ollut nyt juuri ja juuri kolme "kohtausta", joten seurataan tilannetta rauhassa ja vietetään normaalia elämää. Lisäselvityksiä täytyy tehtä sitten jos näitä alkaa esiintymään enemmän. Toivotaan että ei.




 Arkea on kyllä eletty, mutta treenikentälle ei oikein olla päästy. Tai suoraan sanoen ei ole huvittanut. Ohjaajan henkinen tasapaino järkkyy jollain tasolla. Ehkä alitajuisesti tämä selvittämätön murhe painaa takaraivolla ja tulee tuijotettua koiraa entistä tarkemmin ja mietittyä, kauanko meillä on aikaa jäljellä? Provosoituuko se sittenkin jostain tekemisestä?

Niin, ja viime aikoina mulla on ollut ihan järkyttävän ikävä Iitua ja kissoja. Mietin nostaako menetykset tunteita pintaan, kun niitä ei ole kunnolla käsitellyt pois. Kun ei ole kärsinyt. Painaako syyllisyys ja ikävä niin raskaana mielessä, ettei huvita tehdä hommia noutajan kanssa, joka muistuttaa tahattomasti siitä, että se on täällä ja toiset ei. Jos treenikentälle on menty, noutaja on vaikuttanut hirveän varovaiselta hipsukalta ja olen kiukustunut sille heti, kun sitä taas vaivaa joku "ongelma" ja pitää hissutella ja nössöillä. Ja sitten tajusin sen. Itseäni kalvaa jokin, jonka Ruu aistii heti ja reagoi siihen omalla tavallaan. Se on niin herkkä ja hyvä lukemaan minun mielenliikkeet ja tunnetilan, vaikka luulen olevani normaali.


Kuva: Valokuvaus Tiina Karvonen

Kun tajusin tämän on ollut helpompaa. Ikävä sai hetkeksi unohtamaan sen, että Ruu on täydellinen juuri tuollaisena ja tarvitsen sitä vierelleni nyt jos koskaan. Tuoreimpiin treeneihin on ollut taas kiva lähteä ja yhdessä tekeminen tuntunut hyvältä. Se todella auttaa. Olen katsonut meille kokeita, yritetään nousta taas jaloillemme tästä rypemisen suosta ja katsoa enemmän eteenpäin.

Olen pohtinut ja ehkä vähän selaillutkin pentueita, eri rotuja. Miettinyt toista koiraa, mutta ei se paikka ole vielä täytettävissä. On liian aikaista. Sirpaleet ei ole vielä parantuneet.
Mulla on niin älytön ikävä.


Kuva: Valokuvaus Tiina Karvonen