tiistai 30. lokakuuta 2018

Syksyn kohokohta

Kaikesta epäonnesta, epäreiluudesta ja vääryydestä huolimatta pääsimme kuin pääsimmekin tänä syksynä kertaalleen lintujahtiin. Kohteena kanalinnut. Metsästysmaat Pihtiputaalla ja tukikohtana Kärväskylä ja mummola <3 

Neljä aamua ja kolme päivää käytännössä asuttiin metsässä. Mauri-myrsku riehui samaan aikaan ja se kyllä näkyi lintumäärässä varsinkin aamuisin. Hirviökärpäsiä oli jostain syystä tosi vähän, mikä oli pelkästään positiivinen asia. 

Ruu ja hänen Metsästäjänsä. Kyllä Ruu tiesi kenellä on pyssy ja ketä kannattaa vähän kattella. Ajoittain tuntui siltä, että minua ei olisi tarvittu mukana ollenkaan...

Sää ei ollut kovin suosiollinen kovan tuulen ja ehkä poikkeuksellisen lämpimän sään vuoksi. Kolmena ensimmäisenä aamuna ei tapahtunut käytännössä yhtään mitään. 


Alkuun jaksaa olla jopa skarppina...

Mutta kun ei tapahdu niin ei tapahdu.

Täydellisen hyvässä kunnossa ja iskussa Ruu ei vielä ollut. Kaikkina kolmena päivänä käveltiin kahteen eri otteeseen lenkit metsässä vaihtelevissa maastoissa. Oli ylämäkeä, alamäkeä, hakkuuta, kangasmetsää, ojia, teitä, suota, risukkoa. Matkat oli pisimmillään 4,5km ja lyhimmillään hieman alta 3km.

Ruu käveli vierelläni molemmat ensimmäisen päivän lenkeistä ja ne sujuivat hyvin. Saaliina vain yksi teeri, jonka Ruu nouti ohjauksena aukolta. Toisena päivänä päästin sen erittäin helpossa ja tasaisessa maastossa hetkeksi juoksemaan irti molempien lenkkien keskivaiheilla. Ajallisesti ei puhuta varmaan 10min suuremmasta ajasta. Tämän päivän illalla olin katsovinani levon jälkeistä kankeutta/könkkäämistä, vaikka venyttelyissä ym kaikki oli paremmin kuin hyvin. Toisen päivän saaliina yksi teeri ja naakka, jota Ruu sai kantaa ensimmäistä kertaa. Ei tuntunut valittavan, kelpasi heti kantoon. Kanalintuja kyllä nähtiin parikin kertaa, mutta oli valtavaa epäonnea ja ohiampumisia mukana.

Naakka

Mutta niin kovin tyytyväinen oli myös parempaankin saaliiseen. Ruu piti lintua mielellään suussa ja sai ottaa vaikka kuinka monta kuvaa. Ei tiputtanut alas.

Kolmantena päivänä pidin Ruun taas koko ajan vierelläni, lukuun ottamatta yhtä haavakko noutoa, jonka aikana sai juosta ja etsiä linnun. Löysi hyvin nopsaan ja palautuksessa kiinnitin huomiota siihen, että lintu oli erittäin syvällä suussa ja siitä pidettiin napakasti kiinni. Ihan kuin Ruu olisi varmistellut, että ehdin ottaa linnusta kiinni ennen kuin päästää itse irti. En huomannut könkkäämistä päivän päätteeksi.

Viimeisenä aamuna mentiin toistamiseen suolle ja nyt oli keli kohdallaan. Oli selvästi kylmempää ja ei tuullut! Nyt ei tarvinnut odotella kauaa, kun ensimmäiset linnut pölähti paikalle. Melkein kolme tuntia vierähti kuin siivillä, niin paljon oli lintuja. En ole ikinä itse saanut kokea noin tapahtuma rikasta passiaamua. Saaliiksi jäi lopulta vain kolme. Yksi pääsi karkuun ja yksi meni hukkaan. Ruu tuntui niin kovin tyytyväiseltä.


Viimeisen aamun saaliit.

Viimeisenä aamuna tuli sitä etsimistä melko paljon ja annoin Ruun tehdä työtään. Maasto oli raskas ja pehmeä ja siihen päälle vielä pari tuntinen kotimatka niin kyllä se näkyi. Ruu könkkäsi selvästi parit ensimmäiset askeleet autosta pois tullessaan, mutta sen ihmeellisempää seurausta ei tilanteesta vaikuttanut kuitenkaan tulevan. Lihaksissa normaalia enemmän kireyttä, mutta ne on saatu hoidettua pois. Jumpat sujuvat ja missään kotilenkeissä ei ole näkynyt mitään. Ei lenkillä eikä sen jälkeen. Vaikka olisi vähän spurttia ottanutkin. 

Tänään käytiin tekemässä ihan nome-treeni. Hakua, ohjausta ja markkeeraus. Ei könkkäämistä. Ajattelin, että jos nyt talvella treenataan mitä lumelta ehditään ja sitten lumen aikaan yritetään muuten sitä kuntoa kasvattaa, niin oltaisiinko ensi vuonna paremmassa kunnossa kuin nyt?

Mutta kyllä se on tämä laji, jolle Ruun sydän sykkii kaikista eniten. Eikä minullakaan ole metsässä olemista vastaan yhtään mitään.