torstai 7. maaliskuuta 2019

Vahvasti epämukavuusalueella

Joku hyvä idea sen täytyi olla. Muutamat hassun hauskat ralli-treenit takana ja otimme osaa ihan oikeisiin ralli-kisoihin, triplakisoihin heti samantien. Käväistiin siis pitkä päivä Kuopiossa, sillä Marika ja Maissi (Dream Team) lähtivät myös mukaan, mutta "vain" tupla-kisoihin. Kisahalli oli meille Ruun kanssa "tuttu", sillä olemme käyneet siellä yksissä toko-kokeissa aikaisemmin. Halli oli silloin vielä kesken, koska nyt tekonurmen pinta-alaa oli enemmän ja ilmeisesti paikkoja oli muutenkin saatu viimeisteltyä. Ihan kiva halli ja kokeen järjestelyt toimi hyvin. Tulospalvelussa oli kai jonkin verran jäkittämistä, mutta itseäni se ei haitannut, kun en sitä sen ihmeemmin seurannut.




Vetäistiin Ruun kanssa siis kolme ALO rataa läpi pistein 97p + 100p + 97p ja sen myötä RTK1. Tavoitteet, että en itse hylkää meitä minkään oudon syyn vuoksi toteutui! Jes! Päästiin hihnasta eroon jatkoa ajatellen. Tuomareita en sen tarkemmin muista, mutta mukavia kaikki ja radat oli oikein "kivoja". Eka rata oli itsestäni vaikein, siinä uusittiin yksi liike ja vaikka meno tuntui aika hasardilta tuon uusimisen jälkeen, niin ei ilmeisesti muita virheitä tullut. Toka rata pyöri hyvin ja vika rata olisi pyörinyt kaikista helpoiten, mutta kun en osannut kävellä spiraalia oikein, niin uusittiin se. 




Ruu teki kaiken niin kuin osasi ja tuli hyvin mukana. Itse olin kuin kala kuivalla maalla, varsinkin ekalla radalla fiilis oli erittäin epämukava. Kun et tiedä, meneekö se sinne päinkään se suoritus ja käveletkö oikein ja suoritatko oikein jne. Olo tuntuu kertakaikkisen tyhmältä. On tullut pohdittua, että sinänsä uusi fiilis itsellä vuosien jälkeen, kun joudut nöyrtymään ihan aloittelijaksi, ekaluokkalaiseksi ja ottamaan neuvoja helpoimmissakin asioissa vastaan. Kun et vaan osaa. Miten en muista, että toko olisi ikinä ollut näin hankalaa? Aika kultaa muistot vai?




Kisojen jälkeen on jatkettu treenejä harvakseltaan ja Ruu alkaa olla aika innokas. Edellisissä treeneissä ylitarjosi liikkeitä ja tuntui ampuvan taivaisiin innokkuuttaan. Voi toista <3. Tänään lenkillä metsässä ihmettelin, että mitä se Ruu juoksee noin lujaa menemään. Silmillä yritin nähdä jäniksen, josko painelisi sen perässä. Mutta ei. Noutaja oli saanut oman hepulin omia aikojaan ja juoksenteli sen vuoksi ihan onnessaan menemään. Tuli luokse toimittamaan hyvää mieltään ja sai palkaksi kantaa rukkasen kotiin asti. Tämä ei ole ensimmäinen omia aikoja saatu hepulikohtaus, niitä on tässä muutamia näkynyt aiemminkin. En ole myöskään kuullut Ruun nyyhkyttävän pitkään aikaan. Voisiko olla, että ralli-treenit toimii juuri sitä varten kuin ne aloitettiinkin?
Ei rakkaudesta lajiin, vaan rakkaudesta koiraan.