Piips

BH "TVA" Piips

Mä annan sut pois, mä päästän sut pois, vaikka sattuu.
Sä annat mut pois, sä päästät mut pois, kaikkeen tottuu.
Hymyillään vaan, ei oo muutakaan enää antaa.
Luovutaan toisistaan me hiljaa.

Piips 30.1.2007 - 30.12.2015

Piips (”viralliselta” nimeltään Iitu) on allekirjoittaneen 24-vuoden takainen haave ja unelma, joka  lopultakin toteutui maaliskuussa 2007, kun pieni koira lapsi töpsötteli kotiimme. Piips on beauceronin ja saksanpaimenkoiran sekoitus, ei siis ihan helppo yhdistelmä ainakaan ensimmäiseksi koiraksi. Mutta tuota asiaa en silloin murehtinut tai miettinyt, jokin vain kolahti ja Iitusta kasvoi mielettömän hieno koira, joka sopi joukkoomme paremmin kuin hyvin.

Toki täytyi perinteiset neuvottelut koiran hankinnasta käydä isännän kanssa, mutta kummankaan meistä ei ole tarvinnut päätöstä katua. Naperoa ja pesuetta käytiin katsomassa pentujen ollessa n. 4vk ikäisiä ja perille päästyämme se olikin sitten rakkautta ensi silmäyksellä! Tämä pienen pieni palleroinen tassutteli ympäriinsä huonetta tutkien, iskän varpaita matkalla purren sekä sulattaen kaksijalkaisten sydämet yhdessä hetkessä. 

Piips haettiin kotiin n. 7vkon ikäisenä. Lyhyen alku itkun jälkeen ajomatka sujui leppoisasti sylissä nukkuen. Alkuun oli tietysti paljon ihmettelemistä, kun maaseudun rauhasta tupsahdettiin keskelle asfaltti- ja kerrostaloviidakkoa, sillä tuohon aikaan asuimme vielä Jyväskylän Lutakossa. Piips oli kuitenkin reipas pentu ja hyvin nopeasti aluetta tutkittiin ja laajennettiin ulkosallakin. Sisällä paikat kierrettiin tarkasti ja tottakai pentu teki heti selväksi kaksijalkaisille mitä tuleva arkielämä pitäisi sisällään → isäntä siivosi lammikon olkkarista ja emäntä korjasi kikkareet makkarista. =D
 

Siitä se sitten lähti elämä rullaamaan omalla painollaan. Piips oli loppujen lopuksi yllättävän helppo pentu. Tuhoja ei juuri tullut, tietysti nyt normaalit betoniseinän maistelut, listojen pureskelut ja tavaroiden järjestäminen lattialle. Iitun mielestä sohvatyynyt, peitot, verhot ym. muut tavarat näyttävät paljon paremmalta lattialla. Onneksi ne saivat jäädä muuten ehjiksi. =) Nopeasti Piips oppi olemaan yksinolot nätisti ja koskaanhan tuo ei ole huutanut ikäväänsä. Piips on luonnostaan hiljainen, leikin yhteydessä ääntä kyllä löytyy, mutta mitään turhuuksia ei Iitu kommentoi. Harvassa ovat ne kerrat, kun ulko-oven käydessä kuuluu haukku. Nekin yleensä vain silloin, jos Iitu yllättyy tai unen seasta ei heti kuule rappusilta kuuluvia ääniä. 

Mieluisin nukkumapaikka oli naulakon alla kenkien päällä.

Arkitottelevaisuuden opettelu alkoi tietenkin heti ensimmäisestä päivästä lähtien eikä siinä juuri vaikeuksia ollut. Tervepäinen pentu, joka ei turhia murehtinut. Kaikkea on tutkittu ja ihmetelty pennulle normaaliin tapaan ja säikähdyksistä Iitu palautui nopeasti eikä samaa asiaa ole toiste tarvinnut pelätä. Piips on luonteeltaan erittäin sosiaalinen ja ihmisrakas, joka helpotti varmasti suuresti kaupungissa elämistä. Joskus olen jopa miettinyt, olisiko Piips pitänyt pitää koko pentuvaiheen ajan pimeässä kaapissa, jotta sosiaalisuus olisi ehkä tyyntynyt sellaiselle normaalille tasolle? Luulen, että sosiaalisuus on kovaan koodattu tähän koiraan, eikä sitä saa tyynnyteltyä millään. =)

Piips rrrrrakastaa kaikkia!

Perustottelevaisuuteen lähdettiin hakemaan lisäoppeja Laukaan koiraharrastajien järjestämältä kurssilta Iitun ollessa hieman alle 4kk ikäinen. Sieltä saatiin paljon hyviä neuvoja ja vinkkejä koulutukseen sekä ihan normaaliin arkielämään. Perustottelevaisuutta harjoiteltiin hieman toko-uraa silmällä pitäen, mitään vakavia harrastus- tai kisatavoitteita meillä ei tuolloin vielä ollut. Enhän edes tiennyt koko tokon tai koiraharrastamisen olemassa olosta mitään. Agilityn tiesin, mutta siihen tiedot sitten jäivätkin. Taitomme ja tietämyksemme kehittyivät kuitenkin nopeasti. Peruskurssin jälkeen jatkoimme muillekin kursseille ja ennen kuin huomasinkaan, olimme jo kisaamassa alokasluokassa. Tällä hetkellä olemme Iitun kanssa saavuttaneet tottelevaisuudessa kaikki koulutustunnukset, jolloin Piips on ns. tottelevaisuusvalio ”TVA”.

Piips on ollut aivan mahtava toko-koira ja ihana harrastuskaveri. Piips on iloinen, vauhdikas ja motivoituu sekä nameista että leluista. Arvostan eniten Iitun luonnetta siinä, miten se on kestänyt ohjaajansa lukuisat töppäykset ja virheet. Iitu ei koskaan jäänyt murehtimaan vaikeuksia, asia oli ja meni ja seuraavana päivänä paistoi taas aurinko. =) Piips on ihanan yksinkertainen ja on suorastaan suloista, miten se jotain opittuaan tekee asian aina samalla tavalla. Tämä tuo liikkeisiin suoritusvarmuutta ja sen avulla saavutimme oikeastaan helposti tuon ”TVA”-tittelin.

Piips on suorittanut myös BH-kokeen Jyväskylässä, jonka seurauksena meistä tuli virallisesti yhdyskuntakelpoisia. ;)

Tokon lisäksi harrastimme vähän aikaa agilitya ja muutaman kerran olemme kokeilleet myös hakua. Molemmat lajit olisivat olleet Iitun suosikkeja, sillä Piips rakastaa juoksemista ja ihmisiä. =) Parin haku-treenin jälkeen Piips alkoi omatoimisesti etsiä viattomia marjastajia, jonka vuoksi täytyi lenkeillä olla erityisen tarkkana tai muuten olisi koira hävinnyt pelastamaan eksyneitä. =) Se sosiaalisuus se sosiaalisuus...

Lokakuussa 2009, kun opiskelin eläinfysioterapiaa ja Iitun toimiessa harjoituskoirana, aloin itse aavistella, ettei kaikki olisi hyvin. Käytin Iitun eläinlääkärissä Tampereella Eläinystäväsi Lääkäri-klinikalla, jossa löydetyt terveysasiat päättivät meidän agilityharrastuksen ja samalla muut liian fyysiset lajit. Molemmissa lonkissa todettiin nivelrikkoa, oikeassa lonkassa enemmän. Lisäksi vasen lonkka oli erittäin löysä. Tämän jälkeen elettiin ongelmitta ja normaalisti pari vuotta, kunnes pikkuhiljaa Piips alkoi mennä alaspäin. Ei ontumaa tai muuta kovinkaan näkyvää vaivaa, vain omaan käteen ja silmään tuntuvia ongelmia. Kävimme uudestaan eläinlääkärissä ja tuomio oli kova. Oikean polven eturistiside on vaurioitunut sekä molempien lonkkien nivelrikko edennyt radikaalisti.

Päädyimme leikkaukseen ja eturistiside operoitiin marraskuussa 2011. Leikkauksessa kävi ilmi, että ristisiteestä oli ehjänä alle kolmasosa! Ja koira ei ontunut tai oireillut mitenkään! Ainoastaan autoon hyppäämisen vaikeutuminen oli ”näkyvä” oire.

Leikkauksesta Piips toipui hyvin, mutta entiselleen se ei ole kaikesta yrityksestä huolimatta kuntoutunut. Vointi on mennyt välillä ylä- ja alamäkeä aina vaihdellen, nyt onneksi olemme jonkinlaisessa tasanne vaiheessa. Tulevaisuus tietenkin huolettaa kovasti.

Kuitenkin, Piips pieni ilopillerimme on aina vain iloinen ja hyväntuulinen. Parhautta ovat päivät, kun meille tulee vieraita tai jos autolla pääsisi ajelemaan jonnekin. Elämä on Iitun kanssa todella mukavaa ja helppoa. Piips on ensimmäisenä koirana täyttänyt odotukseni harrastus-ja kotikoirasta satakymmenprosenttisesti. Kaikista terveyshuolista huolimatta Piips on täydellinen pakkaus. Iloinen, vauhdikas, rämäpäinen...ihan täydellinen!

- Maarit