torstai 18. kesäkuuta 2015

EVL1 vaikka fiilis oli hukassa

Palattiin eilen koekentälle oman seuran iltakokeessa ja hyvinhän se noin tuloksellisesti meni. Hieno ykköstulos, 293p, KP ja vielä luokkavoitto. Mutta mitä ihmettä oikein on menossa, kun ei tunnu olevan sitä fiilistä. Eihän tässä ole mitään järkeä. Mitä ihmettä?

Tuomarina toimi Mauri Pehkonen, liikkeet oli sekoitettu ja ne tehtiin kaikki yhteen putkeen. Me saimme kunnian olla ensimmäinen koirakko "suuressa" neljän koirakon luokassa.

Aloitettiin kuitenkin paikallaoloilla, jotka sujuivat oikein hienosti.

Paikkaistuminen: 10
Paikkamakuu: 10 - Meni alas inasen hitaasti ja oli siirtänyt sitä etutassuaan. Mukavaa kun siitä ei rokoteta, kun en siihen pysty puuttumaankaan.

Paikallaolojen jälkeen kävin palkkaamassa koiran ja sitten pika pikaa kehään.

Metallihyppy: 10 - Luovutus hitaanpuoleinen.

 

Luoksetulo: 7 - Tässä liikkeessä näkyi erityisesti se, että me ollaan nyt vähän hukassa. Lähti hitaasti ja pudottikin heti raville. Stoppi hyvä (oli syytä ollakin tuosta vauhdista), sitten vähän reipastui ja tuli jonkinlaista laukkaa, maahanmeno myös hyvä, loppuosakin oli sellainen tahmea.

Seuraaminen: 9 - Tämä sujui ja oli oikein mukavaa. Yksi parhaista seuraamisistamme. Ja siellä näkyi jopa nopeita perusasentojakin! Hitaan käynnin perusasennot on hitaita, ne erityishuomion alle jatkossa.
 
 


Ruutu: 10 - Oli kyllä tämän hetken tilannetta ajatellen oikein hieno ruutu. Maahanmeno voisi siellä ruudussa olla nopeampi ja merkkikin voisi olla napakampi.

Zeta: 9 - Järjestys oli I - M - S. Istuminen jälleen todella hidas, mutta maahanmeno tuntuisi nyt menneen kenties eteenpäin ja se oli ihan ok.

Ohjattu: 9 - Vasen puoli saatiin haettavaksi ja olen kyllä supertyytyväinen, että tämä liike onnistui. Niin isoja ongelmia on ollut ihan lyhyellä aikaa. Nopeutta tuomari toivoi merkille ja luovutus oli myös hidas. Sähläsi myös pienesti kapulan poimimisessa.

Tunnari: 8 - Epävarmuutta näkyi. Osui heti omalle ja merkkasi sen selvästi, mutta haisteli kerran muut läpi ja poimi sitten sen oman. Luovutus jälleen hidas.



Kaukot: 10 - Järjestys S - I - M - I - S - M. Sama kuin SM-kokeessa, jossa käskytin ihan pieleen. Nyt onnistui ja upeahan Ruun tekniikka näissä on!

Suoritus on ohi ja tuomarille kiitos, kenties viimeinen arvostelu mikäli hän ei enää jatka uusilla säännöillä.

Palkintojen jaossa tuomari kehui suorituksia kertakaikkisen hienoiksi, mutta miksi itsellä ei ole sitä fiilistä? Mikä sen on vienyt? Kehässä ajattelin suurimmaksi osaksi koko ajan, että ei tästä tule mitään ja että ei me osata mitään. Ihmettelen, että ylipäänsä kykenin liikkurin ohjeiden mukaan toimimaan. Ja kun kävelin tulostaululta katsomaan kokonaistuloksen en ollut uskoa silmiäni. Siis miten hitossa me tehtiin tommonen rivi? Mekö?

Jossain vaiheessa on pipo kiristynyt huomaamatta ja olen unohtanut sen tärkeimmän, fiiliksen. Kun tiedän, miten hienosti ja nopeasti tuo pystyisi ne meidän heikommat osiot suorittamaan, niin olen varmaan väkisin yrittänyt puskea ne esiin ja pilannut sen hauskuuden, joka tässä hommassa on. Unohtanut, että mikä se meidän tavoite on.

Olen saanut kisajännityksen älyttömän hyvin häviämään, kun olen lakannut kilpailemasta ja tavoittelemasta ns. mahtavuutta ja menestystä. Kun minulle on yksi hailee se, että sijoitummeko kisassa ensimmäisiksi vai viimeisiksi. Otan niin paljon mieluummin vastaan sen hyvän mielen ja yhteistyön suorituksen, jolla ei pisteillä juhlita kuin suorituksen, jossa ei ole sitä fiilistä. Kilpailemme itseämme, omaa osaamistamme vastaan ja tavoittelemme sitä 320p suoritusta. Jos vaikka joskus olisimme niin taitavia, että saisimme virheettömällä ja iloisella suorituksella täydet pisteet.

Olipa ihanaa katsoa suorituksemme videolta (kiitos Tuula!) (kuvista iso kiitos Tiina!) ja huomata, että ei me olla niin surkeita kuin miltä itsestä tuntuu. Ruu tekee oikein hienosti hommia, tarkasti ja varmasti ja pisteet ovat ansaittuja ja toki niitä on myös vähennetty aiheesta. Aika uskomatonta, että Pikkumusta teki noin upeaa työtä, vaikka ohjaajalla oli niin synkkä pilvi pään päällä. Pitäisiköhän nyt vähän opetella olemaan itsevarmempi ja oikeasti nauttia siitä, miten taitavia me jo ollaan? Uskoa meihin ja osaamiseemme?

On niin noloa tunnustaa, että fiilis oli hukassa vaikka pisteet kertoisivatkin muuta. Suorastaan hävettää. Mutta ei auta kuin kasvaa henkisesti. Eiköhän me olla vahvempia jatkossa.
Ruu <3

 


Ja meidän video vielä


 

lauantai 13. kesäkuuta 2015

Takaisin treenikentälle

Treenit on jatkuneet, mutta ei niin menestyksekkäästi kuin olisin toivonut.

Ohjatussa on nyt iso iso ongelma, epävarmuus. On suoranainen ihme, että se onnistui SM kokeessa. Oikea puoli erityisesti on VAIKEA. Muutama päivän sitten tehtiin treeni enkä tiedä, oliko se loppujen lopuksi hyvä vai huono. Tunnarin kannalta ainakin huono...

Ensin oltiin tehty siis ruutu ja tunnari, jotka oikein mallikkaat. Sitten ohjattua niin, että kapulat jäivät ruudun linjalle ja ruutu siis sinne oikealle, ei kuitenkaan ihan ohjatun kapuloiden viereen. Ensin haetutin vasemman, tosi kaunis suoritus. Sitten aloitettiin alamäkeen kompurointi oikein urakalla. Oikean kapulan sijasta R juoksee häiriömerkeille, jotka on kanssani samalla linjalla kentällä. Sieltä se juoksi ruutuun ja pyöri aikansa siellä. Sitten siirtyi tunnarikapuloille, jotka oli jääny ruudun viereen. Aikansa niitä kelailtuaan toi sitten mulle väärän kapulan, kun eihän siellä siis enää mitään omaa ollut. Voi jee.

Ainakin kahdesti uusittiin tämä liike, aina niin, että näytin korostetusti oikean ohjatun kapulan koiralle. Ja aina R juoksi ruutuun ja sieltä tunnareille ja sitten harhaili ties missä. Ignoorasi tyystin ohjatun kapulat. Voihan iso huokaus. Vaati siis kaksi vai kolme kehotusta, että uskalsi sen oikean puoleisen kapulan nostaa. Tämän jälkeen onnistui paremmin, mutta voi hyvä ihme sentään. Lopuksi tein vielä tunnarin ja TADAA...arvatkaa oliko epävarmuutta sielläkin, kun oli päässyt ihmettelemään niitä kapuloita ilman sitä oikean hajuista. Kaksi toistoa, molemmilla toi onneksi kuitenkin oman, vaikka varmisteli jonkin verran. Vauhtipalkkaus näihin.

Eilen kisaryhmän treeneissä tehtiin ohjattu ja oikean puoleisen kapulan haku niin, että ruutu jäi hyvin lähelle minun viereeni oikealle. Ja sinne Ruu oli ensin menossakin, mutta kuunteli käskyn loppuun ja vaihtoi suuntaa ja etsi katseellaan kapulan ja toi mulle. Hienosti. Uusinnalla vielä parempi, mutta merkit oli hitaita. Tunnari onneksi toimi liikkuroituna, vauhtipalkka siihen.

Seuraamistakin tein ja siinä vaatimuksena ne nopeat (tai normaalin vauhtiset) perusasennot. Kaukot sujui upeasti liikkuroituna. Samoin paikallaolot. Niin ja ruutukin on löytynyt jokaisessa treenissä SM skaban jälkeen...mikälie unohdus sattunut juuri niissä karkeloissa. :)

Ensi tiistaina on taas koe, toivottavasti saadaan vähän parempaa suoritusta aikaiseksi kuin viimeksi. Ei auta kuin treenata ja taas treenata.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

SM-kisat

Kisattiin menneenä viikonloppuna Tampereella tokon SM-kisoissa. Tajusin ennen koetta, että tämä koe olisi vasta meidän kahdeksas EVL:n koe ja 13 koe ylipäätään. Suurkisoista kokemusta tasan yhden kerran v. 2012 SM-kokeissa. Hurraata ei pysty huutamaan tämän kokeen jälkeen, mutta kaikki asiahaarat huomioiden on fiilis, että kokonaisuus jäi plussan puolelle.

Koepaikalla oltiin aamulla klo 9, juoksujen tarkistus oli about puol 10 ja kehät starttasivat n. klo 10. Meidän vuoronumerona oli 7, eli hyvin alkupäässä, mikä ei tällä kertaa ollut meille yhtään hyödyksi. Päinvastoin.

Alkuperäisessä suunnitelmassa Vauhtipojan piti jäädä pois koepaikalta, mutta olosuhteiden pakosta piti pienen pojan osallistua toimintaan mukaan. Ja vaikka se kiltti vauva noin yleensä onkin, niin nyt tämä sankari ei suostunut kaikesta yrityksestä huolimatta aamupäivän unille ja väistämättä aiheutti vähän murhetta minulle.

Ekassa kehässä oli ruutu ja luoksetulo, tuomarina Ralf Björklund. Meille meinasi tulla hieman kiire kehään, kenties se häiritsi hieman keskittymistä. Eikä se itkevä VP siellä kehän laidallakaan auttanut keskittymistä yhtään. En tiedä valmistelinko Ruun kuitenkin jotenkin huolimattomasti vai mitä tapahtui, mutta se meidän vanha ruutu-peikkomme tuli esiin. Merkille Ruu meni ihan hienosti, mutta sitten pyörähti kohti kehänauhaa kuin ohjattua hakeakseen. Nopeasti stop, uudella käskyllä lähti juoksemaan ristiin kehän poikki. Stop ja seuraavalla käskyllä palasi merkille eikä sieltäkään vielä osannut ruutua bongata. Siis 0 pistettä. Ja homma oli taputeltu jo tässä vaiheessa. Luoksetulossa annoin tosi myöhässä ekan käskyn, seisominen ok, maahanmeno venyi. Sivulle ihan ok. Arvosana 7. Kehästä ulos juuri sopivasti ottamaan vastaan väsymystään raivoava Vauhtipoika.



Toisessa kehässä oli liikkeinä ohjattu ja kaukot, tuomarina Carina Savander-Ranne. Arvonnassa saimme tottakai sen vaikeamman oikean puolen. Merkille meno ok, kääntyi hyvin, hetken oli epävarma kunnes bongasi kapulan ja toi sen onnellisena. Luovutus hieman hidas. Arvosana 8½. Tästä olen TOSI onnellinen, kun kolme päivää ennen koetta oli tilanne se, että Ruu ei lähtenyt merkiltä mihinkään, ei mihinkään. Niin epävarmaksi se meni meidän nurtsitreeneissä, kun ei nähnyt koskaan kapuloita kunnolla. Eli hyvin saimme pelastettua liikkeen hiekkakentän treeneillä. Sitten kaukot, meidän kympin liike. Liikkurin kylttinä toimi näyttötaulu, jossa valo vaihtui aina eri asennossa olevan koiran kohdalle. Kaikessa kiireessä en ollut opetellut liikejärjestystä ulkoa, vaikka normisti teen sen AINA. Järjestyshän oli S-I-M-I-S-M ja minä käskytin S-I-M-S-I-M. Ruu teki täydellisesti juuri niin kuin käskin, mutta arvosana 0 pistettä. Aurinko paistoi näyttötaulun takaa ja valon vaihtuminen näkyi todella huonosti, ja koska en ollut opetellut järjestystä niin se kostautui. Sillä lailla.



Ennen kolmatta kehää olin VP:n luona niin pitkään kuin mahdollista, kunnes aloin katselemaan, että jokohan siellä olisi meidän vuoro tulossa. Lähdin katsomaan ja pääsimmekin suoraan kehään. Meitä oltiin jo odotettu! Noloa. Valmisteluihin tarkotettu makkara äkkiä koiran naamaan ja eikun menoksi. Tässä kehässä siis tunnari ja zeta, tuomarina Tuija Sere. Tunnari meni muuten ihan hyvin, mutta Ruu mokaili kapulalla. Omalle tullessaan yritti poimia sitä kyytiin ja lähteä heti palauttamaan, mutta hyvästä yrityksestä huolimatta ei saanut kapulaa suuhunsa. Päätti sitten vielä varmistaa rivin viimeiset kapulat ja takaisin tullessaan poimi sen oman. Luovutus taas vähän hidas. Arvosana 7½. Sitten zeta. Ennen liikettä tiedustelin järjestyksen I-S-M, jota en ollut ehtinyt mistään tsekata, saatika treenata. Siitä lennosta vaan, kaikki stopit oikein! Istuminen oli luokattoman hidas, seisominen hyvä, maahanmeno kelvollinen, seuraaminen ihan hyvää. Arvosana 8, josta olen todella ylpeä!



Neljännessä kehässä seuraaminen ja hyppynouto, tuomarina Pirkko Bellaoui. Ei häävillä valmisteluilla tähänkään kehään. Seuraaminen ihan hyvää, mutta hitaita perusasentoja. Niissä riittää vielä työtä. Arvosana 8½. Hyppynoudossa vauhti oli laiska ja Ruu jotenkin osui palauttaessaan esteeseenkin, luovutus hidas. Arvosana 7. Ei jaksanut hypätä esteen yli kunnolla, mutta heti ekoilla kehuilla jaksoi hypätä antamaan pusun naamaan...



Viimeisessä kehässä paikallaolot, ensin makuu, sitten istuminen, tuomarin Salme Mujunen. Molemmat sujuivat aivan täydellisesti ja kymppi irtosi molemmista. Hienosti! Hauskasti laitettu makuu ensimmäiseksi, jonka jälkeen oli varmasti ajatuksena katsoa, kuka koirista jaksaa vielä aurinkoisessa ja tosi tuulisessa kelissä istua.

Yhteensä siis 196½ pistettä ja EVL3 tulos, sij. 70/95. Tällä kokemuksella, viime hetken murheista ja huonoista kehäänmenojen valmisteluista huolimatta ei voi olla kuin tyytyväinen meidän suoritukseen. Ruu teki parhaansa, se jaksoi tehdä hommia hienosti ja kesti häiriöt upeasti. Joukkueemme, Laukaan koiraharrastajat, sijoittui sijalle 56 joukkuekisassa. Tulos ja pisteet eivät kerro koko totuutta. Olen valtavan ylpeä meidän joukkueesta, upeasta Riehasta ja upeista avoimenluokan koirakoistamme Kaaposta ja Sususta, jotka isoista vaikeuksista huolimatta uskaltautuivat kokeeseen mukaan ja vetivät päivän läpi hienosti ja myös onnistumisien kanssa. Hienoa tytöt! Kiitos kisaseurasta ja jatketaan harjoituksia! :)

Erityiskiitos Marika aivan älyttömästi kaikesta avusta ja majoituksesta. Ilman sinua ei oltaisi voitu osallistua ollenkaan. Kiitos! <3

Vauhtipoikakin pääsi unillensa heti, kun suorituksemme viimeisessä kehässä oli valmis. Kyllähän tuo pieni poika matkassa aiheutti nyt vähän hankaluuksia suorituksiin, sillä mun oli vaikeaa kaikessa kiireessä edes palkata koiraa kehien välissä, kun karkit oli vaunuissa ja ei ollut joka välissä aikaa niitä hakea. Ja samasta syystä ei ollut herkkuja, millä valmistella koiraa kehiä varten, mutta eipä mulla ollut siihen aikaakaan. Ensimmäisen kehän jälkeen, kun otin karjuvan lapsukaisen syliin, tuli sivusta kommenttia joltain henkilöltä, ettei näin pienen lapsen kanssa tulisi ikinä tämmöisiin karkeloihin. Kommenttia ei varmaan oltu tarkoitettu kuultavaksi, kaikillahan saa olla oma mielipiteensä, mutta jäi tuo vähän harmittamaan. Eroaako raviradan keskellä hengailu jotenkin siitä, että olisin lenkillä jossain muualla vauvan kanssa? Tai jossain muussa tapahtumassa, markkinoilla? Ei ne vauvat aina lenkilläkään nuku, ei ainakaan minun vauvat. Enkä ole äiti, joka jättäytyy neljän seinän sisälle ja unohtaa omat harrastuksensa, kunnes lapset ovat täysi-ikäisiä. Koiravouhaaminen, kuten rakas aviomieheni harrastustani kutsuu, on minulle todella tärkeä ja saan siitä todella paljon voimaa, energiaa ja hyvää mieltä, joiden avulla jaksan niitä arjen raskaimpia aikoja ongelmitta. Ja vaikka harrastan aktiivisesti ja tavoitteellisesti, jää minulla silti aikaa lapsilleni. Vauhtipojallakaan ei ollut mitään hätää paikan päällä. Hänet oli syötetty, hänellä oli kuivat vaipat, mutta hän oli vain väsynyt, koska ei suostunut nukkumaan päiväuniansa syystä jostain? Ehkä hän vain päätti koepäivänä osoittaa kuuluvansa tähän "hankalaniemien" sukuun siinä missä isoveljensäkin, kun ei ole sitä päässyt vielä kunnolla esiin tuomaan.

Ja koska tämä on minulle vain harrastus, vaikkakin tärkeä sellainen, en ole pahoillani siitä, että suorituksemme kärsi Vauhtipojan läsnäolosta. Ei harmita, vaikka normaalilla ja oman tasoisella suorituksellamme olisimme voineet päästä finaalipäivälle, sillä tänä vuona sinne pääsi tosi alhaisilla pisteillä, eli vähempikin suorittaminen olisi riittänyt. Olen tyytyväinen suoritukseemme tämmöisenään, koska en halua pilata sitä harrastuksen tuomaa iloa sillä, että tekisin siitä liian vakavaa, liian tavoitteellista. Kyllähän me treenataan ja viilataan pilkkua oikein viimeisen päälle, mutta silti tämän täytyy pysyä kivana asiana. Ja jos vaipuisin masennuksen, murheen ja harmituksen syövereihin, ei tämä olisi enää hauskaa. Olen todella iloinen siitä, miten Ruu teki kisoissa hommia, vaikka siellä niitä juttuja tulikin. So what? Eipähän lopu treenattavat asiat ;)

Anteeksi avautuminen. En moiti niitäkään äitejä, jotka haluavat käyttää kaiken ajan vain lapsiinsa. Se on heidän asiansa ja se heille suotakoon ilman moitteita, ilman huomautuksia. Kukin tyylillään. Minä olen harrastava äiti.

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Näillä mennään

Ei ollut mikään vitsi edellisessä postauksessa pohtia, että jännitän SM koetta enemmän sitä, etten pääsisi osallistumaan koko kisaan. Nome hommat on olleet tosi minimissä ja kun sitten joku aika sitten kuitenkin mentiin pellolle vähän dameja viskomaan, niin eipä ollut kauhean kaukana Pikkumustan ja käärmeen kohtaaminen. Yäk!

Treenattu ollaan aika ahkerasti ja keskitytty nurtsitreeneihin, koska se on selvästi vaikeampi alusta meille. Joskin kotipihaa on kulutettu myös ahkerasti, sillä aina ei jaksa muksujen kanssa raahautua kauemmas.

Paikkaistuminen: Natsikuri on tuonut rauhaa, enkä ole treeneissä saanut sitä kiinni teputtelusta. Viimeisimpänä on ollu namit tassujen päällä ja on toiminut tosi hyvin.

Paikallamakuu: Lonkalle kääntyminen tuntuu jääneen unholaan ja nämäkin on sujuneet hienosti. Etutassu siirtyy, mutta ei mahda mitään.

Seuraaminen: On painotettu sitä nopeaa perusasentoa ja kivasti se on "kotona" toiminut. Vaikeinta on silloin, jos seuruutan kohti ja lähelle jotain seinää tms. Silloin istuu hitaammin. Vasemmalle käännökset ja täyskäännökset vaikeimpia.

Zeta: Nopeutta on yritetty hakea, katsotaan mihin se riittää. Aika varmasti on kuitenkin erottanut jäävät, ei montaa hutia.

Luoksetulo: Ohjaaja ottaa riskin ja vaihtaa seiso-stopin käskyä kaksi viikkoa ennen kisoja. Ei se voi ainakaan huonompi olla. :D On tehty myös läpijuoksuja kaukaa ja stoppien kohdalta, jotta se vauhti edes jotenkin säilyisi.

Ruutu: Pitkällä nurtsilla näkyi isoja haparointeja, oi oi oi. Tuntui, että meinasi hukata koko ruudun ajatuksen ihan kokonaan. Ei ole Ruun lempiliike, siitä ei ole kivaa juosta minusta kauaksi, kun on tällä hetkellä ihan ihmeen läheisyyden kipeä. Ihmiset merkin taustalla ja matkan varrella ruutuun ovat pahoja pahoja mörköjä. Eilen esim. väisti selvästi Riikkaa, yksi ainoa häiriöihminen koko suurella kentällä. Voi pientä noutajaa. Ehdottomasti meidän epävarmin liike. Se joko onnistuu tai ei onnistu, olen optimisti ja sanoisin että kuitenkin 50% mahdollisuus onnistua...

Metsku: Pari kertaa tehty, perus varmaa työtä. Olen yrittänyt panostaa ennen kaikkea nopeampaan luovutukseen. Pahasti vielä työn alla.

Ohjattu: Tässäkin on menty takapakkia nurtsilla. On ajautunut koko ajan keskimmäiselle. Huoh. Viikko ennen koetta vaihdoin käsimerkkiä nouto-käskyyn. On toiminut selvästi paremmin ja nyt viime metreillä on haettu varmuutta. Oikean puoleinen kapula vaikeampi. Toivotaan arvonnassa vasenta...

Tunnari: Tähän on saatu varmuutta takaisin. Jee! Palautukseen ja luovutukseen haettu nopeutta, mutta tämäkään ei vielä valmista.

Kaukot: Näihin meinasi tulla pieni mörkö ja oli hetkellisesti vaikeaa nousta maasta suoraan seisomaan. Onneksi siitä möröstä päästiin nopeasti eroon ja hyvin nämä on treenatessa pelittäneet.

Summa summarum, hyvillä mielin siis kohti suurta kisaa. Ei me olla nopeita eikä näyttäviä, mutta kyllä me ykköstulosta lähdetään hakemaan. Iloitaan siitä, että on päästy kisaan mukaan ja saadaan testata taitomme oikein urakalla. Otetaan opiksemme ja harjoitellaan sitten lisää niitä asioita, jotka vaikeimmiksi osoittautuvat.