maanantai 22. joulukuuta 2014

Hyvää Joulua ja onnellista Uuttavuotta 2015!



Oikein ihanaa ja rauhallista Joulua ja onnellista Uuttavuotta 2015 kaikille! Me aloitamme nyt Joulun vieton ja jatketaan päivityksiä taas ensi vuoden puolella.

Mutta siis, ihanaa Joulua ja iloista Uuttavuotta!


Tavoitteet ja saavutukset, kuulumiset

Vuosi alkaa pikkuhiljaa saapua päätökseen ja kohta hiljennytään Joulun ja Uudenvuoden viettoon. Allekirjoittanut oli edellisen viikon talvilomalla, mutta oli melkeinpä kiireisempää kuin töissä ollessa. En tunnusta hössöttäväni Joulua, mutta on se silti vuoden paras juhlapyhä. Aatto vietetään kotosalla ja Joulupäivänä sitten ajellaan koko sakki Puttaalle, jossa oltiin pojan ja koirien kanssa edellisenä viikonloppuna käymässä. Pitihän meidän saada piparit leivottua, kuinkas muuten.

Nyt on aika kerrata edellisenä vuotena asetetut tavoitteet ja katsotaan saatiinko mitään aikaiseksi.

Piips:

Tavoitteena oli mahdollisimman hyvässä kunnossa ja iloisena pysyminen.

Tavoitteisiin tuli iso särö keväällä, kun Iitulla todettiin spondyloosi. Yllätys se ei sinänsä ollut, mutta vaivan laajuus yllätti ja näkyihän se toki siinä, miten älyttömän kipeä koira hetken aikaa oli. Lumeton talvi oli varmasti pelastus ja me selvittiin kuin ihmeen kaupalla tuosta vaikeasta hetkestä. Sitten tuli kesä ja Iitulla meni taas hyvin. Ja kun tänäkin vuonna lumi on antanut odotuttaa itseään niin tässä sitä vaan ollaan. Vuosi alkaa vaihtua ja iso koira on edelleen jengissä mukana. Hieman haparointia on ilmassa pienen ontuman merkeissä, mutta nyt sekin näyttäisi toistaiseksi asettuneen. Päivä kerrallaan mennään.


Jaksan aina ihmetellä tuon koiran elämäniloa ja asennetta. Kun oli ensin epävarmaa selvitäänkö edes kesään, niin tässä sitä jo availlaan joulupaketteja ja käännetään sivua seuraavalle vuodelle. Viikko sitten käytiin Marikan kanssa kimppalenkillä Viuhtin hoitojakson päätteeksi ja hämmästeltiin siinä yhdessä Iitun liikkumista ja sitä, miten se kaikkine vaivoineen voi ravailla noin ”vaivattomasti” ja helpon näköisesti eteenpäin. Niinpä, tuon koiran korvien väli on kyllä kultaa. Iloisuus ei siis ole kadonnut minnekää. Ensi vuodelle en halua asettaa tavoitteita, eletään Iitun tapaan päivä kerrallaan, nautitaan ja iloitaan niistä jokaisesta! Muistetaan olla iloisia jokaisesta päivästä. Siinä on itseasiassa aika lailla tavoitetta.



Ruu:

Tavoitteena tälle vuodelle oli TK4 ja SM-kokeet, näytelmistä H, kunnon kohotusta ja terveystarkastus.

Noh, TK4 saatiin, helpostikin kai, mutta vähän tingille meni, että saatiin mahtumaan tälle vuodelle. ;) Tokon SM-kokeisiin ei ollut mitään jakoja osallistua, niin kuin jätettiin väliin myös monet muut tavoitteeksi asetetut kisat. Näytelmiin uskaltauduttiin, hyvä me, vaikka tällä kertaa se H jäi kuitenkin saamatta. Kuntoa ei ole saatu kohotettua, mutta ei stressiä siitä. Kyllä me vielä ehditään. Terveystarkastuskin jäi tekemättä, mutta se asia korjataan heti vuoden alussa ja nyt sille on syytäkin. Ruu aristelee vasenta lonkkaa, puoliero on selvä. Ei välttämättä mitään vakavaa, mutta haluan todellakin tietää missä mennään, aktiivinen harrastuskoira kun on.

Alkuperäisistä tavoitteista ei paljoa saavutettu, mutta niiden edestä tuli sitten muita meriittejä. Pikku-Ruu ylsi tokossa Keski-Suomen Piirinmestaruus kultamitalille niin yksilö kuin joukkuekilpailussakin. Ja lisäksi saimme viimeisimmästä toko-kokeestamme yli 300p tuloksen, jota arvostan ainakin itse. Se on ollut eräänlainen tavoite itselläni, vaikken ole sitä montaa kertaa ääneen sanonutkaan.

Kuva on Keuruun piirinmestaruus kokeesta. Kuvan on ottanut Annamari Jetsu.

Ensi vuodelle olisi tavoitteena nyt viimeinkin osallistua niihin tokon SM-kokeisiin ja saada sieltä tulos aikaiseksi, hyvällä fiiliksellä. Käydään terveystarkastuksessa alku vuodesta, se on ehdoton ja aika on itseasiassa jo varattu. Ja se H, se olkoon yhtenä tavoitteena! Muuten jatketaan samalla kaavalla, eletään varmaankin mummo-koiran ehdoilla niin kauan, kuin se meidän kanssa jaksaa jatkaa eteenpäin. Nomen suhteen jos opittaisiin markkeeraamaan vähän paremmin? Edes vähän paremmin. Ja yhdeksi tavoitteeksi laitan kyllä jälki-harrastuksen aloituksen ihan oikeasti ja jopa tavoitteellisesti. Mutta terveys kaiken edellä. Jos siinä tulee sanomista niin pidätän oikeuden muuttaa suunnitelmia ja tavoitteita.

Siitä on tullut muuten vuosi täyteen, kun Paniikki Pulla-Poika lähti kotoa. Joka päivä se on mielessä ja mietin miten sille kävi tai missä se nykyisin on? Ja jotenkin on sellainen odottava olo, että milloin minun aina nälkäinen, maailman kovimpaan ääneen kehräävä kissani tulee takaisin. Lämpimiä ajatuksia lähetän Paniikin matkalle.

Paniikki


Miuku ja Piina ovat tähän vuoden aikaan tyypillisesti aika lailla sisäkissoja. Piina erityisesti. Sitä ei meinaa saada ulos kuin pakottamalla. Miuku sentään yrittää jonkin kierroksen tehdä joka päivä, mutta aika paljon näkee Näpsäkästäkin sisällä makaamassa milloin missäkin. Ja Näpsän pahantuulisuus kertoo kyllä hyvin, että on talvi. Ja sehän ON meidän kaksijalkaisten vika. Miuku muuten on (toistaiseksi) voinut ihan hyvin, kintereisiin on kasvanut karvaa takaisin, joten jatketaan tällä nykyisellä ruokavaliolla. Piinan ensi vuoden tavoitteena on saman linjan jatkaminen kuin kuluneena vuotena. Miukulle totesin joskus kesällä, että koita nyt pysyä kasassa ja sitä toivoisin ensi vuodeltakin. Ei enempää remppaa terveyden kanssa kiitos.

Miuku. Kuvan on ottanut Tiina Karvonen

Piina. Kuvan on ottanut Tiina Karvonen
 

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

BH TK4 Waterfowler Bliss

Voi Pikku-Ruu minkä teit!!! Voi pientä mustaa noutajaa, joka aina parhaansa yrittää ja tekee asiat niin hyvin kuin osaa ja hyvällä mielellä. Voi Huu Haa, minun taitava noutajani! <3



Eilen kisailtiin siis Pieksämäellä neljänsissä EVL:n kokeissamme, tuomarina Riikka Pullianen. Kokeessa oli 14 koirakkoa, me starttasimme numerolla 8. Hauskaa vaihtelua, kun aika paljon on startattu alkupäässä ryhmää. Ensin siis ryhmäliikkeet:

1. Paikkaistuminen: 10 - Ei yhtään tassun nostelua! Ansaittu!
2. Paikkamakuu: 10 - Hyvä varma makuu, ei yhtään haisteluja!

Mulla oli taas Marika tuomarin apusilminä, paikallaolot meni siis oikeasti tosi hienosti. Tästä tosi hyvä fiilis.

3. Seuraaminen: 9 - Perusasennot olisivat saaneet olla nopeampia. Itsestä seuraaminen ei tuntunut niin hyvälle kuin se parhaimmillaan voisi olla (esim. Keuruun kokeeseen verrattuna), mutta perussiistiä työtä. Jonkin verran irtosi osassa käännöksiä. Hitaassa käynnissä tuli liikkurilta turhaan ylimääräinen käskytys jatkaa hidasta käyntiä stopin jälkeen, en sitä ollut unohtanut.
4. Zeta: 9 - Järjestys oli I - M - S. Istuminen ja makuu olisi saanut olla nopeampia.
5. Luoksetulo: 8,5 - Hurja parannus edelliseen kokeeseen, mutta valuihan ne stopit silti. 
6. Ruutu: 9 - Ruudussa stopit olisi saaneet olla nopeampia. Lisäksi tuli aikasta leveästi seuraamiseen, sitä pitää saada tiiviimmäksi. Mutta se löysi sinne! <3

Tauon jälkeen vika setti:

7. Ohjattu nouto: 10 - Muuten oikein hieno, mutta merkki olisi saanut olla napakampi.
8. Metallinouto: 10 - Hieno oli!
9. Tunnari: 9,5 - Hieman kauan haisteli ja ehdin jo säikähtää, että poimi väärän kyytiin, kun oletin oikean olevan toisessa kohdassa. Hui miten jännittävä hetki!
10. Kaukot: 10 - Nämä me osataan =)

Yhteensä siis EVL1, 302,5p, KP ja luokkavoitto (1/14)! Ja tämä tulos oikeuttaa meidät vielä TK4 koulariin! Mahtavaa! Kiitos treenikaverit, teille kuuluu se suurin kiitos siitä, että me tämän koularin saavutimme! Kiitos sinne Ypäjälle tästä ihanasta, suloisesta ja niin kiltistä Hupakosta! =) Jospa sen H:n vielä saisi joskus, vaikka sen saaminen taitaa olla melko paljon vaikeampaa kuin tämän tuloksen. ;)

Huikeat pisteet yllättivät, itse tiesin kehässä, että varma ykkönen tuli, mutta että yli 300 pistettä, wau! Mutta tärkeintä silti, että kehässä oli sitä fiilistä, erityisesti taas tässä vikassa setissä. Ekassa setissä mentiin Ruun fiiliksen voimalla, se piti homman kasassa. Itse voisin pikkuhiljaa ihan oikeasti alkaa luottamaan, että ehkä me se ruutu-liike jo osataan. 

Kiitos Marika viikonloppuvierailusta ja kisaseurasta! Kiitos myös videoinnista, on tosi ihanaa kun tämä kisa jäi videolle. Anteeksi kuitenkin, etten osannut leikata liikkeiden välejä ja kameran zuumailuja pois. Kun sen sata kertaa yritin ja ei onnistunut, niin olkoot. Ja pahoittelut katsojille, ohjaaja näyttää ihan puliukolta vaatteineen. Älkää katsoko ohjaajaa, katsokaa koiraa.


torstai 11. joulukuuta 2014

Elä hetkessä (vanha otsikko: Optimistisuus ei kannata)

Piips ontuu. Se alkoi ontumaan eilen ja ontuikin tosi voimakkaasti, todennäköisesti se huonoin kinttu eli oikea takajalka. Tänään en pimeässä pihassa nähnyt ontumista eli ainakaan se ei ole eilisen mitoissa. Käsittelin Iitun eilen, että olisiko se auttanut jotain? Ainakin helpotettiin jumeja, niitä kun isolla rakkaalla riittää.

Maanantaina Piips kävi metsässä kakkos asioinnilla, mutta takaisin tullessaan vinkaisi voimakkaasti, oli hetken paikallaan ja tuli sitten jalkojen juuren kertomaan, että nyt johonkin sattui. Koira jäi suurimmalta osalta kiven taakse, joten en nähnyt mitä tapahtui. Piips siristeli toista silmäänsä ja ajattelin siihen osuneen jonkun risun. Nyt mietityttää oliko siinä muutakin? Sitten on lähipäivinä käynyt sellainenkin accidentti pihassa, että Piips jäi ns. Ruun alle, kun noutaja syöksyi lelun perään. Ruu törmäsi aika voimakkaasti Iitua kylkeen, mutta siinä hetkessä ei sen ihmeempää käynyt. Piips on vinkaissut myös yksin leikkiessään ihan omia aikojaan muutama päivä takaperin, sitäkään tilannetta en nähnyt eikä sinänsä mitään oireita ollut havaittavissa. Niin ja olihan tässä sitä lunta ja liukkautta ihan hetken aikaa, ainakin meidän pihassa. Meillä on myös Viuhti ollut viikon verran hoidossa ja ollaan leikitty paljon pihassa, jolloin Piips ehkä jonkin verran liikkuu enemmän noutajia vahtiessaan.

Liekö nämä kaikki yhdessä vai vain yksi tekijä, kun ei voi tietää. Tuli vain niin ikävästi taas muistutus siitä, ettei pitäisi miettiä asioita pidemmälle, vaan elää siinä hetkessä. Ironista on, että ehdin muutamien päivien ajan ajatella tosi positiivisesti, että jos lumi antaa odotuttaa taas itseään ja jos talvi ja kevät ovat yhtä "helppoja" kuin viime vuonna, niin kuka tietää josko me vaikka Iitun kanssa porskutettaisiin ensi kesään. Sillä on mennyt niin hyvin, että josko meillä olisi vielä reilummin matkaa jäljellä? Ja sitten käy näin. Tietenkin.

Mieli on aika maassa. Mun piti pohtia tänne Ruun treenejä ja tulevaa koetta, mutta ajatukset lopahti jotenkin niin alamaihin. Eihän me olla edes treenattu, ei vain ole ehtinyt eikä pystynyt, kun ei missään näe yhtään mitään. Viime perjantaina saatiin hyvät treenit kisaryhmän vuorolla, lauantaina käytiin aamupäivästä treenaamassa maneesilla ja sielläkin ihan ok menoa (ruutu ainakin onnistui), mutta sen jälkeen homma on jäänyt aika lailla pimeään kotipihaan, jossa on vaikea tehdä yhtään mitään järkevää. Paitsi käytiinhän me eilen peräti "valosalla" ajalla treenaamassa ja joo, ihan kivaa, mutta ei ollut sellaista fiilistä.

No mutta, perus siistilläkin työllä me saadaan kyllä se ykkönen. Eihän meidän tarvitse huippusuoritukseen yltää. Mutta kun ykköstulosta enemmän arvostan itse sitä fiilistä, että olisi kivaa kehässä. Jos tää on sen vikan ykköstuloksen painetta?

Ehkä nyt vain on vaikeaa löytää sitä positiivisuutta itsestään, kun luonne on perus pessimisti. Ja kun yritin kerrankin tärkeän asian kanssa ajatella positiivisesti, vetäistiin matto samantien jalkojen alta. Ison koiran tilanne on vain niin tärkeä juttu mulle, että pienikin notkahdus siihen väärään suuntaan tekee aika pahaa. Ja ehkä ei muutenkaan ole se parhain viikko takana. Minähän en sairasta esim. flunssaa koskaan, mutta silti aamulla jostain nousee vihreää limaa ja ääni on sellainen, kuin vetäisin enemmänkin väkeviä juomia naamaan. Mahatautikin uhkasi tulla taas vierailulle, mutta onneksi nyt näyttäisi siltä, että se sivuutettiin äärimmäisen lievillä oireilla.

Mutta murehtimallakaan ei asiat parane, tiedetään. Peiliin katsomisen sijaan voisin katsoa koiria silmiin ja ottaa sieltä esimerkkiä ja oppia. "Aina on hyvä päivä! Ei kun menoksi!" sanoo Piips, ja "Mamma mä niin tykkään susta, oot tosi ihana ja on tosi siistiä ja ihanaa, kun saan olla sun vieressä ja ja..." hössöttää Ruu häntä ropellin lailla pyörien ja korvat rusetilla. Niin, jos sitä vain nauttisi hetkestä, ei murehtisi tai suunnittelisi tulevaa, nauttisi vain siitä mitä juuri sillä hetkellä on ja saa tehdä.

Tässä päivityksessä ei ole varmaan mitään järkeä ja en varmaan tajua siitä itsekään jälkikäteen mitään, mutta nyt on vähän parempi mieli.