keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Lenkillä

Talven parhautta (heti Joulun jälkeen) on tämä aika, kun aurinko paistaa. Ja nyt se on paistanut tosi usein. Ja luntakin on (liikaa), mutta eipähän ole ollut niitä pääkallokelejä kiusana, kuten kahtena edellisenä talvena. Toivotaan, että keväästä tulisi erityisen aurinkoinen ja lumet sulaisi ja haihtuisi ilman hirveää jäätikköä.

Satu ja Havu tuli eräänä aurinkoisena päivänä lenkkeilyseuraksi. Havu-nuorukainen oli aika iloinen Ruun seurasta ja täysin kyltymätön leikkijä. Vaikka Ruu yritti kuinka välillä sanoa pahastikin, ei snautseri lannistunut. Ei, vaikka Ruu antoi sille kymmeniä lumipesuja. Toisaalta kyllä näytti sillekin, että Ruu nautti lenkkeily- ja leikkiseurastaan.
























Taisi Ruu itsekin saada lumipesuja itselleen 













sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Jokohan se kotiutuminen on valmista?

Kissoissa on tapahtunut taas lyhyessä ajassa selkeä muutos. Ensimmäinen kuva kertoo eniten. Iines nukkuu öitä jo sängyssä. Se on kiva, kun nukut erinäisistä syistä muutenkin huonosti ja jossain kohtaa jaksaa tajuta sen verran, että ei ole enää edes tyynyllä. No ei varmaan, kun siellä tyynyllä nukkuu joku muu.



Minni ei vielä tule heti illasta sänkyyn, mutta usein on tullut sinne jossain vaiheessa yötä. Iines tulee lähes poikkeuksetta aina, kun me tai minä menee nukkumaan.




Toinen selkeä muutos on siinä, että "kuolleet" lelut ovat alkaneet kelvata. Luulin, etteivät nämä leiki niillä ollenkaan, mutta luulin väärin. Sekin on kivaa, kun havahdut aamuyöllä siihen, että joku hyppää hiiren kanssa sänkyyn ja alkaa rapisuttamaan sitä siellä. Tai tuo saaliin näytille syliin sohvalla. Huvittavinta lienee se, että Minni juoksi tässä muutama päivä sitten Poikasten huoneesta hirmuisella vauhdilla minikokoinen kaivinkone suussaan keittiönpöydän alle. Olen nähnyt myös lapastani kannettavan. Mitenkähän nämä varkaudet vielä kehittyvät?




Olen kertonut Iineksen tavasta väistää silityksiä. Kun on silittänyt, selkänahka on nykinyt melko paljon saman aikaisesti. Aloin sitten testailla näitä fascia manipulaation hoitomenetelmiä ja aika isoja reaktioita sain aikaiseksi. Alkuun tuli kynsien tarjoamista ja paikalta pakenemista. Toisella kertaa lopputulos on alla. Voisi jopa luulla, että Iines nauttisi. ;) Ja selän nykiminen on vähentynyt selvästi silitysten aikana.





Polvi on hyvä!

Reilu viikko sitten ajeltiin Ruun kanssa jälleen kerran Nokialle ja vietettiin siellä ke-pe. Torstai-perjantai oli koirien fascia manipulaation kaksi viimeistä koulutuspäivää ja anti oli kyllä niin hyvä! Vaikutukset koiran kireyksiin, jumeihin, liikkuvuuteen ja asentovirheisiin on vaan niin paljon tehokkaampaa mihinkään muuhun käsittelyyn verrattuna. Ja tästä on ollut myös suuri apu Ruun polven kuntoutumisessa. 




Ruu ei ole kurssilla muuten aikaa viettänyt, paitsi viimeisenä päivänä otin sen sinne mukaan, että ehdittäisiin nopeammin päivän päätteeksi Eläinystäväsi Lääkäri- klinikalle. Josta oli tavoitteena päästä mahdollisimman reippaasti takaisin kotiin kuumepotilaiden luokse. Kurssilla Ruu makasi pöydän alla omalla pedillä hyvin kiltisti paria luvatonta vaeltamista lukuunottamatta. Ajatus voi harhautua näemmä kilteimmälläkin tapauksella.


Kurssilla saattoi olla jonkun mielestä vähän tylsää...

Klinikalla sitten tuttuun ja totuttuun tapaan Juha-sedän hyppysiin. Ja polvi on hyvä! Jumpat on edistyneet eli polven hallinta on parantunut ihan reippaasti. Lihaskireydet on pysyneet aisoissa. Ja ennen kaikkea polvi siis tuntui myös Juhan sormiin paremmalta. Aika mahtava juttu. Lupaa heltisi melkeinpä mihin vain tekemiseen. Voi onnea! Samalla polvee tuikattiin vielä viimeinen piikki PRP:tä. 
Kiitos ell Juha Kallio ja Eläinystäväsi Lääkäri- klinikka!

Jännästi alkoi kutkutella taas tokonkin treenaaminen. Ennen kaikkea suuntasin katseet jo syksyyn ja lintumetsiin. Kesään ja nome-kokeisiin. Yritetään aloittaa tavoitteellisempi kunnon kohottaminen. 

En oikein tiedä vielä mitä tokon kanssa teemme. Polvi sen kenties kestäisi ihan hyvin, mutta onko se järkevää? Mitään suurta treenirupeamaa ei ainakaan ole tulossa. Olemme tässä lajissa mahdollisesti siinä pisteessä mihin voimme yltää, enkä tiedä jaksanko edes yrittää enempää. Lajissa on ne omat kuormitustekijänsä ja kun mieli halajaa ennen kaikkea tuonne metsästyspuuhiin niin kannattaako? Mutta toisaalta siinä parhaassa fiiliksessä on kokeessa niin ihanaa. Ajattelin, että jos kävisi katsomassa missä jamassa liikkeet on ja miettisi sitten mitä tekee. En tiedä. Eiköhän se tässä ajan kanssa selviä.

Tuossa Puttaalla taannoin vierailtaessa oltiin laskevan auringon aikaan lenkillä. Ja nyt tuli "Se Kuva" meistä, minusta ja Ruusta. Tässä on kaikki niin kohdallaan. Ihan kaikki. <3