perjantai 24. heinäkuuta 2020

Viimeinkin "pentu"treffeillä

Easyn kanssa ei koskaan päästy pentutreffeille, kun sovittuun ajankohtaan ei sitten kuitenkaan moni lopulta päässyt, niin treffit peruuntuivat kokonaan. Eikä niitä myöhemmin saatu järjestymään yrityksestä huolimatta. Mutta nyt kun korona-aika antoi vähän löysiä rajoituksiin, niin saatiin jonkinlainen sukulaistapaaminen järjestymään Hauholle viime viikonloppuna. Paikalla oli Easyn pentueen kaikki siskokset, velipojat eivät valitettavasti päässeet paikalle.


Valitettavasti vain huonoja kännykkäkuvia tapaamisesta.

Kuvassa siskokullat: Easy, Sylvi, Nessa ja Tirri



Yhteyttä on pidetty pentueen sisällä ilahduttavan paljon, mutta vielä kivempaa oli viimein nähdä sisaruksia ihan livenä! Sylvi ja Nessa oli Easyn kanssa hyvin hyvin samannäköisiä ja kyllä koirat meni useita kertoja sekaisin. Tirrillä oli selvästi tummemmat silmät kuin muilla ja se teki ilmeestä ja päästä jo vähän erilaisen ja itse ainakin tunnistin Tirrin joukosta. Nessa oli pienin, joten porukassa sen erotti hyvin, mutta jos kaikki oli irrallaan kuka missäkin, niin saattoi mennä sekaisin. Suurta koko eroa ei ollut, mutta Easy taisi hiuksen hienosti olla porukan suurin. Paljon oli tytöillä täysin samoja luonteenpiirteitä ja toimintatapoja, mm. syliin kiipeäminen ja mahdollisimman lähelle pyrkiminen, sormien syöminen palkkauksen yhteydessä ja kaikki tuli ensimmäistä kertaa tervehtimään "varovaisesti". Kaikki tykkää vedestä ja lutraavat ojissa ja vesissä mielellään.

Easystä löytyi uusi piirre, kun tavattiin siskoja ekaa kertaa niin Sylvi tuli karvat pystyssä reippaana (ihan hyväntahtoisesti) tervehtimään Easya. Easy vähän peruutteli häntä alhaalla ja pyrki "karkuun", mutta Sylvi jatkoi "innokasta" tervehtimistään sinnikkäästi, johon Easy vastasi yllättäen murinalla, näytti vähän hampaitaan ja alkoi jopa napsia/näykkiä kohti! Ohhoh! En tiennyt, että se uskaltaa lähteä sanomaan jos ottaa hermoon, mutta ilmeisesti se uskaltaa niin tehdä samanikäiselle koiralle. En usko, että vanhemmalle koiralle ikinä uskaltaisi. Kyllä siskokset tulivat hyvin juttuun ja paikalla pyöri muitakin koiria irrallaan paljon ja sulassa sovussa oltiin koko ajan.


Käytiin rannassa uittamassa koiria. Easyn ja Nessan koko eron näkee vedessä hyvin.

Kuulumisten vaihtamisen lisäksi tehtiin pientä treeniä tytöille. Easylle ammuttiin starttipistoolilla ja edelleen se alussa selvästi vähän pohti, että mikä juttu. Työt se suoritti hyvin pohdinnasta huolimatta ja saatiin tosi kivat treenit pidettyä. Easy ei kuumennu veden äärellä, se pystyy luopumaan markkeerauksista suorittaakseen ensin ohjauksen ja muistaa silti markit hyvin. Sitä on älyttömän helppo ohjata ja Easy on aina erotellut tehtävät todella hyvin.

Oli tosi kiva nähdä sisaruksia ja toivottavasti nähdään myöhemmin uudelleenkin. Perhepotretissa on tyttöjen lisäksi Dopey-eno ja Myra-mummo.


Vasemmalta oikealle: Easy, Sylvi, Nessa, Tirri, Dopey ja Myra.

lauantai 11. heinäkuuta 2020

Taipuu taipuu, hyvin taipui

Yksi tärkeimmistä on nyt ns hoidettu alta pois, eli noutajien taipumuskoe = taipparit. Kovin vähän meillä loppujen lopuksi ehti riistajuttuja olla, kun ei niitä raatoja pysty ja kykene joka välissä sulattamaan ja treenaamaan. Ja kaikista suurin "murhe" oli se, että Easylle ei ole ammuttu vielä kertaakaan. Puttaalla käydessämme (vajaa kk ennen koetta) saatiin onneksi yksi avulias metsästäjä meille ampumaan. Alkuun kuunneltiin kaukaa ja hiljalleen tultiin lähemmäs ja lopulta ihan viereen. Kaikki meni hyvin ennen viimeistä paukkua, jossa Easy sitten jostain syystä nousi seisomaan ja käänsi pepun selkäni taakse. Vähän jäi tyhmä fiilis tämän takia, vaikka Easy ei mitenkään pelokas ollutkaan.




Onneksi päästiin ystävän luokse viikko ennen koetta treenaamaan taippareiden merkeissä ja saatiin ammuttua Easylle kertaalleen. Tehtiin hakuruutu ja ampuminen tuli siihen alkuun, kun ruutuun heitetään yksi varis. Easy ei tuumannut ampumisesta mitään, mutta kun ampuja ja heittäjä tulivat pois ruudusta, niin siinä kohti piti heille puhkua. Muu työskentely sujui ihan hyvin ja ampujakin tervehdittiin hommien jälkeen ongelmitta. 

Koska itselläni ei ole kania ja metsäjänön kanssa oli viimeksi vähän huomautettavaa, niin onneksi saatiin kokeilla kanijälki hakutreenin jälkeen. Easy jäljesti ekat 10m, vaihtoi vielä isomman vaihteen silmään ja kaahasi metsään. Oli kuulemma juossut kanista ensin ohi. Miten tämä ei yllättänyt yhtään?
Kani tuli siis kauniisti käteen vauhdikkaan juoksemisen päätteeksi. 




Muuta treeniä ei sitten ehditty enää tehdä. Paitsi kahdesti käytiin noutamassa pientä lokkia vedestä, koska vedestä noutaminen on vielä jännää ja otteet saattaa osua huonosti. Ja ei näistä treeneistä varmasti mitään hyötyä ollut. Varmaan enemmän kuumensi koiraa kuin korjasi otetta. Onneksi tajusin tehdä vain ihan parit noudot per kerta. Miten muistelin, että viimeksi kielsin paniikkitreenien tekemisen? Hyvin menny oppi perille...

Koepäivänä tuuli ja ukkoskuuroja liikkui runsaasti taivaalla. Me starttasimme numerolla yksi ja paikka oli sama, jossa aikanaan Ruun kanssa suoritimme taipparit. Melkein tuli tippa linssiin sitä miettiessä. Ilmottautuessa jännitti ihan hirveästi ja mietin, huomaako muut kun tärisen. Sitten omaa vuoroa odotellessa ei oikeastaan enää jännittänyt, vaan hyvillä mielin mentiin hommiin. Olihan tätä odotettu koko pitkän pentuajan!




Ensin siis rantavedestä lokin noutaminen. Sujui moitteettomasti. Sitten tuli laukaus ja veneestä lokin heitto. Easy tuijotti taas epäilevästi ampujaa ja ampumisessa nousi ja peruutti. Aurinko paistoi silmiin ja ranta oli kaislikkoinen, joten kyllä mietin, että mahtoiko koira nähdä koko heittoa. Yllättävän kaukana se vene rannasta kuitenkin oli. Lähetin Easyn ja se eteni muutaman metrin ja jäi sitten tuijottamaan ampujaa ja välillä minua ja selvästi vähän mietti, että mitähän tässä nyt tapahtuu. Annoin uuden luvan lähteä noutoon ja Easy kävi hakemassa lokin talteen. Se oli kaikesta huolimatta selvästi nähnyt hyvin lyhyen ja matalan heiton, josta olin kovin ilahtunut. Molemmat linnut tulivat kauniisti käteen asti.




Sitten hakuun. Nyt Easy ei tuumannut ampumisesta mitään eikä puhissut ampujan ja heittäjän poistumista hakuruudusta. Heitetyn variksen lisäksi tuomari haetutti vain kolme varista ruudusta.

Sitten odoteltiin muiden suoritukset ja lopulta 6/8 koiraa pääsi kanijäljelle. Juuri kun lähdettiin tekemään jälkiä tuli päällemme iso ukkoskuuro. Vettä satoi kaatamalla ja ukkonen jyrisi. Onneksi pahin sade ja jyrinä ehti helpottaa juuri ennen meidän aloitusta. Taippareissa meille näytetään selkeä kohta, josta jälki alkaa. Easy tasan tiesi, että pupu on metsässä ja se mitään nenää maahan suostunut laittamaan. Viritti itsensä äärimmäisen latautuneeksi (kun yritin saada sen nenän maahan) ja lopulta luvan saatuaan juoksi h**vetin lujaa eteenpäin. Tuomari sanoi alkuun, että hän kävelee lähemmäs kania ja nostaa käden ylös, kun koiralla on riista suussa. Kun Easy lähti, toinen toimitsija totesi tuomarille "jos kerkeät nostamaan kättä ylös...". Onneksi tyyliä ei arvostella ja pupu palautui sieltä tuota pikaa käteen asti.

Näin ollen Easy läpäisi taipparit ja ansaitsi tuloksen NOU1!
Melkein ei malteta odottaa, että päästään jatkamaan koeuraa!
Arvostelulomakkeesta lainattuna; "Nuori innokas koira, joka suoriutuu erinomaisen helpolla tavalla kokeen kaikista tehtävistä. Osoittaa erittäin hyviä noutajan taipumuksia. Erittäin hyvässä yhteistyössä ohjaajan kanssa."


Easy on juuri läpäissyt taipparit. Sateen jälkeen aurinko alkoi paistaa aivan ihanasti.

torstai 9. heinäkuuta 2020

Niin ne pyöreät tuli täyteen

Ruu on koira, jonka kanssa en tarvitse ikinä hihnaa ja siksi sitä en usein muista ottaa edes mukaan. Edes kokeisiin, joissa se olisi toisinaan jopa pakollinen. Voisin kulkea vaikka Tokion metroasemalla ja Ruu vain kulkisi kanssani. Voisimme kävellä keskellä niittyä, jossa puput sinkoilisivat sinne sun tänne ja Ruu vain pysyisi kanssani. Sitä on vaikea selittää, mutta Ruu vaan tulee siinä, mukana. 

Ruu on koira, joka niin vahvasti haluaa olla minun koira. 
Ruu on koira, jolle käy kaikki, kunhan se vaan saa olla mukana.
Ruu on koira, joka ei tee itsestään numeroa. 
Ruu on koira, joka on ihan kaikista paras perhekoira. Pomminvarma.


Ruu täytti 30.6. pyöreitä, kun mittariin tuli täydet 10v. Tuntuu kovin hurjalta, että siitä olisi jo niin monta vuotta aikaa ja tuntuu, ettei itse ole vanhentunut yhtään. Näin käy joka kerta. Lapset ja koirat vanhenee, ei vanhemmat eikä koiranomistajat.


Olen niin kiitollinen siitä, että kasvattaja aikanaan Ruun minulle luovutti. Minulle, noviisille noutajaharrastajalle. Ruu oli ensimmäinen noutajani ja en parempaa koiraa siihen virkaan olisi voinut saada. Niin kiltti ja kuuliainen tehtiinpä sitten mitä tahansa tai mentiin minne tahansa. Ruun ansiosta tutustuin rodunomaisiin lajeihin ja ennen kuin edes huomasin, olin koukussa. Monia
 lajeja nähneenä voin sanoa, että en tiedä ehkä hienompaa kuin vaistojensa mukaan toimivan koiran, josta oikein huokuu SE rakkaus ja halu tehdä "oikeita töitä". Laji, johon ei tarvitse motivoida yhtään. Sitä ei ymmärrä, ennen kuin sen näkee ja kokee.
Laji on paitsi hienoin niin myös ehdottomasti vaikein. Voi kunpa olisin tiennyt tästä lajista edes vähän enemmän kuin silloin joskus. Kiitos Ruu siitä, miten paljon olet opettanut.





Ruu on osa-aikaisesti eläköitynyt, mutta voinnin ja kunnon mukaan nuuhkitaan vielä pellolla ja rallatellaan kentällä. Terveys edellä kaikessa ja kovasti tiedostan, että 10v on jo mittarissa. Hieman on huolestunut mieli, sillä jotenkin taas olin tuudittautunut siihen, miten hyvässä kunnossa Ruu oli. Se ravasi upeasti ja vaikutti kaikin puolin olevan hyvässä kunnossa 10v koiraksi. Sitten tyyliin seuraavana päivänä Muori ontuu ja tuntuu, että se hajoaa käsiin. Samalla sydäntä riipaisee, kun häivähtää ajatus siitä, että joutuisin jossain vaiheessa sanomaan ne viimeiset heipat. 

Hieman haikein mielin olen tehnyt päätöksen, että myös metsästys on Ruun kanssa jätettävä nuoremmille. Ellei sitten olla maastossa, joka ei ole liian raskas. Mutta sellaista kun ei taida olla...💔 

Tämän vuoksi (ja kyllä alunperin muutenkin olin ottamassa Ruun mukaan) käytiin ell Juha Kallion hyppysissä tarkastuttamassa tilanne. Varpaissa oli vanhuutta, mutta niitä ei tarvitse tässä vaiheessa hoitaa. Vältetään soralla ja sepelillä kulkemista. Oikea polvinivel oli mielestäni hieman turvoksissa ja osittainen syy ontumiseen lihaskireyksien lisäksi. Kallio oli samaa mieltä, polvi tuntui hieman turpealta, mutta ristisiteet tuntuivat kuitenkin olevan ehjät. Suurin murhe oli kuitenkin hammaskalustossa, jota en ole edes tajunnut tarkkailla. Ei siitä monia vuosia ole, kun käytin Ruun hammaskiven poistossa ja sanottiin, ettei sitä juurikaan ollut. Nyt ylhäältä oli poskihampaita lohjennut ja yksi etuhammas tippunut (tämän toki olin huomannut ja siksi pyysinkin tsekkaamaan hampaita). Varattaisiin hampaille oma hoitoaika ja samalla otettaisiin polvesta kontrolli rtg. Saatiin carthrophen-kuuri ja kipulääkettä päälle. 

Ja nyt tuoreeltaan on hampaat viimein saatu hoidettua. Poistoon lähti alhaalta yksi etuhammas ja ylhäältä yksi + että sen yhden tippuneen juuren pala poistettiin. Hammaskivet poistettiin, jota kuulemma oli kohtalaisen paljon. Tummentumat eivät lähde hampaista pois. Poskihampaita ei tarvinnut poistaa, sillä tarkastuksessa ne eivät herättäneet kuitenkaan tässä vaiheessa huolta. Etuhampaat taas olivat selkeät poistettavat ja alahammas oli jo alkanut tehdä pahuutta syvemmälle.
Ja ne polven rtg-kuvat otettiin. Konsultaatiopyyntö on tehty. Vähän kyllä jännittää...

Odotellessa jatketaan osa-aikaeläkeläisen elämää.
Paikka sohvalta vierestä on yksinoikeudella Ruulle luvattu ❤️
Ja sohvalla Ruu viihtyykin vain vieressä. Jos en ole sohvalla, tulee Ruu samaan huoneeseen nukkumaan jossa minäkin olen. Koska kunhan vain saa olla mukana. ❤️

Onnea rakas Ruu ❤️