lauantai 11. heinäkuuta 2020

Taipuu taipuu, hyvin taipui

Yksi tärkeimmistä on nyt ns hoidettu alta pois, eli noutajien taipumuskoe = taipparit. Kovin vähän meillä loppujen lopuksi ehti riistajuttuja olla, kun ei niitä raatoja pysty ja kykene joka välissä sulattamaan ja treenaamaan. Ja kaikista suurin "murhe" oli se, että Easylle ei ole ammuttu vielä kertaakaan. Puttaalla käydessämme (vajaa kk ennen koetta) saatiin onneksi yksi avulias metsästäjä meille ampumaan. Alkuun kuunneltiin kaukaa ja hiljalleen tultiin lähemmäs ja lopulta ihan viereen. Kaikki meni hyvin ennen viimeistä paukkua, jossa Easy sitten jostain syystä nousi seisomaan ja käänsi pepun selkäni taakse. Vähän jäi tyhmä fiilis tämän takia, vaikka Easy ei mitenkään pelokas ollutkaan.




Onneksi päästiin ystävän luokse viikko ennen koetta treenaamaan taippareiden merkeissä ja saatiin ammuttua Easylle kertaalleen. Tehtiin hakuruutu ja ampuminen tuli siihen alkuun, kun ruutuun heitetään yksi varis. Easy ei tuumannut ampumisesta mitään, mutta kun ampuja ja heittäjä tulivat pois ruudusta, niin siinä kohti piti heille puhkua. Muu työskentely sujui ihan hyvin ja ampujakin tervehdittiin hommien jälkeen ongelmitta. 

Koska itselläni ei ole kania ja metsäjänön kanssa oli viimeksi vähän huomautettavaa, niin onneksi saatiin kokeilla kanijälki hakutreenin jälkeen. Easy jäljesti ekat 10m, vaihtoi vielä isomman vaihteen silmään ja kaahasi metsään. Oli kuulemma juossut kanista ensin ohi. Miten tämä ei yllättänyt yhtään?
Kani tuli siis kauniisti käteen vauhdikkaan juoksemisen päätteeksi. 




Muuta treeniä ei sitten ehditty enää tehdä. Paitsi kahdesti käytiin noutamassa pientä lokkia vedestä, koska vedestä noutaminen on vielä jännää ja otteet saattaa osua huonosti. Ja ei näistä treeneistä varmasti mitään hyötyä ollut. Varmaan enemmän kuumensi koiraa kuin korjasi otetta. Onneksi tajusin tehdä vain ihan parit noudot per kerta. Miten muistelin, että viimeksi kielsin paniikkitreenien tekemisen? Hyvin menny oppi perille...

Koepäivänä tuuli ja ukkoskuuroja liikkui runsaasti taivaalla. Me starttasimme numerolla yksi ja paikka oli sama, jossa aikanaan Ruun kanssa suoritimme taipparit. Melkein tuli tippa linssiin sitä miettiessä. Ilmottautuessa jännitti ihan hirveästi ja mietin, huomaako muut kun tärisen. Sitten omaa vuoroa odotellessa ei oikeastaan enää jännittänyt, vaan hyvillä mielin mentiin hommiin. Olihan tätä odotettu koko pitkän pentuajan!




Ensin siis rantavedestä lokin noutaminen. Sujui moitteettomasti. Sitten tuli laukaus ja veneestä lokin heitto. Easy tuijotti taas epäilevästi ampujaa ja ampumisessa nousi ja peruutti. Aurinko paistoi silmiin ja ranta oli kaislikkoinen, joten kyllä mietin, että mahtoiko koira nähdä koko heittoa. Yllättävän kaukana se vene rannasta kuitenkin oli. Lähetin Easyn ja se eteni muutaman metrin ja jäi sitten tuijottamaan ampujaa ja välillä minua ja selvästi vähän mietti, että mitähän tässä nyt tapahtuu. Annoin uuden luvan lähteä noutoon ja Easy kävi hakemassa lokin talteen. Se oli kaikesta huolimatta selvästi nähnyt hyvin lyhyen ja matalan heiton, josta olin kovin ilahtunut. Molemmat linnut tulivat kauniisti käteen asti.




Sitten hakuun. Nyt Easy ei tuumannut ampumisesta mitään eikä puhissut ampujan ja heittäjän poistumista hakuruudusta. Heitetyn variksen lisäksi tuomari haetutti vain kolme varista ruudusta.

Sitten odoteltiin muiden suoritukset ja lopulta 6/8 koiraa pääsi kanijäljelle. Juuri kun lähdettiin tekemään jälkiä tuli päällemme iso ukkoskuuro. Vettä satoi kaatamalla ja ukkonen jyrisi. Onneksi pahin sade ja jyrinä ehti helpottaa juuri ennen meidän aloitusta. Taippareissa meille näytetään selkeä kohta, josta jälki alkaa. Easy tasan tiesi, että pupu on metsässä ja se mitään nenää maahan suostunut laittamaan. Viritti itsensä äärimmäisen latautuneeksi (kun yritin saada sen nenän maahan) ja lopulta luvan saatuaan juoksi h**vetin lujaa eteenpäin. Tuomari sanoi alkuun, että hän kävelee lähemmäs kania ja nostaa käden ylös, kun koiralla on riista suussa. Kun Easy lähti, toinen toimitsija totesi tuomarille "jos kerkeät nostamaan kättä ylös...". Onneksi tyyliä ei arvostella ja pupu palautui sieltä tuota pikaa käteen asti.

Näin ollen Easy läpäisi taipparit ja ansaitsi tuloksen NOU1!
Melkein ei malteta odottaa, että päästään jatkamaan koeuraa!
Arvostelulomakkeesta lainattuna; "Nuori innokas koira, joka suoriutuu erinomaisen helpolla tavalla kokeen kaikista tehtävistä. Osoittaa erittäin hyviä noutajan taipumuksia. Erittäin hyvässä yhteistyössä ohjaajan kanssa."


Easy on juuri läpäissyt taipparit. Sateen jälkeen aurinko alkoi paistaa aivan ihanasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti