sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Ei saalista

Ollaan noutajan kanssa käyty kahtena viikonloppuna metsästämässä ja kyttäämässä kanalintuja. Ekana viikonloppuna oltiin Hankasalmella ja siellä lintuja jopa näkyi useamman kerran ja pari hyvää paikkaa oli ampuakin, mutta lopputuloksena ei saalista lukuunottamatta joitakin hirvikärpäsiä. Ja aikaisemmasta poiketen, kun olen tottunut kyttäämään kanalintuja passissa, tuli nyt yllätyksenä että talsittiinkin 3,5h metsässä. Uudet kumpparit pääsivät tosi testiin ja hyvin ne kyllä pelittivätkin! Uusia kenkiä on silti hyvä syyttää, kun vasen takareisi oli reissun päätteeksi ihan maitohapoilla...

Viime viikonloppuna kurvailtiin Puttaalle tyttöjen ja Eltsun kanssa. (kyllä, minusta ihanan söpöä, kun hoitopaikan lapset on antaneet E:lle tuollaisen lempinimen) Jouni-serkun kanssa käytiin talsimassa perjantai-iltana pieni lenkki, nähtiin sentään yksi metso ja yksi teeri, mutta ei taaskaan saalista. Lisäksi matkan varrella näkyi komea hirvi! Julmetun suuri ja niin kevyt askel. Ja tottakai, jokunen hirvikärpänen taas. Olen niin ylpeä, kun kykenen niiden öttiäisten sekaan ja selviän siellä ilman hysteriaa! Pelastuksena on, että olen keksinyt miten saan hiukset piiloon. Uimalakki tai tuubi-huivista tehty tiukkaakin tiukempi pipo. Ilman niitä en välttämättä kykenisi ja selviäisi... Niin miksi meninkään ottamaan noutajan?

Sunnuntaiaamuna käytiin vielä passissa seisomassa ja katselemassa aamun sarastusta. Ei linnun lintua, kaukana lentäviä korppeja lukuunottamatta. Ruulla meinasi tehdä alkuun tiukkaa olla hiljaa paikallaan ja se meinasi vouhotuksissaan turhautua. Tiukalla komennolla asettui kuitenkin pötköttelemään ja rentoutui lopulta hyvin.

Saas nähdä, kenestä tulee meidän sankari ja saa meille oikean tiputuksen aikaiseksi. Ehkä ensi vuonna.

Tokoilua on pyritty jatkamaan kisojen jälkeen, vaikka viikon verran ehkä huilattiinkin. Tuli sellainen treeniähky ennen koetta eikä tehnyt mieli tehdä yhtään mitään. Mutta seuraavat kokeet on jo katsottu ja lähestyvät nekin kovaa vauhtia. Joten pakko jatkaa treenaamista. Kiitos Anskulle taas avustuksesta!

Ruutu se pysyy meiltä varmaan ikuisesti hukassa. Vaikka kokeessa liike onnistuikin niin ei se edelleenkään ole varma liike. Ei ole mitään takeita, että Ruu sinne ekalla kerralla löytäisi. Jos ensin siis löytää ylipäänsä sille merkille ensin. Onneksi viikonloppuna on toko-koulutusta Korrien kanssa, jospa saisimme tähän jotain apua. Koska apua me kyllä tarvitaan.

Eilen kun tehtiin niin tuuli tosi kovaa. Ruu meni merkille hyvin ja siltä bongasi minusta ruudunkin hyvin. Lähetin ja koira juoksee kohti ruutua (minä kaivan jo lelua taskusta valmiina suoraan palkkaukseen), mutta sitten näköpiiriin osuukin luoksetulomerkki sivusta, jossa hetki sitten tehtiin luoksetuloa. Ruu kurvaa sinne ja samaan aikaan takaapäin kuuluu kovaa räminää kovasta tuulesta johtuen (en tiedä mikä peltiläjä siellä rämisi). Koira vähän säikähtää ja ihmettelee, lähtee sitten tulemaan kohti minua. Huudan sille "loota"-käskyn ja se juoksee sinne lootaan helposti ja varmasti, kuten oli alunperin menossakin. Mutta miksi se kesken matkan, vaikka suunta ja ajatukset oli varmasti ruudussa, vaihtaa kurssia häiriömerkille? Tämä tuntuu nyt vaikealta. Juuri tämmöinen harjoitus, jossa on tehty luoksetuloa ruudun vieressä olevalla läheisellä merkillä.

Ohjattu on toiminut, toistaiseksi. (kop kop)

Luoksetulossa testauksessa on takapalkkaus, mutta alan kyllä kallistua siihen mielipiteeseen, ettei takapalkka ole Ruun juttu. Jumitusta siis ilmassa... Eikä viitsisi enää toisessa kokeessa vähentää neljää pistettä yhden lisäkäskyn takia...

Siinäpä ne mitä on tahkottu, ne meidän hankaluudet. Vähän lisäksi jääviä, kaukoja ja seuraamista.

Sitten on noussut pelottava ajatus siitä, että pitäisikö kokeilla, osaisiko Ruu tehdä pk-jälkeä? Kun se luonnostaan kerran niin mielellään jäljestää niin pitäisikö kokeilla? Kuka lähtisi meidän kanssa metsään, sillä minä tarvitsisin ohjausta ja neuvontaa?

maanantai 15. syyskuuta 2014

Se löysi! Se löysi ruutuun!

Fiilikset on kyllä aika huikeat! Huikea pieni noutaja! Se teki eilisessä toko kokeessa duunia niin iloisesti, niin hyvällä fiiliksellä ja niin parhaansa yrittäen. Ja päällimmäisenä onnen tunteena se, että se löysi sinne ruutuun ensimmäisellä yrittämällä! Se oli Ruun paras lootaan juokseminen ikinä! <3

Ja tapahtui muutakin hienoa. Me ylsimme eilen tämän hetken parhaimpaamme ja sen siivittämänä irtosi EVL1 tulos 288 pisteellä ja sen myötä Keski-Suomen piirinmestaruus kultaa! Vaikka maailman huiput eivät osallistuneetkaan oli kokeessa silti osallisena kovia koiria, ei voitto ilmaiseksi tullut. Ei voi moittia Ruun erikoisvoittajaluokan aloitusta, ei sitten mitenkään. :) Osallistuimme Keski-Suomen Noutajakoirayhdistyksen joukkueessa kokeeseen ja noutajat veivät tällä kertaa myös joukkuekultaa! Huikeaa! Onnea myös Laukan joukkueelle ja hyville treeniystäville hienosta hopeasta ja hienoista tuloksista! Oli ilo kisailla hyvässä seurassa!



Tässä vielä liikkeet, pisteet ja selitykset suoritusjärjestyksessä, jota oli sotkettu. Tuomarina toimi Ralf Björklund.

Ruu oli kisapaikalla kuin kuuhun lähdössä oleva raketti. Se pomppi suurin piirtein naaman tasolla ja puhkui intoa, vauhtia ja tekemistä. Hetken mietin, otinko oikean koiran mukaan ja että onko se minun koirani ollenkaan? Yritin tyynnytellä sitä ennen paikallaoloja ja vähän jännittävin fiiliksin kehään.

Paikkaistuminen: 10 - istui kuin tatti paikallaan, hieno!
Paikkamakuu: 10 - hyvä rauhallinen makuu, oli kerran korjannut toista etutassua.


Toka setti: hyvässä mielentilassa kehään

Zeta: 8,5 - järjestys oli S - M - I. Tuntui hyvälle, stopit oikein, maihin ja istuminen hitaita.
Luoksetulo: 5,5 - kaksoiskäsky lähtöön, stopit ilmeisesti hitaita. Mutta Ruulle ne olivat sen parhaimmasta päästä ja itse olin niihin tyytyväinen. Saa nähdä, saadaanko niille tehtyä jatkossa mitään.
Seuraaminen: 9½ - ja siltä se tuntuikin!
Ohjattu: 9 - pistevähennys siitä, että palautuksen aikana minä korjasin hieman omien jalkojeni asentoa. Muuten olisi kuulemma ollut kymppi. Toivoin ennen liikettä, että saisimme vasemman haettavaksi. Arvonnassa saimme tietenkin oikean. Ruutu jäi merkiltä ja koiran näkökulmasta katsoen alaviistoon vasemmalle ja olin ihan varma, että Ruu menee sinne. Sydän hakkasi ihan tolkuttoman lujaa ennen liikettä, mutta sitten rauhotin itseni ja muistutin miten vähän meillä on treeniä alla. Ei haittaa, vaikka Ruu juoksisi minne. Tehdään parhaamme. Ja niin Ruu tekikin. Ihan mahtava pieni noutaja!

Kolmas setti: ennen aloitusta Ruu oli tosi kovilla kierroksilla ja puhkui intoa. Tuntui, ettei koira ollut hallinnassa. Esimerkiksi ennen tunnaria sen häntä vispasi niin lujaa, ettei peppu meinnannut laskeutua ollenkaan perusasentoon. Kierrokset oli siis kovat ja mietin, hätäileekö ja tuoko jopa väärän kapulan. Ruutu-liike oli jätetty toiseksi viimeiseksi liikkeeksi ja sain jännittää loppuun asti onnistuuko se vai ei. Ja vaikka kuinka yritin olla rentona, niin kyllä jännitti.

Metallinouto: 10 - heitin vasemmalle hieman vinoon, Ruu meni vauhdilla ja melkein kapulasta ohi, onneksi bongasi sen hyvin.
Tunnari: 9 - oli aika hätäisen oloinen kapuloilla, mutta kun nenä osui kunnolla oman kohdalle, poimi sen varmasti. Korjasi matkalla kerran otetta, mutta korjausliike näytti isolta ja "rumalta".
Ruutu: 10 !!!!!!! - Merkki oli hyvä, käskyn jälkeen Ruu ampaisi vauhdilla matkaan ja hetken aikaa meni takaviistoon kohti kehänauhaa (kuten kuvauksestakin näkee, että kamera hakee mihin se koira lähtikään...) ja sen hetken mietin, että tähän se nyt meni. Mutta Ruu korjasi linjansa hienosti ja pian noutaja makasi ruudussa! Se löysi sinne!!!! Meinasin alkaa itkemään onnesta. Niin hieno! Niin hyvä fiilis!!! <3 <3 <3
Kaukot: 9½ - järjestys oli S - I - S - M - I - M, ekassa istumisessa liikautti inasen oikeaa takajalkaa, muuten täydellinen tekniikka.

Miten mahtava pieni noutaja! Tuomari kehui työskentelyä ja hienostihan Ruu hommia tekikin. Tästä on hyvä jatkaa. <3 Kiitos treeniystävät (erityiskiitos Henna sinulle!), ei tämä onnistuisi ilman teitä! Kiitos sisko rakas seurasta, tsempistä ja filmauksesta!

Tässä vielä video

lauantai 13. syyskuuta 2014

Mätsärissä, jahdin seuraukset ja henkinen valmentautuminen

En muistanut kertoa edellisissä kuulumisissa, että Ruu kävi mätsärissä harjoittelemassa näytelmiä. Henkilökohtainen handlerimme Noora vei Pikkumustaa kehässä ja vaikka kaksikolla synkkasi enemmän kuin hyvin, ei menestystä näissä kisoissa tullut. Koiria oli ihan julmetusti ja minusta tuomarina toiminut henkilö paneutui asiaan turhan tarkasti, kyseessä kuitenkin vain mätsäri. Ja koska Pikku Herra E oli matkassa ja kello kävi, toivoin todella, että menestykset jäisivät lyhyeen. Eli enemmän kuin hyvä, että emme tulleet valituksi jatkoon. Kiitos Nooralle kuitenkin esittämisestä, oli kiva nähdä pitkästä aikaa! Ei se H-arvosana tule ainakaan esittämisestä jäämään kiinni! :) Ja kiitos teille muillekin tutuille, jotka paimensitte pientä poikaa ja vahditte toista koiraa.

Iitun kohdalla ilmeni alkuviikosta selkeämpää seurausta vemmelsäären kanssa käydystä kilpajuoksusta. Normaalisti Piips ylösnoustessaan venyttelee, nyt tämä yritys päättyi vinkaisuun ja huonoon yritykseen. Samoin vinkaisi muutaman kerran lenkillä, kun olisi pitänyt ponnistaa oikealla takajalalla vähän enemmän. Ja liikkeestä näki myös selkeämmin, että on vähän kipeää. Onneksi ei ole vinkunut nyt enempää ja vaikuttaa kuitenkin iloiselta omalta itseltään.

Ja sitten, huomenna olisi toko-koe. Treenattu on niin paljon kuin on ollut mahdollista ja ruutuun löytämisen kanssa olin jo todella toiveikas ja jopa luottavainenkin. Mutta eilen kisaryhmän treeneissä juoksi suoraan luoksetulon aloitusmerkille, jotka olivat toisella puolen kenttää. Olen treeneissä tehnyt varmaan triplasti vaikeampia harjoituksia häiriömerkkeineen ja silti kävi vanhanaikainen. Mutta sitten ohjattu, joka on se vaikeampi ja epävarmempi liike, meni oikein.

Mutta, jos kaikki sattuisi onnistumaan, niin ei se ykköstulos ole täysin mahdoton. Kai me sitä lähdetään tavoittelemaan. Kai? Pitäisi jostain keksiä vähän itsevarmuutta peliin, mutta kun luonne on niin hemmetin pessimistinen. Sentään pystyn myöntämään ykkösen olevan ihan realistinen mahdollisuus. Olisihan se hienoa. Mutta rehellisyyden nimissä se mitä toivon olisi, että Ruu sinne ruutuun löytäisi. Sitä on hinkattu nyt niin paljon, että tuntuisi hienolta työvoitolta edes joskus onnistua. Ohjatulle ei ole toiveita, olisi epäreilua koiraa kohtaan vaatia siltä tässä vaiheessa yhtään mitään tämän liikkeen osalta. On ylipäätään hienoa, että Ruulle on tässä kahdessa viikossa kehittynyt jonkinlainen ajatuksen siemen siitä, miten liikkeen tulisi mennä. Ja se tulee kuitenkin varmasti suorittamaan sen niin hyvin kuin osaa. Niin kuin varmasti muutkin liikkeet.

Tämmöisiä pohdintoja olisi varmaan hyvä tehdä useamminkin. Koota ajatukset ja käsitellä ne mielessään, ettei tarvitse kehään mentäessä alkaa murehtimaan kaiken maailman murheita. Vaikkei ihan valmiita ehkä vielä tähän viimeiseen luokkaan ollakaan niin päälimmäisenä pitäisi muistaa se, että ollaan kuitenkin todella onnekkaita, että päästään kisaamaan. Päästään kokeilemaan tosi toimiin yhteistyötämme ja taitojamme, otetaan opiksemme ja jatketaan harjoittelua sekä yritetään sitten myöhemmin taas uudestaan. Eihän se sen ihmeellisempää ole. Siis hyvillä mielin kohti huomista. 

tiistai 9. syyskuuta 2014

Puttaalla

Viikonloppuna käytiin koko porukka (miinus kissat) Puttaalla, sunnuntaina sai Muurasjärven neljäs "Eemeli" nimensä, onnea Elmerille! :) Muuten ei sen ihmeempää ohjelmaa ollutkaan, sitä perinteistä mitä Puttaalla aina. Rentoa menoa ja mummin kattauksista ja lapsenhoidosta nauttien. Kelpasi!

Paitsi Iitun mokoma karkasi perjantaina rusakon perään. Olin itse tekemässä toko-rataa sillä aikaa kun Ansku kävi lämmittelemässä koirat ennen treenejä. Kohta katsoin, että minkäs takia se Piips juoksee tuolla kentän päädyssä ihan ihmeellisellä intensiteetillä. Koirien edestä metrin päästä oli pellolta lähtenyt rusakko liikkeelle ja jos ei pidä tarpeeksi pahan kuuloista ääntä aika nopeasti niin Piips ainakin lähtee perään. Ruu oli totellut heti, niin kiltti ja nössökkä kun on. Onneksi Piips oli hukannut vemmelsäären nopeasti eikä sinkoillut sen perässä yhtään enempää. Oli se selvästi kipeä tapauksesta johtuen, mutta onneksi ei tullut sellaista voimakasta kipukohtausta. Onneksi.

Viikonloppu sisälsi siis ahkeraa ja epätoivoista treenaamista, kiitos Ansku-Banskulle liikkuroinnista. Treenattiin siis koulun isolla hiekkakentällä pe, la ja su lyhyehköt ja ytimekkäät treenit. Perjantaina häiriötä oli aika paljon nuorisosta johtuen, ihan kentän vieressä on skeittiramppi ja siellä temppuilevat nuoret olivat varmaan vähän liikaa Ruulle, ja se aloitti häröilyn jo heti ensimmäisestä treenihetkestä alkaen. Ajatukset menivät sekaisin ja ruutua etsittiin mistä milloinkin. Jep, hyvin menee. Keksin viikonlopun aikana muuttaa käsimerkkiä vähäsen ja tuntuisi ehkä auttavan asiaa...ehkä...

Ohjatussakin pohdin omaa ohjaamista. Käsimerkkiä ja suullista käskyä, niillä tuntuu olevan iso merkitys. Ja kun en hommaa osaa vielä itse rennosti ja varmasti niin takeltelen käskyn antamisessa ja silloin tulee kyllä hukka noutoja. Sekoitan käskyjä nome-maailmasta ja Iitulle aikanaan käyttämistä käskyistä. Yritetän opettaa nyt itseäni käsimerkin antamisessa ja oikean suullisen käskyn antamisessa. Että nekin voivat tuottaa vaikeuksia? En tiennyt sitä ennen kuin nyt.

Eilen treenattiin Hennan kanssa Saviolla ja muuten meni ihan jees, mutta se merkille meno voi tosiaan unohtua pieneltä koiralta, niin ruudussa kuin ohjatussakin. Vaikka viikonloppuna tehtiin paljon erikseen iloisia merkille menoja. Aina ei voi muistaa kuitenkaan. Ohjatussa haki oikean hyvin, mutta itse takeltelin jälleen käsimerkin ja käskyn kanssa. Luokari on meidän kolmas heikoin lenkki, sitä(KIN) on tehty näköjään liikkuroituna aivan liian vähän. Kiva.

Summasummarum, jatketaan treenejä viikolla ja tehdään mitä voidaan. Totuushan on se, ettei meitä enää mikään pelasta.

maanantai 1. syyskuuta 2014

Liian iso kala koukussa

Jossain hetkellisessä mielenhäiriössä ilmaisin, että voisin kuitenkin osallistua piirin toko-kokeisiin. Oman toko-seuran joukkue oli täynnä, mutta noutajaporukka kaipaili osallistujia, joten heikolla hetkellä lupauduin. Ja nyt kaduttaa.

Suurimmat murheet ovat edelleen ruutu-liikkeessä ja ohjatussa noudossa. Ohjattua on treenattu tosi tosi vähän, koska pelkäsin sen treenaamista ruutu-liikkeen kanssa, ettei koira mene sekaisin. Noh, ei se treenaamattomuus varmaan auta siihen, ettei koira menisi sekaisin. Ehkä se koira treenaamisella oppisi erottamaan kumpaa liikettä on tekemässä. On tosi mahtavaa huomata, että on kaksi viikkoa aikaa opettaa ohjattu nouto. Tosi varmalla pohjalla siis...

Ruutu onnistuu välillä ja sitten taas välillä ei onnistu. Se ensimmäinen kerta, ensimmäinen yritys, se ainoa yritys mikä kokeissakin on, sen onnistumisen prosentti on alhainen. Lisäksi edellisissä kisaryhmän treeneissä tehtiin liikkuroituna ja liikkuri oli melko lähellä, meni Pikkumusta ihan sekaisin. Ei kuitenkaan juossut häiriömerkeille vaikka niitä katselikin, selasi liikkurin ja merkin väliä hämillään. Ja kun tämä saatiin viimein pelittämään ja tehtiin liikkeen loppuosa, oli Ruu niin jousilla, että reagoi useasti liikkurin käskyyn ennakoiden siis sivulletuloa. Voi voi voi voi....

Tätä treenattiin viikonloppuna hyvällä tuloksella, mutta se eka ruutuun löytyminen ei ole edelleenkään varmalla pohjalla.

Ja sitten se ohjattu. Vasen tuntuisi olevan ehkä helpompi, tai sitten vain kuvittelen. Ajatuksena on treenata nyt pelkkää kisamatkaa ja siellä niiden kapuloiden erottamista, sitä keskimmäistä ei oteta. Tai jos meinaa, niin osaisi siirtyä käskystä sille toiselle kapulalle. Tuntuu vain tuottavan paljon painetta kun yhtäkkiä stopataan niin Ruun mielestä silloin ei saa ottaa mitään kapulaa. Nome maailmassahan Ruu ohjautuu tosi hyvin ja siellä sen pitää kääntyä ympäri 180 astetta ja jatkaa suoraan eteenpäin. Voitte pohtia, miten tiukan kaaren noutaja kapuloille tekee... Ja jos ruutu on hollilla häiriönä, voin melkeimpä lyödä vetoa, että noutaja käy siellä ensin. Ja merkki siinä välissä unohtuu suurin piirtein joka treeneissä... Mutta tämä kaikki on tietenkin sitä treenin puutetta, ei voi koiraa syyttää. Mutta että kaksi viikkoa aikaa...mikä ihmeen mielenhäiriö mulla oli lähteä kisoihin?

Treenattu nyt ollaan aika ahkerasti ja yritetään jatkaa samalla tahdilla. Tehkäämme parhaamme. Suuria odotuksia ei ole, ei niitä saa tässä tilanteessa edes asettaa. Ohjatun olen käytännössä jo luovuttanut, ei se ole koiran vika. Mutta villinä toiveena, ainoana haaveena siellä kokeissa olisi, että noutaja löytäisi ruutuun sillä ensimmäisellä yrittämällä.