lauantai 13. syyskuuta 2014

Mätsärissä, jahdin seuraukset ja henkinen valmentautuminen

En muistanut kertoa edellisissä kuulumisissa, että Ruu kävi mätsärissä harjoittelemassa näytelmiä. Henkilökohtainen handlerimme Noora vei Pikkumustaa kehässä ja vaikka kaksikolla synkkasi enemmän kuin hyvin, ei menestystä näissä kisoissa tullut. Koiria oli ihan julmetusti ja minusta tuomarina toiminut henkilö paneutui asiaan turhan tarkasti, kyseessä kuitenkin vain mätsäri. Ja koska Pikku Herra E oli matkassa ja kello kävi, toivoin todella, että menestykset jäisivät lyhyeen. Eli enemmän kuin hyvä, että emme tulleet valituksi jatkoon. Kiitos Nooralle kuitenkin esittämisestä, oli kiva nähdä pitkästä aikaa! Ei se H-arvosana tule ainakaan esittämisestä jäämään kiinni! :) Ja kiitos teille muillekin tutuille, jotka paimensitte pientä poikaa ja vahditte toista koiraa.

Iitun kohdalla ilmeni alkuviikosta selkeämpää seurausta vemmelsäären kanssa käydystä kilpajuoksusta. Normaalisti Piips ylösnoustessaan venyttelee, nyt tämä yritys päättyi vinkaisuun ja huonoon yritykseen. Samoin vinkaisi muutaman kerran lenkillä, kun olisi pitänyt ponnistaa oikealla takajalalla vähän enemmän. Ja liikkeestä näki myös selkeämmin, että on vähän kipeää. Onneksi ei ole vinkunut nyt enempää ja vaikuttaa kuitenkin iloiselta omalta itseltään.

Ja sitten, huomenna olisi toko-koe. Treenattu on niin paljon kuin on ollut mahdollista ja ruutuun löytämisen kanssa olin jo todella toiveikas ja jopa luottavainenkin. Mutta eilen kisaryhmän treeneissä juoksi suoraan luoksetulon aloitusmerkille, jotka olivat toisella puolen kenttää. Olen treeneissä tehnyt varmaan triplasti vaikeampia harjoituksia häiriömerkkeineen ja silti kävi vanhanaikainen. Mutta sitten ohjattu, joka on se vaikeampi ja epävarmempi liike, meni oikein.

Mutta, jos kaikki sattuisi onnistumaan, niin ei se ykköstulos ole täysin mahdoton. Kai me sitä lähdetään tavoittelemaan. Kai? Pitäisi jostain keksiä vähän itsevarmuutta peliin, mutta kun luonne on niin hemmetin pessimistinen. Sentään pystyn myöntämään ykkösen olevan ihan realistinen mahdollisuus. Olisihan se hienoa. Mutta rehellisyyden nimissä se mitä toivon olisi, että Ruu sinne ruutuun löytäisi. Sitä on hinkattu nyt niin paljon, että tuntuisi hienolta työvoitolta edes joskus onnistua. Ohjatulle ei ole toiveita, olisi epäreilua koiraa kohtaan vaatia siltä tässä vaiheessa yhtään mitään tämän liikkeen osalta. On ylipäätään hienoa, että Ruulle on tässä kahdessa viikossa kehittynyt jonkinlainen ajatuksen siemen siitä, miten liikkeen tulisi mennä. Ja se tulee kuitenkin varmasti suorittamaan sen niin hyvin kuin osaa. Niin kuin varmasti muutkin liikkeet.

Tämmöisiä pohdintoja olisi varmaan hyvä tehdä useamminkin. Koota ajatukset ja käsitellä ne mielessään, ettei tarvitse kehään mentäessä alkaa murehtimaan kaiken maailman murheita. Vaikkei ihan valmiita ehkä vielä tähän viimeiseen luokkaan ollakaan niin päälimmäisenä pitäisi muistaa se, että ollaan kuitenkin todella onnekkaita, että päästään kisaamaan. Päästään kokeilemaan tosi toimiin yhteistyötämme ja taitojamme, otetaan opiksemme ja jatketaan harjoittelua sekä yritetään sitten myöhemmin taas uudestaan. Eihän se sen ihmeellisempää ole. Siis hyvillä mielin kohti huomista. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti