Nyt oli kuulkaapas niin rankka juhannus, että mä en taida jaksaa kertoa siitä mitään. Kolme päivää täyttä pohotusta, huh huh. Ai te haluatte tietää siitä... Noh, kai mun sit täytyy...
No me tultiin ensinnäkin taas tänne "tätilään", missä asuu siis toi Tätsy ja sen ihmismutsi, mun kummitätsy siis. Vietettiin juhannusta porukalla, mun ekaa juhannusta huom huom! Ja oli kyl kiva, että mamma teki siitä niin superhienon ja siistin! Oispa aina juhannus!
Sillo ekana päivänä me ajeltiin jonneki pöpelikköön, Tätsy osallistu johki kokeeseen, niin mä kuulin niiden puhuvan. Siellä oli kuulkaapas tosi paljon meikäläisiä ja musta oli ainakin super siistiä nähä noita ympyröitä. Jouduttiin systerin kans oottaan autossa aina välillä, mut olipa huisin hauskaa päästä välillä rantaan ja uimaan. Oli niin kuumakin!
Jotain ne puhu, et mä olisin joku vesipeto. Mut mähä oon vaan mä, ja musta tää vesi on aivan mahtava juttu. Uintiki on niin helppoo, kattokaa ny vaikka! Mamma mumisi, että eipähän tarvinnu uimaan opettaa... Ja koko ajan ne huuteli, että ei niin pitkälle sais uida. En kyl vaan tajuu et miksei?
Jännittävintä oli ehkä kuulla ampumista ja niitä pillin ääniä. Tiiättekö, tuli sellanen jänskä fiilis, että kyllä minäkin vielä! Ja sitten jatkoinkin taas heinän syöntiä... Pitkä ja väsyttävä päivä, mut niin kiva!
Seuraava aamuna lenkkeiltiin sitten semmoselle lähikentälle. Me harjoteltiin hihnassa kulkemista ja nyt meille tuli mamman kanssa erimielisyyttä siitä, mitä vauhtia meidän olis pitäny edetä. Musta mamma oli käsittämättömän hidas, se oikein mateli eteenpäin! Ja se taas väitti, että mä mukamas kiirehdin liikaa. No en todellakaan kiirehtiny!
Anyways me leikittiin siellä kentällä ja siitä me molemmat oltiin samaa mieltä, että se oli tosi tosi hauskaa!
Iltapäivällä lähettiin sit niihin oikeisiin töihin! Näillä dameilla me ollaan jo vähän harjoteltu aikasemminkin ja mulla on kuulkaapas tosi tarkka nenä! Ja tää touhu on niin superkivaakin! Mamma opetti mua olemaan tosi tarkkaavainen, kun meidän avustaja pudotti damin maahan. Kattokaa ny, eikös mulla ole ainakin yhtä tarkka katse kuin mammallakin?
Kiirekiirekiire...missämissämissä...
Täällä se on! Mä löysin, mä löysin!
Nyt kiireesti takasi mamman luokse. Jos ette siis vielä tienny, niinku siis löytää tämmösen damin ni se pitää pikimmiten palauttaa takasi mammalle. Aina.
Mut sit arvatkaapa mitä! Mä haistoin jo kaukaa semmosen tosi jännän ja mielenkiintoisen hajun, jota mä seurasin ja sit mä löysin tämmösen vaakun!!! Aika tosi tosi tosi jännää. Mua kiinnosti ihan kauheesti, mut kyl mua sit nii jänskätti, etten sitä heti tohtinut suuhun ottaa.
Sit mamma vähän herätteli, rohkaisi ja kannusti ja sit kuulkaa, sit mun sisällä syttyi semmonen tunne, et tää on SE juttu. Siis NIIN siistii!
Mä menin näyttää tätä vaakkua mammalle ja kylläpä sainkin paljon kehuja ja olin kuulemma niin tosi taitava.
Hommat tehty ja taisi meille kaikille tulla hiki tässä touhussa.
Eipä se hiki haitannu, sillä päästiin seuraavaksi taas uimaan! Mä kävin Tätsyn kimppuun heti ja eipä se sitten muuta tarvinnukaan, ku sillä lähti taas ralli päälle.
¨
Ja sit me pärskyteltiin oikein urakalla!
Siinä vähän ehkä vauhti kasvoi kaikilla ja me sinkoiltiin innoissamme vähän sinne sun tänne. Meidän joukossahan oli muuten yks semmonen mustavalkoinen koira ja sit tämmönen pieni karvainen, saman värinen ku mäkin! Tää pikkunen oli aika hauska tapaus ja mä ihan huomaamatta painelin sen perässä tolle laiturille, vaikka oli tuulta ja aaltoja ja toi laituri keikkui aika lailla. Mut ei mua kyllä pelottanu yhtään, ku en mä edes oikeestaan huomannu koko asiaa.
Ja sit ku oli vähän sitä vauhtia eikä niin paljon ajatuksia, ni sit mä vaan yks kaks tipuin tolta laiturilta ja menin ihan umpi sukelluksiin! Eikä kukaan yrittänytkään pelastaa, kaikkia vaan nauratti kauheesti. Taas! Mut onneks mä oon hyvä uimaan ja handlasin homman...
Mietin muuten sitä, että yleensä aina kun vauhti kasvaa liikaa ni me joudutaan kaikki nököttämään paikoillaan. Tää toistuu vähän joka kerta. Mistähän se johtuu?
Mä ja mun sisko <3
Toi pieni karvainenkin kaveri tuntui ihan itsestään tietävän mihi kohtaan asettua. Se ihan yks kaks vaan ilmesty mun viekkuun ja otti osaa tähän arestiin kiven päällä.
Pihaleikkejä me ei ehitty juuri puuhailla, ku oltiin koko ajan johonki sinkoilemassa. Yks kaks huomattiin et on taas ilta. Ja sit se vähä mitä oltiin pihassa ni eipä siinä noista "vanhuksista" ollu leikkikaveriksi, ku eihän ne sit enää päivän töiden jälkeen jaksaneet muuta ku möllöttää paikoillaan.
Mut ehkä näitten piharallien vähyyteen vaikuttaa seki, et meil on Mamman kans kaksistaan niin sairaan kivaa, et mä tykkäänki hakea sitä enemmän leikkimään. Mun mamma on aika ihku...
Siskon kans muute tykkään huilata vähä silleen ja tälleen ja vinkkinä vaan muillekin, et siskon päällä on erityisen hyvä ja näppärä syödä ja kaluta luita! Pehmeä, lämmin ja hiukan kohotettu alusta sekä samalla saa niinku ruokaseuraa. Älyttömän kätsää!
Mut kyl mä siis edelleen tykkäsin niistä pienistä Poikasista ja erityisesti niitten leluista. Niin makeita autoja, et oli ihan väkisin saatava aina jokun niistä suuhun...koeajolle kattokaas.
Vikana päivänä me sit vielä käytiin niissä oikeissa töissä ennen kotia lähtöä ja mäki sain taas vaakun kans tehä hommia. Ja en tarvinnu enää mamman apuja, nostin vaakun heti kantoon ja vein mammalle tietenkin! Sit me ihasteltiin sitä yhdessä! Vai ihasteltiinko me mun hienoa työskentelyä? No ei sen niin väliä...
Me tehtiin siis niinku markkeerausta, ohjausta ja sit vielä sain ihan itse etsiä ton vaakun metsästä, ku se meidän appari oli sen sinne ensin hukannut. Ajatelkaa! Aika huolimatonta mun mielestä. Onneks mulla on niin hyvä nenä, et löysin sen heti!
Niin että eikö ollutkin aika rankka kolmen päivän setti? Mut mä tykkäsin ja toivottavasti tulisi pian uusi juhannus taas, kun näin siistiä oli nytkin!
Ai niin, söpöstelykuva meinasi ihan unohtua! Oon ehkä kasvanu taas, mut oon silti yhtä söpö kuin ennenkin. Eiks niin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti