Yllättävän paljon ollaan itseasiassa treenailtu, suorastaan hämmästyttävää. Tokopulinat pulistaan erikseen, tästäkin näköjään riitti kirjoitettavaa...
Viime viikon loppupuolella tuli inspiraatio ja sulatin pakastimesta raadot, jotta päästiin treenaamaan niillä sunnuntaina. Mentiin pienelle lammelle, tuttu mesta. Mukana uusia treeniystäviä. Mulla oli lisäksi mukana oikein häiriösorsiakin kellumaan rantaan houkuttimeksi, mutta kokemattomuus pääsi yllättämään ja sorsat päätyivät kellumaan holtittomasti veteen ilman valvontaa. Tuuli sitten ehti kuljettaa ne jo lammen toiselle reunalle ennen treenejä, jotta ei niistä niin isoa häiriötä sitten ollutkaan.
Ensin yksinkertainen ja helppo kuivan maan markkeeraus pululla. Ei ongelmia. Sitten vesiohjaus niin, että matkaa oli ehkä jotain 40-50m ja vasemmalle jäi tosi lähelle rantaviiva houkuttimeksi valtaosalle linjan pituutta. Targetti näkyi huonosti, tuuli tuli vasemmalta. Ruu lähti hyvin etenemään, aika pian sitä alkoi ranta vetää puoleensa ja kun näytti siltä, että sinne se menee, puhalsin pilliin ja sain sen huomion, jolloin ohjasin uudestaan eteenpäin. Tämä toistui 3-4 kertaa, mutta joka kerta Ruu jatkoi uintia kohti oikeaa paikkaa. Ja sinne tuo sitten lopulta päätyikin, löysi variksen ja palautti nätisti uiden. Hieno!
Sitten tehtiin kaksoismarkkeeraus perusasetelmalla, jossa eka heitto veteen vasemmalle ja toinen oikealle kuivalle maalle rantaa myöden. Matkaa 50-60m, tämän hetken osaamiseen nähden kipurajalla. Ohjeistin avustajaani huonosti ja veteen tuleva heitto jäi vaikeaksi, musta sorsa lensi tosi lähelle rantaa ja heitto oli tosi pieni, eli näkyi tosi tosi huonosti. Varis lenti paremmin. Tuulikin oli vaikea, takaapäin. Koira matkaan. Variksen Ruu markkeerasi lyhyeksi ja pyöri siinä jonkun aikaa, kunnes tajusi laajentaa sinne eteenpäin. Ei paha. Olin varma, että toinen lintu jää hakematta ja mietin, pitäisikö lähettää ohjauksella. Tyydyin sitten näyttämään pienesti suuntaa ja Ruu vaikutti olevan ihan ulalla. Noh, se juoksi pitkästi rannan suuntaisesti, suuntasi sitten vesirajalle ja siitä heinien läpi varmasti veteen ja lintu talteen! Whaaat? Sillä näytti sittenkin olevan selkeä mielikuva heitosta ja se todellakin tiesi mihin oli menossa. Hemmetin hieno!
Tähän olisi ollyt hyvä lopettaa, mutta päätin sitten ottaa vielä ykkösmarkkeerauksen niin, että katson uskaltaako Ruu uida tarpeeksi. Matkaa otin nyt sen 60-70m. Heittäjä meni linjatehtävän targetille ja heitti siitä oikealle veteen. Heitto taas hieman epäonnistui ja musta sorsa tippui aivan rantaviivalle heinikkoon. Ei molskahdusta. Lähetin koiran. Ruu ui koko ajan varmasti eteenpäin, kaarsi oikean kautta ja hetken mietin, lähteekö se oikealle rantaan "häiriö sorsien" luokse. Ne sieltä jonkin verran loistivat. Mutta Ruu jatkoi koko ajan varmasti matkaa eteenpäin, pääsi tuulen alapuolelle ja rantaan päästyään sai heti hajun linnusta. Poimi sen kyytiin ja lähti heti palautamaan. Sairaan hieno!!!!!!!!
Lopuksi tehtiin enää idioottihelppoa hakua, alue tosi pieni. Hyvin pelitti. Ja ihan viimeiseksi vielä lyhyt kanijälki ja tämä oli kyllä jäljestävän luonnonlahjakkuuteni vahvuus. Ei kauaa nokka tuhissut, kun kanin poikanen kiikutettiin käteen.
Raatojen lisäksi on treenattu dameilla pellolla. Olen todennut, että korkeahko- ja tiheäheinäinen oja on super vaikea. Ja mitä puskaisempi ja isompi, sen vaikeampi. Nyt viimeksi tein linjan niin, että ojan reunat molemmin puolin oli hajustettu damilla. Lisäksi ojan jälkeen vihreä pelto vaihtui beigelle sängelle. Ekalla Ruu jämähti tietenkin etupuolen hajuihin, tokalla ojan toiselle puolelle ja kolmannella se meni varmasti yli ja eteni hienosti helposti näkyvälle targetille. Hajuhäiriöt ovat myös vaikeita. Markkeerauksissa jos otin yhtään matkaa ennen ojaa ja lähetin koiran, ei toivoakaan damin löytymisestä järkevästi. Ruu tuntui etsivän parempaa ylityspaikkaa, jolloin se kulki hetken ojan viertä ennen ylitystä ja silloin hukkui kyllä käsitys damistakin. Tehtiin valkoisilla dameilla, mutta vaikeaa oli silti. Noh, treenillä se tämäkin varmaan alkaa sujua, edes jollain tavalla. Huomaa, että aikaisemmat ojat on olleet täysin mitättömiä.
Mutta ohjaukset, ne on meidän vahvuus. Pitäisi vain saada enemmän hajuhäiriöitä, sillä kun niitä on, tahtoo se nenä välillä lähteä viemään. Silloin häviää pillikuuliaisuus. Mutta tehtiin viime viikolla linjan pituudelle ennätys, oli varmasti 130-140m. Ja alkumatkasta vaihdettiin sängeltä vihreälle pellolle ojan yli. Ekalla toistolla oja hämäsi ja otettiin uusiksi. Sitten sain koiran toiselle puolelle ja kun kannustin sitä uudella käskyllä eteen, kääntyi koira katsomaan minua sen näköisenä, että mitä sanoitkaan? Lähetin lennosta vaan uudestaan matkaan ja hyvin Ruu aina jatkoi matkaa. Eteni tosi kivasti targetille asti. Toisella kerralla ei pysähdellyt lisäkäskyistä huolimatta. Mutta koirasta näki, että sitä selvästi huolestutti edetä minusta niin kauas. Damia palauttaessa ilme oli hieman tuohtunut, selvästi jännittävää käydä yksin niin kaukana. =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti