Puttaalla kanalintujahdissa, treeniä ja kuulumisia

Oltiin tyttöjen kanssa vähän pidempään Puttaalla viime viikolla. Ruun kanssa lähdettiin kanalintuja metsästämään serkkupojan kanssa, mutta taaskaan ei saatu pienelle koiralle suoraa tiputusta. Sai se muutaman linnun käydä etsimässä ja hienosti ne kannettiin käteen asti. Toinen näistä oli epäselvästi hengetön, en ole varma oliko elossa vai räpsyttelikö muuten vain siipiään. No olin siinä uskossa, että vielä siinä henki pihisee ja siihen puuttuminen ei ollut ihan helpoin tehtävä näillä imetyshormoneilla, kun olen suru puserossa jo kuolleen kärpäsenkin puolesta. Jatkossa räpiköivät linnut saa Ruu kantaa ampujalle asti.

Ruun kanssa emme päässeet pyssymiehen matkaan kuin yhtenä aamuna lapsenvahdin puuttuessa, mutta käytiin yksiksemme etsimässä yhtä hukattua teertä, jota serkkupoika ei koskaan löytänyt. Ekalla etsintäkerralla emme löytäneet mekään, mutta aikaa etsinnälle ei ollut kauheasti, sillä ilta alkoi pimentyä. Käytiin etsimässä vielä seuraavana päivänä valosalla, tiellä oli hirvimiehet jahdissa , mutta lupa mennä metsään irtosi. Pitäisi näitä kertoja varten hankkia joku kirkas myssy...=) Minä sitten marssin reteästi rehvastellen metsään, niin kuin tuntisin sen jo hyvinkin... Marssin sitten aika pitkälle vinoon ja tulin ojalle. Se ei vain ollut se oja jonka luulin sen olevan ja hetken talsittuani ja pari muutakin ojaa ylitettyäni kävi selväksi, että metsään eksyminen käy yllättävän helposti. Onneksi omaan jonkinlaista suuntavaistoa ja tunnistin metsäreissulta tuttuja korkeita mäntyjä ja tupsahdinkin sitten paikkaan jota etsinkin. Sillä matkalla löydettiin yksi teerikin, mutta sen pudotuspaikka jäi nyt vähän epäselväksi, kun en ehtinyt sitä tarkentamaan. Kaiken lisäksi alkoi kuulua koiran haukkua, hirvikoira hommissa ja kohta laukaus. Naureskelin, että kohta juoksen karkuun Ruun kanssa, hirvi meidän perässä ja hirvikoira hirven perässä. Edelleenkin pitää ottaa punainen myssy seuraavalle kerralle mukaan. =)

Teeri on löytynyt ja sitä oli niin ihana kantaa...

Koska kanalintuja saatiin niin vähän, serkkupoika ampui meille myös muutaman variksen siskon maatilalta ja heitti niitä meille markkeeraustehtäväksi. Ekalla setillä Ruu ei halunnut keskittyä ja haahuili ihan omiaan. Pyöri täsmälleen tiputuskohdalla, mutta ei saanut vaakkua ylös. Epäilin jo ettei ota koko lintua ollenkaan suuhunsa?! Mutta kyse oli vain haahuilusta. Laitoin koiran hetkeksi autoon miettimään tekojaan ja johan alkoi tämän jälkeen linnut löytyä. Reippaina avustajina/häiriötekijöinä toimi siskon pojat 4 + 6 vuotiaat, jotka tulivat kanssani pellolle. Ekoilla heitoilla tuli puhehäirintää ihan muuten vain ja toisella kerralla kun tehtiin kaksoismarkkeeraus, alkoivat pojat käskyttämään koiraa jo ensimmäisen heiton jälkeen. Suloista, kun toinen hokee "Luu Luu Luu Luu" ja toinen "Ruu Ruu Ruu" ja Pikkumusta nykii ja nykii vierelläni, että koska sitä tulee oikea käsky minulta. =D Mutta hienosti Ruu malttoi odottaa ja kun vaakut oli minulla, ilmoitti kummipoikani, että hän voisi heittää seuraavaksi linnut. Lupasin, että seuraavalla kerralla sitten ja kenties damien kanssa. =)

Puttaalla ollessamme tuli kertaalleen tehtyä markkeerauksia aukealla lenkin yhteydessä ja silloin ei Ruu keskittynyt taaskaan yhtään. Voiko heittäjän näkyvyys häiritä sitä nyt oikein urakalla? Edellisissä onnistuneissa treeneissä on heittäjä ollut piilossa. Hmm...

Aiemmin olen tehnyt muutaman hakuruudun, joissa ekassa tosi hieno meno päällä. Väliin muutama linjaharjoitus. Lähipilliä pitää treenata paljon erikseen, ei kesken juoksun reagoi siihen suoraan. Toinen hakuruutu oli muuten jees, mutta vähän meinasi vauhti hyytyä. Epäilen ruokinta-ajankohdan vaikuttaneen tähän, mutta kun etsittiin loppuja dameja yhdessä niin eipä meinannut löytyä. Ei siis ihme, että parin viimeisen damin tuonti otti hieman aikaa. Ja viimeistä damia ei sitten löydetty edes kahden koiran voimin...iso kanidami siis lahjakkaasti hukassa. Eikä itselläni ole mitään käsitystä mihin kohtaan ruudussa olisin sitä heittänyt...? Eikä löydy kotoakaan...

Tokoiltiinkin Puttaalla vähäsen ja tosi hieno meno, vaikka jonkun verran taukoa alla. Ruutuja rakensin kaksi erillistä ja molempiin haki hienosti, tunnari sujui ihan kympillä, samoin metallin haku ja jäävien erottelu. Seuraamisessakin hieno fiilis päällä. Katselin marraskuun loppuun koetta, mutta saas nähdä mahdutaanko mukaan. Pakko ottaa joku tavoite, että tulee treenattua ja edettyä tässäkin asiassa. Muuten jumiudutaan ihan oikeasti vain kotipihatokoihin.

Syksyn säät on olleet oikein suotuisia ja tänään otin kamerankin ulkoilemaan kotipihaan. Kissat ovat näinä syksyn päivinä yleensä kotinurkilla ja leikkivät nekin pihassa.

Paniikki

Piina

Neiti Näpsä...pahat mielessä...

Piina

Piina ottaa yhteyttä ulkoavaruuteen...

Sadepäivinä ollaan sisällä. Paniikki on keksinyt Iitun kaulurille uutta käyttöä...

 

Iitun kesä on ollut pitkästä aikaa paras ikinä. Se on ollut tosi hyvässä kunnossa kaikki asiahaarat huomioiden ja on pystynyt viettämään oikein reippaan kotikoiran elämää. Piips on jaksanut ja pystynyt olemaan vähän pidemmillä lenkeilläkin mukana. Toivotaan tämän hyvän kauden jatkuvan. Allergiat sen sijaan vaivaavat sitkeästi, ihottuma tassuissa ei meinaa helpottaa ollenkaan.

Loppuun vielä Iitun uusin temppu: nolo. Tassua ei siis ole aseteltu, Piips osaa sen laittaa kuonolle käskystä.