maanantai 8. kesäkuuta 2020

Toko-kokeessa kolmen vuoden tauon jälkeen

Meidän ensimmäisen toko-kokeen piti olla jo helmikuussa, mutta sitten tuli juoksut. Seuraavaksi kokeen piti olla maaliskuussa, mutta sitten tuli korona. Treenit jäi, sitten tuli toko-kurssi ja tokoähky ja treenit jäi taas. Peltotreenit ja nome-treenit alkoivat vetää puoleensa enemmän. Useita viikkoja myöhemmin vähän viestittelyä ystävän kanssa, hän oli menossa 6.6. kokeeseen. Kolme päivää myöhemmin, selasin virkkua (en tiedä miksi) ja huomasin tuon samaisen kokeen. Tuomarikin oli sama kuin silloin helmikuun peruuntuneessa kokeessa. Ja sitten (vasta) välähti! Pitääkö meidänkin muuten olla tuossa kokeessa?!? Tämä lienee se maaliskuun peruuntuneen kokeen korvaava päivä? Varmistus viesti samalle ystävälle. Kyllä vain. Kokeeseen oli tässä vaiheessa aikaa kolme viikkoa.

Onneksi ollaan rakennettu vahvat pohjat ja onneksi on työintoinen ja tokoa rakastava koira. Ihan niin paljon ei ehditty treenata kuin olisin halunnut, koska arjessa tapahtuu tällä hetkellä paljon muutakin kaksijalkaisten lapsukaisten takia. Treenit paljastivat, että paikallamakuu oli huonoimmassa muistissa, sillä koiran pää pyöri kuin pöllöllä, maata ja ilmaa haisteltiin, vieruskavereita kuikuiltiin ja asento valahti herkästi lonkalle. Tätä yritettiin treenata aina kun mahdollista. Vähintään kerran viikossa...

Kaukoihin olen yrittänyt opettaa etujalkatekniikkaa, mutta viikko ennen koetta luovutin, etten saa niitä varmoiksi kokeeseen. Mentäisiin helpommalla takajalkatekniikalla. Easy teki sitten mielenkiintoista sekatekniikkaa treeneissä... Treenattiin siis sivulta maahanmenoa ja ekasta istumisesta oikealla tekniikalla sai AINA palkan.


Easy kokeen jälkeen.

Tärkeä asia, jonka opin viimeinkin ennen koetta on, että paniikkitreenejä EI tehdä. Koira ei opi niistä mitään, todennäköisesti treenit menevät vituiksi tai sitten joku loukkaantuu. Meidän vikat treenit ennen lauantain koetta oli tiistaina ja niistä ei jäänyt käteen kuin paha mieli. Ei tosin koiran takia, vaan muusta syystä.

Sitten itse kokeeseen. Koe oli PopDog Ry:n järjestämä koe Haukkuvaaran hallissa. Tuomarina oli Marjo Halmiala. Alokasluokassa oli 7 koirakkoa, me starttasimme toisina. Itsellä oli vähän jännä fiilis, sillä edellisestä kokeesta on aikaa 3v. Kun menin ilmoittamaan meitä, niin lausuin ensin Ruun kennelnimen. Pieni haikeus viilsi mieltä, ettenkö enää saa ilmoittaa Muori-koiraa toko-kokeeseen.

Paikkamakuu: 10 - Easy meni hyvin maahan. Tuntui jäätävän pitkältä ajalta odottaa, että saa jättää koiran. Mietin, että eipä ole tämmöstä tullut treenattua... Kun käännyin koiriin päin Easy makasi erittäin hyvässä asennossa ja tämä kesti läpi makuun. Vieruskaveri oli joko maahan mennessään tai maassa ollessaan kääntänyt rintamasuunnan Easya kohti, mutta onneksi mitään muuta ei tapahtunut. Hieman Easy vilkaisi sivuilleen, mutta muuten tuijotti minuun. Perusasentoon nousi hyvin ja häiriökäskyt eivät häirinneet.

Seuraaminen: 10 - Paikka pysyi, kontakti pysyi, häntä heilui.

Liikkeestä maahan: 10 - Hyvä seuraaminen, hyvä maahanmeno.

Luoksetulo: 10 - Jäi hyvin, ei teputellut tassuilla. Perusasentoon tuli heittäytymällä ja se tuntui suoralta. Hieman olisi saanut tulla reippaammin luokse ja yleensä on kyllä tullut kovempaa vauhtia.

Pito: 10 - Hmm, minusta hieman väljä ote ja jotain siinä oli, että häiritsi. Ihan ok siisti, mutta jos jostain liikkeestä olisi voinut rokottaa, niin tästä puolikas tai piste. Tämä ei ole videolla, koska itse pitoa ei minun takaa näy ollenkaan.

Kaukot: 10 - Onnistui takajalkatekniikalla täydellisesti.

Hyppy: 10 - Jännitin tätä eniten, että kiertääkö, mutta yli tuli! 

Lopputuloksena siis ALO1, 200p, KP ja luokkavoitto! 





Ihan mieletön Easy! Ihan mahtava koira ja miten iloisesti se teki töitä! Häntä viuhui ja vaikkei oltu tehty yhtään kokonaista suoritusta palkatta, niin Easya ei asia tuntunut haittaavan. Se palkkautui todella hyvin sosiaalisesti läpi liikkeiden ja ansaitsi kyllä herkkunsa kokeen jälkeen! WAU! Tuomarikin kehui Easyn työskentelyä upeaksi ja sitähän se oli. <3

Itseä häiritsi oma vasemman käden paikka varsinkin perusasennoissa. Sen paikka ei ole vielä vakiintunut ja tällä hetkellä sen paikka ei tunnu luontevalle. Yritän pitää sitä hieman taempana ja ulkona, mutta onko vika sitten perusasennon paikassa vai missä, kun jouduin jotenkin kummallisesti loitontamaan kättä luonnottoman paljon ulospäin, jotta Easy mahtuisi vierelle. Täytyy kuvata ja filmata eri suunnista ja miettiä, missä vika. Aikaa on, sillä avoimen liikkeet eivät ole vielä kasassa.
Nyt tosin voi olla, että keskitymme hetken varsinkin taipparijuttuihin, joten toko jää väkisinkin vähemmälle.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti