lauantai 28. helmikuuta 2015

Vauhtipoika tuli taloon

Meillä on eletty viime aikoina odottavissa tunnelmissa ja viikko sitten perheemme ja laumamme sai uuden jäsenen, Vauhtipojan. Nimi tulee nopeasta maailmaan tulosta, johon meni aikaa kokonaisuudessaan nippa nappa kolme tuntia. Iskä ajoi aika lujaa sairaalalle ja perillä oli poika maailmassa kahdessa minuutissa. Kaikki tapahtui siis vauhdikkaasti, mutta onneksi ehdittiin kuitenkin tarpeeksi "ajoissa" perille.
Loppu hyvin kaikki hyvin, meillä eletään nyt ihmetyksen ja onnellisuuden pilvilinnassa. <3

 

Eläimet ovat vastaanottaneet tulokkaan pääasiassa hyvin. Piips oli ensimmäisenä (tietenkin) toteamassa uuden ihanuuden kotiutumista, häntä heilui ja kova nuuskutus kävi. Kissat eivät ole todenneet asiasta juuri mitään. Hyvin on ilmeisesti muistissa vauvasta lähtevät äänet ja tuoksut ja niille tuntuu asia olevan ok. Mutta sitten meidän Pikkumusta. Voi että on pienellä noutajalla nyt vaikeaa. Ruu vaikuttaisi olevan ihan masentunut ja apaattinen...on selvästi normaalia vaisumpi. Vain minun seura tuntuu kelpaavan, ulkona ei voi leikkiä jos minä olen sisällä. Kovasti se hakee huomiota ja on onnesta mutkalla, kunhan vain jotain huomiota sille osoitan. Juoksutkin on ihan loppusuoralla ja tarkoitus on ottaa vielä maaliskuulle vapaakortti Haukkuvaaraan, joten ehkä se siitä. :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti