tiistai 29. syyskuuta 2015

Leijonaa mää metsästän...eiku...

Reilu viikko sitten hyökättiin poikasten ja koiruuksien kanssa Puttaalle ja viivyttiin siellä varmasti vaivoiksi asti, kun mentiin jo torstaina ja lähdettiin vasta seuraavana tiistaina pois. Ei edenneet mummin piha- ja kotipuuhat, mutta varmasti riitti muuta puuhaa.

Me hönnättiin lauantaiaamusta asti metsällä Jarmo-serkun matkassa. Neljänä aamuna passiin ja kolmena päivänä liki 3h samoilut metsässä. Monet ovat puhuneet kanalintujen vähyydestä ja ei niitä kyllä ruuhkaksi asti näkynyt tai kuulunut. Toisin kuin hirviökärpäsiä...

Ekana passiaamuna oli noutaja luonnollisesti täynnä virtaa ja kun sitten käytiinkin vain hiljaa asemiin, niin aika pian tuli ensimmäinen hiiren hiljainen "piip"- kun mulla on tylsää... Onneksi niitä ei montaa tullut ja palaute näytti menevän perille. Hirmuisen paljon Ruu tuijotteli minua passissa todennäköisesti sen toivossa, että silittelisin sitä jatkuvasti. Tämäkin jäi aika pitkälti onneksi ekan aamun toiminnaksi. 

En muista enää oliko ekan vai toisen passiaamun saaliina tämöinen
 

Metsästäjä on niin ihku, ettei Ruu saa katsetta irti edes kuvaushetkeksi. Ruu odottaa toiveikkaana lupaa ottaa tipu uudelleen kantoon.

Ja tämän jälkeen noutaja alkoi bongaamaan pikkulinnuista lähtien kaikki mahdolliset linnut. Jännä miten koira piristyikin yllättäen ja loppui se mättäällä nukkuminen. Mutta ihan kunnialla ei selvitty, sillä koira karkasi noutoon heti paukusta. Minä en ehtinyt edes ajatella yhtään mitään, kun lintua jo tuotiin takaisin. No se siitä.

Muina passiaamuina ei valitettavasti saalista tullut. Ei edes kolmantena aamuna, kun keli oli mitä otollisin ja parhain lintujen pyyntiin. Mutta oli se ihan kiva auringon heräämistä katsella.





Ennen kuin kolmannen päivän samoilukierrosta metsästäjämme sai saaliiksi harakan navetan toisella puolella. En ehtinyt koiran kanssa tähän mukaan, vaan ehdimme mummolan tuvasta ulos juuri kuullaksemme laukauksen. Taaskaan en älynnyt ottaa koiraa mitenkään käskyn alle vaan mentiin molemmat katsomaan tuliko saalista. Ruu oli jo löytänyt linnun ennen kuin ehdin paikalle. Kyllä se näköjään tämänkin kantaa. Ei vaan olla aiemmin päästy harakkaa noutamaan.
 

 
 
Metsässä samoiltiin siis kolmena päivänä, mutta niiltä kerroilta kuin olimme Ruun kanssa mukana ei saalista saatu. Lintuja nähtiin vain muutama, 3h samoilusta ehkä 15min sisälsi niin kuin lintujen näkemistä ja hollilla oloa. Loppu aika menikin sitten ihan urheilun piikkiin. Tuli aika tiukka ja tehokas treeni liikunnan kannalta ja ihan hyvin Ruu nämä kierrokset jaksoi. Toki turha häslääminen ja höntäily loppui heti ensimmäisen päivän jälkeen. Harmi kun ei tullut näiltä kierroksilta saalista, olisi Ruun ilme ja olemus saattanut muuttua metsälenkkeilyn sijasta astetta enemmän metsästysmoodille.
 
Tarvinnee hankkia parempia varusteita metsässä tarpomista varten. Hiukan tuli hiki kuorivaatteissa, mutta toisaalta hirviökärpäset edes vähän luisuivat tällä kankaalla. Myssynä on tuubihuivi, joka on solmittu päälaelta kiinni, tukka on nutturalla sisässä ja alareunan kiristin vielä pikku pompulalla kiinni. On toiminut oikein hyvin, vinkkinä muillekin. Tätä ilman en kärpäsmetsään lähtisi.
 Viimeisenä samoilupäivänä kohtasimme myös ehkä jo vähän harvinaisemman näyn tähän aikaan vuodesta.
 
 
Tiedättekö sen tunteen, kun viimein tajuat oikeasti sen mitä silmäsi näkevät ja haluaisit huutaa tai muuten toimia nopeasti jollain tavalla, mutta et saa suusta pihaustakaan ulos ja kädetkin huitoo ilmaa niin epäloogisesti, että pienempikin orkesteri menisi solmuun. Oltiin rämmitty tiukemman pusikon läpi ja pysähdytty metsän reunaan ottamaan seuraavaa suuntaa, kun aloin katsomaan mitä Ruu haisteli maassa. Pikkumusta seisoi siis aivan käärmeen vieressä ja haisteli sen keskiosaa. Ehti siis haistella ihan hetken verran ennen kuin sain sitä komentoa sanotuksi, että nyt kiireesti tänne sieltä. Hyi yök! Ilmeisesti ja onneksi käärme oli kuitenkin ehkä sen verran hitaalla käyvä, että se ei koiraa purrut. Olisi tullut tosi surullinen päätös metsästyspäivälle. Käärme aktivoitui heti, kun Jarmo meni siitä ottamaan kuvaa. Miksei se aktivoitunut koirasta, joka oli kuitenkin paljon lähempänä? Sinne se jäi sihisemään vihaisena. Vieläkin puistattaa. Hyi yök!
 
Mutta eihän siinä. Kivaa oli metsässä tarpoa. Eikä eväitä tarvittu, kun kaikki mättäät oli ihan punaisenaan marjaa.
 
 
 
Viimeisenä passiaamuna saimme oikeastaan ainoat sateet koko ajalta niskaan. Onneksi ei kuitenkaan kaatamalla vettä tullut, mutta satoi kuitenkin. Ja tuuli. Silti nähtiin etäämmältä muutama teeri ja kyyhkyjä lensi ihan jatkuvasti taivaalla. Suurin osa niistä vain lensi aukon toisella reunalla. Ruu torkahti taas kesken passin ja missasi sen, kun Jarmo yritti ampua närheä puuhun. Havahtui tietenkin paukkuun ja meinasi sitten lähteä omine lupineen etsimään jostain jotain. Otin koiran nyt napakasti takaisin ja tein sille selväksi, että vaikka kuinka paukkuisi niin mihkään ei lähetä! Onneksi tuli vielä tilanne ampua kyyhkystä, harmillisesti ei osumaa, mutta koira pysyi kauniisti paikoillaan. Hyvä hyvä.
 
Ai niin! Heti kun oltiin asettauduttu paikoillemme passiin huomasin silmänurkasta liikettä. Pikkuruinen lumikko kurkki kiven kolosta ja hävisi näkyvistä. Sitten se ilmestyi uudestaan vähän lähempänä ja hävisi taas, kunnes tuli taas metrin päässä kurkistelemaan, että keitä hittoja me oikein oltiin. Siinä se vähän aikaa liikehti ja kulki sitten metrin päässä edestämme ja kääntyi vielä viimeisen kerran katsomaan ennen kuin hävisi kokonaan jonnekin koloon. Kamalan utelias ja suloinen pieni otus. Eikä Ruu sanonut mitään, katseltiin molemmat hiljaa toisen touhuja.
 
Jospa ensi vuona tulisi paremmin saalista.
Arvatkaa montako hirviökärpästä oli per päivä? 60 + 120 + 30, ja nämä lukemat ovat varmasti alakanttiin, kun laskut ei ihan pysyneet aina selvillä. Passiaamuina ei kärpäsiä ollut. Mun myssy on ihan paras, kun jos tuosta 120 kärpäsestä kolme pääsi myssyn sisälle, niin ei paha. Mieluummin ne kolme kuin nuo kaikki.
 
 


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti