Terveystarkastus ja sterkka

Ruu on ollut nyt viikon saikulla sterkkauksen jälkeen ja toipuminen on hyvässä vauhdissa. Ja sitä vauhtia tuntuisi piisaavaan ihan urakalla, kun koko ajan olisi rallit pystyssä pihassa. 

Viikko sitten keskiviikkona ajeltiin pakon sanelemana koko revohka Tampereelle ja tunkeuduttiin Marikan kämppään. Ja hyvin mahduttiin, joskin neliöt olivat tehokkaassa käytössä. ;) Torstaina vähän sukuloitiin poikasten kanssa ja perjantaina oli sitten aika varattu Eläinystäväsi Lääkäri- klinikalle. Samalle kerralle saatiin myös aika Juha-sedän tsekkaukseen nivelistön osalta. Itseäni on pidempään kiusannut Ruun tilanne, kun vasemman takajalan varpaissahan on nivelrikon alku, mutta syy tähän on toistaiseksi selvittämättä. Ja omaan käteen noutaja aristeli paikkoja vähän sieltä sun täältä (tästä kuitenkin aikaa jo kuukausi) ja nuoleskeli itseään eri nivelten kohdista. Nuoleskelu kuitenkin väheni ja viimeksi kun tutkin, ei selkeitä arkuuksia löytynyt muuta kuin vasemmasta lonkasta. Mutta senkin Ruu antoi tutkia, ilmaisi vain, että touhu on epämiellyttävää. Mutta koska oma ajatusmaailmani ei anna meille täyttä treenilupaa ilman varmistuksia, halusin vielä tarkemman tutkimuksen eläinlääkärin toimesta.

Kaksi päivää leikkauksesta. Pikkuhiljaa elämä voittaa.

Ell Kallio tutki Ruun rauhassa läpi ja pieniä lihaskireyksiä kummempaa ei tällä erää löytynyt. Aivan mahtava juttu ja niin hyvä mieli! Toki siellä takajalassa sitä alkavaa ongelmaa on, mutta vielä ei aiheita jatkotutkimuksiin tullut ja treenilupakin tokoon ja nomeen heltisi. Jes! Nyt treenataan ensi kesää ja syksyä varten ja kauden jälkeen mennään uuteen tsekkaukseen. Haluan kuitenkin pitää itseni ajantasalla tilanteesta. 

Tämän jälkeen noutaja valmisteltiin leikkauspöydälle ja iltapäivällä mentiin sitten hakemaan potilas kotimatkalle. Kurjaa tuntui olevan matkalla, mutta perille päästiin ja reissun ehdottomat sankarit on fiksut Poikaset, jotka jaksoivat pitkän päivän ja vielä matkan kotiin.

Parina ensimmäisenä yönä piti potilas käydä yöllä auttamassa takaisin makuulle, kun se ei ison pahan tyhmän kaulurin kanssa yksin onnistunut. Päivisin Ruu on ollut superkiltti ja antaa haavan olla rauhassa. Kaksi päivää oltiin "kipeitä" ja "potilaita", mutta sen jälkeen meno on muuttunut sellaiseksi, että joko juostaan? Leikitään? Rallatellaan? Treenataan? Energiaa tuntuisi riittävän. Mukavaa kun olisi fiilistä tehdä hommia, mutta toivutaan nyt kaikessa rauhassa. Tammikuusta sitten hallikorttia kehiin ja aloitellaan treenit vähän tavoitteellisemmin. Pitäisi varmaan kaivella kisakalenteri esiin.

On kyllä ihan älyttömän hyvä mieli. Ihanaa päästä pian treenaamaan hyvillä mielin ja jospa ne hormonimyrskytkin jäisivät nyt pois sekoittamasta treenejä. Sitä en kyllä tiedä miten pian ja saadaanko ollenkaan uusia sääntöjä kasaan ykköstuloksiin asti, mutta ainakin nyt päästään yrittämään. Olisi se niin hienoa päästä osallistumaan oman kentän SM-kisoihin.

Onneksi kotona riittää hoitajia ja rapsuttajia...

Iitukin oli klinikalla mukana ja kysyihän se Juha-setä, että katsotaanko sitten tuotakin. Totesin, että siitä ei tartte löytyä enää yhtään enempää juttuja, nämä nykyiset riittävät. Mutta ei se lääkärisetä sitten malttanut kokonaan näppejänsä sammuttaa tutkimismoodilta siinä viattoman silittelyn ja rapsuttelun lomassa. Mutta kerrankin löytyi positiivista kommentoitavaa. Oikea polvi (ristiside operoitu ja nivelrikkoinen polvi) on tällä hetkellä tosi hyvässä kunnossa eikä todennäköisesti Iitua vaivaa tällä hetkellä. Ja Iitun yleinen olemus ja viretila tekivät positiivisen vaikutuksen. Eli vaivoista huolimatta koira ei vaikuta kivuliaalta (lääkitys kohdillaan kivut hallinnassa) ja kiitosta tuli hyvästä hoidosta ja oikeanlaisesta liikutuksesta. 

Tästäkin jäi hirmuisen hyvä mieli. Carthrophen-piikit lähti Iitulle matkaan auttamaan talvea varten. Ja tarpeeseen ne tulikin, sillä nyt kun tuli pieni kerros lunta ja reilut plussa asteet niin ilmeisesti sen verran liukkaaksi tekee alustan, että eilen Piips könkkäsi illalla todella huonon näköisesti. Tänään tilanne on jo paljon parempi. Mutta vähän veitsenterällä taiteillen nämä talvet mennään.

Käytiin joku aika sitten tuossa kaverin luona vuohia ihmettelemässä ja eniten ne viihdyttivät isoa koiraa, joka ei olisi halunnut tämän luonto-ohjelman luota lähteä ollenkaan. Piips <3 Onhan se paimenkoira...