Noviisin noutajaihmisen suuria pohdintoja

Olen ollut noutajan omistaja seitsemän vuotta. Sen myötä minulle on avautunut koiraharrastus kulttuurissa täysin omanlainen maailma. En tiedä, että tiesinkö koskaan mitä tämä laji oikeasti on ja mihin olin ryhtymässä, enkä ole varma tiedänkö vieläkään. Ainakaan se ei ole helppoa, yksinkertaista ja tuosta vain tekemistä. Se on paljon vaikeampi ja monimutkaisempi kokonaisuus, jossa pitää hallita niin montaa eri asiaa. Vaikeaa ja silti niin kiehtovaa.

Joillekin noutajan kouluttaminen voi olla hyvinkin helppoa, mutta ei minulle. Alkuhan vaikutti ihmeellisen helpolta ja sujui jopa hyvin. Muistan ihmetelleeni JA ennen kaikkea ihailleeni sitä, miten niin pieni koiranpentu pystyy osaamaan niin paljon asioita niin pienenä? Ihailtavaa vaistoa, jonka se oli saanut emoltaan "maidon mukana". Nyt tiedän ja ymmärrän, että jalostuksella on iso rooli siellä taustalla, mutta yhtä suuri merkitys on sillä, että se henkilö hihnan toisessa päässä osaa ruokkia ja rohkaista tuota vaistoa oikealla tavalla eteenpäin. Ja yhtä lailla rauhoittaa sitä pursuavaa intoa. Tasapainoilu näiden välillä ei ole helppoa. Ja kun tähän soppaan sotket vielä muita lajeja, niin vaikeaa on.

Nuo koiralla olevat vaistot ovat niin vahvat, että jopa minunkaltainen aloittelija pystyy viemään pentua jollain tavalla eteenpäin. Tai ollaanpas ihan rehellisiä. Ei pystyisi. MUTTA minulla on ollut suuri onni ja etuoikeus saada osallistua uramme alkuvaiheessa hollantilaisen Tineke Antonisse-Zidjan pitämään koulutukseen sekä myöhemmin Tineken sekä Anke Bogaerts (Saksa/Hollannista) yhteiseen koulutukseen. Erityisen lämmöllä muistelen tuota Tineken ensimmäistä koulutusta, jossa olin pelkästään kuunteluoppilaana. Ja silti opin niin paljon. Nyt tuoreeltaan minulla on ollut kunnia olla osallisena englantilaisen Philippa Williamsin koulutuksessa. Kaikkien kouluttajien tyyli on kouluttaa koiraa positiivisin keinoin. Olen nähnyt toisenlaisiakin koulutustapoja ja niistä ei ole jäänyt taskuun oikein mitään eväitä.

Treenikuvia nuoruus ajoilta

Muistakaa nuo nimet! Jos teille tarjoutuu mahdollisuus osallistua, niin osallistukaa! Itse toivon, että meillekin tarjoutuisi mahdollisuus osallistua vielä uudestaan heidän koulutuksiinsa. Heidän taitonsa kouluttaa eivät rajoitu ainoastaan noutajiin. Aikaisemmat koulutukset ovat onneksi kirjoitettu ylös ja löytyvät blogista ja soveltuvat käytettäväksi varmasti myös muille metsästysroduille. 

Hyvä kasvattaja, jalostus, pentu täynnä intoa ja taitoa sekä hyvät koulutusopit. Ihan simppeliä. NOT! Sen sijaan, että veisin koiraa fiksusti eteenpäin, taisin olla enemmän perässä raahattava vankipallo. Hidaste ja este kaikelle. Olen viime aikoina pohtinut paljon omien lajieni kautta sitä, että miten paljon tokon virettä nostattava treenaaminen vaikuttaa nome puolella häiritsevästi? Ja miten paljon taas nomea varten koiran rauhoittaminen, repismisleikkien kieltäminen ym vaikuttavat toko-puolella? Voiko näitä lajeja yhdistää ja menestyä molemmissa? Kaikista tuoreimpien tilastojen mukaan en sellaista labradoria löytänyt...

Kertasin meidän nome-uraa. Alku sujui siis hämmentävän hyvin. Ruu on syntynyt v. 2010, taipparit meni läpi helposti ja pari vuotiaana v. 2012 saatiin ehkä puolivahingossa heti ensimmäisestä nome B-kokeesta ALO1. Toisesta kokeesta tuli ALO2 ja WT-kokeesta myös ALO2. Eli jotain osattiin, mutta joissain asioissa oltiin vielä keskeneräisiä taidoiltamme, mutta tuo vahinko ykkönen pakotti vaihtamaan luokkaa. Avoimen luokan kisat, joita muutaman kävin seuraamassa, vaikuttivat ihan järkyttävän vaikeilta. Meinasin pyörtyä tehtävien vaikeudesta. Ja tässä vaiheessa me jämähdettiin paikoillemme. En saanut Ruuta vietyä eteenpäin. Melkein tuntui, että välillä ainoastaan taaksepäin.

Alokasluokkaa riistakokeessa

Kuluikin sitten pari vuotta ennen seuraavaa koetta, joka oli v.2014 käyty epävirallinen joukkue WT, jossa edustimme avoimen luokan koirakkoa. Tuossa kokeessa saatiin niin kylmää kyytiä, että minä en ole toipunut siitä vieläkään. Kyllä söi naista, ja kyllä se söi koiraakin. Tiedättekö, kun rasti rastin perään et saa damia/riistaa ylös, niin lannistut henkisesti ja lopulta myös fyysisesti. Vettä satoi, oli kylmä ja odottelua riitti. Viimeisellä rastilla tuli onneksi onnistuminen, mutta Ruusta näki, ettei sillä ollut kivaa. Eikä ollut minullakaan.

Vaikka tuo joukkue WT oli meille harjoittelua ja opetusreissu, niin on se silti jäänyt vaivaamaan mieltä. Fiilis on ollut koko ajan sellainen, että ei me osata. Eikä vain fiilis, vaan ihan treeneissäkin sen näki. Ei me osata. Itsetunto on tässä lajissa isossa roolissa, varsinkin koiran, mutta varmasti myös ohjaajan. Ei liian itsevarma, ettei yhteys ohjaajaan katoa. Ei liian varovainen, koska ei selviä mistään ilman ohjaajaa. Tuo noutajapennun innokkuus sisältää valtavan moottorin tekemiseen ja kun osaat tuota moottoria käsitellä, olet pitkällä. Koulutuksella saat puhtaasti sitä mitä haluat ja jos olet epäonnistunut, voit katsoa peiliin. Jos yrität oikaista niin voin kertoa, että oikotie ei ole koskaan lyhyempi reitti tavoitteeseen.

Raato treeneissä viime kesänä

Myös noutajamaailma koki erinäisiä sääntömuutoksia tuossa hiljattain ja sen seurauksena meille tarjoutui mahdollisuus osallistua wt-kokeessa alokasluokkaan. Niinpä kuuden vuoden iästä huolimatta, jolloin kaikkien muiden koirat ovat varmaan valioita jne, me osallistuimme alokasluokkaan, josta tienattiin ykköstulos. Oli ihan järisyttävän hienoa saada paljon onnistumisia, eli paljon dameja talteen. Huomasimme, että taidot ylittävät alokasluokan ja seuraavaksi on pakko vaihtaa luokkaa. Hyvän ystävän tukemana osallistuimme samana vuona avoimeen luokkaan ensin wt-kokeessa, ja vaikka sieltä ei tulosta saatu (kun Ruu oli hyvinhyvinhyvin tuhma ja karkasi paukusta), niin huomattiin, että me osataan! Myöhemmin tienasimme 2 x AVO1 tulokset. Me osattiin avoimen-luokan tehtäviä! Herranen aika! Tämän rohkaisemana käytiin myös nomeB-kokeessa ja sielläkin me osattiin! Osattiin niin paljon, vaikka ykköseen ei ylletty. Ja B-kokeet on saaneet jatkoa tältä vuodelta kahdella onnistuneella kokeella, vaikka kakkostuloksiin on jääty. Mutta mikä fiilis! Paljon, paljon onnistuneita tehtäviä.

Avoimen luokan wt-kokeessa

Neljä vuotta meillä meni jossain alokkaan ja avoimen välimaastossa. Se on aika pitkä aika olla "omissa oloissa" ja harrastella. Nyt ollaan selvästi avoimen tasoisia. Sitä olen kovasti miettinyt, että mitä on tapahtunut? En koe, että treeneissä olisi mitään isoa muutosta ollut. Voisiko olla, että Ruu olisi vain tuossa välissä kasvanut koirana? Myöhään kypsynyt, vai miten sitä sanotaan? Vai onko ohjaaja kypsynyt? En osaa sanoa. Jokin muutos on tapahtunut ja se muutos on positiiviseen suuntaan.

Mitäs tästä eteenpäin nyt sitten? Sivusta on tullut kysymystä, että mikä siellä kokeessa on mennyt pieleen, ettei ykköstulosta B-kokeista ole irronnut. Pienestä se on ollut kiinni, mutta salaa olen ollut myös jotenkin helpottunut. Saamme jatkaa kisaamista, löytää riistoja ja onnistua. Samalla kerrytämme kokemusta ja ennen kaikkea ohjaajan taitoja. Nautimme yhteisestä tekemisestä. Tuon surkuhupaisan joukkue WT:n jälkeen on vain niin siistiä onnistua tehtävissä ja saada "pudotukset" talteen.

Tuo niin kovin himoittu ja tavoiteltu valiotitteli tämän lajin maailmasta on kai jonkinlaisena tähtäimenä/tavoitteena, että tässä harrastuksessa pysyy mielekkyys ja kehittymisen halu yllä. Minä henkilökohtaisesti olen niitä harrastajia, jotka tarvitsevat sen jonkin tavoitteen/kokeen, jotta tulee harrastettua/treenattua. Kokeet otan opiskelureissuina, joissa hyvin näkee sen mitä me osataan ja missä on vielä opittavaa. Pakkomielle se ei ole, mutta tällä hetkellä ainakin on fiilis, että meillä on vielä kehittymisen mahdollisuuksia ja treenaaminen/kisaaminen tuntuu hyvältä. Ikää Ruulla kuitenkin jo on, että koiran ehdoilla mennään.

Paljon olen oppinut, liekö yhtä paljon vielä opittavaa. Ainakin paljon pohdittavaa.

SNJ:n tokomestaruuskoe

Muutama päivä takaperin osallistuimme Suomen Noutajakoirajärjestön tokomestaruuskokeeseen, joka pidettiin Ähtärissä. SM-kisojen jälkeen "huilattiin" tokosta ihan hyvä tovi, mutta se tovi sitten vähän venähti. Aika ennen kesälomaa oli töiden osalta aikasta hirmuisen kiireistä ja ei vaan jaksettu/kyetty/saatu aikaiseksi lähteä treenaamaan. Sitten alkoi se loma ja keli senkuin lämpesi. Ruu vaikutti niin nuutuneelta, uneliaalta ja laiskalta, että se fiilis vähän lässähti. Ei jaksettu treenata ja kun ne pari hassua kertaa treenattiin, niin eihän ne kovin hyvin sujuneet. Ja sitten menin vielä käsittelemään Ruun Puttaan reissulla ja eipä sitten sen takia treenattu sielläkään. Kokonaisvaltainen fiilis oli vähän niin kuin plääh.

Sitten, kuin taivaan lahjana, sää viileni selkeästi koepäiväksi. Kevyitä sadekuuroja tuli pitkin koepäivää. Ihana viileys! Unelias noutajani tuntui heräävän horroksestaan ja oli koepaikalla melkein täydessä iskussa. Arvoitukseksi jäi, miten treenaamattomuus vaikuttaisi kehässä. Ennen suoritusta tein merkinkierron ja eteenmenoa (sen onnettoman mitä pystyi, ei ollut kovin hyvät ympärykset koepaikalla). Herran haltuun loput.

Osallistujia yhteensä kahdeksan koirakkoa, kaikki noutajia! Kaksi labbista, yksi tolleri ja loput kultaisia. Tuomarina Kaarina Pesonen. Kisasimme Labradorikerhon joukkueessa ja suoritusvuoromme oli numero yksi. Koe alkoi vasta joskus kuuden pintaan illalla.

Ensin paikallaolot

Istuminen: 10 - Ansaittu! Wuhuu!!!
Maahan + luokse: 10 - Ruu joutui menemään ensin maahan ja meni SILTI reippaasti, wuhuu! Luokse tuli sitten viimeisenä ja tuli reippaasti. Jes jes!!!

Pikku tauko toisen ryhmän ajan ja sitten melko pian kehään, tehtiin hässäkkä yksittäisenä liikkeenä.

Hässäkkä: 10 - Stoppina istuminen. Reipas ja suora kierto, hyvä istuminen. Hyvä nouto ja avoimen esteen hyppy, luovutus ok. Jes jes!!!

Jonkin aikaa meni seuraavan kehän valmisteluihin aikaa. En ymmärrä, miksi ruudun paikkaa piti siirtää jokaisessa kolmessa luokassa?

Luoksetulo: 8 - Ok vauhti läpi liikkeen , annoin ekan käskyn myöhässä. Molemmat stopit sinänsä ihan ok.

Ruutu: 7½ - Lähti hyvin eteen, mutta pysähtyi ennen ympyrän merkkejä ja ilme oli "Äiti, täällä on jotain outoa täällä maassa." Sain yhdellä korjauksella ympyrään, jossa Ruu oli "Äiti, nyt ne oudot jutut on mun ympärillä...". Ruutuun lähti hyvin, mutta teki taas pikku mutkan, korjasi itse ruutuun ja etureunasta sisään. Stoppi ja maihin hyvät. Vierelle ihan kivasti. Parempaan emme tällä kertaa pystyneet.

Zeta: 9 - Järjestys S - M - I. Kaikki stopit onnistui tosi tosi hyvin! Parhainta mitä kokeessa on esitetty. Istuminen oli kyllä vino, mutta seuraamiset sujui hyvin eikä ennakoinut lähtöihin. Fiilis tästä tosi <3

Tunnari: 10 - Ansaittu! Wau! Reipas kapuloille, kaunis nuuskinta, oma nousi heti ja reipas vauhti takaisin. Wau! <3<3<3

Kaukot: 10 - Järjestys S - I - M - I - S - M. Sekoilin liikkurin näyttöjen kanssa, kun en tajunnut, että hän näytti ensin sen maahan-asennon, josta lähdetään liikkeelle. Hoh hoijaa, pitäisi meikäläisen tietää paremmin. Muistin kuitenkin järjestyksen ja käskytin sen mukaan, vaikka ne eivät nyt natsanneet liikkurin kanssa. Tekniikka oli ihan kymppi.

Sitten odottelua ennen loppuja liikkeitä.

Ohjattu: 9 - Ihan ok merkki. Kapuloille lähti ihmetellen ja sinkosi vauhtiin vasta, kun bongasi kapulan. Reipas poiminta ja luovutus.

Seuraaminen: 9 - Vähän perusasentoja, mutta ne vähätkin eivät olleet sitä mitä on treenattu. Hitaita olivat. Muuten Ruu veti tosi hyvin ja tuntui hyvältä. Peruutus taattua laatua.

Tällä rivillä tienattiin EVL1 293p, KP ja sij. 3/8! Ruu palkittiin myös kokeen parhaana labradorina ja joukkueemme sijoittui joukkuekisassa pronssille.

Kaikkemme annoimme ja yhtään parempaan emme olisi pystyneet. Tiukka oli kisa ja kärkikolmikkona olimme kaikki 290 pisteen lukemilla. Nyt meidän suorituksemme riitti pronssille ja siitäkin täytyy olla oikein tyytyväinen kaikki asiahaarat huomioiden. On meillä (Ruulla) vahva kisarutiini taustalla ja liikkeet hyvin hallinnassa, kun se pystyy tällä treenimäärällä vastaavaan suoritukseen. Noutajan etuja ehkä, kun ei ole säätäjä tyyppiä eikä keksi kehässä omiaan. Tekee niin kuin on opetettu. Sillä pärjää. Treenimäärän pohjanoteeraus tuli nyt kyllä koettua.

Fiiliksen puolesta hävittiin pikkuisen SM-kisojen menoon, mutta tosi ihanasti ja ihanalla vauhdilla Ruu tässäkin kisassa teki hommia. Ihku työmyyrä <3

Seuraava koe korkeintaan syksyllä. Jollei mitään ihmeellistä tule, niin ajatus olisi piirinmestaruuteen ottaa osaa. Sen jälkeen kuviot onkin ihan auki. Ensimmäistä kertaa ikinä koen tokon suhteen vähän "kyllästymisen" merkkejä. Uusi ja outo fiilis.