sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

SNJ:n tokomestaruuskoe

Muutama päivä takaperin osallistuimme Suomen Noutajakoirajärjestön tokomestaruuskokeeseen, joka pidettiin Ähtärissä. SM-kisojen jälkeen "huilattiin" tokosta ihan hyvä tovi, mutta se tovi sitten vähän venähti. Aika ennen kesälomaa oli töiden osalta aikasta hirmuisen kiireistä ja ei vaan jaksettu/kyetty/saatu aikaiseksi lähteä treenaamaan. Sitten alkoi se loma ja keli senkuin lämpesi. Ruu vaikutti niin nuutuneelta, uneliaalta ja laiskalta, että se fiilis vähän lässähti. Ei jaksettu treenata ja kun ne pari hassua kertaa treenattiin, niin eihän ne kovin hyvin sujuneet. Ja sitten menin vielä käsittelemään Ruun Puttaan reissulla ja eipä sitten sen takia treenattu sielläkään. Kokonaisvaltainen fiilis oli vähän niin kuin plääh.

Sitten, kuin taivaan lahjana, sää viileni selkeästi koepäiväksi. Kevyitä sadekuuroja tuli pitkin koepäivää. Ihana viileys! Unelias noutajani tuntui heräävän horroksestaan ja oli koepaikalla melkein täydessä iskussa. Arvoitukseksi jäi, miten treenaamattomuus vaikuttaisi kehässä. Ennen suoritusta tein merkinkierron ja eteenmenoa (sen onnettoman mitä pystyi, ei ollut kovin hyvät ympärykset koepaikalla). Herran haltuun loput.

Osallistujia yhteensä kahdeksan koirakkoa, kaikki noutajia! Kaksi labbista, yksi tolleri ja loput kultaisia. Tuomarina Kaarina Pesonen. Kisasimme Labradorikerhon joukkueessa ja suoritusvuoromme oli numero yksi. Koe alkoi vasta joskus kuuden pintaan illalla.

Ensin paikallaolot

Istuminen: 10 - Ansaittu! Wuhuu!!!
Maahan + luokse: 10 - Ruu joutui menemään ensin maahan ja meni SILTI reippaasti, wuhuu! Luokse tuli sitten viimeisenä ja tuli reippaasti. Jes jes!!!

Pikku tauko toisen ryhmän ajan ja sitten melko pian kehään, tehtiin hässäkkä yksittäisenä liikkeenä.

Hässäkkä: 10 - Stoppina istuminen. Reipas ja suora kierto, hyvä istuminen. Hyvä nouto ja avoimen esteen hyppy, luovutus ok. Jes jes!!!

Jonkin aikaa meni seuraavan kehän valmisteluihin aikaa. En ymmärrä, miksi ruudun paikkaa piti siirtää jokaisessa kolmessa luokassa?

Luoksetulo: 8 - Ok vauhti läpi liikkeen , annoin ekan käskyn myöhässä. Molemmat stopit sinänsä ihan ok.

Ruutu: 7½ - Lähti hyvin eteen, mutta pysähtyi ennen ympyrän merkkejä ja ilme oli "Äiti, täällä on jotain outoa täällä maassa." Sain yhdellä korjauksella ympyrään, jossa Ruu oli "Äiti, nyt ne oudot jutut on mun ympärillä...". Ruutuun lähti hyvin, mutta teki taas pikku mutkan, korjasi itse ruutuun ja etureunasta sisään. Stoppi ja maihin hyvät. Vierelle ihan kivasti. Parempaan emme tällä kertaa pystyneet.

Zeta: 9 - Järjestys S - M - I. Kaikki stopit onnistui tosi tosi hyvin! Parhainta mitä kokeessa on esitetty. Istuminen oli kyllä vino, mutta seuraamiset sujui hyvin eikä ennakoinut lähtöihin. Fiilis tästä tosi <3

Tunnari: 10 - Ansaittu! Wau! Reipas kapuloille, kaunis nuuskinta, oma nousi heti ja reipas vauhti takaisin. Wau! <3<3<3

Kaukot: 10 - Järjestys S - I - M - I - S - M. Sekoilin liikkurin näyttöjen kanssa, kun en tajunnut, että hän näytti ensin sen maahan-asennon, josta lähdetään liikkeelle. Hoh hoijaa, pitäisi meikäläisen tietää paremmin. Muistin kuitenkin järjestyksen ja käskytin sen mukaan, vaikka ne eivät nyt natsanneet liikkurin kanssa. Tekniikka oli ihan kymppi.

Sitten odottelua ennen loppuja liikkeitä.

Ohjattu: 9 - Ihan ok merkki. Kapuloille lähti ihmetellen ja sinkosi vauhtiin vasta, kun bongasi kapulan. Reipas poiminta ja luovutus.

Seuraaminen: 9 - Vähän perusasentoja, mutta ne vähätkin eivät olleet sitä mitä on treenattu. Hitaita olivat. Muuten Ruu veti tosi hyvin ja tuntui hyvältä. Peruutus taattua laatua.

Tällä rivillä tienattiin EVL1 293p, KP ja sij. 3/8! Ruu palkittiin myös kokeen parhaana labradorina ja joukkueemme sijoittui joukkuekisassa pronssille.

Kaikkemme annoimme ja yhtään parempaan emme olisi pystyneet. Tiukka oli kisa ja kärkikolmikkona olimme kaikki 290 pisteen lukemilla. Nyt meidän suorituksemme riitti pronssille ja siitäkin täytyy olla oikein tyytyväinen kaikki asiahaarat huomioiden. On meillä (Ruulla) vahva kisarutiini taustalla ja liikkeet hyvin hallinnassa, kun se pystyy tällä treenimäärällä vastaavaan suoritukseen. Noutajan etuja ehkä, kun ei ole säätäjä tyyppiä eikä keksi kehässä omiaan. Tekee niin kuin on opetettu. Sillä pärjää. Treenimäärän pohjanoteeraus tuli nyt kyllä koettua.

Fiiliksen puolesta hävittiin pikkuisen SM-kisojen menoon, mutta tosi ihanasti ja ihanalla vauhdilla Ruu tässäkin kisassa teki hommia. Ihku työmyyrä <3

Seuraava koe korkeintaan syksyllä. Jollei mitään ihmeellistä tule, niin ajatus olisi piirinmestaruuteen ottaa osaa. Sen jälkeen kuviot onkin ihan auki. Ensimmäistä kertaa ikinä koen tokon suhteen vähän "kyllästymisen" merkkejä. Uusi ja outo fiilis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti