SNJ:n pk-leiri

Ollaan Ruun kanssa yritetty harrastaa peltojälkeä enemmän ja vähemmän onnistuneesti. Ensimmäiset yritykset olivat aika karmaisevia, kun koira meloi kaikilla neljällä raajalla eteenpäin vailla järjen hiventäkään. Nämä yritykset jäivät aika lyhyiksi, koska ei se vaan ollut sitä mitä sen olisi pitänyt olla ja jotenkin ei vaan ehkä siinä vaiheessa ollut aika kypsä asialle. Kului pari vuotta ja kokeiltiin uudestaan, mutta vieläkään laji ei saanut tuulta purjeisiin ja taas se sai jäädä odottamaan. Lopulta, oikeastaan viime kesänä me päästiin aidosti peltojälkeen kiinni ja koirakin malttoi jo haistella eteenpäin järjettömän vetämisen sijasta. Ruu tykkäsi ihan hirmuisesti hommasta ja niin minäkin, vaikken ehkä tiedä tarkalleen, että miksi. Ehkä tämä laji on tarpeeksi vaikea ja haasteellinen harrastaa? Tai ehkä siihen vaikutti myös nämä pitkät sairaslomat ja muiden lajien jääminen valikoimasta pois.

Kuva: Miina Hännikäinen

Nyt keväällä bongasin SNJ:n (Suomen Noutajakoirajärjestö) järjestämän pk-leirin ilmoituksen ja siellä oli yhtenä lajina mukana myös peltojälki. Kouluttajana oli labradorinsa Lykoksen
(Tintenfass L´okari) kanssa upeasti menestynyt Holger Palomäki. Ja niimpä laittelin ilmot eteenpäin ja sain meille paikan Tammelassa pidettävälle leirille, joka pidettiin siis kaksi viikkoa sitten viikonloppuna.

Leirin lähestyessä oma fiilis meinasi vähän lopahtaa. Tuntui, että tulemme täydellisen ulkopuolisina ja osaamattomina leirille. Ehdin tehdä Ruulle neljä jälkeä ennen leiriä ja viimeisen aikana tajusin, että en kerta kaikkiaan tiedä, mitä teen siellä liinan toisessa päässä. Oli fiilis, että tämä ei mene sinne päinkään ja että olen opettanut kaiken väärin. Olisi n-o-l-o-a mennä leirille. Melkein toivoin, että nämä kevään takatalvet olisivat hyökänneet päälle vielä kerran ja peittäneet pellot lumeen, mutta ei se auttanut kuin ajaa perjantai-iltana 3,5h matka Tammelaan. Lunta kyllä tuli, mutta kotipihaan ja nopeasti sekin oli lopulta sulanut pois. Olipa hyvä, että ajoin jo perjantaina kesärenkailla karkuun lunta ja aamupakkasta...

Kuva: Miina Hännikäinen

Leiri alkoi siis jo perjantai-iltana ja silloin pidettiin pieni palaveri kouluttajan kanssa ja suunniteltiin lauantain treeni valmiiksi. Kerroin, että esineiden ilmaisut ovat häsläämistä ja Ruun mielentila ei ole rauhallinen. Ja vaikka nyt on ilmaissut esineet, niin viime kaudella paineli niistä mielellään ohi. Niiden ilmaisuun liittyy jotenkin painetta. Kerroin, että en osaa tehdä liinalla mitään, vaan roikun tai köpötän perässä. Kerroin, että koira saattaa säheltää jäljellä, tehdä ympyröitä ja kulmat suurimmaksi osaksi jotenkin ohittaa tai tulee joku pyörähdys tms. Tämän tarinan perusteella kouluttaja ehdotti meille ihan vain suoran pätkää myötätuuleen, jonka päässä esine. Ennen jälkeä erikseen esineen ilmaisuja muutama kerta. Tämä oli ihan hyvä suunnitelma, niin kouluttajakin pääsisi meistä kartalle.

Menossa kohti jälkeä. Kuva: Miina Hännikäinen

Lauantaina sitten tein suoran, jonka päässä oli esine. Nameja vaihdellen, myös 20-30 askeleen tyhjä, jotta nähtäisiin mitä silloin tapahtuu. Jälki vanheni n. 1,5h. Ennen jälkeä erikseen esineiden ilmaisuja. Lopputuloksena oli se, että Ruu ilmaisi ja jäljesti oikein pätevästi ja minä en tunne ja tiedä yhtään millä tasolla ja taidoilla varustettuja me ollaan. Perus.
 Eli se mitä luulin vääräksi ei olekaan ihan niin väärin. Ja että ahkeralla treenaamisella syksyllä voisi olla mahdollisuudet kokeeseenkin. Ajatella! Mutta ehkä se tarkoittaa painosanalla ahkeralla treenaamisella.

Kuva: Miina Hännikäinen

Holger neuvoi minua pitämään ns. ohjastuntuman liinaan ja kertomaan sillä tavalla koiralle, että "täällä ollaan". Ollaan nyt hyvin lähellä koiraa ja myöhemmin otetaan etäisyyttä. Esineen ilmaisusta tehdään koiralle tärkeä pyytämällä esineen "näyttö" 5-6 kertaa aina ilmaisusta palkiten. Tätähän olen onneksi tehnyt Ruulle, jopa kahdesti tai kolmesti tämän vuoden puolella (en tajua mihin talvi katosi, talvi jonka aikana piti tehdä useita kertoja pelkkää esineen ilmaisua), mutta se on riittänyt jonkinlaisen ajatuksen heräämiseen. Ilmaisujen suoruuteen tulee kiinnittää jatkossa huomiota ja opettaa sitä erikseen. Pääsääntöisesti, jos Ruu on kunnolla jäljen päällä, se ilmaisee esineet suorassa. Mutta jos on yhtään jäljeltä sivussa ns tuulen alapuolella, niin jää herkästi ja yleensä aina vinoon. Jos jäljellä ylittää esineen, kutsutaan koira rauhallisesti takaisin ja pyydetään jäljestämään esineelle uudestaan. Ilmaisusta palkitaan tässä vaiheessa. Myöhemmin, kun koira osaa varmemmin, ei vinoista ilmaisuista tai ilmaisun jättämisestä palkita. Ne voidaan uusia ja kertoa, että näin piti tehdä, mutta vain oikeat tavat palkitaan. Mutta vasta kun ilmaisu on varma!

Kuva: Miina Hännikäinen

Poimittuja tärkeitä ohjeita ja neuvoja;

• Kolmen ämmän "sääntö". Mieti MITÄ treenaat, MITEN treenaat ja MIKSI treenaat. Ilman näitä et pääse eteenpäin. Ja voin kyllä niin allekirjoittaa tämän.

• Namit toimivat joko kaasuna tai jarruna, riippuen miten niitä käyttää. Nameja mieluiten pareittan molemmille askelille.

• Esittele yksi uusi asia (mutkat/kulmat/esineet/harhat ym.) kerrallaan koiralle helpotetulla jäljellä ja analysoi miten se meni. Helpota edelleen tarvittaessa ja etene vasta kun koira osaa.

• Koira pääsee jäljelle vain rauhallisessa mielentilassa. Sen tulee olla ohjaajaan "kontaktissa" ja haluta tehdä ohjaajan kanssa. Sama pennun kanssa alusta asti, rauhallisella mielentilalla jäljelle.

Kuva: Miina Hännikäinen

Sunnuntaille suunnittelin sitten jäljen, jossa oli neljä kulmaa. Kaksi suoraa oli myötätuuleen, kaksi lyhyempää sivutuuleen ja yksi suora vastatuuleen. Kaksi ekaa kulmaa pyöreinä ja kaksi viimeistä terävinä. Nameja jarruksi ennen kulmia ja esineet pian kulmien jälkeen n. 3-5m päässä ilman nameja olevan pätkän jälkeen. Jälki myös päättyi esineeseen. Eli yhteensä 5 esinettä. Nameja jälleen vaihdellen, että näkee mikä on meille tällä hetkellä se tarve. Halusin näitä kaikkia elementtejä jäljelle, jotta saisin mahdollisimman hyviä jatko-ohjeita treeneihin. Mikä toimisi ja mikä ei.

Sunnuntaina tuuli todella kovaa. Aurinko paistoi, mutta välillä tuli vettä/rakeita. Pelto oli aika haastava (myös lauantaina), sillä ruoho oli vielä erittäin lyhyttä ja kasvoi "harvahkosti" ja pelto oli kuivaa ja kovaa. Ruun jälki tehtiin sunnuntaina alueelle, jossa edellisenä päivänä oli koirien jälkiä tehty ja itsekin olin kulkenut siellä mukana tarkkailemassa.

Näin sitä pari päivää vietettiin. Toisten koirien mukana kuuntelemassa ja oppimassa. Kuva: Miina Hännikäinen

Kova tuuli puhalsi Ruuta käytännössä läpi koko jäljen aina vähän jäljen sivuun, jonka vuoksi se poimi nameja poikittain kohti jälkeä. Ja kun ei itse näe kunnolla missä jälki menee, olisi ollut liki mahdotonta edes puuttua tähän. Kaksi ekaa kulmaa, jotka olivat siis pyöreiksi askellettu, meni vähän sinne päin, vaikka Ruu suoriutuikin niistä ihan hyvin. Esineet ilmaisi hienosti, vaikkakin vinosti tuulesta ja jäljen sivussa olemisesta johtuen. Kaksi viimeistä terävää kulmaa sujui upeasti! Neljännestä esineestä Ruu oli kävelemässä ohitse (se tyypillinen ongelma viime kesältä). Tässä kohti pysäytettiin, kutsuttiin koira ja pyysin uudestaan "jälki"- vihjeellä jatkamaan. Nyt Ruu käytännössä syöksyi ilmaisemaan esineen. Eli se kyllä tiesi, mutta ei muka ensin malttanut? Taas vahvistettiin, että esine on tärkeä. Viimeinen suora myötätuuleen oli paras ja toi hyvän lopetuksen jäljelle. Esineenkin ilmaisi jäljen päästä hyvin. Namit ennen kulmia toimi upeasti jarruna, Ruu tarkensi työskentelyään ja suoritti kulmat erittäin hyvin. Oikein pätevää! Minäkin kuulemma toimin liinan päässä hyvin ja "rytmitin" koiran jäljestystä.

Esineellä. Kuva: Miina Hännikäinen

Tämän jäljen taso oli meille sinänsä riittävä ja nyt vaan jatketaan samalla tyylillä. Ja ainakin yritetään pitää ajatus mukana treenaamisessa! Ruu saa oman jälkivihkon, johon aion suunnitella jäljet ja kirjoittaa ylös mikä onnistui ja mikä ei. Jos vaikka joskus sinne FH-kokeeseen pääsisi.

Tämä oli meidän ensimmäinen koiraleiri ikinä ja oli kyllä oikein positiivinen kokemus. Mukava, avoin ja kannustava ilmapiiri. Sai esittää niin tyhmiä kysymyksiä kuin halusi ilman, että tunsi itseään tyhmäksi. Ruu matkusti rennosti ja reippaasti mukana, vaikka olikin selvästi huolissaan, että joutuisi jäämään sinne yksinään pidemmäksi aikaa. Ruu on tyytyväinen siellä missä minäkin, yksin oleminen vieraassa paikassa on kurjuuden maksimointia.

Tämä laji on niiiiin ihanaa ja kivaa! Kuva: Miina Hännikäinen