tiistai 26. maaliskuuta 2013

Kotitreeni koostetta

Kotipihassa jälleen treeniä, kun laiskat ei jaksa edetä kauemmas. On sitäpaitsi niin liukastakin, että pihassa löytyy ainakin kohta jossa on edes vähän pitoa. Isoa tilaa ei toistaiseksi tarvita, kun hiotaan näitä ylempiä liikkeitä vasta pikkuhiljaa kasaan. Treenattu on yleensä lenkin päätteeksi, josta olen muuten jo jonkin aikaa pohtinut, että aikaisemmin Iitun kanssa piti tehdä lämmittelylenkki lyhyemmin, jotta se jaksaisi vielä tehdä töitäkin. Nyt Pikkumustan kanssa voi käydä ihan pidemmänkin lenkin ja silti jaksetaan tehdä innolla hommia. Kivaa!!

Liikkeestä istumista, tällä kertaa namipalkalla kokeiltuna. Pentu oli tosi topakkana ja istumiset ihan nopeita...kait? En näe koiraa ja istumista kunnolla, mutta meininki oli aikas vauhdikas. Omaa toimintaa pitää vielä kyllä kehittää, kävelyä ja kenties jotain vihjettä liikkeestä. Palkkausta myöskin, kummasta kädestä tulee nami tai sitten se lelu. Toisena päivänä sama liike taas takkusi aika lailla. Ruu tarjosi hirmu nopeita maahanmenoja. Joku ajatuskatkos? Viimeisimmässä treenissä sujui ihan kivasti ja erotteli jopa kertaalleen kaikki jäävät seuraamisen yhteydessä. Pikkuhiljaa...

Luoksarinstoppeja kierron kautta. Ruu meinasi eka päästä helpolla ja stoppi oli vähän sinnepäin... Ja höpsis! "Piiskaa pyllylle" ja siitä vähän hepulivauhtia hommaan ja alkoi stopitkin pelittämään! =D Eli on vaan vaadittava kunnollista toimintaa. Maahanmeno on edistynyt kivasti ja siitäkin tulee varmasti oikein hyvä. Nyt pitäisi vaan kasvattaa vähän matkaa kohti todellista etäisyyttä, siinä on ollut ihmettelyä...

Tunnaria on tehty yksin ja Akin liikkuroimana. Toimii!

Ruutu on petraantunut, viimeisimmissä treeneissä ei ole esiintynyt kosketusalustan saalistamista ja stopit on ollu hyviä. Hyvä hyvä!

Merkille menoa pariin otteeseen, täytyy pitää säännöllisenä mukana ettei unehdu... Kapulahäiriössä haastavampaa!

Ohjattukin on aloitettu!! =) Ekalla kerralla mukana vain kaksi kapulaa, jotka vein kahdesti molempiin suuntiin. Ruu katseli ja käänsin sitten koiran merkin eteen seisomaan, lähetys metrin parin päästä koirasta. Ei mitään ongelmia, tämä oli kivaa! Aki auttoi meitä toisella kertaa, menetelmä sama, eli katseltiin ja käänsin koiran merkin eteen. Eka kaksi kapulaa ja toimi! Sitten mukaan keskimmäinen ja toimi edelleen upeasti!! Kapulat on merkiltä muutaman metrin päässä, eli mini etäisyydellä ollaan vielä, mutta vasta kaksi treenikertaa takana!

Kaukoja on jumpattu sisällä, toimii. Kokeilin ulkona pitkän lenkin päätteeksi, mutta ei pystynyt ei pystynyt millään. Ensin seisominen, joka meni kävelyksi eteenpäin. Pöh! Seisominen alkoi sitten sujumaan, mutta siitä istuminen meni peruuttamiseksi koko ajan enkä päässyt millään palkkaamaan. En jäänyt jankkaamaan kerran ilmassa oli pelkkää yliyrittämistä. Ei vaan millään malttanut Pikkumusta keskittyä, kun taakse oli heitetty vaivainen yksi nappula. =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti