Huolien sävyttämä synttäripäivä

Piips pieni koiruuteni täytti viime perjantaina 7 vuotta! Tällä kertaa synttäreitä vietettiin hieman huolien täyttämässä tunnelmassa, sillä keskiviikkona aamulla Piips oli yön jäljiltä todella kipeä. Tulin alakertaan ja Piips makasi portaiden juurella. Otin siltä kaulurin pois (meillä on taas tassuallergiat pahimmoilleen päällä), ja hyvien huomenien jälkeen Piips meni Ruun pedille, mutta käydessään makuulle se vinkui ja itki. Tuli täysin puun takaa, sillä emme ole tehneet mitään erityistä, mikä olisi äkillisen ja näin kovan kipuilun aiheuttanut. Hetken päästä pyysin Iitua nousemaan nähdäkseni varaako se kaikille jaloille ja miten kävely onnistuu. Piips oli selvästi haluton nousemaan, se useamman houkutuksen ja kehoituksen jälkeen yritti, mutta kävi muutaman askelluksen jälkeen takaisin maahan. Askeltaessaan ja käydessään maahan se vinkui ja itki uudestaan.Kipulääkettä kiireesti naamaan. Aamutarpeille sen sai melkein pakottaa, kuistin portaissa epäröi selvästi, metsään Piips KÄVELI takanani ja jäi selvästi jälkeen, vaikka kävelin normaalia vauhtia. Pissat se suostui tekemään, istui odottaessaan Ruun toimituksia ja laahusti taas perässäni sisälle. Lysähti heti eteisen lattialle vinkuen. Ei hyvältä näyttänyt.

Omien aamutoimien jälkeen ja kun olin saanut Pikku E:n unille, tutkin Iitun tilannetta tarkemmin. Se makasi täsmälleen samassa paikassa kuin mihin oli aiemmin käynyt. Pyysin sitä jälleen nousemaan ja sain pyytää muutamaan otteeseen ennen kuin Iitu nousi. Askelta ottaessaan se vinkui ja kävi heti maahan. Kokeilin todella varovaisesti rangan joustoa, th-rangan kohdalla lapaluiden päällä/takana Piips vinkui kivusta, sama th-lannerangan ylimenoalueella. Lannerangan alueella Piips kääntyi katsomaan minua epäileväisenä, mutta ei vinkunut. Vasen takajalka tuntui olevan ok, oikeaa takajalkaa en saanut katsottua vielä tuossa vaiheessa, sillä se oli alimmaisena enkä raaskinut käskyttää Iitua seisaalleen. Rangan aristus yllätti voimakkuudellaan, huoli itselläni oli tosi kova. Ei hyvä, ei todellakaan.

Touhusin päivän sisällä ja kun Pikku E kävi toisille päikkäreilleen, päätin lähteä ainakin Ruun kanssa ulos ja samalla yritys ainakin käyttää Iitu tarpeillaan. Se oli maannut samassa paikassa mihin aamulla jäi ja oli edelleen hyvin haluton nousemaan. Sain sen houkuteltua kodinhoitohuoneeseen, sieltä on muutama porras vähemmän kuljettavana ulos. Piips oli urhea, se yritti tehdä kuten pyysin, mutta kivut oli liikaa ja se lyyhistyi kodinhoitohuoneen lattialle eikä suostunut ulos. Ajattelin, että huilaa rauhassa, käytän Ruun ensin lenkillä. Iitun kaulapanta kilahti eteisessä kun otin Ruun hihnaa samasta naulakosta ja hetkeksi ulos lähtemisen riemu sai ison koiran liikkeelle. Mutta vain kahden askeleen verran ja se kävi kodinhoitohuoneen ja eteisen kynnykselle maahan. Kun tulin lenkiltä, Piips oli todennäköisesti yrittänyt tulla ulko-ovelle, mutta ajatus oli jäänyt yrityksen asteelle, sillä se oli edennyt vain askeleen verran edellisestä paikasta.

Sain houkuteltua Iitun kuitenkin tässä vaiheessa käymään pissalla, mutta sekin oli kovan työn takana. Se kävi kuistille surullisena makaamaan, ei halunnut liikkua. Kannustin sitä ja sain sen muutaman metrin matkan metsään pissalle, mutta Piips kävi sielläkin maahan. Ei halunnut liikkua. Jouduin kannustamaan aika lailla ennen kuin Piips suostui nousemaan ja tekemään pissat. Sisälle päästyään se kävi heti makuulle. Ei hyvä. 

Alkoi kyllä ahdistamaan ihan tosissaan, kun tuntui ettei kipulääkkeestä ole mitään apua ja toinen oli niin kipeän oloinen. Siitä olin varma, että nyt ei kyseessä ollut kumpikaan takajaloista, sillä Iitu varasi painoa molemmille normaalisti. Meillä on näitä vaivoja ollut ennenkin ja silloin Piips on ollut kolmijalkainen tai ontunut voimakkaasti. Nyt niitä oireita ei ollut. Olen jo pitkään tiennyt ja epäillyt, ettei Iitun selkä todennäköisesti puhdas ole. Näkyviä alkavia merkkejä ongelmista on välillä häivähtänyt esille, mutta ei mitään yhtä radikaalia. Selkein merkki on ollut ihan hiljattain sen meidän Teneriffa-reissun jälkeen, jolloin tuli yksittäisiä vingahduksia, jotka liittyivät nimenomaan tuohon th-rangan alueeseen. Ne johtuivat todennäköisesti tietynlaisesta leikkityylistä, jota en ole Iitun antanut tehdä enää pitkiin pitkiin aikoihin, mutta jota taas hoitotädit eivät tienneet. Leikkiä oli kestänyt vain 10min yhtenä päivänä ja oireet tulivat parin päivän viiveellä ja menivät nopeasti ohi. Mutta näille oireille, näin kovalle, yllättävälle ja akuutille kivulle ei ollut mitään selitystä. Olimme lenkkeilleet niin kuin aikaisemminkin ja edellisenä iltana tai yönä ei ollut mitään oireiluja.

Ilmeisesti ongelma, joka Iitulla on ollut kehittymässä, tuli nyt tiensä päähän. Kerta rysäyksellä. Konsultoin jo päivällä tuttua ortopedia sekä kolleegaani tilanteesta ja jos kipu ei olisi lähtenyt helpottamaan, olisimme menneet vastaanotolle jo perjantaina. Mutta onneksi, luojan kiitos onneksi, kipulääkkeet lähtivät auttamaan ja jo illalla Piips oli paljon parempi. Vinkumiset ja itkut jäivät, Piips lähti käväisemään tarpeillaan mielellään ja väläytti jo raviakin. Se ei maannut enää yhdessä kohdassa vaan kuljeskeli kotona normaalisti. Se antoi minun jo kevyesti mobilisoida rankaa ja rentoutui käsittelyyn. Helpotuksen suuri huokaus.

Nyt tilanne on siis hallinnassa. Piips on kipulääkekuurilla ja syötän sille samalla jemmassa olleet lihasrelaksantit sen mitä niitä on. Kylmemmillä ilmoilla pidetään takki päällä, liikutaan rauhassa, mobilisoidaan ja huolletaan rankaa sekä aktivoidaan jumpalla syvälihastukea. Tarkoitus on käydä joka tapauksessa eläinlääkärissä, koska haluan tietää missä mennään ja mikä on ongelman syy. Hyvässä lykyssä kyse olisi "vain" spondyloosista, huonommista syistä en halua edes kirjoittaa. Tilanne säikäytti aika lailla, ajatuskin siitä pahimmasta mahdollisesta lopputuloksesta on musertava.

Synttäripäivänä Piips oli siis jo oma iloinen itsensä, vauhtia ja energiaa uhkuen. Ja hyvä niin. Saimme vieraiksi Marikan ja Viuhtin, joten oli oikein kivat synttäribileet. Teinit sai vouhottaa keskenään ja Iitu aktivoitui sitten teinejä seuraamalla. Kakkua ei tällä kertaa ollut, mutta herkkuja senkin edestä. Ja tietenkin uusi lelu, Fisu-pallo, joka uskokaa tai älkää, on vielä ehjä! 

Seitsemän vuotta tuntuu niin lyhyeltä ajalta. Toivon koko sydämestäni, että Piips olisi kanssani vielä monta vuotta eteenpäinkin. Nämä tilanteet vaan muistuttaa vääjäämättä siitä, että ihan ehjä ei "susikoirani" ole. Uskon vahvasti, että Piips on porskuttanut näinkin pitkälle ainaisella iloisuudellaan ja puhtaalla positiivisella elämän asenteella. Aina on hyvä päivä. Toivotaan, että positiivisuus kantaisi vielä pitkälle!

Piips on aina ollut sitä mieltä, että pallot on parhaita. Koolla ja muodolla ei niin väliä.