maanantai 13. huhtikuuta 2015

Koekausi korkattu

Osallistuimme siis tämän vuoden ensimmäisiin toko-kokeisiin Varkaudessa viime lauantaina. EVL starttasi vasta iltapäivällä klo 15 ja osallistujia meidän luokassa oli 11. Me olimme viimeisinä suoritusvuorossa. Tuomarina toimi Anne Nokelainen, liikkeet suoritettiin normi järjestyksessä, ruudusta poikki. Videolta puuttuu seuruu ja Zeta, koska Vauhtipoika vaati huomiota juuri silloin...tietysti...

Paikkaistuminen: 10 - Apusilmät tiesivät kertoa, että teputteli yhden kerran etutassuilla.
Paikkamakuu: 9,5 - Viive istumaan nousussa. Melkein ehdin antaa jo kaksoiskäskyn. Apusilmät kertoivat myös, että oli jotain takaosan heiluntaa tehnyt. Jäi hyvään asentoon ja oli hyvässä asennossa kun tulin.

Seuruu: 9 - Ainakin juoksuosuudessa irtosi sivusuuntaan hieman, perusasennot varmaan taas hitaita.
Zeta: 9,5 - Järjestus S - I - M, kaikki meni oikein. Harmittaa, ettei tämä jäänyt videolle. Ei mitään hajua minkälaiset oli stopit. Oliko ihan näin hyvien pisteiden arvoiset?
Luoksetulo: 9 - Ihan jees.
Ruutu: 9,5 - Vaikeat häiriömerkit, luoksetulon valkoiset pienet merkit, jotka oli keskellä kenttää. Myös merkki oli meille vaikea, hyvin lähellä yleisöä. Mutta merkki oli hyvä. Näin että bongasi valkoiset merkit ja olin jo varma, että sinne painelee. Niin varmaan meinasikin, mutta bongasi kuitenkin ruudun ja korjasi suunnan sinne. Taas viive ennen kuin lähti tulemaan sivulle.



Ohjattunouto: 9 - Merkille meni laukalla, jee! On menty tässä eteenpäin. Kompuroi kapulan kanssa, siitä vähennys.


Metsku: 10 - Mun heitto oli huono, kapula jäi tosi lähelle estettä ja ajattelin, että kiertää paluu hypyn. Ruu hyppäsikin pitkälle ja hyvä kun ei kuperkeikkaa heittänyt, kun jarrutti kapulan huomattuaan. Hienosti paikkasi ohjaajaa!



Tunnari: 9 - Varmisteli vielä muita, vaikka oli oman jo haistanut.



Kaukot: 9 - Ekaan istumiseen kaksoiskäsky. Tuomari ihasteli Ruun tekniikkaa, ja kyllähän me nämä osataankin. :)



Tällä rivillä siis yhteensä EVL1 298,5p, KP ja luokkavoitto! Ei huonosti ollenkaan vuoden ensimmäiseksi kokeeksi, kun takana on pitkä treenitauko. On mukava tietää, että peruspalikat on kohdillaan ja nyt voidaan työstää pienempiä yksityiskohtia tulevaa varten. Tuomari oli kyllä joissain kohdin leppoisalla tuulella pisteiden suhteen, mutta varma ykkönen tämä silti olisi ollut.

 
Tottelevainen palkintojensa kanssa. Mukana myös Piina Pikku-Rotta :)


Mutta se tärkein, se fiilis, oli hieman hukassa tässä kokeessa. Ruu kyllä teki hyvin, mutta se jokin puuttui. Erilaista oli se, että luokka alkoi vasta iltapäivällä ja noutaja oli kyllä selvästi normaalia väsyneempi. Ja kenties jotain vaikutti sekin, että ohjaaja sortui aamupäivällä tekemään kotipihassa treeniä...öhöm... Mutta on hyvä huomata, että treenejä pitää tehdä myös muulloinkin kuin heti aamusta. Isommissa kisoissa tulee sitä odottamista ja päivät on piiiiitkiä. Sitäkin pitää harjoitella.

Kiitos Ansku-Bansku kun vaivauduit lähtemään mukaan ja kaitsemaan Vauhtipoikaa! Erityiskiitos paluumatkan nauruista! ;) Ja yhtään ei allekirjoittanutta ainakaan väsyttänyt eikä yhtään ole ainakaan univelkaa... :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti