Kyläkoirakko Tampereella, tuloksena ykkönen ja ontuminen

Viime viikonloppuna lähdettiin Ruun kanssa jo perjantaina iltapäivällä ajamaan kohti Tamperetta ja parkkeerattiin yöksi Nokialle Marikan luokse. Lauantai aamuna sitten leppoisaan tahtiin kohti TAMSK:in hallia, jossa pidettiin tämän vuoden kolmas tokon mm-karsinta koe. Koirakoita kisassa 25 ja meille tällä kertaa nro 14. Tuomareina Riittä Räsänen ja Ralf Björklund.

Jälleen kerran koe alkoi klo 10 nollakoirakon suorituksella. Yksilöliikkeet oli  jälleen jaettu kahteen kehään, joiden välissä kyllä poistuttiin hetkeksi kehästä pois, mutta koira ei saanut kehien välissä palkita kuin kehuilla. Paikallaolot tehtiin viimeiseksi.

Ennen tätä koetta edelsi 3,5vkoa aikaa, että pääsimme treenaamaan hallilla kerran viikossa. Hiukan alkoi pipo kiristämään ja stressi nousemaan. Treenitkään ei niin hyviä olleet ja kaiken lisäksi vielä viimeinen niistä oli totaali katastrofi. Niin ja ehdittiin rikkoa totaalisesti tunnari ja vaihtaa ohjatun merkin käskyä. Fiilis niin maassa. Sitten 1,5vkoa ennen koetta ehdittiin treenata kolmesti ja Ruu oli ihana. Ihan yllättäen, teki aivan super mahtavasti töitä.

Koepäivänä Ruu oli oma rauhallinen itsensä. Meidän suoritusvuoro olisi tauon jälkeen heti toisena. Oletin, että tauko olisi edellisten kokeiden tapaan se puoli tuntia, mutta tuomari totesi sitten, että 10 min ja homma jatkuisi. Tuli ihan pikkuisen kiire lähteä lämmittämään koira ja tekemään valmistelevat treenit, ohjatun merkki ja eteenmeno. Merkki onnistui, eteenmeno ei. Ei auttanut, äkkiä sisälle ja päästiin käytännössä heti kehään. Melkin myöhässä. Mutta vain melkein.

Ekassa kehässä tuomarina toimi Ralf ja liikkeet meni näin:

Tunnari: 7 - Hyvä meno kapuloille, ylitti oman kerran, kun ei aloittanut siitä kunnolla haistelua. Hieman hidas luovutus.

• ylittää oman kerran
• tönäisee vääriä kapuloita
• loppu pa hidas

Kaukot: 8½ - Järjestys S - I - S - M - I - M. Kaunis tekniikka, ei edennyt. Mutta ei jotenkin keskittynyt. Vilkuili paljon yleisöön. Itselläni oli vaikeuksia valotaulun kanssa.

• asennot voisi ottaa nopeammin

Seuraaminen: 8½ - Oli ihan jäätävän pitkä seuraaminen! Tuntui super hyvältä <3 Paljon perusasentoja, joka meille on huono. Saatiin ulkopuolista kehua seuraamisesta suorituksemme jälkeen :)

• Hyvä peruutus!
• Perusasennoissa saisi istua hieman nopeammin
• Pari vinoa perusasentoa

Ruutu: 8 - Aivan mahtava eteenmeno! Voi ihana! Kivasti ruutuun, se maahanmeno oli perus eli etenee inasen. Seuraamiseen tuli ihme mutkan kautta. Taas. Mutta eteenmeno, ihanaihanaihana <3

• Säteessä ja ruudussa liikkuu vähän käskyn jälkeen

Tässä video tunnarista ja kaukojen aloituksesta. Sitten tuli puhelimeen viestiä ja videointi katkesi.

Olin niin fiiliksissä kehän jälkeen, kun ruutu onnistui niin hienosti. Ja hyvällä sykkeellä seuraavaan kehään pienen odottelun jälkeen. Riitta Räsäsen siis tuomaroi.

Hässäkkä: 8½ - Meni merkille hieman kaartaen, hyvä kierto ja ok stop. Meinasi sössiä kapulan poimimisen, hieman hidas luovutus.

• Vauhdikas merkki, hitautta alasmenoon, nätti nosto ja hyppy, hidas siirtyminen sivulle.

Luoksetulo: 8 - Oikein siisti kokonaisuus, ok stopit. Vauhti oli vähän hidas ja sitä kautta ennakoi kyllä stoppeja. Mutta onnistuipahan maahanmeno!

• Siisti alasmeno, haukottelussa ääntä, riittävä vauhti, pysäytykset ok, vaisu pa.

Zeta: 8 - Järjestys I - M - S. Kaikki stopit onnistui, hyvä fiilis! Asennot oli suorat. Maahanmeno oli hassu, tosi hassusti meni alas, varmaan taas käsky ja jalat ei kohdanneet. Varasti inasen seisomisesta seuraamiseen. Tein typerän pysähdyksen lopussa ja siinä Ruu joutui paikkaamaan aika lailla.

• Siisti seuraaminen, hyvä istuminen, mukavasti lähti mukaan, hyvä kulma, hidas alas mutta suora, suora seisominen, hidas perusasento. 

Ohjattu: 9 - Ihana merkki, vielä ihanampi kapulalle lähtö! Loppu ok. Ruu <3

• Riittävä vauhti merkille, iloinen nouto, hyvä vauhti, palautuksessa rauhallinen sivulletulo.

Paikallaolot meni myös super hienosti. Istuminen oikeasti 10, ei ollut teputellut yhtään! Ja ensimmäistä kertaa ikinä maahanmeno onnistui ilman ylimääräisiä tassuliikkeitä! Oli jäykkä, mutta hyvä! Ja sivullekin uskalsi laukalla ja loppu ok. Siitä 9½!

Yhteensä siis EVL1 268,5p ja sij. 7/25.

Reilun kuukauden treenivaikeuksien jälkeen olen niin onnellinen ja iloinen lopputuloksesta ja ennen kaikkea siitä, että se fiilis oli taas kohdillaan. Tehtiin hommia iloisesti ja yhdessä. Nyt vielä kaikki onnistui tasavarmasti ja lopputuloksena hieno ykköstulos. Hyvä, ehjä kokonaisuus. Fiilis niin <3<3

Palkkailin Ruuta paljon suorituksen jälkeen, leikittiin ja fiilisteltiin. Pyysin antamaan tassua ja pari kertaa heitettiin ns ylävitoset, mutta sitten Ruu lakkasi yrittämästä eikä antanut tassua enää yhtään. Ei yhtään. Sanoin puolivitsillä, että tekeekö kipeää. Mitään poikkeavaa ei liikkeessä näkynyt, normaalit lämmittelyt ja jäähdyttelyt. Illalla venyttelyt ja huolto. Oikea hauis on tuntunut hieman kireältä, mutta venynyt hyvällä liikeradalla ilman arkuuksia. Ei mitään suurta, mistä pitäisi olla huolissaan.

Jäätiin vielä Marikan luokse yöksi ja sunnuntaina ennen kotiin lähtöä käytiin treenailemassa vähän nome juttuja. Hyvät lämmittelyt ja jäähdyttelyt. Ajettiin kotiin ja illalla huomasin, että Ruu ontuu. Ontui tosi voimakkaasti oikeaa etujalkaa. Oikeassa haukkarissa vähän kireyttä ja arkuutta venytyksessä, jännealueelta ei arkuutta. Ontuma oli liikerataan nähden yllättävän voimakas, kun vertaan siihen aikaisempaan ontumaan vuosia sitten. Silloin liikerata oli lähes nolla.

Nyt on huilailtu, jo ihan senkin takia, että töiden puolesta on riittänyt haipakkaa ja toisaalta tuo pääkallokeli ulkona ei houkuta lähtemään mihinkään. Ontuma on lähes poissa, en tahdo erottaa mitään poikkeavaa, joten voin myös kuvitella pienen epäpuhtauden. Mutta oikean hauiksen liikerata ei ole puhdas ja täysin vapaa.

Kirvelee niin vietävästi, mutta pakko jättää viikon päästä olevat Ojangon karsinnat välistä. Ehkä ehdittäisiin parantua, mutta emme ehtisi treenata. Ja kun tulisi paljon autossa olemista, kaksi koetta, voisi ongelma uusiutua. Edellistä ontumaa paransin monta kuukautta, joten en todellakaan halua siihen joutua uudestaan. Ja hieman vielä mietin, onko taustalla jotain muuta kuin hauis? Hyvänä opetuksena itselleni ja muille, kun epäilette jotain tai tulee se pieni ajatus, ettei kaikki ole kunnossa, luottakaa intuitioonne. Ketutus maksimus.

Mutta ei auta. Ei koiran kustannuksella, vaikka kuin tekisi mieli. Siispä kiitämme ja kumarramme, karsinnat oli meidän osalta tässä. Upeita koirakoita, hienoja suorituksia, oli hienoa olla mukana pyörimässä.

Mitä kuuluu Spooky Ihme Kisulle?

Tämä vihreäsilmäinen, tupsukorvainen ja puuhkahäntäinen otus on asustellut meillä sen 5kk. Eli otuksella itsellään on ikää about 10-11kk. Ja edelleenkään emme tiedä, onko se lintu vai kala?

Hyvin, hyvin erikoinen tapaus.

Niin, voimme tässä vaiheessa todeta, että otuksen nimi on nyt sitten Spooky Ihme Kisu. Näistä yleisimmin ovat käytössä Spooky ja Kisu. Nimeä mietittiin ja mietittiin. Sitten ajateltiin, että se olisi Tupsu, mutta Jäbä Duudsoni sanoi napakasti, että "Ei! Sen nimi on Puuki!". Duudsonin ikähän on tällä hetkellä sellainen, että on ihan turha lähteä väittämään vastaan, joten niin Spooky-nimestä tuli virallinen.

Ja koska jokaisella jengimme jäsenellä on omat erikoiset nimensä, sai Spooky nopeasti omansa.

Se on Katala Katti.

Ja tuota nimeä ei ollut vaikea keksiä...

Kovin montaa kissaa en ole elämäni aikana omistanut, mutta sitäkin enemmän olen kyllä tavannut ja ollut tekemisissä niiden kanssa. Mutta yksikään ei ole ollut lähelläkään tätä tapausta. 

Spooky vaikuttaa olevan kissa, joka sopisi erittäin hyvin amerikkalaiseen höpö höpö sarjaan, jossa kissakuiskaaja käy neuvomassa typeriä omistajia kissan pitämisessä ja "kouluttamisessa", kun katti on ottanut koko talon valtaansa. Tiedättekö, se sama ohjelma koirakuiskaajista, mutta vain kissaversiona. Naurettavaa, ettei joku nyt osaa kissaa pitää. Tällä hetkellä naurattaa hiukkasen vähemmän, sillä Spooky meinaa/meinasi olla kyseisen ohjelman gangsteri-kissa. 

Jos komennat kissaa tekemästä pahuutta ja tuhmuutta, joudut itse hyökkäyksen kohteeksi. Spooky tappelee vastaan. Se tuntuu olevan herkästi nyrkit pystyssä ja olemus on; "Anna tulla, anna tulla! Tapellaan!". Ja purrakin se osaa. Sängyssä saisi nukkua, mutta toisinaan on suljettava huoneesta pois, sillä kun 30 kertaa olet nakannut kissan lattialle, että lakkaisi puremasta varpaita, ei taistelulle näy loppua. Tiukka ja sitkeä se on.

Vauhtipojan Harmis (pehmeä harmaa kissa, tärkein uni- ja lohtukaveri), on Spookyn pahin vihollinen. Monta kertaa tuon pehmolelun joutuu pelastamaan raateluilta, kun Katala Katti tuhoaa vihollistaan. Jos päivän ajaksi unohdan sulkea Harmiksen turvaan, löytyy se aina eteisestä raadeltuna ja tapettuna.

Toinen suosikkileikki on hiirten hukuttaminen. Tämäkin on jotenkin niin hupaisan karmiva näky, monena kertana työpäivän jälkeen. 

Valkoinen hiiri on hukkuneena kupin vieressä. Musta hiiri on jätetty veteen.

Ja Ruuta Spooky tykkää kiusata. Pihalla on saattanut leikkiä ihan omaa uhkailu leikkiä Ruuta kohti, spurttailee kohti ja karkuun. Ruu yrittää katsoa muualle eikä halua millään tavalla provosoida ja sekös vasta tuntuu kissaa naurattavan ja yllyttävän. Kun joskus saisin näitä pätkiä videolle...

Aamurallit on muuten vähentyneet, ulkoilu tekee selvästi ihan hyvää...

Niinä öinä, kun Spooky ei ole päässyt makuuhuoneeseen, se löytyy aamuisin aulasta närkästyneenä. Alakertaan on mentävä ripeästi, sillä ensin minua yritetään raadella kaiteiden välistä ja seuraavaksi se syöksyy portaisiin perään. Siis oikeasti syöksyy.

Ja kun ei voi tietää, hyvässä vai pahassa mielessä. 

Ulkoiluun Spooky on tykästynyt kovasti. Kun alun jännityksestä päästiin, ei tämä kissa missään muualla haluaisi olla kuin pihalla. Ei tunnu haittaavan lumisateet eikä pakkaset. Silloin reilu -20 pakkasilla Spooky ei viipynyt kovin kauaa pihalla, vaikka siellä tiheään halusi rampata. 

Eli alkuunhan me ulkoiltiin ihan fleksissä. Sitten pidempi köyden pätkä perässä valvotusti. Sitten puolivalvotusti. Sitten lyhyt narun pätkä perässä valvotusti. Sitten otin senkin narun pois, kun pelkäsin, että se jumiutuu sen kanssa jonnekin kiven koloon. Ja tällä hetkellä Spooky ulkoilee vapaana. Ei ihan niin paljon kuin haluaisi, mutta aika paljon. Hyvin se on ottanut pihan ja talon omakseen ja pysyy about lähistöllä. Ja osaa ainakin tulla takaisin. Jos me muut ulkoillaan pihassa, ulkoilee Spookykin hyvin usein meidän kanssa. 

 

En olisi näin pian näin vapaalle jalalle Spookya halunnut laskea. Ajattelin, että sitten vasta keväällä/kesällä. Mutta Spooky tuntui päättävän toisin, joten melkein oli pakko päästää. Ja on meillä tappelut tämän ansiosta kyllä vähentyneet kotosalla...

Kuitenkin yöksi haluan Kisun aina sisään ja vain yhden yön se on viettänyt ulkona, kun minä en ollut kotona. Oli ollut heti aamulla oven takana vastassa. 

Jännitän ja pelkään, että näenkö kesällä koko kissaa ollenkaan, jos se vaan vaeltaa ja vaeltaa...

Tällä hetkellä Spookylla menee ihan hyvin ja me tullaan toimeen keskenämme. Se vaikuttaa hyvin uhmakkaalta teini-ikäiseltä nuorelta kissalta. Lasten kanssa tulevat myös toimeen, mutta on vähän valvottava, kun Spooky on arvaamaton. Se antaa välillä silitellä, halailla ja paijailla, mutta kun se ei varoita iskusta yhtään, vaan se iskee heti. Ja lujaa. Sylikissa se ei ole, vielä ainakaan, mutta tulee sohvalla viereen ja usein nukkuu siis meidän sängyssä ihan ongelmittakin.

Mutta on se Ihme Kisu. 

Se ei välitä lumesta ja kylmästä, se ulkoilee. Se haluaa tehdä tarpeensa pihalle, oli pakkasta miten paljon tahansa. Sisävessa on, mutta vähällä käytöllä. Onneksi se kelpaa, jos pitää sisällä ollessa tarpeita tehdä. Ensin se kyllä huutaa aikansa ulos päästäkseen. 

Seuraavaksi on edessä sterkkaus, toivottavasti ehditään ennen ensimmäisiä mouru-aikoja. Aikaisemmin jo asiaa kyselin, mutta silloin Spooky painoi alle 2kg ja toivoivat sen kasvavan vielä vähän. Nyt se viimeksi painoi 2,7kg, joten jospa nyt onnistuisi. En tiedä miten mouruista selvittäisiin, kun ei voisi vapauteen laskea. 

Mutta, tämmöinen ihmeellinen, persoonallinen, tiukka, luonteikas ja vähän kyllä outo kissa meillä asuu. Hauska ja jännä otus, hyvin erikoinen. Mutta on siitä jo jengin jäsen tullut ja se omaksi otettu. Pitäisiköhän laittaa varoituskyltti talon seinään purevasta kissasta? 

Tokon MM-karsinnoissa, osa 2

Viime lauantaina jatkettiin harjoittelua tokon MM-karsinnoissa, tällä kertaa Seinäjoella. Mukana "vain" 28 koirakkoa, tuomareina Piritta Pärssinen ja Päivi Kivelä. Suoritusvuorot arvottiin ilmoittautumisen yhteydessä ja meille osui nro 22. Nollakoira alkoi suorittamaan klo 10, jonka jälkeen alkoi paikallaolot pyöriä ja heti niiden perään yksilökehät. Odottelua jälleen luvassa.

Paikallaolot arvosteli Päivi Kivelä.

Paikalla istuminen: 10 - Oli teputellut kahdesti, tiesi apusilmät kertoa. Toinen oli lähes huomaamaton, mutta toinen ihan selkeä. Niin selkeä, että näin tassun vaihtaneen paikkaa, kun tulin piilosta. Piilo oli vaikeasti ja tiukasti vasemmalla melko kaukana, joten oli ikään kuin kääntynyt vähän perään.

Makuu + luokse: 9 - Meni hitaasti maahan. Pöh. Sivulle tuli jopa laukalla, mutta varovaisesti, kun pelottava tuomari apujoukkoineen seisoi ohjaajan takana. Arpoi taas pikkuisen sitä, tullako edestä suoraan vai takaa, tuli nyt sitten takaa.

Sitten odoteltiin ihan huolella taas.

Ensimmäisessä yksilökehässä tuomarina Piritta Pärssinen ja liikkeet suoritettiin alla olevassa järjestyksessä.

Luoksetulo: 6½ - Alkoi hyvin ja stoppi oli minusta ihan ok. Jatkoi hyvällä vauhdilla ja niiasi maahan mennäkseen, mutta kävikin istumaan?!? TAAS kaksoiskäsky maahan. Voihan mitä ihmettä?

• voisi olla nopeampi s-m
• maahan lisäkäsky

Ruutu: 5 - Ei onnistunut eteenmeno. Lähti hyvin ja niin suoraan, mutta vauhti loppui ja Ruu jäi seisomaan ympyrän rajalle. Korjauksia ei olla harjoiteltu ja se näkyi. Pyysin uudestaan eteen kahdesti ja Ruu ei liikahda mihinkään. On isona kysymysmerkkinä, että mitähän se mamma oikein haluaa, hänhän on jo täällä. Kolmannella sanoin "mene", jolla sain Ruun niukasti ruudun sisälle. Ruutuun ok ja loppu ok. Tuntui, että annoin viisi käskyä ympyrään, olin varma, että nollautuisi.

• ennakoi ympyrää, lisäkäskyt
• etenee vähän maahan menossa

Ohjattu: 8 - Hidas merkki ja jälleen epävarmuutta kapuloille lähdössä. Olisko kaiken kaikkiaan vähän miettinyt vielä ruudun epäonnistumista?

• hidastaa merkille ja empii lähtöä merkiltä

Seuraaminen: 9 - Tuntui tosi ihanalta! Seuruu oli todella lyhyt ja sisälsi vähän perusasentoja.

• voisi istua nopeammin, irtoaa 3 x oikealle

Hässäkkä: 7½ - Kiersi hyvin, istuikin kivasti. Sitten keskittyminen herpaantui ja Ruu katsoi väärää kapulaa juuri kun annoin sille nouto käskyn toiselle kapulalle. Siis tarvittiin vielä toinen käsky noutoon. Sai sentään kapulan kyytiin tällä kertaa.

• voisi istua nopeammin, lisäkäsky noutoon

Sitten jatkettiin taas suoraan heti toiseen kehään, jossa tuomarina siis Päivi Kivelä.

Zeta: 9 - Tuntuipa todella hyvälle! Kävelyt ja linjat piti ja stoppien fiilis oli hyvä.

• hidas istuminen
• seisoo vinossa

Kaukot: 9½ - Ihme tassun korjaus, kun kävelin pois. Muuten kympin tekniikka ja minusta ei mitenkään hitaat vaihdot.

• teknisesti hyvä, mutta hidas

Tunnari: 9½ - Monella koiralla oli yllättäviä vaikeuksia tunnarissa. Jotkut sanoi sen johtuvan alustasta, mutta olisiko kuitenkin viimeisen liikkeen paine? Ruu haisteli hyvin, mutta jotenkin ohitti sen oman taas sillai huolimattomasti ja koirasta näki, että se ehti alkaa ajatella, ettei täällä ole sitä omaa. Kun haistoi kunnolla, poimikin sen sitten heti.

• hidastaa lopussa

Yhteensä siis 258½p ja hikinen EVL1. Sijoitus 20/28

Ensin ehkä vähän harmitti, mutta sitten älysin, ettei ole aihetta. Ruutu harmittaa eniten, mutta sekin on puhtaasti omaa syytä. En ole opettanut korjauksia. Kärsimme myös eteenmenon epävarmuudesta vieraissa paikoissa. Olisi ehdottomasti pitänyt ottaa yksi eteenmeno valmisteluissa. Uskon, että Ruutakin harmitti hetken epäonnistuminen, mutta hyvin me tsempattiin ja jaksettiin loppuun asti. Ihmeellisiä epätarkkuuksia sisälsi tämä koe ja mikä ihme on luoksetulon maahanmenossa? Kokeen jälkeen saatiin käydä vielä kehässä tekemässä korjauksia, joka olikin oikein kiva asia. Tehtiin luoksetulo, eteenmeno ja zetaa. Super super kiitos Tuulalle mukana olosta, kuvauksesta ja avusta.

Olen pohtinut kokeen jälkeen sitä, että miksi aina "isommissa" kokeissa sattuu ja tapahtuu? Perus kyläkokeissa loistetaan ja tehdään vahvoja suorituksia. Miksi se ei onnistu muualla? Arvostelusta se ei sinänsä ole kiinni, sillä liikkeet eivät vain onnistu. Miksei? Miksi kokonaisuus hajoaa jonnekin? 

Jos kuusi ja puoli vuotta treenaat tylsästi ja yksinkertaisesti ja käyt vain kyläkokeissa, niin onko todennäköistä, että jotain puuttuu kuviosta? Siksikö SM-kokeetkin aina epäonnistuu? Varsinkin, kun kisakumppanina on koira, joka ei ole kaikkein kovin luonteeltaan eikä nopein liikkeiltään. Ehkä sitä nyt huomaa ja älyää omat virheet, joita on ohjaajana ja kouluttajana tehnyt. Semmoiset "isot virheet", jotka vaikuttaa siihen kokonaisuuteen niin paljon. Miksei me olla otettu näihin karsintoihin osaa aikaisemmin? Toimisi erittäin hyvänä harjoituksena ja opetuksena nuoremmillekin osallistujille.

Siitä olen kuitenkin onnellinen, että vaikkei pisteillä juhlittaisi, niin kehässä meillä on ollut nämä molemmat kokeet hyvän fiiliksen kokeita. Todetaan sitten, että ollaan kyläkoekoirakoita, mutta ei anneta sen haitata. Seuraava jakso näitä kokeita nähdään Tampereella. 

Tokon MM-karsintakoe Kuopio

Toko-kokeiden haasteet sen kuin jatkuu. Ei olla aikaisemmin näihin kinkereihin otettu osaa, mutta nyt oltiin rohkeita ja lähdettiin katsomaan, mitä siellä tapahtuu ja miten siivet kantaa isojen koirakoiden joukossa. Kieltämättä hetkittäin oli olo, että kuka ei kuulu joukkoon? Onneksi ei tarvinnut yksin tämän asian kanssa olla, kiitos Riikka ja Rieha mukana olemisesta ja seurasta!

Koepäivä oli pitkä ja odottelua kertyi, vaikka järjestelyt muuten toimivat tosi kivasti ja sujuvasti. Suoritusvuorot arvottiin ennen koetta ja meille osui nro 20. Paikallaolot tehtiin aluksi, mutta sitten sai jokusen tunnin odotella, ennen kuin päästiin kehään. Yksilöliikkeet tehtiin kahdessa setissä, mutta yhteen putkeen, eli välissä ei saanut koiraa palkata. Tuomareina ekassa kehässä Tommi Varis ja toisessa Anne Nokelainen.

Paikalla istuminen: 9½ ja 9 - Oli ihan inasen liikauttanut toista etutassua kerran. Muuten kuulemma istui rivin parhaimmassa ryhdissä ja asennossa.
Makuu + luokse: 9 ja 8 - Hieman hidas maahan. Luokse tuli ok vauhtia, mutta vähän arpoi tullako takaa vai suoraan sivulle. Pitäisi tulla takaa kiertämällä, mutta tuli kuitenkin suoraan sivulle.

Sitten yksilöliikkeet suoritetussa järjestyksessä, omia huomioita ja tuomarien kommentit, joista sai ihan dokumentin mukaan.

Ruutu: 9 - Eteenmeno onnistui, vauhti meinasi ehkä loppua vähän kesken. Maahanmeno ruudussa hidas ja valui aika lailla eteenpäin.

• ympyrään hyvin
• hiukan venytetty käsky ruutuun (mielenkiintoinen palaute, täytyy ottaa tarkistuksen alle)
• ok nopeus luoksetulossa

Seuraaminen: 8½ - Oikein mukavan tuntuista. Peruutuksessa toimin itse jotenkin huonosti ja Ruu aloitti sen huonosti, korjasi onneksi hyvin.

• käyttää hyvin takaosaa peruutuksessa
• sijoittuu suhteessa ohjaajaan oikein
• pitää kontaktin hyvin
• ajoittain istumisessa lievä viive

Zeta: 8½ - I - M - S 

• istuminen ja maahanmeno voisi olla terävämmät
• seisominen ok
• viive loppuperusasennossa

Tunnari: 8 - Ihana vauhti! <3 Melkein jopa varasti kapuloille. Ylitti oman kerran, mutta ei tainnut nenä olla vielä toiminnassa. Vapautti itsensä liikkurin kiitoksella.

• tökkii vieraita kapuloita
• työskentelee tehokkaasti
• hyvä luovutus

Sitten siirryttiin toiseen kehään ja Anne Nokelaisen tuomaroimaksi. Videoita en jaksanut ladata, kun hässäkän suorituskaan ei tallentunut kokonaan saapuneen puhelun takia, jolloin videointi katkesi.

Luoksetulo: 7 - Ruulla on jännä tapa jotenkin tulla kaartaen kohti. Väistääkö merkkejä vai mitä? Annoin seiso-käskyn myöhässä, stoppi ok. Maahanmenossa joku keskittymishäiriö, kaksoiskäsky.

• hiukan hidas maahanmeno alussa (niin muuten olikin! ohjaajan moka, kun ei ottanut koiraa kunnolla kuulolle, liike alkoi niin yllättäen)
• maahan kaksoiskäsky
• seisominen valui

Hässäkkä: 0 - Teki ihme kaarroksen vasenta hyppyä ja kapulaa kohti, mutta kiersi törpön. Istu-stoppi onnistui hienosti! Sitten sössi kapulan poimimisen ja ohi hypystä. 

• hyvä kierto ja stoppi (istu)
• ei hypännyt, sotkeentui kapulan kanssa ennen estettä

Kaukot: 10 - S-I-M-I-S-M. Näin pienen liikkeen toiselle takajalalle S-I vaihdossa, liikkui varmaan sivusuuntaan eikä edennyt.

• hyvät asennot
• takajalat hyvin paikallaan

Ohjattu: 10 - Hidas merkillä. Noutoon lähtiessä koira on minusta sen näköinen, että mitäs lähdinkään tekemään? Aaa, tuolla on kapula, haen sen. Eli jotain varmuutta tarvitaan.

• hyvä merkki ja nouto

Tällä rivillä yhteensä 244,5p EVL2 ja sijoituttiin 23/33. 

Oli ihana huomata, että me jaksettiin odottelut ja selvittiin matkasta vieraassa autossa. Koepaikalla Ruu pötkötteli omalla pedillään (ei siis häkkiä ollenkaan) välillä yksin, välillä minun kainalossa. Kehässä meillä oli kivaa ja hyvä energia läpi koko kokeen. Siitä niin tykkään <3

Itse olin ennen koetta hyvällä mielellä ja jopa melkein rento, sitten juuri ennen kehään menoa meinasi iskeä jännitys päälle. Mutta kun pääsi tekemään, pystyin hyvin keskittymään meihin ja nauttimaan menosta. Ja ei meille pöllömpi pisterivikään tullut, eikä työskentelyä varmasti tarvitse hävetä. Nyt sattui yksi hassu nolla ja pari pientä epätarkkuutta, mutta muuten tosi ehjä kokonaisuus. Näistä kisoista me haetaan kokemusta ja häiriötä, haastetta tähän harrastukseen. Kahlataan loputkin karsinnat läpi ja otetaan haasteista kaikki opit irti. Toisille jää paineet, me nautitaan yhdessä tekemisestä.

Ei saavutuksia, ei tavoitteita. Vain ajatuksia menneestä ja tulevasta.

On ollut mukava kerrata mennyttä vuotta ja asettaa tulevalle vuodelle taas uusia tavoitteita. Se on kuulunut vahvasti blogi-kirjoitusten perinteisiin, että edellisen vuoden tapahtumat kerrataan ja pohdiskellaan menikö ne aiemmin asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Mikä siellä onnistui, mikä ei onnistunut. Mistä se johtui ja mikä oli loppuratkaisu asian suhteen. Ja heti perään tuli pohdiskeltua tulevan vuoden koho kohdat, joita lähtisi tavoittelemaan ja jotka ikään kuin toimisivat maamerkkeinä treenien ja arjen suunnittelussa. Merkinnät kalenteriin ja huutomerkit perään.

Vuosi sitten tein tämän päivityksen Joulun kynnyksellä. Olihan vuosi taputeltu ja nähty. Hiljentyisimme pyhien viettoon ja vuoden vaihtumiseen. Joulu menikin perinteisen ihanasti, mutta sitten se musta varjo tuli. Jotenkin aivan liian hiljaa, salakavalasti ja yllättäen.

 Lueskelin vanhoja blogi kirjoituksia ja onpa jotenkin ihanaa, että niitä on olemassa, vaikkei niiden teksti aina niin iloista luettavaa ehkä olisikaan. Iitun se ensimmäinen todella voimakas kipukohtaus tapahtui helmikuussa 2014, joka johtui siis spondyloosista. Uutinen itsessään ei romahduttanut, mutta sen laajuus kyllä. Ennuste yhdestä päivästä vuoteen. Selvittiin kesään, tuli syksy ja talvi. Vuosi vaihtui ja helmikuusta päästiin maaliskuuhun ja sitten oltiinkin jo keväässä. Tuli kesä! Oltiin selvitty jo yli vuosi!

Iituhan ehti olla monen monella jatkoajalla elämänsä aikana. Monista tiukoista paikoista selviydyttiin ja päästiin eteenpäin. Nyt se oli selviytynyt tähän astisista jatkoajoista kaikista tiukimmasta. Ja se porskutti eteenpäin. Iloisena, hyvä vointisena niin, että ehdin unohtaa. Niin reipas Iitu oli, että jopa minä menin lankaan ja sokeuduin tilanteelle. Ja vielä kun 2015 loppuvuodesta piipahdettiin Ruun sterkan merkeissä Juha-sedän luona, jossa tuli Iitun voinnista kehuja, niin viimeinenkin epäilys hävisi tuhkana ilmaan ja siirsin ajatukset tulevaan, kevääseen. Siihen seuraavaan vaikeaan koetukseen. Sinnehän sitä selvittäisiin heittämällä.

Kuva on otettu jouluaattona 2015. Tämän jälkeen ehdittiin käymään vielä Puttaalla joulunvietossa ja rakkaita ihmisiä moikkaamassa ennen kuin palattiin kotiin.

Sitten, kuin salama kirkkaalta taivaalta, ne vingahtelut alkoivat. Pienet valitukset, joita en halunnut uskoa todeksi. Alkoi pelottaa. Miten ne näin äkkiä tulivat? Seuraavaksi huomasin jo makaavani eteisen lattialla Iitun vieressä. Katsoin sitä silmiin yöllä ja tiesin, mitä joutuisin päivän valjetessa tekemään.
Oli 30.päivä joulukuuta. Ei tullut kevättä.

Ja kun Piips ei luovuttanut. Se ei koskaan antanut periksi kipeinä aikoina, vaan eteenpäin mentiin tavalla tai toisella. Nytkin minä jouduin antamaan periksi sen puolesta. Ja se lienee on se kaikkein pahimmalta tuntuva asia, kun joutuu päättämään toisen elämästä. Vielä nyt vuodenkin jälkeen tuntuu niin pahalta ja sitä miettii, olisiko Piips sittenkin vielä pärjännyt? Luovutinko liian aikaisin? Onneksi on vanhoja päivityksiä, pohdintoja sekä ihan faktaa olemassa. Piips oli todella vaivainen ja se alkoi oirehtimaan sitä uudestaan. Ihan niin kipeä Iitu ei vielä ollut, kuin sillä ensimmäisellä kerralla. Ei vielä, mutta lähellä. Spondyloosin muutoksia oli myös kohti selkäydintä. Se olisi voinut edetä niin, että kivut olisivat voimistuneet ensimmäistä kertaa pahemmiksi ja toimintakyky romahtaa ihan kokonaan. Mutta silloin ensimmäisellä kerralla olin tehnyt päätöksen, että ei koskaan Iitun tarvitsisi käydä sellaista uudestaan läpi.





Nyt tuntuu hyvältä, että tein sen päätöksen. Vaikka ikävä meinaakin taas tällä hetkellä riistäytyä käsistä, niin silti ehkä ensimmäistä kertaa lopetuksen jälkeen tuntuu siltä, että teimme oikein. Hetki oli oikea. Piips sai lähteä omilla jaloillaan, vielä virkeänä ja iloisena, omana itsenään.

Entäpä Ruu sitten? Sillekin listasin edelliselle vuodelle yhden jos toisenkin tavoitteen, joista jokunen saavutettiinkin. Tultiinko siitä sen viisaammiksi tai onnellisemmiksi? En tiedä. Sen tiedän, että jouduimme rakentamaan suhdettamme uudestaan, kun palikat menivät hetkeksi sekaisin. Minulla kesti paljon kauemmin ymmärtää, että yhdessä selviämme Ruun kanssa paremmin kuin yksinämme. 

Mielenkiintoista pohdittavaa on Ruulla esiintyneet oudot takaosan pettämiset, joista olen aiemmin kertonut. Tuorein kohtaus tapahtui treeneissä pari viikkoa ennen viime vuoden viimeisiä toko-kokeita. Tällä kertaa älysin ottaa kohtauksesta pätkän videolle, jonka avulla konsultoin eläinlääkäriä. Kohtauksen aikana Ruun takajalkojen ja takaosan koordinaatio on häiriintynyt. Takaosa horjahtelee ja takajalat ottavat korostuneita askeleita. Ruun tajunnan taso vaikuttaa normaalilta, joskin se on selvästi ehkä vähän huolissaan ja kiihtynyt. Kohtaus kestää vain pari minuuttia.

Eläinlääkäri epäili heti ensimmäisenä labradoreilla esiintyvää ”collapse” tautia, mutta koska se on geenitesteillä poissuljettu, niin vahvaksi vaihtoehdoksi nousi epilepsia. Välilevyistä tämä ei oikein voi johtua juurikin tuon lyhyen kohtausmaisuuden vuoksi. Epilepsia sopii kuvaan hyvin, sillä sehän on aivojen ”sähkötyksen” häiriö/ongelma, jossa viestit takaosalle eivät kulje normaalisti. Näin harvakseltaan esiintyvänä ja nopeasti ohi menevänä tämä ei meidän elämää toistaiseksi haittaa eikä lääkityksiä tarvitse. Seurannan alla.

Pohdinnan alla taas on se, mistä se sitten tuli? Kuinka paljon Ruu on surrut Iitun ja kissojen poismenoa? Stressannut? Välillä Ruu vaikuttaa niin surulliselta ja yksinäiseltä, mutta toisaalta se on aina ollut sellainen, ettei tuo itseään esille. Mutta voisin kuvitella, että edellinen vuosi oli rankka myös noutajalle.

Voisin asettaa meille monia tavoitteita tälle vuodelle, ja aiemmin niitä ajatuksissa listalle laitoinkin, mutta nyt tuntuu siltä, että haluan keskittyä yksittäisten tavoitteiden sijaan johonkin muuhun. Sillä vaikka kuinka listaisin tavoitteita, en lopulta pysty mitenkään vaikuttamaan siihen toteutuvatko ne vai eivät. Ja loppujen lopuksi sillä ei kai ole merkitystäkään. Jokin muu on tärkeämpää. 

Tai ehkä arvet on vielä liian tuoreet edelliseltä kerralta. Esimerkiksi Piinan kanssa asetimme tavoitteeksi pysyä vain tallessa. Sekin oli ihan liian aikaisin asetettu tavoite. Oliko se kohtalon ivaa, kun en katsonut vuotta loppuun asti? Meni Miuku, meni Piips, kyllä Piina vielä jatkaisi. Niin väärin luultu. Ja ei mene päivääkään, etten kissojamme ikävöisi tai niitä ajattelisi.

Menetysten ja surun keskellä on myös uudelleen syntymistä ja elämän jatkumista. Sitä meille tuli muistuttamaan Spooky Ihme Kisu, jonka elämän alkutaival ei ole ollut helppo. Kisu on hyvin erikoinen persoona korvatupsuineen ja pitkine karvoineen, josta myöhemmin lisää. 

Tämä päivitys on ollut tekeillä useamman päivän ja sen kirjoittaminen on tuntunut raskaalta ja surulliselta. Kyyneliä on vierinyt useita. Käsittämätön ikävä.

Mutta samalla se on laittanut ajatuksia paikoilleen, joiden kautta tunnen taas helpotusta ja ymmärrystä monesta asiasta.

Tälle vuodelle en aseta tavoitteita. Ainoastaan esitän kainon toiveen, että tämä vuosi sisältäisi mahdollisimman vähän vastoinkäymisiä. Toivon, että jengimme jäsenet olisivat onnellisia. Toivon, että Ruun kanssa saisimme harrastaa hyvillä mielin, touhusta ja toisistamme nauttien. Toivon, että nauttisimme eniten ihan tavallisesta arjesta. 

Siitä on nyt tasan vuosi

Siitä on jo yksi vuosi, en voi uskoa sitä todeksi.

Aika tuntuu paljon pidemmältä, jonka kuulin johtuvan siitä,

että sydämellä on liian ikävä,

jolloin se aikaa muuttaa ja saa sen tuplaantumaan.

Kyllä kai tässä pärjätään, päivä kerrallaan eteenpäin mennään.

Vastaan tulee välillä vaikeita hetkiä, jolloin ikävä meinaa riistäytyä käsistä.

Silloin on hetki hiljaa oltava, sua ja sun luonnetta muisteltava.

"Ei saa luovuttaa, on vain jatkettava matkaa."

<3 Piips <3

272 + 282 = 2 x EVL1

Toko-kokeiden haasteet saivat jatkoa, kun buukkasin meidät kahteen kokeeseen neljän päivän sisälle. Tapaus oli suurimmaksi osaksi epäonninen, sillä alunperin halusin meille paikan vain Tampereen kokeeseen, jonne saimme varasijapaikan. Masentavaa, sillä treenikaverimme ei edelliseen Tampereen kokeeseen päässyt ensimmäiseltä varasijalta. No sitten oli katsottava jokin varasuunnitelma ja sain meille Varkauteen koepaikan. Odotin ihan viimeiseen ilmopäivään asti, mutta koska Tampereelta ei kuulunut mitään, niin olihan se pakko lunastaa paikka edes Varkauteen. Ja kas miten hupaisaa, kun heti seuraavana päivänä tulee viestiä, että saisimme paikan Tampereen kokeeseen. Ei ollut todellista ja kyllä harmitti. Mutta sitten ajattelin, että ehkä tästä saisi toko-kokeisiin haastetta ja ilmoitin meidät myös Tampereelle kokeeseen.

Tampereelle ajeltiin jo edellisenä päivänä, kun yhdistettiin kyläilyreissu samaan. Olikin niin mukava kyläillä, että koeaamuna ei meinattu päästä liikkeelle millään. Ja kun huolimattomasti katsotaan kisapaikka, niin mikäs sen hauskempaa kuin ajella pitkästi harhaan, kun ollaan jo valmiiksi myöhässä. No päästiin viimein sitten perille ja vielä ennen kokeen alkua ehdittiin melkein unohtua metsäpoluille ja kisanumeronkin kertaalleen kadotin. Miten loistavaa touhua. Kokeen tuomarina toimi Ralf Björklund ja koirakoita luokassamme oli 7. Me olimme tuo nro 7.

Paikalla istuminen: 9 - Oli teputellut kerran. Ei paha, mutta voihan rähmä!
Makuu + luoke: 9 - Alas meni ihan hyvin, mutta luokse tuli raville. Tajusin, että ei olla harjoiteltu tarpeeksi rivistä ekana lähtemistä, vaan keskitytty enemmän siihen, ettei karkaa toisten käskyillä.

Seuraavassa setissä hässäkkä, tunnari ja kaukot.

Hässäkkä: 7 - Kiersi hyvin, mutta kierron jälkeen pysähtyi omilla luvilla seisomaan liian pian. OHO. Siis ylimääräinen käsky kutsumiseen ja sen jälkeen istumis-stoppi oli hidas.

Tunnari: 8 - Upea, upea tunnari. Hyvä vauhti, tarkka etsintä, oma nousi heti, reipas palautus ja luovutus. Luulen, että tuomari luuli Ruun ylittäneen omansa ihan siinä alussa, mutta näin ei käynyt. Aloitti haistelut siitä vierestä. Sääli, oli pisteistä parempi suoritus ehdottomasti.

Kaukot: 9 - Järjestys S-I-M-I-S-M. Kympin kaukot, vähennyksen syytä en tiedä.

Seuraavassa setissä sitten loput

Ruutu: 9 - Eteenmeno riitti ympyrään asti, vähän oikeaan reunaan. Ihan ok loppuliike.

Seuraaminen: 9½ - Tuntui kyllä aika kamalalta, tuntui väljältä ja laiskalta. Mutta sujui paremmin kuin miltä tuntui.

Ohjattu: 8 - Lähti merkille laiskasti ja pysähtyi sitten yllättäen ympyrän etureunan jälkeen ihmettelemään, että mikäs teipin pala se tässä on. OHO. No seis siihen (onneksi edes älysin, että koira saa olla vaikka merkin edessä, kunhan on ympyrässä). Osasi lähteä siitä noutamaan ja loppuliike olikin ihan jees. Outo virhe, hyvin outo.

Zeta: 8½ - Järjestys I - S - M. Ihan ok liike, osataan nopeamminkin.

Luoksetulo: 8½ - Tämäkin ihan ok, mutta pystyisimme parempaan.


Yhteensä 272p, EVL1 ja sij. 2/7. Kokonaisuudessa laiskan pulsekaa työskentelyä, olisiko Ruu ollut väsynyt? Mukana muutamat kummalliset virheet, joita ei ole treeneissä tai kokeissa ole näkynyt. Tasaista työtä ja on kiva huomata, että väsyneenäkin Ruu jaksaa puurtaa kehässä. Suorituksemme jälkeen kätellessäni tuomaria hän kehui työskentelyämme ja erityisesti seuraamista. Tästä tuli kyllä hyvä mieli ja ehkä emme tee seuraamisesta ongelmaa. Treeneissä kun on ollut ilmassa jotain murhetta tämän liikkeen osalta.


No sitten ajeltiin kotiin ja koska perheemme pienimmäinen ilmoittautui kipeäksi, jäi koira oloneuvokseksi eikä puhettakaan, että pääsisimme mitään korjaustreeniä tekemään ennen toista koetta. Itsenäisyyspäivän kunniaksi lähdettiin kohti Varkauden koetta, matkaseurana Henna ja Hupi. Tällä kertaa oltiin äärimmäisen ajoissa paikalla. Koomista. =D

Varkautelaisilla on uusi halli ja kyllä sitä vaan kateelliseksi tuli. Kelpaisi todella meillekin vastaava. Koirakoita luokassa 8 ja tällä kertaa meidän numero oli 4. Tuomarina Marjo Halmiala.

Paikkaistuminen: 9½ - Ihan pienet teputukset kuulemma. Voi huokaus.
Makuu + luokse: 9½ - Maahanmeno ihan inasen kaksiosainen, josta vähennys. Harmittelin, että saimme olla taas rivissä se koirakko, joka kutsutaan ensin luokse. Tällä erää Ruu tuli kuitenkin laukalla, jee! Mutta hiukan varovaisesti, sillä viereinen koira karkasi myös meidän käskyllä.

Ekassa setissä oli ruutu. seuraaminen, ohjattu ja kaukot.

Ruutu: 8½ - Ihana vauhti, hyvä meininki. Kaarsi inasen oikealle ja kun annoin käskyn liian myöhään, oli ympyrän ulkona. Yksi korjaus siihen siis. Sivulletulo oli tosi väljän tuntuinen. Mutta ihana energia <3

Seuraaminen: 9 - Kehuja saimme jälleen. Ja nyt tämä tuntui pisteiden arvoiselta. Tuntui hyvältä, tehokkaalta ja meillä oli kivaa. Juoksuosuudessa tein vasemmalle käännöksen huonosti ja törmäsimme vähän toisiimme.

Ohjattu: 9 - Paljon parempi vauhti merkille, hyvä nouto ja luovutus. Ihana. Ruutu jäi ihan ohjatun viereen vasemmalle, aika kurja juttu olikin monelle koiralle, ketä arpoi vasemman kapulan noudettavaksi. Juoksivat ruutuun, kun juuri olivat siellä käyneet. Onneksi Ruu pieni selvitti vasemman kapulan noudon tyylipuhtaasti. <3

Kaukot: 9 - Järjestys S-I-M-I-S-M. Kympin tekniikka. Vähennys ilmeisesti vaihtojen epätasaisesta vauhdista, kun viimeinen perusasento on "ylireipas" verrattuna vaihtojen välissä olevaan istumiseen. On tämäkin ongelma.

Tokan setin järjestys: hässäkkä, luokse, zeta, tunnari

Hässäkkä: 9½ - Nyt onnistui kierrot normaalisti. Maahan-stoppi oli hidas. Loppu sujui hyvin.

Luokse: 8½ - Jälleen ihan ok, ei parasta meitä.

Zeta: 6½ - Järjestys S-I-M. Ruun istuminen oli hidas ja tosi vino. Maahanmeno jäi istumiseksi, kun annoin käskyn väärän jalan aikana. Näköjään sillä on merkitystä, vaikka kehässä ehdin ajatella, ettei olisi. No oli sillä.

Tunnari: 9½ - Aina kylmää sydändä, kun koira poimii rivin reunimmaisen kapulan. Ei meinaa muistaa uusia sääntöjä. Loppukin sujui hyvin, tuomari taisi toivoa nopeampaa luovutusta.


Yhteensä 282p EVL1 ja sij. 2/8. Tokassa setissä Ruu oli vähän varovaisemman oloinen, ei niin rennon oloinen kuin ekassa setissä. Kokonaisuutena parempi energia kuin Tampereella. Jatkossa siis kolme päivää ennen koetta ei tehdä yhtään mitään, paitsi möllötetään sisällä.

Treenattiin ennen kokeita n. 3 x vkossa Laukan hallissa. Harmittaa, että oma halli on niin pieni, kun se rajoittaa isosti isojen liikkeiden tekemistä. Paikallaolot tarttee vielä ekstra treeniä, muuten on kai vaan yksityiskohtien hiomista. Ennen kaikkea ohjaajalle asenteen ja korvien välin hallitsemista. Me osataan ja me ollaan hyviä, itseluottamusta hop!

Nyt jäädäänkin loppuvuodeksi tauolle ja katsotaan mitä ensi vuosi tuo tullessaan. Tämän vuoden kokeet oli tässä. Pari videota on kokeista mukana, ihan kaikkia en jaksanut latailla ja osa niin huonolaatuista ettei niistä näkisikään juuri mitään.