Kalkkisten koulutus ja B-pentutreffit

Viikko oli raskas Miuku-episodin takia, eikä suoraan sanottuna huvittanut kovin paljoa nousta lauantaiaamuna viideltä ylös ja lähteä kuudelta ajamaan kohti Asikkalan seutua. Mitäpä tosi koiraharrastaja jättäisi väsymyksen vuoksi tekemättä?

Lähdettiin siis Ruun kanssa Kalkkisiin, jossa minä osallistuin lauantaina NOME:n lämpimän riistan koulutukseen. Kouluttajana oli ruotsalainen Anders Carlsson. Hän oli kovin miellyttävä kouluttaja ja sai käytöksellään ja koulutustyylillään luottua hyvin rennon ja mukavan ilmapiirin. Koulutuskielenä oli englanti, mutta (ihme kyllä) ymmärsin todella hyvin kouluttajan puheen ja mukaan kertyikin vinkkejä Ruun koulutusta ajatellen. Kylmä ilma oli ainoa miinus koko viikonlopussa, mutta auringon paiste oli komea.

Vinkkeinä mieleen jäivät:

-     Pillitä mahdollisimman vähän. Anna koiran työskennellä, luota koiraan. Pilli helposti sotkee koiran työskentelyä.

-     Älä koskaan lähetä koiraa tai tee koiran kanssa sitä, mitä se odottaa sinun käskevän. Koira oppii valppaaksi ja tarkkaavaiseksi ja oikeasti kuuntelee sinun ohjaustasi. Tästä saadaan hauska ”peli” ohjaajan ja koiran välille, kun koira lähetetään yllättäviin suuntiin. Hallittavuus paranee, kun koira malttaa ja seuraa sinua ja ohjeitasi.

-     Seuraamisessa koiran tulee seurata ohjaajaa missä hän kulkee, eikä päinvastoin. Opetetaan siis koira seuraamaan ja pitämään ohjaajaa silmällä. Kuljetaan, tehdään käännöksiä, pysähdellään ja koira seuraa. Tässä voi helposti yhdistää senkin, että kun tulee esim. markkeeraus ja koira olettaa pääsevänsä noutamaan, niin lähdetkin liikkeelle ja koiran on seurattava. Näin koira oppii, että ohjaaja on ”mestari”, jota hänen tulee seurata.

-     Linjalähetyksessä koiran on mentävä sinne, minne sinä haluat sen menevän. Jos koira lähtee vika suuntaan, niin kutsut koiran pois, otat askeleen haluttuun suuntaan ja lähetät uudelleen. Tämä toistetaan niin kauan, kunnes koira menee sinne minne haluat sen menevän. Vaikka se edellyttäisi sitä, että olette yhdessä aivan määrättyn paikan lähellä. Koira kuitenkin etenee sinne suoraan ja oppii taas, että ohjaajaa kannattaa totella. Linjaa ei kannata alkaa korjaamaan pillillä, se sotkee, jos ei tottelevaisuus ole kunnossa.

-     Kouluttajan mielipide nuoren koiran kohdalla oli se, ettei alle 1½ vuotiasta kannata ottaa mukaan toimintaan, missä se kiihtyisi paljon ja alkaisi piipata. Nuoren koiran kanssa ei ole kiire.

 

Varmasti oli muitakin ohjeita, mutta kaikkea ei vaan saa muistiin. Noviisille ohjaajalle, kuten minä, näistä ohjeista on kuitenkin paljon hyötyä!

Sunnuntaina oli sitten meidän varsinainen pentuetapaaminen, eli kaikki Waterfowler B-pennut pääsivät paikalle. Todella hienoa! Oli todella mukava nähdä sisaruksia ja tutustua paremmin omistajiinkin. Ruu oli kovin saman näköinen Mindi-siskon kanssa ja lapset menivätkin meillä useamman kerran sekaisin. Ruu taisi olla ehkä kaikkein ”pienin”, mutta suurta kokoeroa ei ollut. Riemu-sisko oli kaikkein ”karvaisin” ja Asla-velipoika selvästi joukon suurin. Luonnollisesti.  Ihanan iloisia ja reippaita kaikki!

Meitäkin vähän koulutettiin kasvattajan sekä Mervi Salon toimesta. Puhuttiin paljon koiran ja omistajan suhteesta sekä luottamuksesta. Harjoiteltiin hallintaa ja sitä seuraamista. Meillä Ruun kanssa tokotausta ei ole mennyt hukkaan, tämä sujui meiltä oikein mallikkaasti. Ruu on ihana, kun se malttaa keskittyä eikä juurikaan välitä häiriöstä.

Riistaankin pääsi lapset tutustumaan. Ensin tosin otettiin pari dami-noutoa, mutta ne sujuivat ilman ongelmia ja vauhdilla. Riistana oli lokki, sorsa, kani, varis ja korppi. Lokki oli ensimmäinen ja se nousikin tosi nopeasti kantoon. Muita riistoja tyttö jäi hetkeksi haistelemaan, mutta kaikki nousivat omatoimisesti kantoon ja Ruu kantoikin todella hienosti, rauhassa ja hyvällä otteella. Palautuskin onnistui minulle, mahtavaa! Olen niin super ylpeä pienestä noutajastani! Erityisesti mieltä lämmittää se, että korppikin nousi omatoimisesti kantoon. Se on kuulemma pahalle haiseva ja maistuva lintu. Hieno suoritus siis! Tällä kertaa ei tullut mälläystäkään, kantoharjoitukset eivät ole siis menneet hukkaan. Mutta vielä on vahvistettava sitä minulle tuontia, Ruu kun tahtoi esitellä aarteitaan myös muille. Tottahan nyt noin hienoja aarteita kelpaa esitelläkin. Tuliaisiksi saatiin kaksi varista, mutta ne menivät kiltisti pakasteeseen. Hyvällä mallilla ollaan matkalla noutajaksi.

Kasvattajakin kehui Ruuta hienoksi ja tasapainoiseksi pennuksi, joka ei pidä turhaa melua itsestään, mutta suorittaa annetut tehtävät tehokkaasti ja määrätietoisesti. Tämä on kyllä niin totta! Jopa allekirjoittanut sai kehuja, jotain sen sorttista, että olisi taitava kouluttaja. Mene ja tiedä.

---

 

Miukun järjestämän episodin takia on jäänyt päivittämättä tänne, että käytiin Ruun kanssa yhtenä perjantai-iltana Jyväskylän keskustassa ja matkakeskuksessa, kun menimme sinne Ansku-Banskua vastaan. Ruu tepsutteli nätisti hihnassa, välillä pysähdyttiin hajuja haistelemaan. Liikenne ei hetkauttanut, ihmiset ei hetkauttanut, mikään ei tuntunut hetkauttavan. Keskellä kaupunkia pysähdyttiin ja Ruu tapitti minua, katseli sivuilleen ja taas minuun. ”Mitä me mamma täällä niinku tehdään?” Minä vastasin, että ei kai sitten mitään ja lähettiin matkakeskukseen. Ei siellä paljoa ihmeteltävää ollut, rennosti odotettiin Anskun bussia. Sopivasti päästiin katselemaan ihan vierestä, kun juna lähti seuraavaan paikkaan. Ruu katseli, mutta tuumasi sitten, että tuokin on nyt nähty. Niinpä niin. On se helppo ja rento penska.