Päivitykset on pahasti jäljessä, mutta yritetään paikkailla tilannetta! Aloitetaan tästä surkuhupaisasta wt-kokeesta, jossa kävimme kolme viikkoa sitten Kouvolassa. Vaikka olinkin sitä mieltä, että kokeisiin ei tänä(kään) vuonna mennä, niin tulipahan nyt sitten käytyä. Koe oli epävirallinen joukkuekisa, joka olikin se syy, miksi suostuimme mukaan. Oli hyvä käydä kurkkaamassa, mitä meidän avoimeen luokkaan tähtäävien tulisi vielä osata. Tuloksena se, että paljon ja vähän päälle.
Sää ei ollut ihanteellisin, tuuli, satoi, oli kylmää ja märkää. Päivä oli piiiiitkä ja odottelua paljon. Kokeessa oli neljä rastia ja niissä suoritettiin tehtävät osittain yhtä aikaa.
Ekalla rastilla Ruulle tuli markkeeraus kauas suuren ojan yli, ojassa paljon kasvustoa. Damit oli tietenkin maastonvärisiä, joten näkyivät huonosti meille kokemattomille. Ennen meidän tehtävää oli alokasluokan koirakko ottanut lähihakualueelta ojan reunalta ylös damin. Markkeerauslinja kulki siitä ihan vierestä, ei varsinaisesti läpi. Heitto näkyi, jos sitä osasi katsoa, mutta Ruu ei osannut. Se jäi tuijottamaan siirtyviä heittäjiä, jotka vaihtoivat paikkaa heiton jälkeen. (tätäkään ei olla vielä koskaan harjoiteltu) Koska Ruu ei nähnyt heittoa, yritin lähettää sen ohjauksella damille, mutta tällä kertaa kaikki mahdolliset häiriötekijät olivat Pikkumustalle liikaa, ja se ei kuunnellut yhtään. Luulen, että olisin saanut sen "normaalioloissa" ohjattua damille, ainakin paljon lähemmäs, mutta nyt ei vaan pystynyt. Siis nollapistettä.
Toisella rastilla oli ohjaustehtävä samaisen ojan yli, mutta selvästi metsäkasvuston puolella. Matka oli kohtuullinen, vasemmalle jäi häiriöksi voittajaluokan koiralle heitetty dami. Tällä rastilla Pikkumustalla oli korvat. Se kuuliaisesti kuunteli pilliä ja teki kuten pyysin. Linja siis laskeutui ojan pohjalle ja nousi vastapuolen rinnettä ylös. Maaston vuoksi hukkasin koiran aina välillä vasemmalle, mutta sain sen monta kertaa ohjattua ihan damin viereen, mutta hankala tuuli ei ollut puolellamme ja dami jäi loppujen lopuksi nostamatta. Harmitti, Ruu olisi ansainnut löytää sen, niin hienosti se teki mulle hommia. Osa koirista oli kuulemma saanut yrittää damia ylös kauemmin kuin Ruu, mutta aina ei voi voittaa. Siis nollapistettä ja kohti kolmos rastia.
Seuraavaksi tehtiin töitä tasaisella pellolla ja tehtävänä olisi ollut simppeli markkeeraus. Mutta, alokasluokkalainen haki damin vasemmalta puskista, sen heiton Ruukin näki hyvin. Kun alo-koira oli palauttamassa tuli Ruulle ammunta ja oma heitto pellolle. Yritin näyttää Ruulle suuntaa jonne katsoa, mutta taisin enemmänkin häiritä koiraa ja se varmaan hukkasi damin minun ansiosta. Heittäjät taas siirtyivät ennen kuin sain lähettää koiran heitolle. Tänä odotusaikana katsoin koiraa, joka hetken silmiä pyöriteltyään naulasi katseensa alokasluokan heiton suuntaan. Jos olisin ollut fiksu, olisin lähettänyt Ruun damille ohjauksella, ja vielä niin, että linja olisi ohittanut damin oikealta ja ohjannut sitten oikeassa kohtaa vasemmalle. Mutta koska olen vähemmän fiksu, oletin Ruun nähneen damin ja lähetin sen normaalisti markkeeraukselle. Ja kohti alokaskoiran heittoa Ruu lähti. Yritin ohjata, mutta tällä rastilla ne korvat oli taas hukassa ja aika nopeasti tuomari pyysi kutsumaan koiran takaisin. Luulen, että kaksi rastia ilman damia söi jo vähän Ruun uskoa siitä, että minä tietäisin missä dami on. Voi olla, että kuunteli senkin vuoksi huonosti. Ja komea nolla lisää pisterivistöön.
Viimeisellä rastilla oli ensin seuruutus, jonka aikana takanamme ammuttiin. Käännyimme katsomaan siihen suuntaan, jonka jälkeen käännyttiin kuitenkin alkuperäiseen suuntaan. Alokasluokan koirakko haki markkeerausdamin ja tulikohan siinä vielä muutakin ammuntaa voittajaluokan koirakolle. Tämän jälkeen sain lähettää Ruun sinne vastakkaiseen suuntaan, jonne oli se yksi ammunta tullut. Ohjaustehtävä oli helppo ja Ruun olisi pitänyt suorittaa se oikeastaan helposti, mutta olen varma, että koiralla loppui jo usko kesken ja oli varmasti myös väsynyt. Vauhti oli rauhallisempi ja jouduin muutaman kerran ohjaamaan, että sain koiran damille. Ilmassa oli kuuntelemattomuutta ja sellaista omaa nuuskuttelua. Mutta dami nousi! Ja se oli valtavan hyvä päätös päivälle, kehuin koiraa jo palautusvaiheessa. Ruu oli damin ansainnut, vaikka ohjaus ei niin helposti sujunut, kuin mitä taitomme olisi edellyttänyt. Tältä rastilta saimme peräti 17p, itse olisin antanut vähemmän.
Pisteistä viis, pääasia että se viimeinen dami edes nousi. Se oli Ruulle varmasti tärkeä. Kokonaisuutena koe oli rankka, mutta opettavainen. Meillä on vielä pitkä matka sinne avoimeen, tehtävät vaan on jo niin vaikeita. Itse olen niin kokematon, että tuntuu välillä ylivoimaisen vaikealta viedä koiraa eteenpäin. Me ollaan jämähdetty jonnekin alokkaan ja avoimenluokan väliin eikä osata siltä pois. Ja toisinaan on kyllä fiilis, että antaa osaavampien harrastaa ja siirrytään itse muihin hommiin. Mutta sitten taas mietin, että ei tämä ole meille kuitenkaan kuoleman vakavaa, joten kai me voidaan jatkaa harrastamista, vaikkei koskaan päästäisikään yhtään mihinkään.
Kiitos joukkuetovereille, olitte ihanaa seuraa sateisessa säässä ja kanssanne oli mukava kisata. Kiitos Katille joukkueen kapteenina olemisesta, hoidit pestisi älyttömän hyvin! Kiitos Marikalle matkaseurasta, jälleen kerran! Kuka muu sitä lähtisi meidän kanssa aamulla puoli 5 ajamaan jonnekinpäin Suomea? =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti