sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Liikaa epätyyppillisiä piireitä

Ei auennut missinura Pikku-Ruulle ensimmäisellä yrittämällä. Eikä se varmaan aukene toisellakaan tai kolmannellakaan kerralla. Ei puraissut allekirjoittanutta näyttelykärpänen, ei mitään sinne päinkään. Ei ole tuo harrastus kyllä minua varten ja kiitos ihan hirveästi Nooralle, joka viitsit ja jaksat olla aiheesta kiinnostunut ja niin hienosti veit pientä noutajaa kehässä. Kiitos! Ei jäänyt hyväksytty tulos ainakaan esittämisestä kiinni, niin hienosti tällä kaksikolla kehässä meni.

Eli käytiin kokeilemassa onneamme Jyväskylän KV-näyttelyissä eilen Isänpäivän kunniaksi. Onnea kaikille isille! Tuomarina oli brittiläinen herra James Ronald W, jota avusti kaksi tuomariharjoittelijaa. Sekään ei varmaan ollut meille eduksi, kun kerrankin saivat arvosteltavaksi tälläisen hieman omanlaisensa yksilön. Ruu pääsi oikein erikoisen tarkkaan syyniin, sillä ainakin toinen tuomariharjoittelijoista kävi kokeilemassa karvaa ja olematonta rintakehää. En nähnyt heidän kajoavan kenenkään muun koiraan samalla tavalla. Hampaatkin tuomarisetä katsoi ja Ruu ne kiltisti näyttikin. Ruu hoiti Nooran kanssa homman kyllä esiintymisen kannalta ihan nappiin.

Arvosana T ja vihreä nauha. Tässä arvostelu:

"Lacking substance. Too light in bone. Body shape not typical of the breed. Very light in condition. Coat not typical. Head too lean & narrow."

Onhan se ihan Ruun näköinen arvostelu, kaikin puolin. ;) Huvittavaa on vielä se, että Ruu on ollut viimeajat aika hyvällä ruualla ja Marikan ensimmäinen kommentti olikin "hirveä läski". Ei ihan ollut tuomari samaa mieltä. =D Mutta positiivista on se, että Ruu sai kuitenkin arvostelun, sitä ei hylätty eikä se saanut EVA-arvosanaakaan. Eli jäämme toiveikkaana odottamaan, että joku muu tuomari näkisi Ruun sisäisen labradorinnoutajan. =D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti