sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

SM-kisat

Kisattiin menneenä viikonloppuna Tampereella tokon SM-kisoissa. Tajusin ennen koetta, että tämä koe olisi vasta meidän kahdeksas EVL:n koe ja 13 koe ylipäätään. Suurkisoista kokemusta tasan yhden kerran v. 2012 SM-kokeissa. Hurraata ei pysty huutamaan tämän kokeen jälkeen, mutta kaikki asiahaarat huomioiden on fiilis, että kokonaisuus jäi plussan puolelle.

Koepaikalla oltiin aamulla klo 9, juoksujen tarkistus oli about puol 10 ja kehät starttasivat n. klo 10. Meidän vuoronumerona oli 7, eli hyvin alkupäässä, mikä ei tällä kertaa ollut meille yhtään hyödyksi. Päinvastoin.

Alkuperäisessä suunnitelmassa Vauhtipojan piti jäädä pois koepaikalta, mutta olosuhteiden pakosta piti pienen pojan osallistua toimintaan mukaan. Ja vaikka se kiltti vauva noin yleensä onkin, niin nyt tämä sankari ei suostunut kaikesta yrityksestä huolimatta aamupäivän unille ja väistämättä aiheutti vähän murhetta minulle.

Ekassa kehässä oli ruutu ja luoksetulo, tuomarina Ralf Björklund. Meille meinasi tulla hieman kiire kehään, kenties se häiritsi hieman keskittymistä. Eikä se itkevä VP siellä kehän laidallakaan auttanut keskittymistä yhtään. En tiedä valmistelinko Ruun kuitenkin jotenkin huolimattomasti vai mitä tapahtui, mutta se meidän vanha ruutu-peikkomme tuli esiin. Merkille Ruu meni ihan hienosti, mutta sitten pyörähti kohti kehänauhaa kuin ohjattua hakeakseen. Nopeasti stop, uudella käskyllä lähti juoksemaan ristiin kehän poikki. Stop ja seuraavalla käskyllä palasi merkille eikä sieltäkään vielä osannut ruutua bongata. Siis 0 pistettä. Ja homma oli taputeltu jo tässä vaiheessa. Luoksetulossa annoin tosi myöhässä ekan käskyn, seisominen ok, maahanmeno venyi. Sivulle ihan ok. Arvosana 7. Kehästä ulos juuri sopivasti ottamaan vastaan väsymystään raivoava Vauhtipoika.



Toisessa kehässä oli liikkeinä ohjattu ja kaukot, tuomarina Carina Savander-Ranne. Arvonnassa saimme tottakai sen vaikeamman oikean puolen. Merkille meno ok, kääntyi hyvin, hetken oli epävarma kunnes bongasi kapulan ja toi sen onnellisena. Luovutus hieman hidas. Arvosana 8½. Tästä olen TOSI onnellinen, kun kolme päivää ennen koetta oli tilanne se, että Ruu ei lähtenyt merkiltä mihinkään, ei mihinkään. Niin epävarmaksi se meni meidän nurtsitreeneissä, kun ei nähnyt koskaan kapuloita kunnolla. Eli hyvin saimme pelastettua liikkeen hiekkakentän treeneillä. Sitten kaukot, meidän kympin liike. Liikkurin kylttinä toimi näyttötaulu, jossa valo vaihtui aina eri asennossa olevan koiran kohdalle. Kaikessa kiireessä en ollut opetellut liikejärjestystä ulkoa, vaikka normisti teen sen AINA. Järjestyshän oli S-I-M-I-S-M ja minä käskytin S-I-M-S-I-M. Ruu teki täydellisesti juuri niin kuin käskin, mutta arvosana 0 pistettä. Aurinko paistoi näyttötaulun takaa ja valon vaihtuminen näkyi todella huonosti, ja koska en ollut opetellut järjestystä niin se kostautui. Sillä lailla.



Ennen kolmatta kehää olin VP:n luona niin pitkään kuin mahdollista, kunnes aloin katselemaan, että jokohan siellä olisi meidän vuoro tulossa. Lähdin katsomaan ja pääsimmekin suoraan kehään. Meitä oltiin jo odotettu! Noloa. Valmisteluihin tarkotettu makkara äkkiä koiran naamaan ja eikun menoksi. Tässä kehässä siis tunnari ja zeta, tuomarina Tuija Sere. Tunnari meni muuten ihan hyvin, mutta Ruu mokaili kapulalla. Omalle tullessaan yritti poimia sitä kyytiin ja lähteä heti palauttamaan, mutta hyvästä yrityksestä huolimatta ei saanut kapulaa suuhunsa. Päätti sitten vielä varmistaa rivin viimeiset kapulat ja takaisin tullessaan poimi sen oman. Luovutus taas vähän hidas. Arvosana 7½. Sitten zeta. Ennen liikettä tiedustelin järjestyksen I-S-M, jota en ollut ehtinyt mistään tsekata, saatika treenata. Siitä lennosta vaan, kaikki stopit oikein! Istuminen oli luokattoman hidas, seisominen hyvä, maahanmeno kelvollinen, seuraaminen ihan hyvää. Arvosana 8, josta olen todella ylpeä!



Neljännessä kehässä seuraaminen ja hyppynouto, tuomarina Pirkko Bellaoui. Ei häävillä valmisteluilla tähänkään kehään. Seuraaminen ihan hyvää, mutta hitaita perusasentoja. Niissä riittää vielä työtä. Arvosana 8½. Hyppynoudossa vauhti oli laiska ja Ruu jotenkin osui palauttaessaan esteeseenkin, luovutus hidas. Arvosana 7. Ei jaksanut hypätä esteen yli kunnolla, mutta heti ekoilla kehuilla jaksoi hypätä antamaan pusun naamaan...



Viimeisessä kehässä paikallaolot, ensin makuu, sitten istuminen, tuomarin Salme Mujunen. Molemmat sujuivat aivan täydellisesti ja kymppi irtosi molemmista. Hienosti! Hauskasti laitettu makuu ensimmäiseksi, jonka jälkeen oli varmasti ajatuksena katsoa, kuka koirista jaksaa vielä aurinkoisessa ja tosi tuulisessa kelissä istua.

Yhteensä siis 196½ pistettä ja EVL3 tulos, sij. 70/95. Tällä kokemuksella, viime hetken murheista ja huonoista kehäänmenojen valmisteluista huolimatta ei voi olla kuin tyytyväinen meidän suoritukseen. Ruu teki parhaansa, se jaksoi tehdä hommia hienosti ja kesti häiriöt upeasti. Joukkueemme, Laukaan koiraharrastajat, sijoittui sijalle 56 joukkuekisassa. Tulos ja pisteet eivät kerro koko totuutta. Olen valtavan ylpeä meidän joukkueesta, upeasta Riehasta ja upeista avoimenluokan koirakoistamme Kaaposta ja Sususta, jotka isoista vaikeuksista huolimatta uskaltautuivat kokeeseen mukaan ja vetivät päivän läpi hienosti ja myös onnistumisien kanssa. Hienoa tytöt! Kiitos kisaseurasta ja jatketaan harjoituksia! :)

Erityiskiitos Marika aivan älyttömästi kaikesta avusta ja majoituksesta. Ilman sinua ei oltaisi voitu osallistua ollenkaan. Kiitos! <3

Vauhtipoikakin pääsi unillensa heti, kun suorituksemme viimeisessä kehässä oli valmis. Kyllähän tuo pieni poika matkassa aiheutti nyt vähän hankaluuksia suorituksiin, sillä mun oli vaikeaa kaikessa kiireessä edes palkata koiraa kehien välissä, kun karkit oli vaunuissa ja ei ollut joka välissä aikaa niitä hakea. Ja samasta syystä ei ollut herkkuja, millä valmistella koiraa kehiä varten, mutta eipä mulla ollut siihen aikaakaan. Ensimmäisen kehän jälkeen, kun otin karjuvan lapsukaisen syliin, tuli sivusta kommenttia joltain henkilöltä, ettei näin pienen lapsen kanssa tulisi ikinä tämmöisiin karkeloihin. Kommenttia ei varmaan oltu tarkoitettu kuultavaksi, kaikillahan saa olla oma mielipiteensä, mutta jäi tuo vähän harmittamaan. Eroaako raviradan keskellä hengailu jotenkin siitä, että olisin lenkillä jossain muualla vauvan kanssa? Tai jossain muussa tapahtumassa, markkinoilla? Ei ne vauvat aina lenkilläkään nuku, ei ainakaan minun vauvat. Enkä ole äiti, joka jättäytyy neljän seinän sisälle ja unohtaa omat harrastuksensa, kunnes lapset ovat täysi-ikäisiä. Koiravouhaaminen, kuten rakas aviomieheni harrastustani kutsuu, on minulle todella tärkeä ja saan siitä todella paljon voimaa, energiaa ja hyvää mieltä, joiden avulla jaksan niitä arjen raskaimpia aikoja ongelmitta. Ja vaikka harrastan aktiivisesti ja tavoitteellisesti, jää minulla silti aikaa lapsilleni. Vauhtipojallakaan ei ollut mitään hätää paikan päällä. Hänet oli syötetty, hänellä oli kuivat vaipat, mutta hän oli vain väsynyt, koska ei suostunut nukkumaan päiväuniansa syystä jostain? Ehkä hän vain päätti koepäivänä osoittaa kuuluvansa tähän "hankalaniemien" sukuun siinä missä isoveljensäkin, kun ei ole sitä päässyt vielä kunnolla esiin tuomaan.

Ja koska tämä on minulle vain harrastus, vaikkakin tärkeä sellainen, en ole pahoillani siitä, että suorituksemme kärsi Vauhtipojan läsnäolosta. Ei harmita, vaikka normaalilla ja oman tasoisella suorituksellamme olisimme voineet päästä finaalipäivälle, sillä tänä vuona sinne pääsi tosi alhaisilla pisteillä, eli vähempikin suorittaminen olisi riittänyt. Olen tyytyväinen suoritukseemme tämmöisenään, koska en halua pilata sitä harrastuksen tuomaa iloa sillä, että tekisin siitä liian vakavaa, liian tavoitteellista. Kyllähän me treenataan ja viilataan pilkkua oikein viimeisen päälle, mutta silti tämän täytyy pysyä kivana asiana. Ja jos vaipuisin masennuksen, murheen ja harmituksen syövereihin, ei tämä olisi enää hauskaa. Olen todella iloinen siitä, miten Ruu teki kisoissa hommia, vaikka siellä niitä juttuja tulikin. So what? Eipähän lopu treenattavat asiat ;)

Anteeksi avautuminen. En moiti niitäkään äitejä, jotka haluavat käyttää kaiken ajan vain lapsiinsa. Se on heidän asiansa ja se heille suotakoon ilman moitteita, ilman huomautuksia. Kukin tyylillään. Minä olen harrastava äiti.

5 kommenttia:

  1. Hienosti te selvisitte haastavista olosuhteista huolimatta! Ja pikkumies oli ihan juuri siellä missä pitikin, äippänsä kanssa :).

    VastaaPoista
  2. Höh, puolihuolimattomasti heitetty kommentti tietämättä koko totuutta tilanteesta vauvan kanssa. Piutpaut sellaisille. Varmaan kommentoija on ollut vielä hyvällä tuurilla itse lapseton, tai sen lapset on olleet vaan niin vaikeita ettei niiden kanssa olisi voinut osallistua, kuka tietää.. sivusta on aina helppo huudella. Jos koirien tilanne olisi ollut toinen, mistä tietää vaikka minäkin olisin ollut herättämässä suurta paheksuntaa Herra O:n kanssa... ;)

    Ensi vuonna uudella yrityksellä Ruun ja kokemuksia rikkaampana. :)

    VastaaPoista
  3. Ihailen tuota sun tapaa tehdä asiat omalla tavallasi niin, että kaikilla on hyvä olla: sekä lapsilla, koirilla että sulla itselläsikin. Mikä siinä sitten onkin, että ihmisten on niin vaikea sulattaa toistensa erilaisia toimintatapoja, siitä ei kannata välittää! :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos teillekin :)

    Kyllähän se kirpaisee äidin sydäntä, kun lapsukaisilla on itku. Mutta olen myös oppinut, että meillä äideilläkin on kasvukipuja, joskus myös isoja sellaisia. Ja ne on vain kestettävä ja kyllä niistä selviää. :)

    Ihan hyvin meidän suoritus olisi voinut näyttää aivan samalta vaikka Vauhtipoika ei olisi mukana ollutkaan. Ei sitä voi tietää ja jossittelemaan en ala. Jotenki on sellanen hyvä fiilis noiden kokeiden suhteen, se ihme jännittäminen on kyllä hävinnyt kokonaan. On vain hauskaa testata taitojaan, oppia uutta ja tulla kenties vähän vielä taitavammaksikin. :)

    VastaaPoista