Ei tarpeeksi hyvä mutta kuitenkin pirun hyvä koira

Tämän vuoden näytelmässä käytiin Oulussa pari viikkoa sitten. Paikalle saavuttiin hyvissä ajoin ja kun parkkeerattiin oman kehämme edustalle, kulki ohitsemme selvästi yksi näyttelyiden tuomareista. Olisittepa nähneet tämän pistävän, tuiman ja karun katseen, jonka hän Ruuhun loi. Tuo katse kertoi kaiken, "Mikä ihmeen otus tuo on? Voiko se olla labradori?". Tämä tuomari osoittautui sitten valitettavasti meidän kehämme tuomariksi, kroatialaiseksi Tino Pehariksi.

Hän arvosteli reippaaseen tahtiin ja jakoi kyllä pelkästään eriä ja eehoota. Mutta meidän vuorollamme, kun asettauduttiin kehään riviin, näin taas sen katseen, jonka hän sivusilmällä meihin loi. Tiesin jo, ettei hyvin käy, mutta jotenkin toivoin niin kovasti, että jos sitten kuitenkin.

"6 years old. Little tiny bones. Needs more substance for body. Long head, needs more stop.

Too light eye. Not so good expression. Bit narrow skull. Should have better topline.

Bit steep upper arm. Should have better developped ribcage.

Good rear angulation and movement."

"Koira saa T:n!". Ai että tuo lause tympäisee. Se kuultiin nyt jo kolmannen kerran. Tunnustan Ruun rintakehän, pään ja karvan puutteellisuuden, mutta kyllä niiden pitäisi siihen hyväksyttyyn tulokseen riittää. Ainakin silloin, kun edustaa käyttölinjaa, joka ON hoikempi versio. Liikkeet on hyvät ja Ruu esiintyy aina viimeisen päälle. Tiukassa on meille se H. Niin kovin tiukassa.

Onneksi tämä ei ole meille maata kaatava asia ja loppujen lopuksi on ihan yks hailee, saadaanko me ikinä koskaan sitä hyväksyttyä tulosta näyttelyistä. Elämässä on suurempiakin murheita kuin tittelit.

Kiitos Minna loistavasta seurasta näytelmissä! Ei ollut missään nimessä turha käynti Oulussa. :)

Vaikkei näyttelytuomarit arvostakaan Ruuta, on se hurmannut muutaman metsästäjän ja saanut arvosanan "pirun hyvä koira". Ollaan päästy pariin kertaan kyyhkymetsälle ja kertaalleen sorsajahtiin. Selviä pudotuksia ei olla saatu, mutta käyty etsimässä pudonneet talteen ja kyyhkyillä tuli opeteltua parin haavakonkin kantamista.

Sorsametsällä tuli saaliiksi kolme tavia, joiden kanssa harjoittelin ohjausta pehmeässä rannassa ja yhden viiston veteen lähetyksen. Jonkin verran piti linjojen suoruudesta neuvotella. Itse toivoisin Ruulta vielä vähän enemmän sellaista riistan löytämisintoa ja sitä tähyilyä taivaalle ampujien sijasta. Mutta koiran hallinta on ilmeisesti niin iso juttu "tavan metsästäjille", että he vain ja ainoastaan ihailivat meidän tekemistä. Kokemattomia metsästäjiähän me Ruun kanssa kyllä ollaan, mutta niin hienoa, että päästiin hommiin mukaan. Kiitos meidän uusille metsästäjä tuttaville!